KÄYMME mieheni ja poikani kanssa kalastamassa Norjassa joka kesä. Lähellä Lofootteja meressä on niin paljon kalaa, että uistimeen tarttuu saalista joka päivä, esimerkiksi turskaa, ruijanpallasta, seitiä ja makrillia.

Kalat ovat vonkaleita, joten illallisen eteen saa tehdä lihastyötä. Samalla kokee upeissa maisemissa luontoelämyksen.

Fileoimme kalat ja tuomme niitä auton pikku pakastimellisen verran kotiin. Kun laitan tomaattista turskaa, kala on siis lähes aina itse pyydettyä. Löysin reseptin kauan sitten ranskalaisesta keittokirjasta, jossa oli klassisia bistroruokia. Nykyään muistan ohjeen ulkoa.

PIDÄN kastikkeista, joissa yhdistyy happamuus ja makeus sopivassa suhteessa. Tämä valkosipulilla, oliivilla ja kapriksilla maustettu raikas tomaatti­kastike on juuri sellainen. Se kruunaa turskan, joka ei maistu sellaisenaan juuri miltään. Kalan huokoinen rakenne imee voimakkaan kastikkeen maut nopeasti ja pysyy mehevänä.

Tomaattinen turska vain paranee jääkaapissa ja maistuu kylmänäkin. Jos turskapalat ovat isoja, ne kannattaa suolata edellisenä päivänä.

Ruuan maku kärsii, jos kala on suolatonta. Myös ylikypsennys pilaa minkä tahansa kalan. Kypsyyden pitää olla juuri eikä melkein. Kalan pitää olla lohkeavan pehmeää.

Joskus annan nahan olla kiinni turskassa uunissa kypsennyksen ajan. Nahka pitää kalan koossa, ja sen alla on paras rasva.

Suomessa ajatellaan usein, että kala täytyy tarjota ehjinä fileinä. Minusta kala saa hajota ruokaan, jos on hajotakseen. Sen voi kaapia kastikkeessaan lautaselta vaikkapa leipäpalalla.

TEEN tomaattista turskaa usein sukulaisille. Ruoka on helppo laittaa uuniin vähän ennen vieraiden tuloa, niin ei tarvitse seistä keittiössä hikisenä paistelemassa.

Tarjoan kalan joko uusien perunoiden, paahdetun kurpitsan, uunijuuresten tai sitruunaspagetin sekä aiolin ja rapeakuorisen leivän kanssa.

Osa ruuan charmia on, että voin sanoa pyytäneeni kalan itse. Ihmiset arvostavat sellaista nykyään paljon."

ELÄN syödäkseni: ruoka on minulle nautinto. Olisi ankeaa syödä huonoa ruokaa. Rakastan ruuanlaittoa. Se on kotitöistä mukavin. Se on rentoutumiskeino ja valmistautumista vieraiden tuloon. Nautin siitä, että voin laittaa ruokaa, josta pidetään ja jota kehutaan.

Toisaalta olen kasvavan ja jatkuvasti syövän pojan äiti, joten aina kokkaamiseen ei liity erityistä hohtoa. Arkena meillä syödään peruskotiruokaa, kuten erilaisia uuni- ja pataruokia. Viikonloppuna panostetaan enemmän.

OLEN ennemmin kokeileva kuin tarkka kokki. Leipominen jää siis vähiin. Joskus teen sitruuna-marenkipiirakkaa, mutta esimerkiksi pullan onnistuminen vaatisi rutiinia.

Syömme kasvis- ja kalaruokia ja riistaa. Riistan ostamme pari kertaa vuodessa tutulta metsästäjältä. Olen muuten kaikkiruokainen, mutten pidä sinihomejuustosta lämpimissä ruuissa.

Minua inspiroivat hyvät raaka-aineet, kuten Norjassa kalastamani makrilli. Se on täydellisen rasvainen kala sushiin. Teen siitä tuoreena varsinkin sashimia. Kun kalan nostaa leikkuulaudalle käytännössä suoraan merestä, sen tuoreempaa ei ole.

SAIN jo lapsena ja nuorena erinomaista ruokaa, sillä äitini on loistava kokki ja hyvä leipoja. Nyt 75-vuotiaana hän testaa koko ajan uusia reseptejä. Äitini brassailee esimerkiksi täydellisesti onnistuneella kohokkaallaan. Sellaista haluaisin itsekin oppia valmistamaan.

Kun olin yksitoistavuotias, matkustin vanhempieni kanssa Intiaan. Söimme silloisen Sheraton-hotellin Bukhara-ravintolassa Delhissä.

Intian paras ravintola on erikoistunut tandooriruokaan. En ole koskaan sitä ennen tai sen jälkeen kokenut mitään vastaavaa. Ruoka oli niin hyvää, että olin pyörtyä.

Juttu on julkaistu Eevassa 6/2023.