Heti tervehtimisen jälkeen Aki Riihilahti, 45, pahoittelee, ettei ole ehtinyt keittää kahvia. Tieto on hyvinkin oleellinen, sillä Aki juo sitä paljon.

Kahville on tarvetta, sillä vuonna 2011 jalkapallouransa lopettanut Aki on nykyään paitsi jalkapalloseura HJK:n toimitusjohtaja myös kahden pienen lapsen isä. Avioeronsa jälkeen hän on pyörittänyt lasten arkea vuoroviikoin kotonaan Helsingissä.

Jalkapallo on tuonut Akille myös paljon luottamustehtäviä: hän on ensimmäinen pohjoismaalainen Euroopan seurajoukkueiden järjestön hallituksessa, ja lisäksi hän toimii Euroopan jalkapalloliitossa UEFA:ssa.

Pandemia vähensi työmatkoja ja aikaa jäi muuhunkin, kuten Tanssii tähtien kanssa -ohjelmalle. Aki kilpaili siinä syksyllä 2021 tanssinopettaja Katri Mäkisen kanssa.

Vuosia sitten Aki kirjoitti nettisivuilleen, millainen oli jalkapalloilijana: Sen minkä hävisin lahjoissa, korjasin tahdolla ja työllä, siinä onkin kaikki, mitä olen koskaan omistanut.

Samaa asennetta nähtiin tanssilattialla. Vaikka tuomarit eivät pisteillä hellineet, Aki ja Katri saivat viikosta toiseen eniten yleisöääniä ja pari sijoittui lopulta neljänneksi.

Aki saa yhä katsojilta paljon palautetta – ja treffipyyntöjä.

”Juuri nyt olen todella onnellinen ja minulla on hyvä olla arjessa. En etsi parisuhdetta. Se ei silti tarkoita, että haluaisin olla loppuelämäni yksin.”

”Minulla ei ollut mitään aiempaa taustaa eikä ymmärrystä tanssista tai musiikista ennen Tanssii tähtien kanssa -kisaa. Paso doble ja salsa kuulostivat korvaani enemmän kastikkeilta kuin tansseilta.

Aloitin harjoitukset joka maanantai täysin nollasta. Koska tein päivät töitä ja halusin viettää iltaisin aikaa lasteni kanssa, harjoit- telimme Katrin kanssa öisin. Aloitimme Kaapelitehtaalla Helsingissä yhdeksältä illalla ja lopetimme keskiyöllä. Sitä jatkui 16 viikkoa joka ilta.

Kilpailuun osallistuminen ei ollut rankkaa fyysisesti vaan henkisesti. En ollut koskaan ennen tehnyt elämässäni sellaista, missä olen todella huono.

Jos aloitan jonkin uuden lajin tai teen jotain uutta asiaa, opin yleensä nopeasti. Tanssin kanssa oli toisin, ja siitä tuli välillä tyhmä ja hauras olo.

Toisaalta opin käsittelemään, miltä tuntuu, kun kaikkea ei voi suunnitella ja päättää itse, vaan oma oppiminen riippuu täysin toisesta ihmisestä.

Olen ikuisesti kiitollinen Katrille siitä, että tanssin lisäksi opin itsestäni ja kasvoin ihmisenä paljon.

Minut yllätti se, miten paljon tanssi nosti pintaan erilaisia tunteita. Koin esimerkiksi vaillinaisuutta ja herkkyyttä, joita minulla ei ole ollut tapana käsitellä arjen rooleissani isänä ja toimitusjohtajana.

Opin tanssiessa paljon siitä, miten olla auki ja näyttää oikeat tunteensa erilaisissa tilanteissa. Tunteiden kohtaaminen sai minut miettimään, mitä elämältä haluan.

Kun sain huonoa palautetta tuomareilta, näytin pettymykseni julkisesti toisin kuin ohjelmassa on yleensä tapana. Moni aiempien kausien kilpailija on laittanut minulle viestiä ja kirjoittanut, että olisi halunnut toimia samoin mutta nieli kiukkunsa.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vahvemmin ajattelen, että aina pitää voida olla oma itsensä. En enää pelkää näyttää tunteitani.

On hienoa, että tanssi herättää tunteita. Saan edelleen päivittäin viestejä ja minut pysäytetään kadulla ohjelman vuoksi. Erityisesti keski-ikäiset miehet yritysjohtajia myöten ovat kiittäneet, että rohkaisin esimerkilläni kokeilemaan tanssia.

Moni on sanonut, että yrittämiseni ja asenteeni teki vaikutuksen ja nyt hekin uskaltavat kokeilla. Kilpailuun osallistumisen jälkeen ajattelen, että tanssi kuuluu kaikille.”

”Olen hyvin työorientoitunut. Sytyn liekkeihin ihmisistä ja asioista, ja minulla on paljon ideoita. Olen työskennellyt HJK:n toimitusjohtajana vuodesta 2013, ja tämä työ inspiroi minua yhä. Saan tehdä töitä hienojen ihmisten kanssa.

Olen iloinen, ylpeä ja onnekas, koska koronapandemiasta huolimatta HJK:lla on takanaan 114-vuotisen historiansa paras ajanjakso, ja seuralla menee todella hyvin.

Vaikka HJK on uskottava urheiluseura myös kansainvälisellä tasolla, se ei ole riippuvainen urheilumenestyksestä eikä se ole vain urheiluseura. HJK on myös yhteiskunnallinen toimija, joka kantaa vastuuta ja järjestää muun muassa iltapäiväkerhoa 450 lapselle sekä paljon yritysliikuntaa ja tapahtumia.

Seura tuo liikuntaan sosiaalisen ulottuvuuden. Esimerkiksi iltapäiväkerhossa ei ole kyse jalkapallosta, vaan turvallisesta paikasta, jossa lapsi voi liikkua ja tehdä läksyt.

Minulle ei ole työssäni tärkeää olla oikeassa vaan löytää ratkaisuja. Kyse ei ole minun egostani vaan parhaasta mahdollisesta lopputuloksesta. Tulen toimeen kaikkien kanssa, ja otan usein sovittelijan roolin.

Olen jo nyt saavuttanut urheilujohtajana enemmän kuin pelaajaurallani. Olen ylpeä siitä, että olen voinut muuttaa eurooppalaisen jalkapallon järjestelmää entistä oikeudenmukaisemmaksi.

Sinnikkäästi puskemani aloite meni UEFA:ssa läpi 2018, kun perustettiin Konferenssiliiga. Se on merkittävä mahdollisuus monelle tasokkaalle seuralle. Viime vuonna hyväksyttiin aloitteeni siirtää isoimmilta mailta solidaarisuusrahaa 51 muulle maalle. Sen myötä jokainen Veikkausliigan seura saa vuosittain käyttöönsä noin 100 000 euroa.

Olen ratkaisuhakuinen mutta myös todella sinnikäs ja kova neuvottelija. Suurimpien seurojen edustajat eivät aina pidä siitä, mutta he arvostavat ammattitaitoani ja oikeudenmukaisuutta.

Olen saanut elämältä paljon, ja työssäni saan toteuttaa unelmiani. Siksi mietin usein, miten voisin auttaa muitakin toteuttamaan omiaan. Tässä työssä sekin on mahdollista, kun voin auttaa nuoria pelaajia kansainväliselle uralle.”

”Olen ihminen, joka voisi tappaa itsensä työllä. Töissä on kuitenkin sellainen ikävä puoli, että vaikka niitä tekisi kuinka paljon, niitä on seuraavana päivänä lisää.

Siksi olen viime vuosina järkevöittänyt tekemisen määrää. Ennen lapsia tein aivan älyttömiä työpäiviä ja nukuin hyvin vähän, muutaman tunnin yössä. Nyt kun teen vähemmän töitä, saan myös enemmän asioita aikaiseksi.

Aloin kiinnittää nukkumiseen huomiota ensimmäisenä koronakesänä, kun työmatkojen määrä väheni ja aikaa tuli käyttöön runsaammin. Seuraan nyt untani älykellolla ja opettelen nukkumaan enemmän. Mittaamisesta ei kuitenkaan saa ottaa stressiä, sitten siitä ei enää ole hyötyä.

Kuulostaa kliseeltä, mutta olen ymmärtänyt unen merkityksen vasta nyt. Se on lisännyt henkistä ja fyysistä hyvinvointiani. Jotain kertoo sekin, että kun aloin nukkua enemmän, laihduin kuusi kiloa ilman mitään muita muutoksia. Myös tanssikisa vaikutti positiivisesti vireystilaani.

Arki täyttyy aina. Siksi minun on pakko laittaa kaikki oma aika ja liikunta kalenteriin, menen sitten kävelylle tai pelaamaan padelia. Muuten se aika jää ottamatta.”

”Voin sanoa, että olen hyvä duunissani ja hyvä isä, mutta kaikki muu siltä väliltä on sekavaa. Isänä pystyn tarjoamaan lapsilleni sisältöä, virikkeitä ja läsnäoloa, välillä varmasti liiaksikin.

Kun lapset ovat luonani, omistan heille kaiken vapaa-aikani. Alexin, 7, ja Olivian, 5, kanssa ollessani laitan puhelimen pois ja keskityn olemaan läsnä. Lasten kanssa ei mielestäni ole kyse niinkään yhdessä vietetyn ajan määrästä vaan juuri läsnäolosta. He aistivat heti, jos ajatukset ovat muualla.

Olen isänä todella leikkisä. Kotona järjestän lapsilleni esimerkiksi kymmenottelua, johon keksimme koko ajan uusia lajeja. Minulle ei ole tärkeää, että kotona on aina siistiä. En myöskään ajattele, ettei mikään saisi mennä leikeissä rikki. Varmasti joka päivä särkyy jotain. Tärkeintä on, että on hauskaa, ja sitä meillä on.

Saan leikkimisestä lasteni kanssa valtavasti energiaa. Keksin isänä myös luovia ratkaisuja. Olen esimerkiksi osallistunut videopalaveriin niin, että Olivia istuu hartioillani ja pidän Alexia kädestä, kun kuljemme Nuuksion metsässä Espoossa.

Kuten niin monet pienten lasten vanhemmat, minäkin kamppailen jatkuvasti riittämättömyyden tunteen ja oman jaksamiseni kanssa. Miten aikani riittää ja miten saan annettua kaikille kaiken.

Minä unohtuu, ja identiteetti saa väkisin kolauksen. Pienten lasten vanhempana tärkeyden tunnetta ja kiitosta saa harvoin mistään. Siitä pitäisi puhua avoimemmin. Yhteiskunnassa ei olla vielä kovin taitavia ymmärtämään, miten moniulotteisia vanhemmuuden vaatimukset ovat. Vanhemmuus on ihmiselle aika kova testi.”

”Minulla on 5–6 ystävää, jotka olen tuntenut kolmekymmentä vuotta. Joukossa on sekä miehiä että naisia. Minulle on tärkeää, että elämässäni on ihmisiä, jotka ovat tunteneet minut pitkältä ajalta.

Annan itsestäni paljon ja nopeasti ihmisille, myös ventovieraille. Ystäväni ovat kuitenkin harvoja, jotka tuntevat minut oikeasti.

Kuva, jonka me annamme itsestämme julkisuudessa tai sosiaalisessa mediassa, ei ole koskaan sama, mitä olemme sisimmässämme. Me kaikki otamme arjessa itsellemme rooleja.

Minä otan helposti projektin vetäjän ja kuuntelijan roolin. Minulta ei kukaan kysy arjessa, mitä kuuluu, tai oikeammin en anna siihen mahdollisuutta. Ystäväni kysyvät.

Ystävät ovat minulle iso voimavara, ja saan kohtaamisista heidän kanssaan paljon energiaa. Olen usein potenut huonoa omaatuntoa siitä, ettei aikani riitä tarpeeksi usein heille, jotka ovat minulle oikeasti tärkeitä. Käytän paljon aikaani vähemmän tärkeisiin asioihin kuin ystäviini.

En silti todellakaan ajattele, että he ovat itsestäänselviä. Kun tapaamme, istumme alas ja juttelemme. Juomme lasilliset tai vaikka pullollisen viiniä. Keskustelu on tärkeintä. Pelaan myös ystäväporukalla padelia.

Tanssiparistani Katrista tuli minulle hyvä ystävä. Olen harvoin tavannut yhtä lahjakasta, luotettavaa ja hyvää tiimipelaajaa kuin hän on.

Kun vien poikani jalkapalloharjoituksiin, Katri tulee usein meille opettamaan Olivialle tanssia. Vaikka tulemme Katrin kanssa täysin erilaisista taustoista tai ehkä juuri siksi, meidän on helppo puhua kaikesta. Erilaisuus on tuonut uutta perspektiiviä.

Minulla on peliurani ansiosta paljon ystäviä ympäri maailmaa, kuten Italiassa, Ghanassa, Ecuadorissa ja Japanissa. Sosiaalisen median ansiosta saan pienen kosketuspinnan heidän elämäänsä, vaikka asumme eri maissa. Se on itselleni tärkeää ja somen paras puoli.”

”Avioero muutama vuosi sitten tuli minulle yllätyksenä. Hetken ihmettelin, että miten tässä näin kävi, mutta sitten piti hyväksyä tilanne ja mennä eteenpäin.

Ensimmäiseksi ajattelin, miten lapset erosta selviävät. Minun onnellisuudellani ei ole väliä, kunhan lapsilla on hyvä olla. Ja heidän onnestaan olemme kaikki pitäneet hyvän huolen.

Elämänasenteeni on positiivinen, ja minulla on harvoin huonoja päiviä. Olen ollut lapsesta asti sellainen, etten jää murehtimaan asioita. En kanna menneisyyden taakkoja. Siksi en ole tuntenut eron jälkeen pettymystä, häpeää tai katkeruutta.

Mikään instituutio, kuten avioliitto, ei ole minulle tärkeämpi kuin ihmiset. Tärkeintä on, että ihmiset voivat hyvin.

Entinen vaimoni on hyvä ihminen ja äiti, ja toivon, että kaikki osapuolet ovat onnellisia. Joskus pitää myös hyväksyä, että ihmisten onnellisuus kasvaa eri tavoin.

En ole millään lailla vanhassa kiinni, katson eteenpäin. Näen edelleen ihmisissä lähtökohtaisesti hyvää ja luotan heihin. On tervettä, että minulla on valikoiva muisti menneiden suhteen. Se vapauttaa.

Kun olen töissä paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja vietän illat lasteni kanssa, olen loppuillan ihan mielelläni yksin.

Juuri nyt minulla ei ole kiirettä, enkä etsi suhdetta. Voi toki olla, että se liittyy myös uskallukseen.

Arvostan suhteessa etenkin hyvää energiaa ja keskustelua sekä uskallusta tehdä kivoja asioita sekä yhdessä että yksin.”

”En ole tunnettu tyylikkäästä pukeutumisesta, ja HJK:n toimistolla jouduin takavuosina usein maksamaan siitä sakkoja huumorimielessä perustettuun sakkokassaan.

Puhun korsomaisesta pukeutumisesta. Se ei ole haukkumatermi vaan liittyy siihen, että parhaat ystäväni ovat kotoisin kyseisestä Vantaan kaupunginosasta. Olen myös saanut lahjaksi t-paitoja, joissa lukee Korso.

Kun pelasin jalkapalloa ammatikseni Englannissa, minut valittiin kuutena vuotena peräkkäin joukkueeni Crystal Palacen huonoiten pukeutuvaksi pelaajaksi. Seura lähetti palkinnon minulle kahtena vuonna vielä silloinkin, kun jo pelasin Saksassa.

Pukeutuminen ja tanssi eivät ole vahvuuksiani. Uskallan kuitenkin nauraa itselleni. Jos ei uskalla, asiat ovat huonosti.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 3/2022.