Yksi ihminen on läsnä kaikessa koko elämäsi ajan, halusit tai et. Hän on ensimmäinen, joka näyttää mallia, miten olla ihminen. Kyse on lähivanhemmasta, joka useimmille keski-ikäisille naisille on ollut oma äiti.

Tytär katsoo äidistä, miten täällä eletään. Kuinka toimitaan eri tilanteissa ja ihmissuhteissa, millainen tyyppi itse on, entä millainen on oma keho? Miten suhtaudutaan miehiin tai johonkin tiettyyn mieheen?

– Varsinkin tytöt omaksuvat alitajuisesti äidin mallista, mikä on normaalia, sopivaa tai oikeaa toimintaa. Moni ei välttämättä tule ajatelleeksi, mistä ne mallit tulevat, perhe­psykoterapeutti Heli Pruuki sanoo.

Pruuki on käsitellyt äidin ja aikuisen tyttären suhdetta viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Aina tytär, aina äiti (Kirjapaja 2020).

Pruukin mukaan äidin vaikutus alkaa jo kohdusta tai jopa ennen sitä.

– Jos on saanut syntyä toivottuna, on syntynyt äidin mielessä jo ennen kuin on saanut edes alkunsa.

Kun ikää tulee, äidin ja tyttären suhde muuttuu. Mutta vaikka äidin menettäisi, hänen vaikutuksensa pysyy. Mitä siitä pitäisi ajatella? Mitä äidistä pitäisi ajatella?

Pruuki tietää, että varsinkin naiset prosessoivat äitisuhdettaan paljon. Moni kokee ristiriitaa siitä, että äiti on ollut rakas mutta ehkä myös vaativa tai kylmä.

Siksi äidin lausahdukset voivat olla tyttärelle sivalluksia, vaikka muille niissä ei olisikaan erityistä viestiä.

– Äidin sanat osuvat usein johonkin tiettyyn kohtaan, vaikka hyväksynnän tarpeeseen, josta on jäänyt paitsi, Pruuki selittää.

Tärkeä tapa tarkkailla äidin vaikutusta on konkreettisesti kuunnella itseään. Oma sisäinen puheesi saattaa olla heijastusta siitä, miten äiti on sinulle puhunut. Puhe ei toistu suoraan, mutta sen sävy jää lapseen.

– Sanon joskus luennoillani, että kannattaa miettiä, miten puhuu lapselleen, koska siitä tulee lapsen sisäistä puhetta, Pruuki sanoo.

Kannustavista sanoista tulee osa lapsen minäkuvaa loppuelämäksi. Olet ihana ja taitava, uskon sinuun. Aina ei tarvitse pärjätä yksin. Näillä sanoilla voi rakentaa lapselle hyvän itsetunnon.

– Jos äiti ei katso eikä huomaa vaan sättii ja painaa alas, siitä tulee osa lapsen identiteettiä.

Sosiaalinen vammautuminen voi alkaa jo vauva-ajalla, jos vauvan itkuun tai katseeseen ei vastata. Sisäisen turvallisuuden sijaan kasvaa sisäinen turvattomuus.

Pruuki muistuttaa, että useimmilla äideillä on hirveä halu olla hyviä äitejä. Samaan aikaan heillä on pelko ja syyllisyys huonosta äitiydestä.

– Jos äiti on laittanut lapsen maitotonkkaan navettahommiensa ajaksi, se on ehkä ollut niissä oloissa paras mahdollinen paikka lapselle, vaikka lapsi pohtiikin sitä myöhemmin terapiassa.

Pruuki haluaisi, että sekä äidit että tyttäret uskaltaisivat katsoa kipeitä kohtia, ei syyttäen vaan ymmärtäen.

– Meidän pitää hyväksyä se, että meissä kaikissa on myös äiteinä mahdollisuus tuhoavaan puoleen. Se voi tulla esiin vain ääritilanteissa, joihin kaikki eivät joudu.

Jos äiti ei pysty käsittelemään vanhemmuuttaan kriittisesti, taustalla voi olla niin voimakas häpeä ja epäonnistumisen kokemus, ettei hän pysty kohtaamaan sitä.

Äidin esimerkin kautta lapsi oppii, miten tunteita käsitellään ja ilmaistaan. Vai ilmaistaanko lainkaan?

– Joskus äidin opit eivät ole hyviä. Monet joutuvat tekemään paljon töitä oppiakseen niistä pois.

Pruukin mukaan suomalaisissa perheissä on ollut varsin yleistä, etteivät vanhemmat ole oikein osanneet näyttää kiintymystään.

– Tytär tietää, että äiti välittää, mutta ei vain ole koskaan kuullut tämän sanovan niin. Tai äiti on sanonut ohimennen ja vaivautuneesti jotain siihen suuntaan.

Silloin kyse on välttelevästä kiintymyssuhteesta. Kun äiti ei osaa halata tai sanoa, että rakastaa, hän koettaa osoittaa sen teoin. Tällainen äiti voi myös kuvitella, että hän saa arvostella tyttärensä miesvalintaa tai sisustusta.

– Äiti saattaa marssia aikuisen tyttären keittiöön, kääriä hihat ja alkaa puunata. Hän on todennäköisesti saanut suorittavan naisen mallin kodistaan ja toistaa samaa kaavaa omassa äitiydessään.

Suorittajaäidin juuret ulottuvat usein sota-aikaan. Kotirintamalla naisten oli hoidettava sekä koti että miesten työt tehtaissa ja pellolla.

– Naiset joutuivat ottamaan valtavan vastuun, eikä tunteille ollut tilaa. Naisen arvo mitattiin sillä, kuinka paljon hän sai aikaan. Rakkaus ja hyväksyntä piti ansaita, Pruuki sanoo.

Rintamalta palasi kotiin rikkinäisiä miehiä, jos palasi ensinkään. Naisen piti sopeutua. Se saattoi usein tarkoittaa, että poikkipuoliset ajatukset ja tunteet piti piilottaa.

Aiemmin ajateltiin, että aggressiivisuus on maskuliinista. Naisen piti oppia peittämään vihansa. Jos omaa loukkaantumista ja mielipahaansa ei saa purkaa, se kääntyy monesti itseä päin.

– Siitä tulee sättivää arvostelevaa sisäistä puhetta. Ihminen ei anna itselleen arvostusta, hellyyttä eikä myötätuntoa vaan vaatii ja arvostelee. Se voi sairastuttaa masennukseen.

Aggression kätkeminen näkyy ihmissuhteissa epäsuorasti marttyyriutena, mykkäkouluna tai juoruiluna.

– Kanavoidaan oma paha olo siihen, että sätitään naapurin Pirjoa, Pruuki kuvailee.

Tytär kantaa itsessään äidin hyvät ja huonot mallit eteenpäin, ellei sitten päätä toimia toisin. Muutos edellyttää usein sitä, että tietää, mistä haluaa eroon.

Lapsi katsoo äitiä tarpeistaan käsin, mutta aikuinen lapsi voi katsoa äitiään myös tämän näkökulmasta.

Pruuki kehottaa pohtimaan, millainen äidin elämä oli ennen lapsia. Millainen perhetausta äidillä oli, millainen asema perheessä, liittyikö elämään jotain traagista?

Parhaimmillaan äidin historian pohtiminen voi tuoda hellää ymmärrystä, kun näkee, minkä kaiken kanssa äiti on kamppaillut.

Tässä ajassa tietoa ei puutu. Jos haluaa olla omille lapsilleen parempi vanhempi ja lapsenlapsilleen parempi isovanhempi, tutkimuksia ja oppaita löytyy.

– Tietoa on ehkä jopa liikaa, jolloin vaarana on, että huomio kohdistuu lapsen sijaan omaan vanhemmuuteen. Kyse ei ole kasvatuksesta, jota suoritetaan, vaan suhteesta, jonka vanhempi rakentaa lapseen.

Suhde kehittyy läpi elämän. Jos tänään meni huonosti, huomenna voi koettaa tehdä jotain paremmin.

Pruukin mielestä tyttären ja äidin välien ei pitäisi olla liian tiiviitkään. Läheisyys ei saisi tarkoittaa sitä, että liimaudutaan yhteen tai että jommankumman pitäisi pienentää tai piilottaa itseään suhteessa toiseen.

– Jos molemmat ovat jo aikuisia ja tolkuissaan, hyvä läheisyysaste on se, että voidaan olla eri mieltä.

Jotta se onnistuu, tyttären on saatava tehdä henkinen irtiotto, jotta voi kasvaa omaksi itsekseen eikä äidin jatkeeksi.

– On normaalia, että tytär haluaa suojella äitiä joiltain asioilta. Se ei ole huonoa etäisyyttä vaan normaalia säätelyä, jota kannattaakin tehdä.

Mitä enemmän äiti vanhenee, sitä enemmän on hyvä miettiä, millaisia asioita jakaa hänen kanssaan.

– Ei voi odottaa, että jo hauraaksi ehtinyt äiti jaksaisi kantaa aikuisen tyttärensä kuormaa.

Moni saa elää keski-ikäiseksi niin, että oma äiti yhä kannattelee. Sitten osat vaihtuvat ja tulee huoli äidistä.

– En ole enää se tyttö, joka turvautuu äitiin, vaan äidin täytyy saada turvautua minuun. Olen se kannattelija, Pruuki sanoo.

Millainen hyvä äitisuhde sitten on? Pruukin mukaan sellainen, jollaiseksi sen itse määrittelet. Jokainen suhde on omanlaisensa.

Äitisuhdetta on hyvä pohtia muutaman kysymyksen kautta: Mikä on minulle sopiva määrä läheisyyttä ja pystynkö säätelemään sitä? Voinko itse parantaa tai keventää suhdetta jotenkin? Voitko esimerkiksi kysellä enemmän kuulumisia tai kertoa enemmän itsestäsi?

– Aina kipeitä asioita ei kannata ottaa puheeksi, varsinkin jos äiti on huonossa kunnossa tai jos epäilet, että käsittely tuskin johtaa välien parantumiseen.

Jos päätät nostaa kissan pöydälle, Pruuki kehottaa tuomaan tilanteeseen ymmärrystä ja lämpöä.

– Äidillä voi olla ihan eri tarina tapahtuneesta, ja usein näin onkin. Puhuminen voi olla hänellekin hirveän vaikeaa.

Vaikka äidin tunteita on hyvä miettiä, Pruuki korostaa, että tyttärellä on oikeus omiin tunteisiinsa. Tunteet kannattaa ottaa vastaan ja kuunnella niitä. On lupa olla surullinen ja vihainen.

Äitisuhdetta kannattaa tutkia silloinkin, vaikka äiti olisi jo kuollut. Tapahtuneita asioita ei voi enää muuttaa, mutta oman suhtautumisen voi.

Jos äiti on ollut kylmä, masentunut tai muuten kyvytön, ehkä joku muu lähellä on osannut antaa jotain, johon äiti ei ole pystynyt.

– Jos on suhteellisen hyvinvoiva aikuinen, on saanut rakkautta ja hyväksyntää jostain. Sekin on tärkeää tunnistaa, ketkä ovat olleet ne turvalliset ihmiset aikuiseksi kasvamisen polulla.

Pruukin mukaan erityisesti katkeruuden tunteeseen tulee tarttua.

– Katkeruus on kuin sielun syöpä, koska sillä tuhoaa itseään. Näkyyhän se muillekin, mutta pahinta vahinkoa ihminen tekee itselleen.

Jos tunnistat katkeruutta itsessäsi, tutki, mistä siinä on kyse. Usein taustalta löytyy surua.

– Katkeruus on vain suojakuori, jonka alla on hirveästi kaikkea kipeää. Positiivista on se, että kun tuskallisia tunteita käsittelee tarpeeksi kauan, suojakuorta ei enää tarvita.