
Punatukkainen nainen valmistaa syötäviä kaulakoruja vaahtokarkeista ja kekseistä kermakakulta näyttävä hattu päässään. Välillä hän lukee lastenkirjoja ääneen hauskasti ilmehtien. Taustalla on antiikkihuonekaluin ja kukka-asetelmin sisustettu koti, jonka ikkunoista avautuu näkymä kauniiseen, suureen puutarhaan. Välillä mukana kurkistelee pieni koira.
Brittihovin entisestä miniästä, Yorkin herttuatar Sarah Fergusonista, 61, on tullut YouTube-tähti. Hän kuvaa Storytime with Fergie and Friends -videoitaan Windsorin linnan lähellä sijaitsevassa Royal Lodgessa, joka on hänen entisen aviopuolisonsa prinssi Andrew’n koti. Pari on ollut siellä korona-aikana oma-aloitteisessa eristyksessä yhdessä.
Lapsille tarkoitettujen hauskojen videoiden tekeminen on osoitus Sarahin luonteenlaadusta: hän on mutkaton ja huumorintajuinen nainen, joka ei pelkää olla sitä, mitä on. Fergie esiintyy videoillaan rennoissa vaatteissa ilman meikkiä kuin kuka tahansa keski-ikäinen kotoilija.
Herttuatar on aina tehnyt itsenäisiä päätöksiä ja ollut mukautumatta hänelle asetettuihin odotuksiin ja rooleihin. Ehkä siksi hän on joutunut toistuvasti hankaluuksiin.
Äiti arvosteli
Sarah Margaret Ferguson syntyi vuonna 1959 ylemmän keskiluokan perheeseen. Hänen isänsä Ronald oli majuri ja tilanomistaja. Sarah sai tiukan kasvatuksen ja sisäoppilaitoskoulutuksen.
Hänestä tuntui jo nuorena, että hän ei sopeudu brittiläisen yläluokan sovinnaisiin tapoihin. Hän oli liian epävarma, ujo ja myös vauhdikas käänteissään. Toruja välttääkseen Sarah päätti olla mahdollisimman miellyttävä tytär.
Kun Sarah oli teini-ikäinen, hänen vanhempansa erosivat. Äiti Susan muutti Argentiinaan uuden miehensä luo. Juuri ennen lähtöään Susan oli sanonut tyttärelleen, ettei pidä tämän hiuksista.
Sarah meni leikkauttamaan hiuksensa oman kylän kampaajalle eikä Lontooseen, kuten äiti oli kehottanut. Äidin pettymys iskostui tyttären mieleen.
”Uskoin, että tottelemattomuuteni aiheutti eron. Aloin herkutella selviytyäkseni syyllisyyden tunteeni kanssa”, Sarah kertoi myöhemmin Harper’s Bazaar -lehdessä.
Äidin ja tyttären kivulias suhde korjaantui ajan mittaan. Susan kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1998.
Vahinkopusu Andrewn kanssa
Opinnot sihteerikoulussa Sarah aloitti kahdeksantoistavuotiaana Lontooseen muutettuaan. Hän myös työskenteli taidegalleriassa ja kirjakustantamossa.
Kuningasperhe oli Sarahille tuttu lapsuudesta asti, sillä hänen isänsä valmensi kuningatar Elisabet II:n puolison prinssi Philipin poolojoukkuetta. Keväällä 1985 25-vuotias Sarah kutsuttiin laukkakilpailu Royal Ascotin aikana Windsorin linnaan kuningattaren vieraaksi. Hän istui lounaalla prinssi Andrew’n vieressä.
Erään aiemman kohtaamisen aikana Sarah oli pussannut Andrew’ta vahingossa poskelle. Mies oli kurottanut kohti sanomalehteä, ja vieressä istunut Sarah oli luullut, että tarkoitus oli vaihtaa poskisuudelmia. Prinssiä kommellus huvitti.
Lounas sujui mukavasti, ilman vahinkosuukkoja. Vieruskavereilla oli samanlainen huumorintaju, ja he tulivat hyvin toimeen keskenään.
Andrew oli yläluokkainen nuorukainen, jonka seurassa Sarahin ei tarvinnut jännittää. Lounaasta alkoivat ystävyys ja flirtti: milloin Sarah sai mieheltä kirjeen, milloin kuninkaallisen palatsin puutarhasta poimitun ruusun.
Andrew ei piitannut siitä, että Sarah tapaili orastavan suhteen alkuaikoina myös muita. Suhde kehittyi vähitellen ihastuksesta rakkaudeksi.
”Ihastuin Andrew’n nokkeluuteen, viehätysvoimaan ja ulkonäköön”, Sarah on kertonut.
Rento herttuatar ja unelmien prinssi
Andrew oli Sarahin unelmien prinssi. Vuonna 1986 pari meni kihloihin ja Sarah muutti Buckinghamin palatsin itäsiipeen Andrew’n luokse. Lehdistö ja kansa pitivät Sarahia virkistävänä tuulahduksena: hän käyttäytyi kuten muutkin ikäisensä nuoret naiset, kävi yhä töissä ja tapasi vanhoja ystäviään.
Prinssi Charlesin puolisoon prinsessa Dianaan verrattuna Sarah oli rento, huoleton ja samastuttava.
Sarah ja Andrew vihittiin Westminster Abbeyssä viiden kuukauden kuluttua kihlautumisesta. Andrew sai kuningattarelta arvonimekseen Yorkin herttua, ja Sarahista tuli Yorkin herttuatar.
Kuherruskuukausi jäi lyhyeksi, sillä laivastoupseerina työskennellyt Andrew oli kotona vain viikonloppuisin. Toisinaan mies oli komennuksilla kuukausia. Harvoja yhteisiä hetkiä verottivat prinssin edustustehtävät.
”Andrew oli poissa ja yhtäkkiä huomasin eläväni kultaisessa häkissä. Olin yksin ja tuntui, että teen kaiken väärin”, Sarah kertoi Daily Telegraphissa.
Kun rakastunut Sarah sai Andrew’n itselleen, hän halusi osoittaa olevansa hyvä vaimo ja kuuliainen hovin jäsen. Niinpä herttuatar nieli pettymykset ja mielipahan.
Tapaamiset ja edustusillalliset pitivät Sarahin kiireisenä. Hän peitti ikävänsä ja epävarmuutensa työhön, jotta kukaan ei huomaisi, että hän ei sopeutunut rooliinsa hovin uskollisena miniänä. Hän opetteli Andrew’n mieliksi jopa lentämään helikopteria.
Hovin ilmapiiri tulehtui
Prinsessa Beatrice syntyi elokuussa 1988. Sarah jätti kuusiviikkoisen lapsensa kotiin lähtiessään miehensä kanssa edustusmatkalle Australiaan. Sarah olisi halunnut ottaa vauvan mukaansa, mutta hovi tyrmäsi idean, sillä niin ei ollut tapana tehdä.
Lehdistö alkoi kutsua herttuatarta huonoksi äidiksi. Seurasi epämairittelevia kuvia ja vihjailuja. Erityisen julmia olivat Sarahin ulkonäköön ja painoon viittaavat haukkumanimet. Fabulous Fergiestä tuli keltaisessa lehdistössä Fat Fergie ja Duchess of Pork.
Maaliskuussa 1990 syntyi toinen tytär, prinsessa Eugenie. Perheenlisäyksestä ei ollut liiton pelastukseksi, vaan jatkuva erillään olo oli viilentänyt tunteita.
Myös hovissa ilmapiiri tulehtui. Omasta asemastaan ja perinteistään kiinni pitäneet virkailijat nuhtelivat Sarahia ja tämän henkilökuntaa milloin mistäkin.
Herttuatar sai huutia esimerkiksi ”sopimattomista ystävistään”. Huhuttiin, että yhdysvaltalainen liikemies Steve Wyatt oli hänen salainen rakastajansa.
Salarakkaita ja paparazzeja
Hovin näkökulmasta Sarahin rentous oli muuttunut virkistävästä tuulahduksesta taakaksi. Lopulta herttuatar sanoi miehelleen, että heidän olisi parasta erota. Hän ei enää kestänyt julkisuuden paineita. Pari päätti erota vuonna 1992.
Eron jälkeen Sarah tarvitsi rahaa ja tukea. Kuvioihin ilmaantui herttuaparin tuttava, John Bryan. Herttuattaren ja Johnin yhteinen loma St. Tropez’ssa Etelä-Ranskassa oli skandaali.
Salaa otetuissa paparazzikuvissa Sarah on yläosattomissa ja John suutelee hänen varpaitaan. Hovin mitta alkoi olla täynnä. Vaikka Sarah ja Andrew olivat asumuserossa, avioero ei ollut vielä virallinen.
Kuningatar pettyi miniänsä käytökseen, mikä tuntui herttuattaresta musertavalta. Heidän suhteensa oli ollut aina läheinen.
Avioero astui voimaan vuonna 1996, ja John Bryan häipyi kuvioista nopeasti. Eron jälkeen Sarahin itsetunto oli kolhuilla.
”Olin tuhonnut itseni täysin. Se oli itseinhoa pahimmillaan”, hän muisteli Modern Hero -YouTube-sarjassa.
Sarah kuitenkin ymmärsi, ettei ollut eroon ainoa syypää.
”Kumpikaan meistä ei taistellut tarpeeksi liittomme puolesta.”
Sarah sai vihdoin elää itsenäistä elämää ja ansaita elantonsa ilman tittelin tuomia rajoituksia. Hän on kirjoittanut lastenkirjoja, Painonvartijat-opuksia sekä tietokirjoja kuningatar Viktoriasta.
Hän perusti Children in Crisis -hyväntekeväisyysjärjestön, ja juuri ennen koronaepidemiaa Sarah loi lapsien, naisien ja perheiden hyväksi työtä tekevän Sarah’s Trust -hyväntekeväisyysjärjestön.
Uudesta itsenäisestä elämästä seurasi kuitenkin nopeasti raju velkaantuminen. Sarah oli huoleton raha-asioissaan, ja varoja oli palanut yltäkylläiseen elämään, asumiseen ja hyväntekeväisyyteen.
Vuonna 2010 epätoivoinen Sarah tarjosi šeikiksi naamioituneelle toimittajalle mahdollisuutta tavata entistä prinssipuolisoaan suurta summaa vastaan. Keskustelu salakuvattiin ja videotallenne julkaistiin brittilehdistössä. Häpeävä Sarah pyysi anteeksi, ja Andrew pelasti entisen vaimonsa talousahdingosta ja velkojilta.
Kulisseissa Andrew on ollut aina Sarahin puolella. He ovat viihtyneet yhdessä niin hyvin, että moni on arvellut pariskunnan päätyvän taas yhteen. He ovat kuitenkin ainoastaan ystäviä.
”Andrew on hieno mies, ensiluokkainen isä ja paras mahdollinen ystävä. Rakastan häntä, hän on sielunkumppanini”, Sarah kuvaili entistä miestään Harper’s Bazaar -lehdessä.
Sarahin romanssit ovat jääneet julkisuudessa vähiin. Vuosina 2014–2017 hänet nähtiin usein espanjalaisen liikemiehen Manuel Fernandezin seurassa. Sarah kuitenkin kertoi parin olevan vain ystäviä ja liikekumppaneita.
Sarahista on tulossa isoäiti
Entisen avioparin läheisyys on tavanomaista yhteishuoltajuutta syvempää. Sarah jäi lapsineen asumaan perheen kotiin Sunninghillin kartanoon. Nykyisin hän asuu prinssi Andrew’n kanssa tämän edustusasunnossa.
Epäsovinnainen järjestely on herättänyt huomiota vuosien varrella mutta on mahdollistanut tytärten kasvamisen kummankin vanhemman huomassa.
Kuopus, Yorkin prinsessa Eugenie, 30, työskentelee nykyisin taidegallerian johtajana. Hän ja Jack Brooksbank menivät naimisiin Pyhän Yrjön kappelissa Windsorin linnassa kesällä 2018. Pari odottaa vauvaa, jonka laskettu aika on alkuvuodesta 2021.
”En malta odottaa, että minusta tulee isoäiti. Vauvan tulo perheeseemme on syvän ilon hetki”, Sarah hehkutti uutista Instagram-tilillään.
Esikoinen, Yorkin prinsessa Beatrice, 32, työskentelee strategina teknologiayrityksessä. Hänet ja Edoardo Mapelli Mozzi vihittiin tämän vuoden heinäkuussa Royal Lodgen kappelissa lähipiirin läsnäollessa. Andrew saattoi Beatricen alttarille, ja Edoardon poika Wolfie oli sulhaspoika.
Beatrice käytti hääpukunaan kuningatar Elisabetin vanhaa iltapukua, ja päässään hänellä oli kuningattaren oma häätiara.
Häitä ei televisioitu, ja vieraslista oli suppea. Syiksi arveltiin korona-aikaa ja morsiamen isän huonoa mainetta.
Kyseenalainen yhteys Jeffrey Epsteiniin
Toisin kuin Sarahilla Andrew’lla on ollut lukuisia parisuhteita avioeron jälkeen. Viime vuonna miehen arvostelukykyä ja moraalia alettiin laajasti kyseenalaistaa, kun hänen ystävänsä, yhdysvaltalainen liikemies Jeffrey Epstein, pidätettiin alaikäisten tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ihmiskaupasta.
Epstein oli tuomittu jo vuosia aikaisemmin seksuaalirikoksesta yli vuodeksi vankeuteen, mutta prinssin ja liikemiehen ystävyys oli jatkunut siitä huolimatta. Epsteinin uhreista Virginia Roberts Giuffre on väittänyt, että hänet pakotettiin seksuaaliseen kanssakäymiseen myös prinssin kanssa. Buckinghamin palatsin mukaan väite ei pidä paikkaansa.
Myös Sarahilla on yhteys Epsteiniin. Vuonna 2010 Andrew junaili Epsteiniltä 15 000 punnan avustussumman Sarahille, jotta tämä voisi maksaa velkojaan. Asia paljastui seuraavana vuonna, ja Sarah kertoi julkisessa anteeksipyynnössään katuvansa syvästi yhteyttään mieheen.
Epstein kuoli viime vuoden elokuussa ollessaan vangittuna. Kuolinsyyksi todettiin itsemurha. Oikeusprosessi jatkuu, Andrew ei ole saanut syytettä.
Andrew on antanut tapahtumista televisiohaastattelun, joka vain lisäsi vaikutelmaa, että yltäkylläiseen elämään ja etuoikeuksiin tottunut prinssi vähättelee tilanteen vakavuutta.
Moni yhteistyökumppani katkaisi siteensä häneen, ja viime vuoden lopulla Andrew siirrettiin sivuun hovin virallisista tehtävistä määräämättömäksi ajaksi.
Sarah pitää Andrew'n puolta kohuista huolimatta
Andrew’n paluu edustustehtäviin on vaikeaa ja epätodennäköistä. Sarah on pitänyt entisen miehensä puolta kohuista huolimatta ja kommentoi tämän tilannetta Vogue Arabia -lehdessä viime joulukuussa.
”Kun puhun prinssi Andrew’sta, puhun perheestäni. Viimeiset puoli vuotta ovat olleet tyttärilleni ja minulle vaikeita. Olemme joutuneet näkemään hienon miehen käyvän läpi suurta tuskaa. Andrew on paras mies, jonka tunnen. Hän on tehnyt niin paljon Ison-Britannian hyväksi.”
Sarah on puolustanut prinssiä myös Instagram-tilillään, vaikka vältteleekin viittaamasta suoraan syytöksiin.
”Andrew’n on pidettävä pintansa, ja niin hän on tehnytkin. Olen hänen tukenaan joka hetki, ja se on minulle kunnia-asia.”