Äiti Asta: Oli vaara, etten enää kävelisi
Asta Törmälehto, 73, eläkkeellä, Kokkola:
"Opin jo nuorena, että selkä on heikko kohtani. En olisi kuitenkaan uskonut, että se tulee näin vahvasti sanelemaan elämäni kulun.
Vaivat alkoivat, kun olin 13. Selässäni oli välilevyn pullistuma, josta säteili kipua jalkaan. Aamuisin kipu oli tuskallisinta, yhtä kovaa kuin hammassärky. Päivän mittaan se lievittyi, kun paiskin töitä maatilallamme Haapavedellä.
Perin selkäkrempat isältäni. Kun isän selkään koski, me lapset poljimme hänen selkäänsä jaloillamme.
Tein nuorena pitkää päivää ompelijana, ja kaularankani kipeytyi. Kun eräänä aamuna nousin sängystä, sattui niin, että meni taju. Vaivaa hoidettiin venyttämällä rankaa laitteella, johon lisättiin painoja. Kipu esti ompelemisen. Tarvitsin työn, jossa voisin myös liikkua.
Kun tyttäreni Karoliina syntyi, otin kotiimme hoitolapsia. Nostelu ei tehnyt hyvää selälleni.
'Sinun ikäiselläsi ei saisi olla tämän näköinen selkäranka', totesi lääkäri, kun näki röntgenkuvani. Olin 34-vuotias. Selässäni oli paha pullistuma. Se päätettiin leikata. Tytär oli juuri täyttänyt vuoden. Kuka häntä hoitaisi?
Ongelmat jatkuivat. Vuonna 1993 aloin saada sähköiskuja käsiini ja jalat tuntuivat heikoilta. Kävi ilmi, että kaularankani nikamat olivat luhistuneet. Lääkäri sanoi, että ilman leikkausta en kohta kävelisi. Säilytin kävelykykyni, mutta jouduin käyttämään kaulatukea kaksi vuotta.
Minusta ei ollut enää työhön. Itketti, kun jouduin sairauseläkkeelle 46-vuotiaana.
Henkinen kuorma pahentaa vaivoja. Kun Karoliina oli 14-vuotias, hän alkoi odottaa vauvaa. Uutinen oli sokki. Stressi tuntui selässäni. Omat vanhempani rauhoittelivat. Sieltä on tulossa vauva, kukaan ei ole kuollut.
Kun synnytys käynnistyi, olin taas leikkauspöydällä pullistuman takia. Makasimme sairaalassa yhtä aikaa: tytär vauvan kanssa synnyttäneiden osastolla, minä toisella osastolla. Suretti, etten voinut olla tyttäreni tukena.
Vuonna 2015 jaloistani meni tunto ja näin sahanteriä. Selkäytimessä oli kasvain. Onneksi se ei ollut pahanlaatuinen. Kaikki on hyvin, kunhan selästä ei löydy syöpää.
Olen itkenyt ja kapinoinut. Raha-asiat ovat olleet tiukilla. Katkeruudesta ei silti ole hyötyä. Elän kipulaastari olkapäässä. Se vapauttaa elimistööni buprenorfiinia.
Vahva psyyke, myönteinen asenne ja liikunnallisuus ovat suojelleet. Auttaa, että voimme puhua perheessä avoimesti. Selkävaivat eivät ole meidän syymme."
Tytär Karoliina: Sain pullistuman joka raskaudessa
Karoliina Törmälehto, 39, talousvastaava, Kokkola:
"Kipua ei koskaan peitelty kotona. Kun olin pieni, sekä äiti että isä kärsivät selkävaivoista. Totuin auttamaan vanhempiani kotitöissä. Olin 13, kun äidiltä leikattiin kaularanka. Pelkäsin, että hän ei kävele enää. En kuitenkaan osannut pelätä, että minulle kävisi samoin.
Selkäkipuni alkoivat vuotta myöhemmin, kun tulin raskaaksi. Särky säteili oikeaan jalkaan. Lääkäri ei kuitenkaan uskonut, että 14-vuotiaalla voisi olla kremppaa.
Oli ihana saada oma pikkuinen syliin, mutta synnytyksen jälkeen selkä ärtyi entisestään. Pinnasängystä nostaminen sattui pahimmin. Oikea jalka ei toiminut.
Selkäni kuvattiin, ja sieltä löytyi paha välilevyn pullistuma.
Ajattelin, että jaahas, edessä on yhtä hieno tulevaisuus kuin vanhemmillani. Isä jäi selkänsä takia sairauseläkkeelle reilu kolmekymppisenä, äiti nelikymppisenä.
Kävelin päivittäin rankaa venyttävän häkkyrän kanssa. Kun kivut hellittivät, suoritin ysiluokan kotoa käsin. Myöhemmin valmistuin lähihoitajaksi ja menin töihin.
Sain välilevyn pullistuman jokaisessa kolmessa raskaudessani. Aina synnytyksen jälkeen iski järjetön kipu. Kuopuksen jälkeen rangasta löytyi kaksi pullistumaa. Itkin tuskaisena kipupiikkien kanssa. Näiden lisäksi on tullut kaksi pullistumaa. Ehkä työ lähihoitajana on rasittanut perinnöllisesti heikkoa selkääni.
Pullistumat ovat aina parantuneet levolla ja liikunnalla. En ole halunnut leikkausta, vaikka joka kerta sitä on ehdotettu. Ajattelen, että leikattu selkä on aina alttiimpi uusille krempoille.
Minulla on omia ravihevosia, joita valmennan. Harrastus ei ole paras selälle, mutta hevoset auttavat jaksamaan. Hommasin ergonomiset kärryt, jotka tukevat.
Viime vuodet selkä on pysynyt aika hyvänä. Vaihdoin hoitotyön kaupan alaan. Pystyn nyt vaikuttamaan paremmin työoloihini. Painavimmat tavarat nostan trukilla. Askeleita kertyy töissä ja tallilla päivittäin 20 000. Muuta jumppaa en tarvitse.
Olen sitkeä. Ehkä siksi olen jaksanut ongelmia näinkin hyvin. Sairauslomalle jään vasta, kun on pakko. Sinnittelen arjessa tulehduskipulääkkeillä.
Lasteni terveys huolettaa. Entä jos selkäkivut periytyvät heille? Selkävaivat vaativat potilailta sitkeyttä ja aktiivisuutta. Selkä ei parane makaamalla.
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys-lehdessä 3/2020.
