Virpi Suutari ja Martti Suosalo työskentelevät paremman huomisen puolesta: ”Olemme täällä toisiamme varten”
Kun ohjaaja Virpi Suutari ja näyttelijä Martti Suosalo havahtuivat luonnon hätähuutoon, heitä hävetti oma tietämättömyytensä. Nykyään pariskunta työskentelee yhdessä paremman huomisen puolesta.
Tuulentuivertamat männyt ovat kuin bonsaipuita. Myrskyt vuosikymmenten varrella ovat hioneet niistä yksilöitä. Jokainen käppyräinen puu on oma hahmonsa.
Kesämökki Turun saaristossa jäkälämetsineen on dokumenttielokuvaohjaaja Virpi Suutarin ja näyttelijä Martti Suosalon paratiisi. Sähköttömään puutaloon he hakeutuvat aina, kun töiltään ennättävät. Puulämmitteisessä saunassa kaksi kylpijää mahtuu kököttämään lauteille kuin linnut orrelle.
”Kun istun saunassa Martin kanssa ja pulahdan löylyjen jälkeen kylmään meriveteen, olen kaikkein onnellisimmillani”, Virpi sanoo.
Pariskunnan monet onnenhetket liittyvät luontoon. Tähtikirkkaassa illassa hiihtäminen tuo selittämättömän rauhan tunteen. Koko ikänsä merellä viihtynyt Martti rakastaa sitä hetkeä, kun tuuli nappaa kiinni purjeisiin ja vene lähtee lipumaan ulapalle. Kuuluu vain laineiden liplatus.
”Silloin minulla on sellainen olo, että luoja vie minua. Olen yhtä luonnon kanssa.”
Nykyään luonto herättää Virpissä ja Martissa paitsi onnen tunteita myös surua ja ahdistusta. He ovat huolissaan luonnon tilasta. Luonnonsuojelu on pariskunnan yhteinen asia, jonka puolesta he haluavat työskennellä.
Vuonna 2021 Virpi luki kirjan, joka muutti hänen ajattelunsa. Juha Kauppisen kirjoittama Heräämisiä – kuinka minusta tuli luonnonsuojelija (Siltala) kertoo suomalaisen luonnonsuojeluliikkeen historiasta. Kirja herätti Virpissä monenlaisia tunteita. Suurin niistä oli häpeä.
”Minua hävetti se, kuinka vähän lopulta tiesin luonnon hätätilasta ja luonnonsuojeluliikkeestä.”
Virpi kuvailee kuuluneensa siihen valtaenemmistöön, joka periaatteessa arvostaa luonnonsuojelua, mutta joka ei näe sen todellista merkitystä.
”Olin pitänyt luonnonsuojelijoita puunhalailijoina ja marginaaliporukkana, joka kohkaa liito-oravista. Vasta Juhan kirja avasi silmäni sille, kuinka merkittävän työn he ovat tehneet rohkealla toiminnallaan maamme hyväksi.”
Kirja toimi inspiraation lähteenä Virpin elokuvalle Havumetsän lapset, joka pöllyttää käsityksiämme metsistä ja niiden suojelusta.
Myös Martti havahtui Juhan kirjan luettuaan entistä vahvemmin toimimaan luonnon puolesta. Martin luotsaama teatteri Sirkus Suosalo esittää Juha Kauppisen kirjoittaman monologinäytelmän luonnon ja ihmisen suhteesta.
Starman-näytelmä saa ensi-iltansa elokuussa. Martti on ollut näkyvästi mukana toimimassa luonnon hyvinvoinnin puolesta muun muassa Greenpeace Suomen kampanjassa.
Tähtikirkkaassa illassa hiihtäminen tuo selittämättömän rauhan tunteen.
Martti ja Juha ystävystyivät yhteisen työprojektin aikana.
”Välillä jouduin toppuuttelemaan Marttia, joka herää viideltä. Hän saattoi olla sunnuntaina jo ennen aamuseitsemää soittamassa Juhalle”, Virpi sanoo naurahtaen.
Maaliskuussa ensi-iltansa saanut Havumetsän lapset kertoo viidestä nuoresta, jotka haluavat pelastaa Suomen metsät. Vastassaan heillä on metsäteollisuus ja kansallinen ideologia metsistä taloudellisen hyvinvoinnin perustana. Elokuva kysyy, ovatko nuoret sankareita vai isänmaan pettureita puolustaessaan jäkäliä ja katoamassa olevia hömötiaisia.
Työprojekti oli Virpille innoittava syväsukellus luonnonsuojelun teemoihin. Hän näki läheltä, kuinka mustavalkoisesti usein metsäteollisuudesta ajatellaan.
”Eihän koko metsäteollisuutta ole tarkoitus ajaa alas. Kyse on siitä, että metsäteollisuutta rajoitettaisiin luonnon kantokyvyn rajoihin. Esimerkiksi Etelä-Suomessa metsiä on suojeltu vain kolme prosenttia ja metsäala on pirstottu. Laikkujen välille tarvittaisiin ekologisia käytäviä, jotta lajikato saataisiin pysäytettyä.”
Minua hävetti se, kuinka vähän lopulta tiesin luonnon hätätilasta.
Virpi on törmännyt usein mielikuvaan, jonka mukaan metsäteollisuus kannattelee Suomen taloutta.
”Se ei pidä paikkaansa, sillä metsäteollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on enää vain muutamia prosentteja.”
Virpi on liikuttunut siitä, minkälaisen vastaanoton Havumetsän lapset on saanut. Nuoret ja vanhemmatkin luontoaktivistit ovat tulleet kyyneleet silmissään kiittämään elokuvan päähenkilöitä ja työryhmää siitä, että joku ottaa heidät tosissaan ja asettuu heidän puolelleen.
”Oman sukupolveni pitäisi asettua tukemaan nuoria, eikä huudella heille, että menkää oikeisiin töihin. En ole koskaan nähnyt niin toimeliaita ihmisiä kuin aktivistit. He antavat valtavasti ajastaan ja uhraavat joskus jopa oman turvallisuutensa mielenosoituksissa luonnon puolesta.”
Tarmokkaan toimimisen lisäksi Virpi ja Martti ovat kohdanneet ympäristösurua.
”Nuori polvi valmistautuu jo tärkeistä asioista luopumiseen ja siihen, että taistelu luonnon puolesta on osittain hävitty”, Martti sanoo.
Virpi kohtasi elokuvaa tehdessään vuosikymmeniä luonnonsuojelussa mukana olleita ihmisiä, jotka ovat uupuneita. He ovat turhautuneita siitä, kuinka hitaasti asiat muuttuvat parempaan suuntaan, vaikka tieteellinen ymmärrys luonnon hätätilasta kasvaa koko ajan.
Virpi ja Martti eivät ole vaipuneet epätoivoon.
”Ehkä olen sen verran naiivi, että kuvittelen tämän tästä hoituvan. Ymmärrän myös hyvin heitä, jotka ovat turhautuneita”, Martti sanoo.
Luonnonsuojelua ei voi jättää pelkästään yksilön vastuulle. Tästä pariskunta on yhtä mieltä. Virpin mielestä yhteiskunnan pitäisi puuttua luonnon kaltoinkohteluun ja ylikuluttamiseen kuin jämpti vanhempi, joka sanoo lapselle, että tämä ei vetele.
Virpi muistelee omaa nuoruuttaan 1980-luvulla. Ihmisiltä ei puuttunut mitään, mutta silti tavoiteltiin jatkuvasti parempaa elintasoa. Virpin mielestä elintasoa voisi Suomessa laskea.
”Minä olisin valmis siihen, että kansallisesti määriteltäisiin esimerkiksi se, kuinka monta lentomatkaa ihminen voi tehdä vuodessa. Joku toinen saa rajoittaa tuhoisaa käytöstäni, jos en itse pysty siihen.”
Valistunutta ”ympäristödiktatuuria” kaivattaisiin Virpin mielestä liian pitkälle lipsuneen yksilönvapauden suitsemiseksi.
”Ihminen on sopeutuvainen. Korona-aika näytti, että hyväksymme rajoitukset, jos ne ovat tasa-arvoisia ja perusteltuja.”
Luonto on ollut aina kiinteä osa Oulusta kotoisin olevan Martin ja Kajaanista kotoisin olevan Virpin elämää.
Virpin väkevimmät lapsuusmuistot ovat pienestä Kiiskilän kylästä Kainuusta, jossa hän vietti kesät äidin sukuyhteisössä.
Hän näki läheltä pienkarjatilallisen elämää.
”Olin aina joko metsässä tai järvellä. Me lapset osallistuimme välillä maatilan töihin, mutta pääasiassa saimme kirmata vapaina.”
Luonnon merkkien lukeminen oli tärkeää. Kun kuikka sukelsi tietyssä kohtaa järven salmea, oli tulossa ukkonen.
Myös Martti oppi lapsena, kuinka luontoon suhtauduttiin kunnioittaen. Mukana oli ripaus pyhää ja magiikkaa.
”Äidin kotikylässä lähellä Rovaniemeä porotilan isäntä kuvaili elävästi, miten halla vei sadon. Pystyin näkemään sieluni silmin hallan levittäytymässä pellon ylle ja tuhomassa kaiken allensa.”
Virpi ja Martti kasvoivat ilmapiirissä, jossa sodanjälkeistä Suomea piti rakentaa ja metsät nähtiin ehtymättömänä luonnonvarana. Virpi kertoo, että hänenkin vanhempansa rakastuivat toisiinsa tukkikämpillä.
”Puunhakkaamisromantiikalla kyllästettiin aivomme, kun ikoniset tukkijätkäelokuvat pyörivät televisiossa. Tukkimies oli mahtava seksisymboli, se sulatejuustopaketin kannessa komeileva kaveri.”
Pystyin näkemään sieluni silmin hallan levittäytymisen pellon ylle.
Virpi ja Martti ovat toistensa tärkeimpiä kannustajia. He tekevät välillä myös töitä yhdessä. Kun Virpi oli markkinoimassa Japanissa vuonna 2020 ilmestynyttä Aalto-dokumenttiaan, mukana matkalla olivat Martti ja pariskunnan nuorimmainen, Aino, 18.
Aino ehosti Virpin aamuisin ennen kuin japanilaiseen työkulttuuriin kuuluvat pitkät työpäivät alkoivat. Virpistä oli mukavaa, että tiiviin työmatkan keskellä pystyi viettämään aikaa myös perheen kanssa.
”Emme änkeä toistemme töihin, mutta tulemme mukaan pyydettäessä”, Martti kuvailee.
Työ- ja luontoasiat löytävät tiensä myös aamiaispöytään. Viimeksi aviopari jutteli Golfvirran mahdollisesta pysähtymisestä. Heitä huolestuttavat myös muuttuneet sääolosuhteet, sinilevän valtaan joutuneet vesistöt, soiden ojitukset, metsien avohakkuut ja lajikato.
Martille suurin häpeämisen aihe on se, ettei hän aiemmin ymmärtänyt, miten paljon metsässä on elämää – ja miten tärkeää metsän mikroelämä on myös ihmisille.
”Lapsena siivosimme Elsa-tädin kanssa kävyt pois, jotta metsä oli mahdollisimman puhdas eikä ryteikkö. Vasta muutama vuosi sitten oivalsin, kuinka kaikki hassut käävät ja sienirihmastot ovat meillekin elintärkeitä.”
Arjessaan pariskunta tekee päivittäin pieniä valintoja luonnon puolesta. He kierrättävät, suosivat kasvisruokaa ja välttävät ruokahävikkiä. Isovanhempien opit rikkimenneiden tavaroiden korjaamisesta ovat muistuneet mieleen.
Virpille vaikeinta on suhtautua lentomatkailuun.
”Työhöni liittyy matkustamista ja on ristiriitaista, että lähden edustamaan luonnonsuojeluun liittyvää elokuvaa lentämällä vaikkapa Kanadaan. Tämä on minulle kipeä asia. En voi sanoa toimivani esimerkillisesti.”
”Ihmiset voisivat paremmin, jos he eläisivät yhteydessä luontoon.”Virpi Suutari ja Martti Suosalo
Arkisten valintojen ohella taide tarjoaa Virpille ja Martille väylän toimia luonnon hyvinvoinnin puolesta. He haluavat puhutella projekteillaan etenkin sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole valmiiksi samanmielisiä.
Keinot tähän voivat olla monenlaisia – ja kaikkea muuta kuin saarnaamista.
”Havumetsän lapset -elokuvassa haluan antaa katsojille tilaa tutkiskella itse tärkeitä kysymyksiä eri sukupolvien ja lumoavien luontokuvien kautta. Martti taas käyttää työssään usein huumoria. ”
Virpille on tärkeää säilyttää työssään tietty etäisyys aiheeseen.
”En voi olla yhtä aikaa taiteilija ja ryhtyä propagandistiksi.”
Martti kuvailee luomisprosessia savitöiden tekemiseksi.
”Aluksi kädessäni on saviklöntti, enkä vielä tiedä, mitä siitä tulee.”
Pohjolan lumiset talvet, vehreät metsät ja lukuisat luonnon lajit ovat osittain pelastettavissa. Näin Virpi ja Martti haluavat uskoa. Heidän mielestään pahinta olisi heittäytyä toimettomaksi.
”Emme voi ajatella, ettei ponnisteluillamme ole väliä, kun Kiinassa ja Intiassa ihmiset haluavat lisää kodinkoneita”, Virpi sanoo.
Heidän mielestään olisi tärkeä tunnistaa se ympäristöhäpeä, jota he ovat itsekin kokeneet. Martista ei ole helppoa myöntää, että on toiminut väärin, koska ei ole tiennyt tarpeeksi.
”On kuitenkin hyvä muistaa, että olemme kaikki samassa veneessä. Jokainen voi vaikuttaa, mutta ilmastonmuutos ei ole yksistään kenenkään vika.”
Virpin mukaan nuoret voivat auttaa korjaamaan ajatteluamme.
He ovat Virpin mielestä eräänlaisia moraalikompasseja, viisaampia kuin hänen oma sukupolvensa saman ikäisenä.
”Lisäksi he ovat suvaitsevaisia. En ole kertaakaan törmännyt syyllistävään nuoreen ympäristöaktiiviin, vaan lempeisiin ja hyväsydämisiin.”
Kesämökin rauhassa Virpi ja Martti toivovat viettävänsä tulevaisuudessa enemmän aikaa. Turun saariston sylissä Linnunrataa tuijotellessa on aikaa miettiä elämän tärkeitä kysymyksiä, kuten sitä, miksi olemme täällä.
”Minusta tuntuu, että olemme täällä toisiamme varten”, Martti sanoo.
He molemmat uskovat, että ihmiset voisivat paremmin, jos he eläisivät läheisemmässä yhteydessä luonnon kanssa. Luonnon kiertokulku näyttää sen, mikä ihmistäkin odottaa: syntymä, elämä ja kuolema.
Virpin mielestä olemme unohtaneet, miltä terveen metsän kuuluisi näyttää. Hän vertaa metsää yhteiskuntaan.
”Aivan kuten yhteiskuntaamme kuuluvat eri ikäiset ihmiset, myös luonnon kuuluu kukoistaa monimuotoisena.”
Virpi Suutari
on dokumenttielokuvaohjaaja ja taiteilijaprofessori (2012-2016). Hänet on palkittu muun muassa Suomi-palkinnolla vuonna 2021. Hän on voittanut kolmesti parhaan dokumentin Jussi-palkinnon. Virpi on vihitty Lapin yliopiston kunniatohtoriksi. Hän on naimisissa Martti Suosalon kanssa. Pariskunnalla on kolme lasta.
Martti Suosalo
on Teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä. Hän on esiintynyt lukuisissa kotimaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Martti on palkittu muun muassa kolmella Jussi-palkinnolla, parhaan miesnäyttelijän Kultaisella Venlalla ja Pro Finlandia -mitalilla. Martti asuu puolisonsa Virpi Suutarin kanssa Helsingissä.
