Viisikymppinen Robin Svarström on huomannut iän lyhentävän pinnaa ja vaikuttavan jaksamiseen – onneksi samalla on löytynyt myös kyky nauraa itselle
Keski-ikä on kiristänyt näyttelijä Robin Svartströmin pinnaa ja saanut huolestumaan terveydestä. Kertyneet vuodet ovat samaan aikaan tuoneet suhteellisuudentajua, tunneälyä ja lempeyttä. ”Kun ikää tulee lisää, suhtaudun itseeni ja muihin ihmisiin lempeämmin”, hän sanoo.
Keski-iän alkuvaiheet eivät olleet Robin Svarströmille helppoja.
”Kun olin nelikymppinen, aika koetti koputtaa olkapäähän. Aluksi en oikein tahtonut kuunnella sitä.”
Miehen otti valtaansa ”hyydähdys”, joka aiheutti ahdistusta. Kriisiä kesti parisen vuotta.
”Olin pettynyt elämään. Kysyin itseltäni ja lähipiiriltäni: Tässäkö tämä nyt oli?”
Mitään ikävää ei ollut sattunut. Ajatus siitä, että elämä oli mennyt pieleen, vain hiipi mieleen ja jäi sinne jumiin.
Tuolloin perheen kaksi lasta olivat pieniä ja töissä oli kiirettä. Siitä syntyi stressiä ja väsymystä.
”Silti ahdistukseni tuntuu hassulta, koska perheen perustaminen on parasta, mitä elämässäni olen tehnyt.”
Kymmenisen vuotta kriisin jälkeen Robin kuvaa ahdinkoaan perusteettomaksi. 53-vuotias mies laskee nyt kuuluvansa ylempään keski-ikään. Viidenkympin kriisi häneltä jäi väliin.
”Hävettääkin hieman. Oli epäreilua lähipiirille ja varsinkin puolisolle osoittaa olevansa pettynyt siihen, mitä on elämässään saanut. Ikään kuin jossain toisaalla olisi jotain ihanaa, joka odottaa juuri minua. Sokeuduin kaikelle sille hyvälle, mitä minulla oli. Se on aivan älytöntä.”
Samanlaista ahdistusta ei sittemmin ole mieleen enää hiipinyt. Se johtuu ehkä siitä, että Robin ymmärtää paremmin tunteidensa syy–seuraussuhteita.
”Nuorempana kuvittelin, että kun asiat eivät luista, elinpiirissäni on jotain vialla. Nyt kun jokin ajatus valtaa mielen, ymmärrän, että syy ei olekaan ulkopuolisissa seikoissa vaan että kyseessä on sisäinen juttu. Tai ainakin kuvittelen ymmärtäväni. Voihan tosin käydä niin, että unohdan kaiken oppimani ja ajaudun taas samaan jamaan”, hän naurahtaa.
”Itselleen nauraminen on tärkeätä ja olennaista – etenkin meidän keski-ikäisten miesten olisi hyvä muistaa tämä.”
Keski-ikäisen miehen kriisiä Robin pääsi hiljattain tulkitsemaan myös Johanna Vuoksenmaan kirjoittamassa draamakomediassa Hormonit!
Siinä hän on terapeutti Patrik, jonka suhde nuorempaan puolisoon on kariutunut ja talousasiat sotkussa. Uusi mahdollinen naisystävä on yhtä lailla keski-iän kriisissä, eikä kommunikointi tai seksi suju alkuunkaan. Kustantaja kyselee epätoivoisen miehen kirjan perään ja kissakin temppuilee. Vähemmästäkin kieriskelee itsesäälissä!
”Käsikirjoituksen mieskuva vaikutti raikkaalta ja ajattelin, että saisin roolissa näytellä keski-ikäistä miestä itseironisesti.”
Huumorin avulla voi koettaa asettaa omat naurettavat ja kohtuuttomat piirteensä oikeisiin mittasuhteisiin.
”Itselleen nauraminen on tärkeätä ja olennaista – etenkin meidän keski-ikäisten miesten olisi hyvä muistaa tämä. Otamme itsemme niin vakavasti ja kuvittelemme, että meillä on kaikki tieto, joka tulisi ehdottomasti jakaa muille”, Robin sanoo ja virnistää, koska tietää, että Eevan haastattelu voidaan tulkita juuri tällaiseksi teoksi.
”Minussa on besserwisseriä varsinkin, jos työkavereilta kysyy. Olemme tehneet niin pitkään töitä yhdessä, että he voivat huumorin varjolla siitä huomauttaa. En edes sano, että ’asiahan ei tietysti minulle kuulu’, vaan puutun siihen suoraan. Olen samalla tavalla rasittava myös kotona.”
Keski-ikäiseksi tultuaan Robin on huomannut, että ärsyyntyy ja hermostuu helpommin kuin ennen. Kahdelta teini-ikäiseltä lapseltaan Robin saa palautetta, että ”isä raivoaa aina”.
”Olen kyllä kovaääninen ja välillä tietoisesti tai tiedostamattani ärsytän lapsiani. Se tosin toimii molempiin suuntiin.”
Jos isän ja lapsen orastavan konfliktin saa käännettyä yhteiseksi nauruksi, tilanne purkautuu nopeasti, Robin sanoo. Hän on mielestään hyvä pyytämään anteeksi.
”Kun pinna palaa, olen hirveän vihainen, mutta tunne menee nopeasti ohitse. Voin olla aika kohtuuton riidellessäni ja tiedän, etten saisi sanoa rumasti. Se on huono tapa.”
Muiden ei silti juurikaan tarvitse huomauttaa Robinille hänen tavoistaan. Hän tietää ne itsekin. Keski-ikäistymisen myötä Robin tunnistaa hieman herkemmin omia käyttäytymismallejaan.
”Vaikka en tilanteen keskellä onnistuisi siinä, mutta ainakin jälkeenpäin.”
Suhteellisuudentajua on kertynyt muutenkin. Se näkyy esimerkiksi näkemysten lientymisenä. Robin oli olevinaan nuoruudessaan hyvin ympäristötietoinen, luki Pentti Linkolaa ja ”paasasi asiasta tekemättä kuitenkaan itse mitään konkreettista”.
”Kun on jo nähnyt elämää monelta kantilta, asiat eivät näyttäydy niin yksiselitteisinä. Kun ikää tulee lisää, suhtaudun itseeni ja muihin ihmisiin lempeämmin.”
Myös lapset edustavat isälleen maailman muutosta. Heidän kauttansa omat sokeat pisteet avautuvat, eivätkä lapset kaihda kertoa, jos isä on heidän mielestään väärässä.
”Lapsenihan ovat omia persooniaan. He voivat kiinnostua elämässä aivan eri asioista kuin minä, ja heidän arvonsa voivat olla toiset kuin minulla riippumatta siitä, mihin suuntaan olen heitä ohjannut. Silti he ovat yhtä arvokkaita ja rakkaita kuten ennenkin.”
”Kannattaa elää niin, ettei tarvitse katua tyhmyyksiä. Elämä voi päättyä äkistikin.”
Keski-ikä tuo tullessaan uusia huolenaiheita. Robin on huomannut pelkäävänsä fysiikkansa rapistumista. Noin vuosi sitten hän sairastui keuhkokuumeeseen. Perusterveelle Robinille vakava tauti oli pysäyttävä koettelemus. Hän mietti lastensa tulevaisuutta ja sitä, että oli aina ajatellut olevansa paikalla katselemassa heidän kasvuaan.
”Kun kerran omaan kuolevaisuuteensa havahtuu, ajatus on siitä lähtien aina mukana. Myös tämän ymmärtäminen on osa elämää. Kannattaa elää niin, ettei tarvitse katua tyhmyyksiä, koska elämä voi päättyä äkistikin.”
Enemmän kuin itse rapistuminen Robinia harmittaa oma laiskuutensa.
”Vaikka työssä saan arkiliikuntaa, liikkuminen vähenee vaivihkaa ja energiaa nauttii enemmän kuin kuluttaa.”
Yöunet ovat heikentyneet. Robin on aina ollut hyvä nukkuja, mutta Ryhmäteatterin syksyn näytelmä Kööpenhamina on teettänyt paljon töitä. Siinä Robin esittää tanskalaista fyysikkoa Niels Bohria, jonka teorialle atomin rakenteesta atomipommi lopulta kehitettiin. Tekstiä on paljon ja tieteentekijöiden valtaa ja moraalia luotaava aihe monimutkainen ja painava.
Haastattelu tehtiin näytelmän kiireisellä ensi-iltaviikolla.
”Ehkä harjoituksista johtuva stressi on herättänyt minut öisin. Odotan ensin, meneekö se ohi, kun alamme esittää näytelmää. Huolestun vasta sitten.”
Robin ei ole luonteeltaan huolehtija, mutta hän on perhekeskeinen. Kun koko perhe on kotona, hän huomaa stressin selvästi lievenevän.
Robin on ollut puolisonsa Niinan kanssa yhdessä yli 30 vuotta. Parisuhde on kuin elämä, kulkee aaltoliikettä, Robin vertaa.
”Joskus aallot kulkevat kauaksi toisistaan, mutta tällä hetkellä tuntuu, että aaltoliike on yhtenäinen.”
Pitkän suhteen kokemus tuo tuulensuojaa. Kun parisuhteessa tuuli nousee, tilanteeseen ei enää suhtaudu niin dramaattisesti.
”Tilannetta rauhoittaa, kun voi muistella, että jostain samankaltaisesta on selvitty ennenkin.”
Robin kuvailee itseään sohvaperunaksi eikä millään muotoa etsi ylimääräistä jännitystä elämäänsä. Keski-ikään usein liitettyä seestymistä hän kuitenkin kavahtaa.
”Seestyminen kuulostaa siltä, että intohimo tärkeisiin asioihin tai toiseen ihmiseen olisi kadonnut.”
Hormonit!-sarjassa Robinin roolihahmo Patrik suree eroa, kaipaa hyväksyntää ja kärsii erektiovaikeuksista.
Robin arvelee, että naiset puhuvat seksistä keskenään enemmän kuin miehet. Hän tunnustaa, ettei ollut ennen käsikirjoituksen lukemista edes kuullut termiä miesten vaihdevuodet.
”Ehkä erektio-ongelmat on suurempi tabu kuin vaihdevuosien oireet. Miehet puhuvat ongelmistaan kahden kesken ystävän kanssa, kun on ensin lämmitelty pari tuntia muilla aiheilla.”
Myös Robin on miettinyt ikääntymisen vaikutusta seksuaalisuuteen. Hän lainaa kollegaansa Minna Suurosta, joka on todennut, kuinka nainen tuntee maan vetovoiman kehossaan, kun ikää kertyy.
”Kyllä se vetovoima vaikuttaa meihin miehiin yhtä lailla”, Robin naurahtaa.
”Parisuhteessa aallot kulkevat joskus kauaksi toisistaan. Tällä hetkellä tuntuu, että aaltoliike on yhtenäinen.”
Robin on tehnyt töitä näyttelijänä kolmisenkymmentä vuotta. Hänet on nähty televisiossa monessa draama- ja komediasarjassa, ja hän on ollut vuosia Ryhmäteatterin kantavia voimia.
Hänen mukaansa työ muistuttaa parisuhdetta. Kummassakin itsevarmuus syntyy siitä, että jos tulee kriisi, muistaa, että melkein aina ongelma on ratkaistavissa.
Ohjaajien suhteen Robin on joskus ollut kärsimätön.
”Tai oikeastaan olen ollut julma. Kun minusta on tuntunut, että työtä johdetaan ammattitaidottomasti tai typerästi, olen herkästi tuominnut heidän työtapansa.”
Vanhemmiten Robin on muuttunut avoimemmaksi. Vaikka hänen ensireaktionsa olisi, että ”tuskin toimii”, hän tekee silti niin kuin toivotaan. Robin hyväksyy nyt, että kaikkien työtavat eivät osu yksiin, mutta siitä huolimatta lopputulos voi olla hyvä.
Optimismiaan Robin on vaalinut nuoruudesta asti.
”Suuria vastoinkäymisiä ei ole kohdalleni osunut, joten on ollut varaa olla optimistinen”, hän kiteyttää.
Maailma on tilanteessa, jossa usko tulevaisuuteen voi olla koetuksella, Robin pohtii. Silloin valoisasta luonteesta voi olla apua.
”Luotan, että asiat ratkeavat. Asia saattaa tapahtumahetkellä tuntua väärältä, mutta kymmenen vuoden jälkeen huomaa, että kävi oikeastaan juuri niin kuin pitikin.”
Hän lisää, että elämä on monella tapaa sattumankauppaa.
”Jotkut ihmiset, varsinkin poliittisesti oikealla olevat, ajattelevat, että hyvinvointi tai menestys on pelkästään itse ansaittua. Moni muukin seikka vaikuttaa elämän suuntaan. Minulle on toistaiseksi käynyt hyvin.”
Robin toivoo, että iän karttuessakin riittäisi töitä, että hän säilyttäisi mielenkiintonsa ja intohimonsa asioihin ja pysyisi terveenä. Tärkeimmät haaveet liittyvät lapsiin.
”Toivon, että he saisivat rakennettua sellaisen elämän, että voisivat olla onnellisia.”
Juttu on ilmestynyt Eevassa 11/2023.
