Kauneus ja Terveys

Tuttavan solvaukset veivät Sarin lopulta sairauslomalle: ”Minut täytti sellainen viha, etten ole koskaan vastaavaa tuntenut”

Tuttavan solvaukset veivät Sarin lopulta sairauslomalle: ”Minut täytti sellainen viha, etten ole koskaan vastaavaa tuntenut”
Humalaiset tutun sanat herättivät Sarissa valtaisan vihan, jonka voima kumpusi lapsuudesta asti.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 11.2.2022

Palveluasiantuntija Sari Tekokoski, 56, elää kahdestaan miehensä kanssa Joensuussa, aikuiset lapset ovat jo muuttaneet kotoa:

Suutun harvoin enkä enää huuda tai paisko tavaroita niin kuin nuorempana. Lapsena riitelin jonkin verran siskon kanssa. Kerran heitin häntä painavalla neulekoneen punnuksella, mutta onneksi en osunut. Minulta taas hajosivat silmälasit, kun sisko heitti lusikalla.

Elämä on opettanut, että erimielisyydet voi selvittää puhumalla.

Viime kesänä valtava vihan tunne yllätti minut kuitenkin täydellisesti. Vierailimme mieheni kanssa tuttujen luona. Olimme selvin päin, mutta kyläpaikassa oli nautittu alkoholia. Kesken mukavan illan tuttu alkoi solvata minua. Ensimmäistä kertaa elämässä minut haukuttiin pystyyn.

Tutun sanat olivat niin loukkaavia, että tuntui siltä kuin hän olisi fyysisesti hyökännyt päälleni tai oksentanut sanoja suoraan sisääni. Koetin puolustautua, mutta hän vain jatkoi. Hän syytti minua asioista, jotka eivät kuulu hänelle ja jotka eivät edes ole totta.

Menin aivan lukkoon. Sanat menivät ihon alle, ja minua alkoi itkettää. En halunnut näyttää, miten paljon minuun sattui. Olin varma, että tämä ihminen olisi vain nauttinut kyyneleistäni.

Lähdimme mieheni kanssa kotiin.

Itkin koko paluumatkan. Olin aivan pökerryksissä. Oma reaktionikin järkytti minua. Miten tuttu pääsi niin täydellisesti yllättämään minut? Olinko todella sellainen kuin hän kuvaili?

Mieheni vakuutti, etten ollut. Hän sanoi, että todennäköisesti tällä tutulla oli itsellään paha olla ja siksi tämä vain peilasi omia ikäviä tuntemuksiaan minuun.

Tapahtuman jälkeen minut täytti sellainen viha, etten ole koskaan vastaavaa tuntenut. Ajattelin, että tuollaisilta känniääliöiltä ja rähinäviinan juojilta pitäisi kieltää olemassaolo kokonaan.

Itkin koko viikonlopun enkä pystynyt kunnolla nukkumaan. Maanantaina menin lääkäriin, koska en ollut työkunnossa. Sain lähetteen työpsykologille ja viikon sairauslomaa, joka venyi kahdeksi kuukaudeksi.

Työpsykologin sanat lohduttivat minua. Sain häneltä vahvistuksen siitä, että olin oikeutettu tuntemaan vihaa.

En silti pystynyt päästämään tunteistani irti. Kirjoitin paperille kaikki inhottavimmat haukkumasanat. Kuuntelin tunteellista musiikkia, itkin ja oikein pyöriskelin vihassa. Aikuiset lapset ja mies ihmettelivät, mistä oikein oli kyse.

Pikkuhiljaa sain kiinni kipeistä kohdista, joihin tuttu oli osunut. Ne liittyivät osin lapsuuteeni.

Sari tietää olevansa kiltti ja herkkä ihminen. ”Ehkä kokemus opetti, että pitää osata sanoa tiukemmin vastaan.”

Isäni joi, kun olin lapsi. Siksi tunteeni alkoholisteja kohtaan ovat korostuneen voimakkaita. Tunnen heitä kohtaan sekä suuttumusta että sääliä. Halveksun etenkin humalassa räyhääjiä ja samalla toivon, että he ymmärtäisivät hakea apua.

Isäni haki ja sai apua. Hän eli viisi viimeistä vuottaan raittiina ja kuoli 71-vuotiaana. Siitä on nyt 11 vuotta.

Isä ei ollut koskaan päihtyneenäkään vihainen tai ilkeä, pikemminkin leppoisa. Minusta kuitenkin tuntui, että kun hän joi, hän ei aina kyennyt toimimaan vastuullisesti. Kerran hän osti minulle aivan liian lyhyet sukset.

Vanhempani erosivat, kun olin kaksivuotias. Äidistä tuli yksinhuoltaja. Lapsuudessani äiti tuntui yleensä vaikenevan, kun hän suuttui.

Avioliiton alussa minäkin kokeilin mykkäkoulua, mutten jaksanut sitä kauan. Se on raskaampaa kuin avoin riitely.

Ruuhkavuosissa lapset vaativat voimia ja työ asiakaspalvelussa oli stressaavaa. Väsyneenä huusin lapsille ja joskus miehellenikin. Pyysin aina anteeksi, ja asia sovittiin.

Uskon, että työuupumuksella oli osuutensa siinä, että reagoin tutun sanoihin niin voimakkaasti.

Olen tehnyt samaa asiakaspalvelutyötä 23 vuotta. Ihmiset osaavat olla ihan hirvittäviä. Solvaukset on oikeastaan tarkoitettu edustamalleni yritykselle eikä minulle henkilökohtaisesti, mutta kyllä ne silti satuttavat.

Kollegani sanoi osuvasti, että jos on pitkään likasaavina, jonain päivänä se täytyy ja alkaa läikkyä yli. Näin minulle varmaan kävi.

”Jos on pitkään likasaavina, jonain päivänä se täyttyy ja alkaa läikkyä yli.”

Olen palannut yhä uudelleen siihen iltaan. Miksi en sanonut tutulle voimakkaammin vastaan?

Toisaalta olen samaa mieltä anoppini kanssa siitä, että humalaisen kanssa ei kannata keskustella.

En tunne enää vihaa. Toivoisin, että tällaiset ihmiset jättäisivät viskinsä juomatta tai hakisivat ammattiapua. Eiväthän tuollaiset yhteenotot ole helppoja heille itselleenkään. Varmasti hävettää, ja niin sietääkin.

On normaalia mokata, mutta anteeksipyynnön arvoa ei pidä vähätellä. Ilman sitä tilanne jää auki.

Anteeksipyyntö on lähetetty minulle pariinkin kertaan, mutta välikäsien kautta. Se ei ole sama asia kuin kuulla se ihmiseltä itseltään suoraan.

Olen saanut valtavasti tukea ystäviltä. Yksi heistä sanoi hienosti, että olen päässyt aika pitkälle, jos tulen haukutuksi vasta 56-vuotiaana. Sehän vain kertoo siitä, kuinka hyvä tyyppi minä olen. Siihen haluan uskoa.”

Kommentoi +