Näin Vappu Pimiä pisti ruokavalionsa remonttiin, mutta ei paino edellä: ”Äitini ansiosta minulla on tosi hyvä kehosuhde”
Uusi tapa syödä ei ole vaatinut Vappu Pimiältä nälkäkuuria mutta on tuonut uusia oivalluksia. Hän on tehnyt muutoksia, joita aikoo kantaa mukanaan loppuelämänsä.
Vihreässä voimajuomassa on yksi vika. Pinaattia, pellavansiemenrouhetta tai hampunsiemeniä voi juuttua hammasväleihin.
Se on silti mitätön pulma hyötyjen rinnalla. Vappu Pimiän, 46, aamut alkavat nykyisin vihersmoothiella, johon tulee myös mangoa, limettimehua ja yrttejä.
Juoma on helpottanut Vapun elämää: smoothiesta saa heti aamulla kivasti kasviksia, se pitää hyvin nälkää ja se on kätevä napata mukaan kiireessäkin. Usein juomasta riittää myös välipalaksi.
Viime syksynä Vappu havahtui siihen, että 40 ikävuoden rajapyykin jälkeen hänelle oli kertynyt lisää painoa noin kilo vuodessa. Painoa oli tullut siitä huolimatta, että hän oli treenannut paljon ja säännöllisesti eikä ollut muuttanut ruokailutottumuksiaan. Iän myötä aineenvaihdunta oli ilmeisesti hidastunut.
Vappu päätti kokeilla ravintovalmentaja Sonia Wahlroosin hänelle laatimaa ruokaohjelmaa.
Reilussa puolessa vuodessa Vapulta on karissut useita kiloja, mutta hän painottaa, ettei ruokaremontissa ole kyse laihdutuskuurista.
”Halusin pysäyttää kilojen karttumisen, mutta laihdutus ei ollut se juttu. Urheilen paljon ja halusin saada treeneistäni maksimaalisen hyödyn syömällä mahdollisimman hyvin. Halusin jaksaa paremmin.”

Yksi tiukka ehto Vapulla ravintovalmennukselle oli. Hän rakastaa ruokaa, joten hän ei ollut valmis minkäänlaiseen kituuttamiseen.
Ravintovalmentajan mukaan Vapulla olikin alkukartoituksen perusteella poikkeuksellisen terve suhde ruokaan. Hän on aina syönyt kaikkea kohtuudella.
”Olen hedonisti. Ehdottomuus ei kiinnosta minua eikä se, että jotain kielletään kokonaan. Elämä on niin paljon tyhjempää, jos ei syö hyvin.”
Siksi ravintovalmentajan ehdotus ensimmäisen kuukauden täydellisestä sokerittomuudesta arvelutti. Lopulta Vappu suostui, koska kuuli, että se olisi hyvä alkusysäys uudenlaiselle syömiselle.
Hetkellinen makeista, kuten karkeista, pullasta ja hilloista, luopuminen ei ollut Vapusta erityisen vaikeaa. Hän ei kärvistellyt sokerikoukussa alun perinkään. Lisäksi hän on päättäväistä sorttia.
”Härkänaisena kun jotain päätän, myös teen sen! Mutta olihan se pirun tylsää. Ei tullut sellaista autuutta, että elämä on upeaa. Silti täytyy sanoa, että sokerittoman kuukauden jälkeen makupaletti kirkastui.”
Kuukauden jälkeen Vappu salli jälleen itsensä syödä ihan kaikkea. Hän huomasi kuitenkin, ettei voinut syödä esimerkiksi karkkia yhtä paljon kuin ennen. Jo viisi karkkia riitti.
Tavallisesti Vappu on arkena jämpti ja syö karkkia vain kerran viikossa lauantaisin, jolloin tyttärilläkin on herkkupäivä. Sokeriin hän törmää kuitenkin usein myös työssään. Vapun mukaan televisiotyössä, kuten Maajussille morsian -ohjelman kuvauksissa, nameja on aina tyrkyllä.
”Moni voi kysyä miksi, mutta puolustan sitä. Kun tekee 14-tuntisen päivän ulkokuvauksissa, pieni sokeripiikki on ihan tervetullut, jotta jaksaa taas. Kyllä minäkin otin yhä muutaman karkin viime kuvauksissa.”

Suurin muutos uudenlaisessa ruoka-arjessa on ollut kasvisten määrä. Vappu syö niitä entistäkin enemmän ja tekee enemmän salaatteja. Kun hän valmistaa esimerkiksi spagetti bolognesea, hän sujauttaa omaan annokseensa kesäkurpitsasuikaleita pastan lisäksi.
Vapulle on ollut tärkeää, etteivät hänen ruokavaliomuutoksensa näyttäydy 11- ja 9-vuotiaille tyttärille minkäänlaisena kuurina. Uudet ideat keittiössä ovat kuitenkin innostaneet myös perheenjäseniä.
Vapun aamiaisella munakkaan ja voileivät korvanneesta vihersmoothiesta on tullut myös Vapun puolison Teemu Huuhtasen ja Selma-kuopuksen suosikki. He myös haluavat nykyään kesäkurpitsaspagettia tavallisen joukkoon. Viola-esikoiselle vihreät eivät maistu.
Ruokarytmiin on tullut uutta ryhtiä. Aiemmin Vapulla ja Teemulla oli tapana syödä iltapalaksi viiliä tai turkkilaista jogurttia ja marjoja kymmenen tai puoli yhdentoista aikaan illalla.
Iltapala-aikaa on hilattu aikaisemmaksi, eikä Vappu syö mitään iltayhdeksän jälkeen. Näin elimistölle jää 12–13 tuntia paastoaikaa. Vaikka tuntimäärä lähentelee jopa trendikään ja mahdollisesti terveysvaikutteisen pätkäpaaston lukemia, Vappu ei koskaan paastoa 16:ta tuntia.
”Olen tehnyt pieniä muutoksia, joita kannan mukana loppuelämäni. Mistään ei ole tarvinnut luopua.”
Suursyömäri Vappu ei ollut ennen tekemiään muutoksiakaan, mutta hänen annoskokonsa ovat pienentyneet hieman. Lautasella on yhä kaikkea, ja perheessä syödään tuttuja arkiruokia: esimerkiksi linssi-, nakki- tai makkarakeittoa ja lisukkeena salaattia.
Vappu rakastaa yhä myös leipää. Hänen suosikkinsa on rukiinen, mutta joka viikonloppu Vappu leipoo itse sämpylät, joihin hän laittaa vehnäjauhojen lisäksi tattaria, ohraa ja kauraa.
Vappu ei karta pelkästä vehnäjauhosta tehtyä pastaakaan. Viikonloppuisin hän syö usein pullaa ja keksejä.
Vappu ei ylipäätään usko ton-ton-ruokavalion hyötyihin, ellei sille ole terveydellisiä perusteita.
Hän aikoo jatkossakin astella kultaista keskitietä.
”Olen tehnyt pieniä muutoksia, joita kannan mukana loppuelämäni. Mistään ei ole tarvinnut luopua. Toisaalta mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän pidän terveellisestä ruuasta. Lapsena ihmettelin kaupassa, miksi vanhempani valitsivat aina tylsimmän jäätelön eli vaniljapuikon. Nyt olen itse se aikuinen!”
”Mökkeilyllä on valtava merkitys henkiselle hyvinvoinnilleni. Avioliittonikin olisi onnettomampi ilman mökkiä.”
Vapun suurimpiin kesänautintoihin kuuluu mökkeily. Perhe viettää Salossa viikonloput ympäri vuoden, mutta kesäkuukaudet ovat vapaa-ajan asunnolla kulta-aikaa. On taimien istutusta ja täyteen kukoistukseensa kasvi kasvilta puhkeava luonto ja sienet ja marjat metsässä.
Kesäpaikka merkitsee Vapulle paljon.
”Mökkeilyllä on valtava merkitys henkiselle hyvinvoinnilleni. Tarvitsen luontoa ja metsää, ne maadoittavat minua. Mieleni rauhoittuu. Avioliittonikin olisi onnettomampi ilman mökkiä. Metsässä seikkailu ruokkii myös lasten mielikuvitusta ja pitää heidät poissa ruuduilta.”
Mökillä olo parantaa Vapun mukaan hänen ja puolison parisuhdetta, koska molemmat ovat siellä onnellisia. Kummallekin heistä on tärkeää ja mieluista olla lähellä luontoa, ja Salossa se onnistuu.
”Mökkeily on yhteinen intohimomme, ja vietämme sen ansiosta paljon aikaa yhdessä. Jos mökkiä ei olisi, olisimme ehkä enemmän omissa menoissamme.”
Vappu sanoo nauraen, että mökillä hän on huomannut, miten keski-ikäisiä hänen kiinnostuksen kohteensa ovat. Hulinavuodet ovat takana, ja se tuntuu hyvältä.
”Olen ladannut lintujentunnistussovelluksen. Seuraan, milloin telkät tulevat pönttöön, ja ihastelen sorsanpoikasia. Tuolla lentää muuten haikara! Tunnistan sen lentotyylin”, Vappu sanoo ja kurottautuu kohti ikkunaa.
Tärkeä asia on sekin, että mökki sijaitsee veden äärellä. Vapun mukaan hänelle ei sopisi kuivan maan kesäpaikka. Hän ui meressä ympäri vuoden.
Mökillä olo tuo myös vastapainoa juontajan työn sosiaalisuudelle, hälinälle ja esillä ololle.
”Siinä antaa itsestään paljon muille ihan tiedostamatta.”

Urheilusta Vappu ei luovu lomallakaan. Urheilu on hänelle henkireikä ja parasta aamutreenit.
Mökillä Vappu kuntoilee miehensä Teemun kanssa. He lenkkeilevät usein metsäreiteillä ja tekevät välillä kuntopiirejä pihalla. Silloin he valitsevat YouTubesta parinkymmenen minuutin hiit-treenin. Niitä Vappu hyödyntää myös hotellihuoneissa, kun on työmatkoilla.
Vapun elämässä ei ole ollut pitkiä ajanjaksoja ilman urheilua edes silloin, kun lapset olivat pieniä. Silloin hän heräsi aamulla tavallista aikaisemmin ja lähti lenkille.
”En halua syyllistää ketään ja ymmärrän, että joku vaikka lukee mieluummin kirjaa sen sijaan. Mutta minulle urheilu on yksi prioriteeteista.”
Arjessa Vapun viikko-ohjelmaan kuuluu kolme salitreeniä, yksi nyrkkeilytunti sekä yksi joogaharjoitus tai Gyrotonic-treeni.
Gyrotonic on harjoitusmenetelmä, jossa tehdään pyöreitä ja aaltomaisia liikkeitä, vartalon kiertoja ja venytyksiä. Ne avaavat rankaa ja raajoja sekä aktivoivat koko kehoa. Laji lupaa vahvistaa selkää ja tuoda joustavuutta selkärankaan.
Lisäksi Vappu vesijuoksee ja tekee pari kolme lenkkiä viikossa joko juosten tai kävellen.
”Jos en pääse liikkumaan, minusta tulee kärttyinen. Aivan kuten silloin, jos ruokailuväli venähtää liian pitkäksi. Treeni tekee päälleni tosi hyvää.”
Vappu saa kicksejä urheilun nostattamasta adrenaliinista ja sen tuomista onnistumisen kokemuksista. Kun hän äskettäin veti salilla ensimmäisen leuan, saavutus teki hänet hyvin onnelliseksi.
”Nautin siitä, että kroppani kykenee tekemään asioita. Minulle on tärkeää tuntea itseni vahvaksi. Tuntuu hyvältä, kun joku ihmettelee, miten jaksan kantaa niin painavia kasseja.”
Liikunnalle löytyy aina aikaa, vaikka Vapun työajat ovat epäsäännölliset. Hän merkitsee treenihetket kalenteriin heti kun työkuviot ovat selvillä. Muu arki rytmittyy niiden ympärille. Vappu treenaa heti aamusta tai keskipäivällä. Iltaisin lasten nukahdettua hän tekee nimittäin vielä töitä.
Usein hän sopii juoksutreffit vaikkapa ystävänsä Kirsi Alm-Siiran kanssa ja suosittelee yhteistreeniä muillekin.
Vappu myöntää, että monesti häneltäkin olisi jäänyt lenkki juoksematta ilman seuraa. Treffien sopiminen nostaa kynnystä jättää treeni väliin.
”Kertaakaan ei ole kehdattu perua. Kerran kyllä mentiin kaatosateessa tekemään salitreeni juoksun sijaan. Yhteinen urheilu on myös hyvää ystävyysaikaa, koska en ehdi nähdä ystäviä arjessa muuten.”
”Äitini ansiosta minulla on tosi hyvä kehosuhde. Hän ei ikinä puristellut, arvostellut tai soimannut itseään nähteni.”
Vappu on kiitollinen siitä, että hän sai lapsuudenkodistaan hyvät eväät. Eikä hän nyt viittaa vain keittiömestari-isänsä valmistamiin maistuviin sapuskoihin.
”Äitini ansiosta minulla on tosi hyvä kehosuhde. Hän ei ikinä puristellut, arvostellut tai soimannut itseään nähteni. Vanhempani eivät ole ulkonäkökeskeisiä eivätkä ole koskaan kommentoineet ulkonäköäni.”
Vappu uskoo, että jokainen tuskailee joskus ulkonäkönsä kanssa: sellaisia ihmiset ovat. Silloin kun hänellä itsellään on harvinainen huono hetki, hän noudattaa äitinsä esimerkkiä eikä moiti itseään tyttöjensä kuullen.
Hän ei anna esimerkiksi television rajoittaa syömisiään. Siinä missä moni esiintyjä saattaa Vapun mukaan kieltäytyä suoraa lähetystä edeltävänä iltana esimerkiksi pizzasta turvotuksen pelossa, Vappu nauttii siitä moista miettimättä.
On vain yksi ruoka, jota Vappu ei ennen Tanssii tähtien kanssa -ohjelman suoraa lähetystä suostu syömään.
”Se on juustoinen raclette. Sitäkin vältän tosin siksi, että saan isosta määrästä juustoa finnejä kasvoihini. Minulla on yleensä hyvä iho ja hoidatan sitä tunnollisesti. En halua ottaa riskiä.”

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 8/2024.