Vilman sisko murhattiin 15-vuotiaana Valkeakoskella: ”Odotan, milloin herään tästä painajaisesta”
Kun Vilma Salmisen pikkusisko kuoli henkirikoksen uhrina, elämä muuttui lopullisesti. Puolen vuoden jälkeenkin tapahtunutta on vaikea käsittää. ”Onko tämä oikeasti tapahtunut ja onko tämä tapahtunut meille?”
On elämä ennen sitä ja elämä sen jälkeen.
Niin Vilma Salminen, 23, toukokuista aamua kuvailee.
Vilma oli aamiaisella kotonaan Lahdessa, kun hänen äitinsä laittoi viestin hänen puolisolleen. Äiti kysyi, oliko puoliso kotona, ja varmisti, ettei Vilma ollut yksin.
Sitten hän soitti ja kertoi, että Vilman 15-vuotias pikkusisko Vendi on kuollut.
”Romahdin ja läsähdin maahan huutamaan ja itkemään. En pystynyt ajattelemaan kuin sitä, että nyt täytyy päästä kotiin Valkeakoskelle. Olin niin shokissa ja surullinen, etten edes tajunnut kysyä, mitä on käynyt.”
Kotitalon pihalla odottivat vanhemmat, sukulaiset ja 6- ja 14-vuotiaat pikkuveljet. Äiti kertoi, että joku oli tehnyt Vendille pahaa.
”Jollakin tavalla tiesin heti, mitä oli käynyt. Ei äidin tarvinnut sanoa sen enempää.”
Vendi kuoli seksuaaliväkivallan ja henkirikoksen uhrina, kun hän oli matkalla ystävänsä luota kotiin. Koko Suomea järkyttäneestä rikoksesta uutisoitiin laajasti.
Tekijä sai käräjäoikeudessa lokakuussa tuomion murhasta, törkeästä lapsenraiskauksesta ja lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapidosta. Puolustus aikoo valittaa tuomiosta hovioikeuteen.
Vilmalle yksityiskohdat selvisivät vähitellen, kun tutkinta eteni.
”Kun sain tietää, mitä oli käynyt, suru muuttui kuin napsautuksesta vihaksi. Olin maailman vihaisin. Mietin, miten tämä voi käydä meidän perheellemme. Miten tämä on mahdollista?”
Elämäni hirveimmät kuukaudet. Niin Vilma kulunutta puolta vuotta kuvailee.
Tunteet ovat vaihdelleet surusta vihaan, turhautumiseen, katkeruuteen ja epäuskoon. Tapahtunutta on ollut vaikeaa käsittää. Kaikki kävi niin yllättäen ja oli niin valtava shokki.
”Välillä on tosi epätodellinen olo. Onko tämä oikeasti tapahtunut ja onko tämä tapahtunut meille? Kun tästä lukee uutisista, ei tunnu, että lukee omasta elämästään.”
Vendin kuolema oli ensimmäinen kerta, kun Vilma menetti itselleen tärkeän ihmisen.
”Olen tuntenut kaikki tunteet, jotka ovat olemassa. Surua, vihaa ja tuskaisuutta. Odotan vain, milloin herään tästä painajaisesta.”
Ennen Vendin kuolemaa Vilma eli huoletonta parikymppisen arkea. Hän työskenteli myyjänä, matkusteli ja vietti paljon aikaa puolisonsa ja ystäviensä kanssa. Vendin kuoleman jälkeen Vilma jäi työkyvyttömäksi, sairastui vaikeaan masennukseen ja traumaperäisen stressihäiriöön ja aloitti mielialalääkityksen.
Hän on kärsinyt unettomuudesta ja nähnyt painajaisia. Voimat ovat olleet niin vähissä, ettei Vilma ole jaksanut tavata ihmisiä samalla tavalla kuin ennen. Läsnä on ollut huoli paitsi omasta myös muun perheen jaksamisesta.
”Kuin aika olisi pysähtynyt”, Vilma kuvailee.
Myös perusturvallisuuden tunne on järkkynyt. Vilmasta on tullut aiempaa pelokkaampi ja varovaisempi.
”Olen aika introvertti ja ennen viihdyin hyvin yksin. Nyt en halua olla yksin hirveästi missään. En halua kävellä pimeällä yksin enkä halua, että ystävänikään liikkuvat yksin pimeällä. Heitän heidät mieluummin kotiin.”
Vendin kuolemasta ja sen tutkinnasta kerrottiin laajasti uutisissa. Vilmaa valtava mediahuomio ahdisti. Hän kertoo, että varsinkin aluksi mediassa oli myös harhaanjohtavia tietoja ja huhupuheita, ja niiden lukemisesta tuli turhautunut ja vihainen olo.
”Silti minusta tuntui, että minun on pakko lukea jutut, jotta pysyn kartalla. On vaikea olla lukematta, kun kyse on omasta elämästä.”
Välillä mediassa kerrotut asiat tulivat Vilmallekin yllätyksenä.
”Olisin toivonut, että joku olisi kertonut asioista etukäteen. En toivo kenellekään sitä, että joutuu lukemaan tällaisia asioita iltapäivälehdistä ja miettimään, ovatko ne totta.”
Vaikka kuolemaa on käsitelty mediassa, julkisuudessa ei ole Vilmasta keskusteltu tarpeeksi naisvihasta. Sen esiin tuominen on ollut hänelle tärkeää jo ennen Vendin kuolemaa. Viimeistään Vendin kohtalo vakuutti hänet siitä, että tietoisuutta naisvihasta tarvitaan.
”Kun tällainen osuu omalle kohdalle, konkretisoituu, että näin voi ihan oikeasti käydä. Ja käy.”
Vilma ajattelee, että muutos lähtee pienistä asioista. Hänestä jokainen voi tehdä jotain sen hyväksi, että maailma olisi naisille ja tytöille turvallisempi paikka.
”Voimme vatvoa naisvihaa hamaan tappiin asti, mutta tarvitsemme myös miehiä, jotta asiat muuttuvat. Puuttukaa, kun kuulette tai näette naisvihaa ja opettakaa pojille tunnetaitoja.”
Vilma on käsitellyt tapahtunutta ennen kaikkea puhumalla. Perheen kanssa he käyvät lähes päivittäin Vendin haudalla ja hänen muistokseen pystytetyillä muistomerkeillä. Surmapaikan lähelle on istutettu puu ja paikalliselle uimalalle maalattu sydän.
Mutta vaikka kuolemasta voi puhua, siitä ei voi selviytyä, Vilma ajattelee.
”On vain pakko sopeutua. Ystävät ja puoliso ovat totta kai tukeneet kaikin mahdollisin keinoin ja osanneet ottaa suruni vastaan. Sillä on ollut iso merkitys. Meillä on myös tosi tiivis perheyhteisö. Saamme tukeutua toinen toisiimme. Ei tarvitse varoa huonoja päiviä.”
Vilma on puhunut aiheesta myös sosiaalisessa mediassa. Hän ylläpitää kummitätinsä kanssa Oikeutta Vendille -Instagram- ja Facebook-tilejä, joilla he puhuvat esimerkiksi rangaistuksista ja siitä, mitä henkirikoksesta uhrin läheisille seuraa. Tulossa on myös kirjaprojekti ja kansalaisaloite.
Tiedon jakaminen somessa on ollut Vilmalle tapa käsitellä surua.
”Emme saaneet perheenä valita, tuleeko tästä kaikesta julkista. Se valinta tehtiin käräjäoikeudessa. Jos tämä on joka tapauksessa julkista, yritämme saada meidänkin äänemme kuuluviin.”
Vilma toivoo, että sometilin perustamisesta seuraisi jotain hyvää. Hän haluaa herättää keskustelua esimerkiksi rangaistuksista.
”En halua elää maailmassa, joka on näin kauhea naisille. Haluan puolustaa meitä kaikkia. Jokaisen tytön pitäisi saada kävellä turvassa kotiin.”
”Alussa meidän kotitalomme oli kuin jokin outo nähtävyys. Ihmiset menivät ohi autoilla, kävellen, pyörällä.”
Kun äiti toukokuussa kertoi, mitä Vendille tapahtui, Vilma halusi heti päästä käymään tapahtumapaikalla. Hänestä tuntui, että se auttaisi hahmottamaan tapahtunutta. Paikalla hänen ohitseen ajoi auto, joka pysähtyi kuvaamaan poliisien eristämää aluetta. Se tuntui niin epäkunnioittavalta, että Vilma alkoi huutaa ja juosta kohti autoa.
Vilma on huomannut, että surevan kohtaaminen on monelle vaikeaa. Hän on saanut osakseen tuijotusta ja kuiskailua.
”Alussa meidän kotitalomme oli kuin jokin outo nähtävyys. Ihmiset menivät ohi autoilla, kävellen, pyörällä. Käytännössä he kävivät vain katsomassa, keitä siellä asuu ja mitä siellä tapahtuu. Joku oli vuotanut osoitteen yhdelle nettipalstalle, mikä lisäsi liikennettä ja horjutti perusturvallisuuden tunnetta entisestään.”
Jotkut ovat ihmetelleet, miten Vilma jaksaa. Sekin on tuntunut raskaalta.
”Enhän tiedä sitä itsekään.”
”Oli raskasta kuulla, kun joku puolusti tekijää. Silloin oli vaikea pysyä kasassa.”
Vilma on miettinyt usein, miksi juuri Vendille kävi näin. Miksi maailma on edelleen tällainen? Miten on mahdollista elää tällaisessa maailmassa päivästä toiseen?
Vaikka jossittelu ei auta, siltä on ollut mahdotonta välttyä. Mitä jos hän olisi ollut Valkeakoskella sinä viikonloppuna? Mitä jos Vendi olisi saanut kyydin kotiin?
”On hirveää, että tuntee syyllisyyttä jostain, mihin ei olisi voinut varautua.”
Vaikeimpia hetkiä ovat olleet Vendin syntymäpäivä, hautajaiset ja oikeudenkäynti, jossa tapahtunutta käsiteltiin. Vilma halusi olla paikalla, vaikka se tarkoitti, että hän joutui kuulemaan yksityiskohdat uudelleen ja olemaan samassa tilassa tekijän kanssa.
”Oli raskasta kuulla, kun joku puolusti tekijää. Silloin oli vaikea pysyä kasassa.”
Vilma on saanut apua kriisityöstä, joka on ollut perheen tukena alusta lähtien. Perheelle on tarjottu säännöllistä keskusteluapua ja apua myös joissakin käytännön asioissa, kuten lääkäriaikojen varaamisessa.
Käytännön avulle olisi ollut enemmänkin tarvetta, Vilma ajattelee nyt. Hän olisi kaivannut apua esimerkiksi sairausajan palkka- ja sairauspäiväraha-asioiden selvittämiseen. Surun keskellä monia käytännön asioita oli työlästä selvittää.
Myös terapiaan pääsyä on joutunut odottamaan ja selvittämään itse. Vilma on päässyt vasta nyt keskustelemaan tapahtuneesta psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.
Koska Vilman työterveys ei korvannut lääkärikäyntejä, hän on joutunut hakemaan sairauslomaa itse julkisesta terveydenhuollosta. Hän kokee, etteivät lääkäritkään ole aina osanneet suhtautua tapahtuneeseen.
”Terveydenhuollon pitäisi ottaa kaltaiseni asiakkaat sisään paljon nopeammin. Kävin niin monella eri lääkärillä, että tuntui, ettei kukaan ottanut koppia minusta. Jouduin selittämään kaiken juurta jaksaen jokaiselle eri hoitotaholle ja ottamaan vastaan kaikenlaiset reaktiot.”
Vilman ja Vendin sisarussuhde oli seitsemän vuoden ikäerosta huolimatta läheinen. He olivat päivittäin yhteydessä ja näkivät usein, vaikka asuivat eri kaupungeissa.
Erityisesti joulu oli heidän yhteinen juttunsa. Silloin Vilma tuli yöksi lapsuudenkotiinsa ja nukkui Vendin huoneessa. Tulevaa joulua he suunnittelivat jo keväällä.
”Olin pitkään odottanut, että Vendi kasvaa ja meillä on vielä enemmän yhteistä. Paras aika oli vasta tulossa.”
Vendin kuolemasta tulee marraskuun lopussa puoli vuotta. On mahdotonta puhua selviytymisestä tai elämän jatkumisesta. Tunteet heilahtelevat laidasta laitaan ja ikävä on läsnä joka päivä, Vilma sanoo. Erityisesti Valkeakoskella kaikki muistuttaa Vendistä.
”Kaipaan kaikkea Vendissä. Sitä, että on sisko.”
”Edelleen tulee arkisia asioita, joista haluaisin kertoa Vendille. Välillä tekee mieli kertoa hänelle myös tästä kaikesta, koska tämä on ainoa asia, joka elämässäni nyt tapahtuu.”
Voimaa Vilma on saanut ennen kaikkea Oikeutta Vendille -projektista. Seuraajilta saatu kiitos on kannustanut jatkamaan.
”Vendin kuolema oli turha. Toivon, että siitä seuraisi edes yksi hyvä asia.”
Uskalla puhua vihasta ja hae apua
Kun läheinen kuolee väkivaltaisesti, vertaistuki on tärkeää, sanoo Henkirikoksen uhrien läheiset ry:n toiminnanjohtaja Sanna Kalajanniska.
”Kun menettää läheisen henkirikoksen uhrina, media uutisoi lähes aina menetyksestä. Se heikentää tutkimusten mukaan läheisten vointia ja voi traumatisoida heitä lisää. Kun menee kauppaan ostamaan maitoa, lööpit huutavat menetystä.
Uhrin läheiset kokevat tuskaa, hätää ja epäuskoa. Usein suru voi alkaa vasta, kun käytännön asiat on saatettu päätökseen ja tuomio on lainvoimainen.
Tapahtunut voi tuntua epätodelliselta. Ihminen voi tuntea vihaa, raivoa sekä valtavaa rakkautta menetettyä ihmistä kohtaan. Joskus mikään ei tunnu miltään.
Joidenkin on mahdotonta nousta sängystä, ja jotkut toimivat automaattivaihteella. He hukuttavat ajatukset työhön tai hakkaavat varaston täyteen halkoja. Molemmat ääripäät tarvitsevat yhtä vahvasti tukea.
Läheisen menettäminen henkirikoksen uhrina vaikuttaa myös perusturvallisuuden tunteeseen. Joitakin pelottaa lähteä kaupungille pimeällä, ja jotkut alkavat pelätä kovia ääniä ja valoja.
Tunnepyörremyrskyn keskellä eläminen on uuvuttavaa. Usein läheiset joutuvat pitkille sairauslomille, eikä työnantaja aina ymmärrä, miksi he ovat niin kauan poissa.
En tiedä, onko yhtäkään omaista, joka ei olisi jossitellut. Mitä jos olisin sinä aamuna hakenut tyttären käymään kotona? Mitä jos en olisi laittanut puhelinta äänettömälle?
Tällaisesta menetyksestä ei selviydytä, mutta surussa elämisestä voi selviytyä. Jokaisella, joka on jaksanut seuraavaan päivään, on keinoja, joilla he ovat sinne päässeet.
Muut voivat auttaa olemalla läsnä. Keittämällä kahvia, käymällä kaupassa, tekemällä maadoittavia asioita. Se on usein helpommin sanottu kuin tehty. Miten sietää hiljaisuutta tai sitä, että toisella on niin paha olla, että hän huutaa ja itkee?
Myös vertaistuki saman kokeneilta auttaa jaksamaan. On tärkeää, että on ihmisiä, joille asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä. Koston, vihan ja rakkauden ajatukset pitää uskaltaa sanoa ääneen.
Menetys voi saada katsomaan elämää uusin silmin. Moni läheisensä menettänyt alkaa miettiä, voisiko tehdä jotain hyvää. Olla tukena ja apuna muille. Vaikka henkirikos ei tuo mitään hyvää tullessaan, edessä on myös hyviä asioita.”
Jos tarvitset apua läheisen menetyksen vuoksi, Mieli ry:n kriisipuhelin antaa keskusteluapua ympäri vuorokauden. Sen numero on 09 2525 0111. Vertaistukea voit löytää henkirikosten uhrien läheisten yhdistyksestä Huomasta.
Jos olet kokenut tai tehnyt väkivaltaa, näistä paikoista saat apua.
