Liisa voi joutua ravintolassa hengenvaaraan, jos kokki ei ole tarkkana: ”Pidän aina mukanani A4-listaa asioista, joita en voi syödä”
Liisa Vähäkylä, 42, on aina ollut vakavasti allerginen. Omat eväät ja laukussa kulkeva adrenaliinikynä ovat hänelle arkea, eivätkä allergiat estä kyläilyä tai matkustamista.
”Minulla on kolme A:ta: atopia, astma ja allergioita. Suurin osa allergioistani todettiin jo vauvaikäisenä, ja jouduin lapsena niiden takia usein sairaalaan.
Voin saada hengenvaarallisen yliherkkyysreaktion eli anafylaksian esimerkiksi luonnonkumista, maidosta, edes hiukan raa’aksi jääneestä porkkanasta, pähkinöistä, kalasta, kananmunasta sekä joistakin siemenistä. Olen vakavasti allerginen myös pölylle, siitepölylle ja monille eläimille.
Jos esimerkiksi ravintolassa laitan suuhuni porkkanaa, joka ei ole aivan läpikypsää, tunnen heti, että suutani alkaa kihelmöidä. Vakavammassa reaktiossa nenäni ja silmäni alkavat vuotaa ja ihoni kutista.
Kun anafylaksia on lähellä, alan oksentaa. Viimeksi niin kävi 14 vuotta sitten, kun söin vahingossa seesaminsiemeniä. Joskus kurkkuni on turvonnut, ja tulen todella väsyneeksi ja huonovointiseksi sekä menen veltoksi.
”Lapset tietävät, että minua saa tulla halaamaan ruokailun jälkeen vasta, kun on pessyt naaman ja kädet.”
Sain hätätapauksia varten Epipenin eli adrenaliinikynän vasta teini-ikäisenä. Pahimmat reaktiot olin saanut jo sitä ennen ja selvinnyt niistä kortisonitableteilla ja levolla.
Aikuisiällä yhtä vaarallisia tilanteita ei ole tullut, koska olen niin tarkkana. Perheenikin on todella tarkka. Lapset esimerkiksi ilmoittavat, jos minun käyttämääni margariiniin on saattanut päätyä jotakin minulle sopimatonta, kuten viljoja.
Lapset myös tietävät, että minua saa tulla halaamaan ruokailun jälkeen vasta, kun on pessyt naaman ja kädet.
Ei niin, että adrenaliinikynän käyttö pelottaisi minua, jos tilanne sitä vaatii. Olen harjoitellut sitä paljon.
Töissä olen kertonut avoimesti, että olen vahvasti allerginen, ja näyttänyt, mistä kohtaa käsilaukkuani adrenaliinikynä aina löytyy. Olen myös jakanut läheisilleni videoita, joissa opastetaan, miten kynää käytetään.
Pidän aina mukanani myös antihistamiinia ja kortisonitabletteja. Antihistamiini auttaa lievissä allergisissa reaktioissa. Kortisoni tehoaa, jos reaktio on voimakas muttei vielä anafylaktinen.
Allergisuuteni vähän vaihtelee. Jos en ole hetkeen syönyt jotain eksoottista hedelmää, saatan taas kestää sitä. Myös siitepölyn määrä voi vaikuttaa ruoka-allergioihin. Esimerkiksi omenoilla on ristiallergiaa siitepölyihin, ja vaikka yleensä voin syödä omenoita ongelmitta, siitepölyaikana voin saada niistä iho-oireita tai suuni voi alkaa kutista.
Voin käyttää mausteista ainoastaan suolaa ja joskus yrttejä, joten lämpimät ateriat pitää aina valmistaa itse. Käytän kauramaitoa ja siedän jonkin verran soijajogurttia. Voin syödä myös joitakin kauppojen täysjyväkauraleipiä ja gluteenittomia keksejä, mutta aika pitkälti teen leivonnaiset itse.
”Monesti kokille kypsä porkkana tarkoittaa al denteä, mutta minulle pitää olla läpikypsää. On kyse hengestäni.”
Ulkona syöminen vaatii paljon ennakointia. En voi vain lähteä lounaalle buffettiin, jossa eri ruoka-aineet ovat kosketuksissa toisiinsa ja niitä otetaan samoilla ottimilla.
Kun menen ystävien kanssa syömään ulos, sovimme paikan hyvissä ajoin. Olen ravintolaan yhteydessä ja varmistan, pystyvätkö he valmistamaan minulle turvallisen ruuan.
Pidän aina mukanani A4-listaa asioista, joita en voi syödä ja toisaalta niistä, joita voin syödä. Annokseni suunnittelu on kokeille helpompaa, kun mukana on myös tieto minulle turvallisista raaka-aineista.
Ravintolassa syöminen vaatii minulta luottamusta siihen, että kokki ymmärtää, miten vakavista allergioista on kyse. Pihviini ei voi käyttää samaa lastaa kuin on käytetty aikaisemmin vaikka juustolle. Monesti kokille kypsä porkkana tarkoittaa al denteä, mutta minulle pitää olla läpikypsää. On kyse hengestäni.
Välillä riepoo, kun allergiat haittaavat sosiaalisissa tilanteissa. Minulta kysytään aika usein, kaipaanko suklaata tai juustoa. En osaa kaivata niitä, koska en tiedä, miltä ne maistuvat.
Lisäksi ihmetellään, kykenenkö oikeasti syömään ruokia ilman kastikkeita tai mausteita. Olen tottunut siihen, ja minusta ruoka on silti pääsääntöisesti maistuvaa.
Olen silti monesti pohtinut, että olisi kiva joskus voida viettää edes päivä ilman allergioita ja päästä maistelemaan kaikkea mahdollista.
Pyrin elämään niin, etten jäisi mistään paitsi. En halua linnoittautua kotiin vaan kokea asioita ja nähdä maailmaa.
Minulle tämä on normaalia. Olen oppinut elämään allergioideni kanssa, joten niistä ei tarvitse tehdä numeroa. Ne ovat pienestä asti olleet osa minua, ja ne ovat myös tehneet minusta vastuuntuntoisen ihmisen.
Otan välillä hallittuja riskejä. Matkustan, ja joskus käyn ravintolassa syömässä. Matkoille varaan huoneistohotellin, jotta voin tehdä ruokaa omassa keittiössä. Suomesta otan puurohiutaleet mukaan.
Minulla on kaksi lasta. He eivät ainakaan toistaiseksi ole allergisia millekään. He voivat mieheni kanssa elää tavallista elämää ja syödä matkoilla kaikkea eksoottistakin. En halua, että allergiani rajoittavat heidän tutustumistaan makujen maailmaan.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 3/2025.
