Näyttelijä Ushma Olava kertoo minäkuvastaan, itsetunnostaan ja suhteestaan ulkonäköönsä Ihana juuri näin -juttusarjassa. Sarjassa haastatellaan ihmisiä, jotka tekevät somesta aidompaa.

”Pohjavireeltäni olen iloinen ihminen, ja se on tyypillistä myös isänpuoleisille intialaisille sukulaisilleni. Olen hetkessä eläjä, enkä jää vellomaan suruihin. Se on auttanut myös ulkonäköpaineisiin.

Altistuin pienestä pitäen kehoihanteille, joita 1990-luvun markkinointi loi. Varhaisimmat muistikuvani ovat koulun pukuhuoneesta liikuntatunnin jälkeen. Vertailin ja tarkkailin vartaloani suhteessa luokan muihin tyttöihin jo yhdeksänvuotiaana.

Parikymppisenä olin kaksi vuotta mukana Gimmel-yhtyeessä. Silloin rohkeuteni ja itsetuntoni kasvoivat, uskalsin seistä omin jaloin ja heittäytyä.

Kun Gimmel oli lopettamassa, hain toisen kerran teatterikorkeakouluun. Olin ihan eri ihminen kuin ensimmäisellä hakukerralla: luotin itseeni ja pääsin sisään.

Olen muovautunut vähitellen laulajasta näyttelijäksi. Viime vuosina olen havahtunut siihen, että minua kysytään töihin. Olenkin alkanut uskoa, että voin tehdä tätä työtä koko urani. Se on tuonut tyytyväisyyttä ja itsevarmuutta.

Eniten haasteita minulle aiheuttaa endometrioosi, jonka kanssa olen joutunut elämään 14-vuotiaasta. Kohdun limakalvon sirottumatauti aiheuttaa valtavia kipuja. Kärsin niistä onneksi vain kuukautisten ja ovulaation aikaan, puolet kuukaudesta on kivutonta.

Endometrioosiani on leikattu useasti, ja minulla on siihen tehokas lääkitys. Pahimmillaan se kaataa minut sänkyyn. Kierron ensimmäiset päivät ovat vaikeimpia. Freelancerina töihin on joskus mentävä kivuista huolimatta. Silloin otan särkylääkettä kolmen tunnin välein myös yöllä.

Endometrioosin tähden pyrin syömään maidottomasti ja gluteenittomasti. Ruokavalio on tärkeä, jotta suolisto toimisi mahdollisimman rauhallisesti. Silloin kivut pysyvät siedettävinä tai eivät ainakaan pahene.

Sairaudessa minua auttaa vertaistuki. Tiedän, etten ole kipujen kanssa yksin.

Olen sosiaalinen introvertti. Rakastan ystäviäni, mutta tiiviin yhdessäolon jälkeen vetäydyn mielelläni kotiin tekemään palapelejä. Saan voimaa myös pitkistä lenkeistä koirani kanssa.

Someen suhtaudun ristiriitaisesti, sillä sen minä- ja ulkonäkökeskeisyys on minulle vaikeaa. Tuntuu hassulta kuvata itseään, ja yleensä piiloudunkin hölmöilyn taakse.

41-vuotiaana huomaan, että ikääntymiseni alkaa näkyä. En silti murehdi vanhenemista. Aina löytyisi jokin esteettinen ongelma, jossa rypeä. Pyrin olemaan tyytyväinen siinä hetkessä, jota elän.

Olen kuitenkin kiinnittänyt enemmän huomiota ihoni kosteutukseen. Käyn myös säännöllisesti jalkahoidossa ja manikyyrissä, sillä niistä nautin.

Elämänohjeeni on, että asenne on usein se, mikä ratkaisee. Suosittelen sitä kaikkiin tilanteisiin, sillä selviytyy aika pitkälle.”