Kun Ulrikan kasvot ja kädet paloivat pahoin vakavassa onnettomuudessa, elämä meni uusiksi: ”Mikä olen, jos peilikuva ei ole minä?”
Selviytymiskyvyn eli resilienssin tunnistaa usein vasta, kun elämässä tulee vastaan kriisi. Resilienssivalmentaja Ulrika Björkstamille se oli vakava onnettomuus.
Vaikeinta oli kohdata kasvojen ja käsien arvet ja palovammat. Ne olivat näkyvillä koko ajan. Vaati paljon työstämistä, kun peilikuva ei enää vastannutkaan sisäistä kokemusta. Eikä tuossa vaiheessa ollut käsitystä siitä, miltä kasvot tulevaisuudessa näyttäisivät tai mitä kaikkea pystyttäisiin korjaamaan ja mitä ei.
Vakava onnettomuus laittoi Ulrika Björkstamin elämän uusiksi.
”Tiesin, kuka olen, mutta mikä olen, jos peilikuva ei ole minä.”
Ulrikan tarina on monille tuttu.
Meksiko Cityssä vuonna 2008 hän näki kadulla, kuinka suihkukone lensi poikkeuksellisen matalalla ja sekunti siitä se räjähti. Sen seurauksena Ulrika lensi räjähdyksen voimasta monta metriä ja hänen päälleen satoi metalliromua.
Kun Ulrika tuli tajuihinsa, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli: olen elossa, pitää nousta ylös.
Ulrika oli loukkaantunut ja palanut pahoin. Hän joutui käyttämään kaikki voimavaransa, kykynsä ja taitonsa, jotta hän pystyi rakentamaan itsensä uudelleen.
Resilienssiin Ulrika törmäsi kirjoittaessaan edellistä kirjaansa, jossa hän kertoi onnettomuudesta toipumisesta. Keväällä hän julkaisi kirjan Kehitä resilienssiä – opas muutoskyvyn vahvistamiseen.
Sisu, sinnikkyys, periksiantamattomuus, stressinsietokyky. Resilienssiä kuvaillaan usein näillä termeillä. Ne eivät ole kuitenkaan synonyymeja resilienssille vaan voimavaroja, joista se koostuu. Resilienssi on siis nippu keinoja, joilla kohdata muutoksia.
”Resilienssi on arkisen stressin vastavoimaa, joka auttaa uskomaan omaan pystyvyyteen ja auttaa pitämään toimijuutta yllä”, Ulrika kuvaa.
Muutokset herättävät monenlaisia tunteita, myös vaikeita ja raskaita. Vaikka muutos saisikin hetkeksi pois tolaltaan, resilienssi estää täydellisen lamaantumisen.
Se, miten toimintakyky sitten palaa ennalleen, riippuu siitä, miten pystyy kohtaamaan tilanteen herättämät tunteet ja miten niistä pääsee eteenpäin.
Resilienssi on opittavissa oleva taito. Sen määrä vaihtelee elämässä. Joskus ollaan kyvykkäitä muutoksiin ja välillä ei, toiset muutokset ovat helpompia kuin toiset.
Voimavarat vaihtelevat.
”Vaikka olisi miten vahva, jos kerralla kohtaa liikaa, meistä kuka tahansa on silloin haavoittuvampi.”
”Resilienssi on nippu keinoja, joilla kohdata muutoksia.”
Harva kohtaa elämässään yhtä perustavanlaatuisia muutoksia kuin Ulrika. Mutta jokaisen eteen tulee elämän varrella muutoksia, se on varmaa. Se, miten niistä selviää, on kiinni jokaisen resilienssistä eli muutoskyvystä.
”Resilienssiä ei voi arvioida ennen kuin koet jotain isoa, joka tavallaan vaatii sitä”, Ulrika kertoo.
Se on kuitenkin arkinen voimavara.
”Resilienssi on keskeinen osa jokapäiväistä hyvinvointia. Mitä enemmän sitä arjessa treenaa, sitä parempi tietoisuus voimavaroistaan on, jos ja kun kokee ison kriisin.”
Onnettomuudesta toivuttuaan Ulrika jatkoi vielä töitä entiselle työnantajalleen uusissa tehtävissä. Tietoisuus elämänsä rajallisuudesta ja ainutkertaisuudesta sai kuitenkin etsimään itselle merkityksellisempiä vaihtoehtoja.
Ulrika kouluttautui ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Kun teema vei mennessään, hän haki lisäoppia positiivisesta psykologiasta sekä työ- ja organisaatiopsykologiasta. Molemmat psykologian suuntaukset keskittyvät ihmisen vahvuuksiin, hyvinvointiin ja positiivisiin kokemuksiin.
Työkseen Ulrika tekee sekä yksilö- että organisaatiovalmennuksia. Työyhteisössä resilienssiä tarvitaan usein silloin, kun tiimit ovat kuormittuneita, suunta on epäselvä tai takana on muutosneuvottelut. Usein valmennus liittyy stressiin ja yleiseen epävarmuuden kokemukseen.
”Käyn eri voimavaratekijät läpi ja lähden siitä, että jokainen kohdaltaan miettii, mitä tarvitsisi lisää ja mikä ei ehkä ole niin hyvissä kantimissa. Sitten voidaan ryhmissä miettiä yhteisiä toimenpiteitä ja sitä, miten voimavaratekijöitä voisi huomioida arjessa.”
Kun Ulrikan piti toipua onnettomuudesta, hän ei ollut kuullutkaan resilienssistä. Nimet voimavaroille löytyivät myöhemmin.
Tiettyä jääräpäisyyttä Ulrika oli tunnistanut itsesään jo ennen onnettomuuttaan.
”En ole kyllä aina osannut sitä jääräpäisyyttä välttämättä kuitenkaan kauhean järkevästi käyttää.”
Jälkikäteen Ulrika on löytänyt muitakin toipumiseensa vaikuttaneita tekijöitä. Yksi näistä oli lapsuudenperhe, johon syntyminen oli hyvää tuuria ja onnellista sattumaa.
”Olen saanut kasvaa perheessä, jossa itsetuntoni on saanut kehittyä terveelle pohjalla. Vaikka muuttuneen ulkonäköni hyväksyminen oli silloin hirveän kivuliasta, arvoni ei ollut riippuvainen ulkonäöstä. Se varmasti auttoi toipumisprosessissa, vaikka se veikin aikaa. Mutta keneltäpä ei veisi.”
Toinen taustasta kumpuava onni oli myös se, että Ulrikan hyväksytyksi tulemisen kokemus ei ole ollut kiinni suorituksista. Ulrikasta löytyi myös lapsuudenperheestä opittua optimistista asennetta. Kaikki järjestyy.
”Varmaan toisentyyppisessä tilanteessa sitä herkästi jäisi pärjäämään yksin.”
”Mutta kun oli kyse niin kokonaisvaltaisesta asiasta, joka horjutti kaikkia elämäni osa-alueita, minulle oli alusta asti päivän selvää, että en selviä tästä yksin. Halusin kaiken mahdollisen avun, mitä ikinä voi saada.”
”Pienet kiitollisuuden aiheet ja onnistumiset, olivat hirvittävän tärkeitä. Ne kannattelivat ja auttoivat pitämään yllä toiveikkuutta.”
Mieli tarjoili Ulrikalle aluksi työkaluja, jotka suojelivat häntä. Niihin turvautuminen voi kääntyä myös itseään vastaan, esimerkiksi yltiöpositiivisuuteen tukeutuminen.
”Piti olla kiitollinen, että minulla oli silmät ja nenä tallella, että raajoja ei jouduttu amputoimaan. Että tässä on kaikki mahdollisuudet toipua.”
Jälkikäteen Ulrika kuitenkin ymmärsi, että mieli ei suostunut ottamaan vastaan ihan kaikkea. Myös muut ruokkivat kiitollisuutta, johon Ulrikan oli helppo lähteä mukaan. Jossain kohtaa tunteet kuitenkin piti kohdata. Se vaihe tuli eteen traumapsykoterapiassa.
Aluksi Ulrika ei osannut sanoittaa vaikeita tunteitaan. Ensin piti käydä läpi kaikki menetykset ja luopumisen tuska, joita onnettomuuteen liittyi.
”Nythän surin itseäni ja sitä elämää, jonka menetin ja jota en saanut enää takaisin.”
Tunteiden kohtaamista tasapainotti kiitollisuus ympärillä olevista ihmisistä ja koirista, joiden kanssa sai touhuta ja käydä kävelyllä.
”Pienet kiitollisuuden aiheet ja onnistumiset, olivat hirvittävän tärkeitä, esimerkiksi kun saikin jonkun jogurttipurkin itse auki. Ne kannattelivat ja auttoivat pitämään yllä toiveikkuutta.”
Toimeliaisuuden kanssa piti tasapainoilla, sillä itsensä kiireisenä pitäminen ei tarkoita vaikeiden tunteiden kohtaamisen välttelyä. Tasapainoilua oli myös tunteiden kanssa. Niiden käsittely on paikallaan, kun analysointi pysyy rakentavana ja vie toipumista eteenpäin, mutta vellomaan ei kannata loputtomiin jäädä.
Joskus sinnikkyys voi kääntyä väkisin puskemiseksi. Sinnikkyys ei välttämättä ole hyvinvoinnin tae.
”Kyllä sen jossain kohtaa huomaa, että jumittaa jossain tilanteessa, kuten työpaikassa, parisuhteessa tai muussa. Tie ei vie eteenpäin ja koko ajan voi huonommin.”
Sen sijaan, että päättää mennä läpi harmaan kiven, Ulrika kehottaa miettimään, voisiko sen kiven kiertää tai mennä sen yli.
Tai ehkä pyytää kaveria, joka on jo kiven päällä, ojentamaan kättä ja nykäisemään ylös.
”Joskus helpottaa jo sen tiedostaminen, että ympärillä on ihmisiä, keneltä voi pyytää apua.”
Luopuminen ei ole luovuttamista. Muutoskykyä on myös se, että päästää irti. Silloin avautuu mahdollisuus, että tilalle tulee jotain uutta.
Näin vahvistat resilienssiä
- Resilienssin kehittäminen on hyvä aloittaa itsetuntemuksesta ja rehellisestä reflektoinnista. Sinulla on osaamista ja taitoja, joita olet jo hyödyntänyt kiperissä tilanteissa. Tunnistat varmasti tilanteita, joissa tämän hetken tiedoilla toimisit nyt toisin.
- Tyypillisesti jokaisella on muutama voimavara, johon hän voi nojata. On tärkeää, että tunnistat luontaiset voimavarasi ja muutoskykyäsi tukevat taidot sekä opit kehittämään niihin liittyviä sekä uusia taitoja.
- Tavoitteena on, että haasteiden edessä käytössäsi olisi valikoima keinoja ja voimavaroja selviytymiseen. Tällöin resilienssi on vahvinta. Jos olet esimerkiksi tottunut käsittelemään stressaavia tilanteita ja niihin liittyviä tunteita urheilemalla, mutta polvivamma estää sen, voit tukeutua kirjoittamiseen.
- Sinullakin on murtumispiste. Vaikka vahvistat resilienssiä, vahvistaminen ei tarkoita, että elämän kolhut eivät tarttuisi tai jättäisi jälkiä. Resilienssi on muuttuvaa, ja sen määrä vaihtelee.
- Tarvitset itsemyötätuntoa, jotta voit pitää huolta itsestäsi vaikeassa elämäntilanteessa. Siten voit välttelyn sijasta kohdata haasteet ja vahvistaa resilienssiäsi. Itsemyötätunto tarkoittaa, että olet enemmän läsnä itsellesi ja tarpeillesi.
- Rauhallisessa kehon ja mielen tilassa pystyt tarkastelemaan tilannetta aiempaa laajemmasta näkökulmasta ja valitsemaan seuraavat askeleet järkevämmin.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 06/2025.
