Aknearpia, likaiset hiukset ja kainalokarvoja. Uudessa suomalaisessa elokuvassa Tytöt tytöt tytöt naisen elämän arkiset detaljit on jätetty tarkoituksella näkyviin.

”Meillä oli kuvauksissa puuterikielto. Hoin jatkuvasti, että tämä elokuva ei saa näyttää elokuvalta!” ohjaaja Alli Haapasalo, 44, selittää.

Alli Haapasalon käsissä totuttu naiskuva murtuu aknearpiakin syvemmältä. Elokuvan pääosissa nähdään kolme täysikäisyyden kynnyksellä kärkkyvää naista, ja jo pelkästään se on feministinen teko.

Reteä Mimmi (Aamu Milonoff), kupliva Rönkkö (Eleonoora Kauhanen) ja perfektionistinen Emma (Linnea Leino) saavat etsiä rauhassa itseään ja tutkia omaa seksuaalisuuttaan. Kaksi tytöistä rakastuu toisiinsa, mutta elokuva ei kommentoi päähenkilöidensä seksuaalista suuntautumista eikä siinä retostella seksikohtauksilla.

”Halusimme näyttää, että seksuaalisuus on osa ihan normaalin tytön elämää.”

Yleisesti elokuvien naiskuva on yhä paljon kapeampi.

”Naiset ovat elokuvissa usein sivuhenkilöitä. He edustavat tiettyä puolta päähenkilöstä, miehestä, mutta jäävät itse yksiulotteisiksi. Mies ajattelee, toimii ja vie tarinaa eteenpäin. Elina Knihtilä on puhunut kyselijä-ämmästä: leffassa nainen kyselee ja mies kertoo.”

Usein naiset esitetään elokuvissa miehen himojen ja mielenkiinnon kohteena. Jos nainen heittäytyykin itse seksuaalisesti aktiiviseksi toimijaksi, linssi vääristyy ja näyttää karkeimmillaan rajun tarinan, joko nymfomaanista tai raiskauksen uhrista.

”Elokuvissa naisen vahvuus ja halu saavat usein rangaistuksen”, Alli sanoo.

Se tarkoittaa, että jos naista ei raiskata tai kohdella väkivaltaisesti, hän joutuu monesti ainakin läheltä piti -tilanteeseen.

”Näin vahvistetaan nuorille naisille opetettua ajatusta siitä, että aina pitää olla varovainen ja laskea vaarat valmiiksi.”

Alli Haapasalo toivoo, että voisi työllään muuttaa tapaa, jolla tyttöjä katsotaan. Myös hänen omat kokemuksensa tyttönä ja naisena näkyvät Tytöt tytöt tytöt -elokuvassa, joskaan eivät konkreettisina juonenkäänteinä.

”Olen aina ollut hyvin itsenäinen. Nuorena itsetuntoni oli hyvin vahva. Taustani näkyy esimerkiksi tyttöjen välisen ystävyyden kuvauksessa ja siinä, miten elokuvan tytöt määräävät omasta elämästään.”

Itsetunto on saanut kolauksia myöhemmin. Aikustuessaan hän kuvailee törmänneensä todellisuuteen, jota ei nuorempana ymmärtänyt.

”Teininä elin esimerkiksi siinä kuvitelmassa, että Suomessa miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia.”

Vaikka Alli Haapasalo kertoo tarinaa vapautuneista tytöistä, hän ei ajattele, etteikö myös vaaroihin joutuvien tarinoita pitäisi kertoa.

”Olen itsekin käsitellyt seksuaalista häirintää elokuvassa. Myös traumaattisia kokemuksia on tärkeää käsitellä elokuvan keinoin. Mutta jos tarina kerrotaan aina vain uhrin näkökulmasta, ylläpidetään ajatusta naisesta ikuisena uhrina.”

Vähekyvä katse seuraa kauas ja tätä elokuvaa tehdessään Alli huomasi, ettei pääse sitä pakoon itsekään.

”Naisia vähätellään ja kauheinta on huomata, että sorrun siihen myös itse.”

Elokuvan teon aikana hän huomasi jatkuvasti kysyvänsä itseltään, onko tarina tarpeeksi iso.

”Vielä leikkausvaiheessakin tuskailin miesleikkaajalle, että tapahtuuko tässä oikeasti tarpeeksi. Olisinko kysynyt samaa, jos työn alla olisi ollut miehen eksistentiaalinen kasvutarina?”

Alli korostaa, että tässä keskustelussa ei ole pahantekijöitä ja paasaajia eli niitä, jotka mokaavat ja toisia, jotka tietävät kaiken ja toimivat aina oikein.

”Tein ensimmäisen elokuvani ennen #metoo-aikaa ja omaa havahtumistani siihen, että haluan ammentaa omista kokemuksistani naisena.”

Kyseinen Kukkulan kuningas -elokuva kertoi miehistä: palkkasotilaasta ja taksikuskista. Tarinassa oli vain kaksi naista pienissä sivurooleissa.

”En läpäise sillä tarinalla omaa naiskuvan kritiikkiäni.”

Tytöt tytöt tytöt sai Suomen-ensi-iltansa pääsiäisviikolla, mutta se on jo voittanut yleisöpalkinnon Sundance-elokuvafestivaaleilla. Ne ovat Pohjois-Amerikan tärkeimmät elokuvafestivaalit, ja ensimmäistä kertaa mukana oli pitkä suomalaiselokuva.

”Erityisesti tämän elokuvan kohdalla tuntui tärkeältä kuulla, että se puhutteli yleisöään. Monet ovat kertoneet, että elokuva aiheutti voimakkaan tunnereaktion: he ovat tunteneet nähneensä itsensä valkokankaalla, jotkut ihan ensimmäistä kertaa.”

Alli Haapasalo ei tee Suomi-historiaa ensimmäistä kertaa. Hän käsikirjoitti ja ohjasi korona-pandemian alkuvaiheista kertovan lyhytelokuvan Älä tee väärin lyhytelokuva-sarjaan Eristyksissä. Se oli ensimmäinen HBO-kanavalle tehty suomalainen alkuperäissarja.

Tytöt tytöt tytöt on Haapasalon kolmas pitkä fiktiivinen elokuva. Sitä ennen hän ohjasi Anja Snellmanin romaanin perustuvan Syysprinssi-elokuvan.

Tällä hetkellä työn alla on kaksi uutta pitkää elokuvaa ja kaksi tv-sarjaa. Nyt, projektien käsikirjoitusvaiheessa, ohjaajan työ on suuria siveltimen vetoja, paljon puhumista ja palavereissa istumista.

”Olen kotonani ohjaajan roolissa. Konkreettisessa työssä sukupuoleni ei näy, olen aina tuntenut saavani näyttelijöiden ja työryhmän kunnioituksen. Elokuva-alan epätasa-arvo on abstraktimpaa: itselleni se on tunne siitä, kuin olisi jatkuvasti koekuvauksissa: testaavan ja arvottavan silmän alla.

Onneksi ala on muuttumassa.

”Sundancen jälkeen keskusteluissa ulkomaisten tuottajien ja agenttien kanssa on korostunut se, että elokuva-ala tarvitsee naistekijöitä”, Alli Haapasalo sanoo.

”Maailman #metoon jälkeinen herääminen on luonut kysynnän naisten tekemille tarinoille, joissa naisia katsotaan eri tavalla kuin elokuvan kaanonissa on totuttu.”

Alli Haapasalo on opiskellut elokuvaohjauksen kandiopinnot Taideteollisessa korkeakoulussa Suomessa ja maisteriopinnot Tisch School of Artissa New Yorkissa. Hän oli 27-vuotias, kun muutti Manhattanille kuumana elokuisena iltana.

”Minulla oli yksi matkalaukku ja rinkka. Olin varannut hotellihuoneen East Villagesta, jossa asuin ennen kuin vuokrakämppäni vapautui. Laskin laukut rupuisen hotellihuoneen lattialle ja kurkistin ikkunasta. Siitä näkyi vastakkaisen talon tiiliseinä, mutta jos oikein kurkotti ylöspäin, näki Manhattanin korkeat talot, joihin ilta-aurinko osui. Ilma oli täynnä kullanväristä romantiikkaa ja seikkailua.”

Arki osoittautui romanttista ensikosketusta rankemmaksi.

”Opinnoissa oli hurja tahti eikä lomia ollut. Kulttuurisokki iski hitaasti pitkän ajan kuluessa. Enimmäkseen se oli juurettomuuden tunnetta, joka valtasi aika ajoin.”

Kymmenen New Yorkin -vuoden jälkeen Alli ja hänen amerikkalainen miehensä muuttivat Suomeen vuonna 2015. Syntyi pieni poika, joka täyttää tulevana kesänä viisi vuotta.

”Suomessa on mahdollista, että molemmat vanhemmat käyvät töissä, ja lapsella on erinomainen päivähoitopaikka. New Yorkissa työn ja perheen yhdistäminen olisi paljon vaikeampaa.”

Koronavuodet ovat olleet hiljaista hissuttelua itse kullekin. Allin seikkailunhalu on hiipinyt uniin.

”Koronan aikana olen alkanut nähdä unia, että asuisimme taas New Yorkissa, keskellä arjen seikkailuja. New York on kaupunki, jossa näkee joskus lyhytelokuvan tavallisella kauppareissulla, törmää kiinnostavaan hahmoon, jännään tilanteeseen tai tunnelmaan. New Yorkissa valtaa tunne, että kaikki on mahdollista. Se on tietysti illuusio, mutta samalla se on kuitenkin inspiroiva olotila taiteen tekijälle.”

Jatkossakin Allin työpöydällä pyörivät aiheet, jotka käsittelevät naisen asemaa ja tarinaa.

”Kaksi työn alla olevaa elokuvaani ovat tarinoita naisista, jotka eivät asetu joko yhteiskunnan tai oman elinpiirin heille sallimiin raameihin: yksi sijoittuu sadan vuoden taakse ja toinen nykypäivään.”

Parikymppisenä Alli Haapasalo oli armoton omaa kehoaan kohtaan, mutta kaikki muuttui, kun hän sai lapsen. Raskaus ja imetys olivat Allin supervoimat. Ne sujuivat ilman pahoinvointia tai kipuja.

”Toisin sanoen olin hyvä eläin. Kokemus muutti suhtautumiseni omaan kehooni. Nyt mietin, että vau keho, olet mahtava! Pystyt mielettömiin tekoihin, kuten elämän tuottamiseen.”

Samaan hengenvetoon Alli korostaa, ettei hän edelleenkään ole zen-tyyppi tai täydellisen tasapainoinen.

”En ole puhdistautunut kaikista ulkonäköpaineista. Seuraava vaihe on se, että käsittelen ikääntymiseen liittyvät angstini: rypyt ja repsottavat posket. Haluaisin olla ihminen, joka arvostaa ryppyjä myös omassa peilissään. Siihen on vielä matkaa, mutta en ajattele ikääntymistä menetyksenä. Päinvastoin. Harva elokuvaohjaaja on huonontunut elämänkokemuksen karttuessa. Ikä tuo ennen kaikkea voimaa, viisautta ja näkemystä.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 4/2022.