Käsi ei millään meinannut nousta tervehdykseen ja hyvään huomeneen. Hanna Tähkäaho ei jaksanut. Välillä hän oli niin omissa oloissaan, ettei edes nähnyt kollegan kävelevän vastaan.

Muutamia vuosia sitten Tähkäaho toimi tiimin jäsenenä ja 30 ihmisen esihenkilönä. Vastuu painoi ja ruuhkavuodet vyöryivät yli. Vuorokaudesta loppuivat tunnit, Tähkäaholta energia.

”En pystynyt tuomaan tiimiini sitä, mitä minun olisi pitänyt. Ymmärsin väsymykseni vasta sitten, kun kaikki voimani menivät työpaikalle pääsemiseen”, Tähkäaho muistelee.

”En osannut olla läsnä ja ihmisten kanssa. Välillä jopa etsin konttorilla paikkoja, joissa saisin olla hetken yksin ja rauhassa. Normaalit työilmapiiriä luovat käytävä- ja kahvihuonekeskustelut jäivät kokonaan.”

Tähkäaho sinnitteli työasiat läpi, mutta kun puhe kääntyi työkavereiden kanssa muihin asioihin, hänen kärsimättömyytensä kasvoi ja hän halusi panna pisteen jutustelulle. Tähkäaho poistui kummemmin selittelemättä takaisin tehtäviensä pariin tai tokaisi jotain keskustelun lopettavaa.

”Taisin olla yksi niistä, joka väsyneenä viljeli kyynisyyttä. Sellainen varmasti latisti tunnelmaa.”

Lopulta Tähkäaho ymmärsi, että siihen asti erinomainen työilmapiiri olisi vaarassa, jos hänen oma käytöksensä ei muuttuisi.

Vai oliko jo liian myöhäistä?

Miltä sinusta tuntuisi, jos työkaveri jättäisi aamulla tervehtimättä? Perusasia, mutta silti osalla hukassa: Tervehtiminen kuuluu minkä tahansa työyhteisön etikettiin, sanoo työterveyspsykologi ja tietokirjailija Marjo Pennonen.

Joskus jokainen haluaa keskittyä tai olla jostain muusta syystä rauhassa. Hyviä tapoja voisi Pennosen mukaan kuitenkin nostaa esille yleisellä tasolla, etteivät ne unohtuisi.

”Ero oman rauhan tarpeessa voi piillä siinä, mitä työ pitää sisällään. Asiakastyötä tekevä voi nauttia yksinäisestä lounaasta, mutta päätetyötä tekevä taas ehkä kaipaa tauoilla ihmisiä ympärilleen.”

Tervehtiminen on yksi esimerkki siitä, miten pienet asiat luovat työpaikalle kivan ilmapiirin. Pennosesta on kiinnostavaa, että työpaikkailmapiirin katsotaan olevan aina jonkun toisen vastuulla tai syytä: esihenkilöiden, HR:n tai kollegoiden.

”Todella harvoin katsotaan peiliin. Yleensä esimerkiksi ärsytyksen syitä etsitään muista, mutta tietysti myös omalla toiminnalla on vaikutusta”, Pennonen sanoo.

Hänen mukaansa esihenkilö voi toimia hyvänä esimerkkinä, mutta vastuu työpaikan ilmapiiristä on jokaisella.

Toisinaan ilmapiiriä voi jäytää ristiriitainen käytös.

”Työterveyspsykologin vastaanotolla monet sanovat, että kollega käyttäytyy kahden kesken aivan eri tavalla kuin porukassa. Muiden seurassa esitetään mukavaa, mutta kahdestaan ilkeillään tai vähätellään esimerkiksi osaamista.”

Tai toisin päin: kahdestaan ollaan asiallisesti, mutta kahvihuoneen porukassa tai palaverissa läppä on ilkeää ja mitätöivää. Pennosen mukaan kyse voi olla siitä, että epävarma vitsailija siirtää huomion itsestään helppoon kohteeseen tai kuvittelee olevansa hauska, vaikka vitsit ovatkin todellisuudessa loukkaavia. Toisen mitätöinti on keino korostaa omaa asemaa.

Nykyään Hanna Tähkäaho toimii työyhteisövalmentajana ja työilmapiiriasiat ovat lähellä hänen sydäntään. Omista kokemuksista on ollut hyötyä.

Tähkäahon tapauksessa pieni kurssin muuttaminen ei enää riittänyt – tarvittiin sairausloma. Sen jälkeen hän aloitti Valmentamolla vuoden kestävät ratkaisukeskeisen valmentajan opinnot. Tuloksena oli uusi ammatti ja parempi itsetuntemus.

Tähkäaho ehti reagoida tilanteeseensa ennen kuin kukaan työkavereista huomautti mitään. Hän ymmärsi, ettei hänen oma väsymyksensä oikeuta sitä, että hän voi olla muille tökerö. Työpaikalla ei voi kaataa omaa pahaa oloa muiden niskaan.

”Monesti huono ja tunneilmapiiriä latistava käytös pannaan sen piikkiin, että ’tuo nyt on tuollainen’. Se ei ole oikein, koska negatiivinen käytös tarttuu helposti muihin.”

Tähkäaho on huomannut, että usein ilmapiirin aistii hyvin juuri kahvihuoneessa. Jos keskustelu pyörii vain kielteisten asioiden ympärillä, on syytä tehdä jotain.

”Usein kielteinen puhe tarkoittaa sitä, että keskitytään sellaisiin asioihin, joihin ei voi vaikuttaa. Se on uhriutumista ja epävarmuuden hallitsemista valittamalla.”

Kielteisyyden kierre vahvistuu nopeasti. Jos puhutaan koko ajan kiireestä, pian kaikilla on kiire ja stressi. Hyvä uutinen on, että myös myönteinen kierre toimii.

”Entä jos korostettaisiinkin sitä, miten hyvin homma on hallinnassa. Silloin katse tarkentuisi herkemmin myönteisiin asioihin.”

Kielteiseen keskittyminen voi näkyä Pennosen mukaan myös juoruiluna. Se on edelleen valitettavan tavallista, vaikka harva tietoisesti miettii juoruilevansa.

Juoruilu voi hetkellisesti lähentää sen kertojaa ja kuulijoita, mutta on kuitenkin vahingollista, koska silloin tavallisesti keskitytään ikäviin asioihin tai sellaiseen, mitä ei ole tarkoitettu yleiseen tietoon.

Lisäksi juoruilu voi saada kollegat muuttamaan suhtautumistaan juorun kohteena olevaan ihmiseen.

Ja vielä se tärkein: mistä tiedät, että juoru on edes totta, jos siitä supatellaan selän takana?

”Syynä selän takana puhumiseen voi olla tarve nostaa omaa asemaa näyttämällä, että tietää kaiken. Tieto on valuuttaa. Se voi kyllä vahvistaa sisäpiiriä, mutta isossa kuvassa seuraukset ovat vahingollisia”, Pennonen sanoo.

”Jokainen voi päättää olla osallistumatta juoruiluun, vaikka kyse olisi kuinka mehukkaasta jutusta.”

Töiden organisoinnilla on Pennosen mukaan tärkeä työilmapiiriä vahvistava tai heikentävä merkitys. Kun jokaisella on oma tontti ja työnkuva, kitkaa on vähemmän. Epävarmuus taas luo yhteisöön kyräilyä.

”Työpaikkaselvityksissä huonon ilmapiirin syy on usein epäselvä työnkuva. Se aiheuttaa ylimääräisiä ongelmia ja vääriä tulkintoja: ”miksi minulle nakitetaan aina tällaiset tehtävät?”

Kun Tähkäaho oli uupunut, hän meinasi hukata ison kuvan johtamisessa. Jos keskittyy ydintehtäviensä sijaan helppoihin pikkuasioihin, säntäilee helposti vain sammuttamaan pieniä tulipaloja ja juuttuu epäolennaisuuksiin.

Tähkäahon kokemuksen mukaan sellainen stressaa tiimiläisiä.

”Johtajan tehtävä on varmistaa oikea suunta ja se, että prioriteetit ovat kohdillaan. Nykyään paljon aikaa menee turhaan sälään ja epämääräisyys luo huonoa työilmapiiriä”, Tähkäaho sanoo.

”Stressaantunut ihminen alkaa sählätä kaikkea ja työkuorma tuntuu kasvavan.”

Tähkäaho ratkaisi tilanteensa rauhoittamalla tahtia, lisäämällä liikuntaa ja olemalla enemmän perheen kanssa. Hän myös otti kalenterin hallinnan takaisin itselleen.

”Aloin taas kiinnittää huomiota palautumiseen. En varannut päivää täyteen palavereita, vaan jätin tilaa tauoille ja lounaalle. Vähitellen päivät alkoivat päättyä ajallaan.”

Ajatus huonoksi päässeen työilmapiirin suuresta remontista ja kurssin totaalisesta kääntämisestä hyvin nopeasti on epärealistinen. Työilmapiiri liittyy olennaisesti työpaikan kulttuuriin, joka kehittyy hitaasti.

Todellisuudessa muutos tapahtuu pienin askelin, arjen pieninä tekoina, joita voivat tehdä kaikki. Se voi kuulostaa kliseeltä, mutta on Tähkäahon ja Pennosen mukaan täyttä totta.

”Kuka tahansa voi olla hyvän ja myönteisen käytöksen esimerkki, ja sellainen käytös tarttuu. Empatia työkavereita kohtaan kasvaa, kun heitä oppii tuntemaan paremmin”, Pennonen sanoo.

”Kiitosta voi antaa muustakin kuin hyvin tehdystä työstä: sitä voi antaa ihmiseltä ihmiselle. Miksi et siis kehuisi työkaveriasi hauskasta lounasseurasta tai siitä, että hän on hyvä kuuntelija?”

Hän suosittelee tutustumaan työkavereihin muutenkin kuin työn merkeissä. Se vähentää jännitteitä, arvailua ja vääriä tulkintoja. Yhden työkaverin ärtyisyys saattaa selittyä lasten takia huonosti nukutuilla öillä, toisen huolella sairaasta äidistä.

Koronan myötä monissa yrityksissä yhteinen tekeminen jäi pois, ja etäisyydestä tuli uusi normaali. Pennosen mukaan nyt olisi aika elvyttää hyvät perinteet.

Monista nihkeistä tilanteista voidaan selvitä yhdessä huumorilla, muistuttaa Tähkäaho. Kun huumori loppuu, työilmapiirissä on jotain vialla. Sarkasmia hän kuitenkin neuvoo välttämään – on aina vaarana, että joku kokee vitsailun piikittelynä.

”Esihenkilö ei yksin pysty luomaan kestävää ja hyvää kulttuuria, vaan siihen tarvitaan kaikkien panos. Se, mitä tuntee ja ajattelee, näkyy toiminnassa ja puheessa.”

Mitä jokaisen siis kannattaisi tehdä, mikä olisi se pieni askel? Tähkäaho lainaa filosofi Esa Saarista.

”Mieti, mitä tulee huoneeseen, kun sinä tulet huoneeseen. Se on hyvä ajatus pitää mielessä, kun huomenna lasket kätesi työpaikan ovenkahvalle.”

Juttu on julkaistu Trendissä 3/2023.