Hulvatonta kahvitaukoseuraa tai idiootteja ympärillä. Työkavereista puhutaan usein työpaikan tunnelmanluojina tai ilmapiirin myrkyttäjinä.

Vaikka puhutaan itseohjautuvista huippuosaajista, helposti unohdetaan, että jokainen tarvitsee ympärilleen tiimin. Hyvän kollegan avulla kehittyy sekä oma osaaminen että itsetuntemus.

Yrittäjä Ida Hakola ja työterveyspsykologi Nina Lyytinen kertovat, miksi käsitys työkavereista olisi aika päivittää 2020-luvulle – ja arvostaa heitä muutenkin kuin hyvänä lounasseurana.

Uudessa työpaikassa keskitytään usein toivomaan, että työkaverit olisivat kivoja. Pikemminkin kannattaisi toivoa, että he ovat itseä pätevämpiä. Työkavereiden merkitys oman ammatillisen kehityksen kannalta valkenee usein vasta pidemmällä työelämässä.

Näin kävi työterveyspsykologi Nina Lyytiselle.

”Kun minulle oli karttunut ammatillista itsevarmuutta, oli helpompi ottaa neuvoja vastaan. Aloin arvostaa sitä, mitä voin oppia työkavereiltani.”

Lyytisen mieleen on jäänyt etenkin pari vanhempaa kollegaa, joiden kanssa hän on tehnyt eri projekteissa kriisi- ja vapaaehtoistyötä.

”Olen saanut heiltä käytännössä toisen korkea­koulututkinnon.”

Kollegat auttoivat Lyytistä kasvamaan ammattirooliin opettamalla, että aina voi oppia uutta – oli sitten uransa alussa tai jo vanha tekijä.

”Työkaverit ovat tärkeä peili. He näyttävät, ettei oma tapa tehdä ole ainoa oikea, vaan päämäärään voi päästä eri tavoilla.”

Ida Hakolan mukaan täytyy miettiä, mitä sillä hetkellä tavoittelee työelämässä: haluaako esimerkiksi esihenkilöksi tai syventää osaamistaan.

”On selvää, että vain itseään viisaampien ja kokeneempien seurassa kehittyy.”

Jatkuvaan itsensä kehittämiseen voi kuitenkin väsähtää. Hakolan mukaan silloin voi ottaa seniorimman työkaverin roolin ja opettaa muita.

”Olen itse ollut mentorina, ja siinäkin oivaltaa ja oppii itsestään paljon.”

Työkavereiden merkitys valkeni Ida Hakolalle eri työpaikkojen jälkeen.

”Olin tyypillinen ikäpolveni edustaja ja hain kokemuksia työpaikkashoppailemalla, sillä halusin saada kokemusta monenlaisista työyhteisöistä.”

Joissakin ilmapiiri oli kannustava, joissakin oli jakauduttu kuppikuntiin, joissakin jopa kiusattiin. Kun Hakola alkoi puhua ystävänsä Ilona Hiilan kanssa yhteisen yrityksen perustamisesta, tulevat työkaverit olivat etusijalla.

”Visioimme, että rekrytoisimme yritykseen vain hyviä tyyppejä, emme esimerkiksi egoisteja, jotka voivat olla huippuhyviä työssään mutta työkavereina sietämättömiä.”

Vuosien myötä Hakola kuitenkin ymmärsi, etteivät konfliktit työpaikoilla liity aina siihen, onko joku hyvä tyyppi vai ei.

”Usein kyse on vain erilaisista työskentelytavoista.”

Yksi nimittäin tekee hitaasti ja viimeisteltyä jälkeä, toinen hoitaa hommat nopeasti ja suurpiirteisesti. Työpaikalla on erilaisia ja eritahtisia ihmisiä. Silti moni odottaa, että työkaverit toimivat samoin kuin itse.

”Ja kun he eivät toimi, alkaa kertyä angstia ja kaikenlaisia tunteita”, Ida Hakola kuvailee.

Työpaineiden keskellä on vaikea järkeillä, että ikävät tunteet johtuvat omista odotuksista. Siksi erilaisuus pitää tehdä näkyväksi.

”Kaikkien pitäisi osata kertoa, mitkä ovat omat vahvuudet ja mitä pyrkii parantamaan, neutraalisti ja häpeilemättä. Siten voidaan ennakoida monia tilanteita ja ehkäistä konflikteja. ”

Se edellyttää, että jokainen tuntee itsensä.

”Itseensä tutustumisessa riittää tekemistä läpi elämän, mutta se on mielestäni jokaisen perustehtävä.”

Lyytisen mukaan eri tavalla ajattelevilta ihmisiltä syntyy yhdessä yllättäviä ideoita.

”Samanhenkisten työkavereiden seurassa omat mielipiteet usein vahvistuvat. Siksi on hyvä opetella työskentelemistä myös niiden kanssa, joita voi aluksi olla hankala ymmärtää.”

Ida Hakolan mukaan ei silti tarvitse piiskata itseään, jos hakeutuu samanhenkisen kollegan seuraan.

”Eri näkökulmia ja vastavoimia tarvitaan, mutta olisihan se aika puurtamista, jos ei saisi tehdä töitä myös samankaltaisesti toimivien kanssa.”

Työkaveri on lähdössä uuteen työpaikkaan ja seisoo kukkapuskan kanssa kahvihuoneessa. Lähtijää kehutaan vuolaasti, ja tämä seisoo puheiden keskellä ihmeissään.

Nina Lyytinenkin muistaa eräänkin läksiäisjuhlan, jossa puheet liikuttivat lähtevän työkaverin kyyneliin.

”Hän kysyi, miksi me puhumme näin vasta lähdön hetkellä – voisimmeko jatkossa kehua työkavereita myös arjessa.”

Lyytinen puhuu psykologisesti turvallisesta työyhteisöstä: sellaisessa kaikki tuntevat olevansa arvostettuja ja hyväksyttyjä. Silloin on helpompi tuoda esille myös eriäviä näkemyksiä, myöntää omia virheitä ja antaa kriittistä palautetta.

Ikävä palaute voi silti kirpaista. Lyytinen neuvoo omaksumaan uteliaan asenteen.

”Voi kysyä esimerkkiä tilanteesta ja pohtia, onko palaute totta, ja palata asiaan vaikka myöhemmin. Työ­kaverina pitää olla valmis tutkimaan itseään.”

Palautteen antaminen ja ottaminen helpottuvat, kun sitä tehdään jatkuvasti.

”Siksi sen pitää olla sisäänrakennettuna työpaikan arkirutiineihin. Esimerkiksi viikko- tai tiimipalavereissa kaikki voivat sanoa yhden kehun ja yhden kehitys­idean kollegalle ja itselleen”, Ida Hakola sanoo.

Itsetuntemus kehittyy sitä mukaa, kun saa palautetta ympäristöltään.

”Rakentavasti annettu palaute on suuri palvelus kollegalle, joka esimerkiksi ei hahmota oman toimintansa vaikutuksia muiden työhön.”

Lue myös: Miksi mokat jäävät paremmin mieleen kuin kiva palaute? Näin jokainen voi oppia itsemyötätuntoa

Vaikka nykyisin puhutaan itsensä johtamisesta ja itseohjautuvuudesta, se ei tarkoita, että hommia tehdään irrallaan muista. Viime vuosina on ymmärretty jaetun ajattelun hyödyt: parempaan tulokseen päästään yhdessä pähkäilemällä. Juuri hyvä vuorovaikutus, toisen osaamisen arvostaminen ja palautteen antaminen saavat kollektiivisen älyn kukoistamaan.

Kollektiivinen äly on Ida Hakolan mukaan työskentelyä yhteisen päämäärän eteen niin, että hyödynnetään työporukan jäsenien erilaisia vahvuuksia.

”Tiimityön eri vaiheissa tarvitaan erilaisia tyyppejä ja erilaisia vahvuuksia. Erilaista osaamista ei kuitenkaan pidä arvottaa keskenään – kaikkien kykyjä tarvitaan jossain kohdassa.”

Esimerkiksi nopeasti uuteen tarttuvat starttipyssytyypit loistavat ideoinnissa, kriittiset laadunvalvojatyypit taas toteutuksessa. Tärkeintä on, että kaikki kunnioittavat yhteisiä sääntöjä ja tavoitteita.

Lyytisen mukaan kollektiivinen äly kukoistaa, kun on kiinnostunut työkavereiden tekemisistä.

”Yhteisissä palavereissa on tärkeää olla aidosti läsnä, kuunnella kollegaa, eikä vain miettiä omaa ideaansa.”

Esimerkiksi EU-komissaari Jutta Urpilainen on kertonut arvostavansa sitä, että komissaarien yhteisiin kokouksiin ei saa tuoda kännyköitä ja tietokoneita, jotta kaikki keskittyvät toisiinsa.

Lyytisen mukaan kännykän tai tietokoneen jättäminen pois palaverista on helppo tapa osoittaa arvostusta.

”Täytyy muistaa, että meillä on yksi suu, kaksi korvaa ja kaksi silmää. Voisimme käyttää korvia ja silmiä enemmän”, Lyytinen summaa.

Pieleen mennyt asiakaspalaveri, ryttyilevä tietotekniikka tai hirveä työsuma. Kukapa muu ymmärtäisi työn tylsimpiä rutiineja tai kovimpia paineita samalla tavalla kuin kollega.

Silti omaa stressiä ja kaaosta ei pidä kaataa toisen niskaan. Nina Lyytinen kehottaa miettimään, millaisia tunteita tuo mukanaan työpaikalle ja millaista ilma­piiriä luo.

”Jokaisella on siitä vastuu. On kysyttävä itseltään, olenko rehellinen ja toisia kunnioittava työkaveri. Täytyy myös tukea omalla työllään toisen työn sujumista.”

Työyhteisön toiminnan kehittäminen voi vaatia myös rohkeutta:

”Hyvä työilmapiiri ja -yhteisö ei synny, jos ristiriitoja ei ratkota, vaan ne lakaistaan maton alle.”

Luottamuksellisessa ilmapiirissä on helpompi avata suu ja puuttua pulmakohtiin.

Innostuneet ja omaa työtään arvostavat kollegat ovat olleet Lyytiselle tärkeitä työn merkityksellistäjiä.

”Tällaiset iloon, myötätuntoon ja luottamukseen liittyvät ihmissuhteet ovat olleet suorastaan terapeuttisia.”

Ajatus siitä, että työkaverit ovat samalla puolella ja pyrkivät yhteiseen hyvään, tekee työstä tärkeän. Merkityksellinen työ taas auttaa jaksamaan.

Ida Hakolalla on ollut kymmenvuotisella yrittäjä­uralla paljon tiukkoja aikoja, ja työuupumus on ollut lähellä monta kertaa.

”En itse aina tunnista, milloin alan olla liian pitkällä, ja silloin on auttanut, jos kollega on sanonut, että vaikutan väsyneeltä.”

Usein työkaverit auttavat jaksamaan silkalla läsnäolollaan.

”Työkaverit ovat täynnä energiaa, ja se energianvaihto on mieletön voimavara.”

Lue myös: Miksi minä uuvuin mutta työkaveri ei? "Tunteistaan puhuva voi saada nopeammin tukea"

"Hain työpaikkani sisällä uutta työtä, ja tuleva pomo oli entuudestaan minulle tuttu. Hän sanoi, että oli tarkkaillut minua työssäni ja nähnyt, että haluan eteenpäin. Sain työn ja vuosien varrella myös tasaisin väliajoin uusia mahdollisuuksia. Muistelen usein tuota hetkeä, kun ’ison johtajan’ sanat rohkaisivat pyrkimään eteenpäin. Hän ei varmasti arvannut, miten merkitykselliset nuo sanat olivat minulle."

Riina, 41

"Olimme työkaverini kanssa tyytymättömiä työpaikkamme johtoon, ja kerroin hänelle harkitsevani työpaikan vaihtoa. Hän tuki ehdotustani ja ehdotti, että hän voisi auttaa CV:n ja hakemuksen kanssa. Siitä oli iso apu! Hän oli myös isona henkisenä tukena, sillä työilmapiiri oli vaikea.”

Anna, 31

”Eräässä työpaikassa tiimissäni oli muutama mies, joista tuli ystäviäni. He kannustivat ja tsemppasivat: käskivät muun muassa pyytämään lisää palkkaa ja kieltäytymään ylitöistä, kun tein liikaa töitä. Tuntui hyvältä, että he auttoivat minua pitämään puoliani. Sain siitä voimaa pyytää palkankorotusta ja asettaa rajoja. Aina työkaverin ei tarvitse puolustaa sinua esihenkilön kuullen – voi riittää, että puolustaa toista itselleen.”

Sanna, 29

"Jouduin aiemmassa työpaikassani ikävään ja epäreiluun tilanteeseen. Olin liian uupunut ja ahdistunut tehdäkseni asiasta itse numeroa, mutta työkaverini ei halunnut, että asia sivuutetaan. Hän istutti minut alas esihenkilöni kanssa ja piti puoliani, kun en itse siihen pystynyt."

Ella, 28

Juttu on julkaistu Trendissä 8/2020.