Naputatko tietokonetta iltaisin, tai pohditko työkuvioita harrastustenkin lomassa? Monen on vaikea erottaa työtä ja vapaa-aikaa toisistaan.

Mira Karjalainen tutkii Helsingin yli-opistossa etenkin tietotyöläisten työn ja vapaa-ajan hämärtyviä rajoja. Anu Iisakkila on kolmen lapsen äiti, työyhteisövalmentaja, joogaopettaja ja mindfulness-ohjaaja. He antavat vinkkinsä siihen, miten työ ja vapaa-aika erotetaan.

Työpuheluita illalla ja nopea projektin viimeistely ennen hammaspesua. Käyntikorttien vaihtoa junnujen jalkapallotreeneissä kentän laidalla, koska verkostot ovat kovaa valuuttaa töissä. Samasta syystä täytyy kasvattaa someseuraajien määrää.

Työ valuu monin tavoin vapaa-ajalle. Se tapahtuu usein huomaamatta, eikä edes vaivaa monen mieltä, sanoo Helsingin yliopiston tutkija Mira Karjalainen. Jos koti on ennen merkinnyt rentoutumista ja omaa aikaa, etätyö ja sen mukana työn valuminen kotiin on madaltanut ajan ja paikan asettamia rajoja.

Ihanteena ei tarvitse pitää paluuta menneisyyteen, jossa työläisen hanskat putoavat käsistä kun tehtaan pilli soi. Mutta Karjalainen muistuttaa, että jos verkostoitumiseen haluaa käyttää aikaa vapaalla, sen on oltava tietoinen ratkaisu. Sitten kannattaa laskea, mitä ratkaisut tarkoittavat työtunneissa.

Työn rajat -päiväkirja helpottaa laskemista. Päiväkirjaan merkitään, mihin kaikkeen aika vuorokaudessa kuluu ja mitä tunteita erilaiset tekemiset itsessä herättävät.

”Analysoi tilanne: mitä tapahtui, miltä se tuntui, mikä oli lopputulos, ja mihin kaikkeen olen valmis”, Karjalainen neuvoo.

Joskus työpaikan yleinen toimintakulttuuri voi olla se, että pomot lähettävät meilejä aamukolmelta. Työntekijä vastaa siihen ”vasta” kuudelta – ja viestittää, että täällä olen passissa, valmiina kaikkeen.

Karjalainen sanoo tekevänsä intohimotyötä, muttei silti halua elää vain työlle. Työ veisi, jos sen antaisi viedä.

”Tiedealallahan me ollaan ihan kukkuluuruu tämän homman kanssa. Väitöskirjaa tein helposti vaikka kahteen asti yöllä, mutta sellainen ei enää käy”, hän sanoo.

”Olen tehnyt itseni kanssa diilin. En katso sähköposteja iltaisin enkä viikonloppuisin. Jos joustan sopimuksesta jonkun työrupeaman takia, sillä työllä pitää olla päättymispäivä.”

Moni voi painaa täysillä jonkin aikaa, jos tietää, että rupeama myös loppuu. Mutta koko ajan ei voi olla kahden viikon joulusesonki päällä – tai burn-out alkaa kolkutella.

”Meillä kaikilla on nämä 24 tuntia ja ihmisen keho. Ne luovat tiettyjä reunaehtoja.”

Anu Iisakkila purskahti yhtäkkiä itkuun työterveyslääkärin vastaanotolla. Viestintäpäällikkönä rakennusyhtiössä työskennellyt Iisakkila oli käynyt lääkärissä erilaisten oireiden takia. Hänellä oli ollut outoja vatsakipuja, ja kaulalle ja kasvoille oli levinnyt selittämätön ihottuma, joka turposi ja kuumotti. Työterveyslääkäri sai Iisakkilan tajuamaan, että näin ei kannata jatkaa.

”Työpaikassa ei ollut mitään vikaa. Työkaverit olivat mukavia ja työmäärä kohtuullinen. Työ vain ei tuntunut minulle oikealta ja merkitykselliseltä”, Iisakkila toteaa nyt, kymmenen vuotta myöhemmin.

”En silloin vielä tajunnut, että kyse oli arvoista: siitä, mitä todella pidän elämässä merkityksellisenä.”

Merkityksellisyys on yksi Yhdysvalloissa kehitetyn Dramma-mallin kuudesta psykologisesta tarpeesta, joiden toteutumista kannattaa tarkkailla omassa elämässään.

Mallin muita tarpeita ovat irrottautuminen, rentoutuminen, omaehtoisuus, yhteenkuuluvuus ja taidonhallinta. Kun tarpeet täyttyvät, ihminen voi hyvin ja osaa palautua työstä. Iisakkilan mielestä jokaisen olisi syytä tehdä säännöllisesti havaintoja jaksamisestaan ja miettiä, täyttyvätkö Dramman mukaiset asiat elämässä.

Esimerkiksi irrottautumisessa Iisakkila ei ajattele vain työstä irrottautumista, vaan kykyä kangeta itsensä irti kielteisestä mielen luupista, tietynlaisesta katastrofiajattelusta. Se tarkoittaa, että huolet ja murheet saavat nousta mieleen, mutta niihin ei kannata jäädä jumiin. Iisakkila uskoo, että pelokkaat ja jännittyneet ajatukset varastoituvat kehoon.

Työmatka voi toimia irrottautumisena siinä missä kahvikupin tiskaaminen etätyöpäivän jälkeen.

”Irrottautuminen tarvitaan, jotta pystytään laskemaan kierroksia eli rentoutumaan. Se on vaikeaa, jos mielessä pyörii koko ajan jokin murhenäytelmä.”

Rentoutumiseen Iisakkila suosittelee sitä, mikä kunkin hermostoa rauhoittaa. Monille voi sopia kirjan lukeminen, musiikin kuuntelu tai metsässä kävely.

Dramma-mallin omaehtoisuus täyttyy, kun on tunne, että saa itse tehdä valintansa ja päättää elämästään. Varsinkin ruuhkavuosina tätä koetellaan.

”Työelämä, parisuhde ja lapset asetetaan helposti omien tarpeiden edelle. Silloin voi miettiä, millaisilla asioilla omaehtoisuutta voisi lisätä.”

Iisakkila itse pyrkii järjestämään hektisen perhe- ja yrittäjäarjen keskelle myös yksinoloa ja rauhaa. Välillä hän sopii, että lähtee vaikka vain yöksi yksin mökille. Se kasvattaa tunnetta, että hän hallitsee elämäänsä.

Yhteenkuuluvuuden tunteen tarve on perusinhimillinen. Ihminen on laumaeläin.

”On hirveän terapeuttinen kokemus tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on, ilman rooleja. Myös lempeä kosketus on hoitavaa, olisi se sitten ystävän, puolison, lapsen tai vaikka lemmikin. Stressitasoon voi vaikuttaa myös omalla kosketuksella, esimerkiksi asettamalla kädet rauhallisesti rinnan päälle.”

Mutta onko työn vieriminen vapaa-ajalle aina välttämättä huono asia? Iisakkilan mielestä tasapainon kannalta on, mikäli vieriminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Tarvitaan sopivassa suhteessa toimintaa ja lepoa. Tekemisen välissä pitää olla oikeasti palauttavia taukoja. Esimerkiksi kymmenen minuutin Facebookin selailu ei aja asiaa.

”Kannattaa kokeilla erilaisia palautumistapoja myös tauoille. Jälkeenpäin voi pisteyttää ne sen mukaan, kuinka hyvin ne toimivat”, Iisakkila sanoo.

Hän näkee työn ja vapaan hämärien rajojen taustalla yhteiskunnan arvorakenteet, jotka sitkeästi asettavat tuottavuuden hyvinvoinnin edelle. Näin siitä huolimatta, että tutkimuksissa hyvinvoinnin on todettu lisäävän tuottavuutta.

”Tämä on sellainen hauki on kala -hokema, ja nyt pitäisi vain alkaa ymmärtää, että hauki todellakin on kala.”

Tutkijalle yhteiskunnan ja työelämän rakenteet ovat peruskauraa. Mira Karjalainen muistuttaa, että suomalaisessakin yhteiskunnassa ihannetyöntekijä on edelleen mies. Se, jonka uskotaan olevan valmis koska tahansa hyppäämään Hongkongin-koneeseen solmimaan mahtavaa bisnesdiiliä.

Miestyöntekijä-ihanne asettaa paineita etenkin nuorille naisille, jotka eivät välttämättä vielä tunne rajojaan ja uskalla sanoa ei. Ja juuri selkeät rajat pitää jokaisen vetää, jotta uupumus ei tule ja vie.

Jos esimerkiksi työn rajat -päiväkirja osoittaa, että tekee joka viikko ylimääräisen työpäivän, siitä pitää puhua työterveydelle, HR:lle tai pomolle. Karjalainen suosittelee myös juttelua työkavereiden kanssa.

”Kannattaa ylipäätään puhua asiasta ennen kuin itketään vessassa.”

Karjalainen on tutkinut työelämän hämärtyviä raja-alueita ja löytänyt työelämän sopukoista paljon muutakin kuin työtehtäviä: asioita, joita ei lue työsopimuksessa. Esimerkiksi urheilua tai kampaajalla käyntiä ei lueta työtehtäviksi, mutta niistä on tullut työpaineita. Niitä tehdään työajan ulkopuolella ja ne vievät aikaa, energiaa ja rahaa.

”Kun joogaan ja sporttaan vapaa-ajalla, on hyvä kysyä, miksi teen sen? Tai miksi käytän aamuisin kaksi tuntia meikkaamiseen?” Karjalainen sanoo.

”Uskonko, että fyysisesti timmi ja huoliteltu on työssään parempi? Hyvin harvassa rekryilmoituksessa kuitenkaan tällaista edellytetään.”

Karjalaisen tutkimusten mukaan monet uhraavat surutta vapaa-aikaansa ulkonäön viilaamiseen, mutta he eivät välttämättä tee sitä itselleen, oman hyvinvointinsa tai onnellisuutensa takia. Karjalainen kutsuu sitä esteettiseksi työskentelyksi. Hänen syyskuussa 2020 tekemä kyselytutkimuksensa oli paljastava.

”Monilla esteettinen työskentely loppui korona-ajan etätyön takia kuin seinään. Naiset kertoivat laittavansa hiuksensa kuntoon vain edestä. Se kertoo, että tukan pitää edelleen olla hyvin, mutta sen hyväksi on aina nähty vaivaa vain työn takia”, Karjalainen huomauttaa.

Karjalainen siis kannustaa miettimään, mitä kaikkea tulee tehneeksi niin sanotulla vapaa-ajallaan ja miksi. Ja millaiset syyt ohjaavat esimerkiksi omia vaatevalintoja.

Juttu on julkaistu Trendissä 10/2021.