Tuomas Enbuske diagnooseistaan: ”Vasta saatuani hoitoa oivalsin, miten syvällä olin ollut”
Tuomas Enbuske toipui vakavasta masennuksesta ja sai kaksi diagnoosia. Oikea lääkitys on auttanut, ja hän tuntee itsensä nyt paremmin kuin nuorempana. Aivan tavalliseksi hänen arkensa ei kuitenkaan ole muuttunut.
Virsi 971 alkaa soida mielessä toimittaja, kolumnisti Tuomas Enbusken kotona, kun katse kohdistuu olohuoneen katonrajaan. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie…
Seinällä, katonrajassa, on kaksi taulua, joiden aihe on klassinen, kiiltokuvistakin tuttu: valkosiipinen suojelusenkeli johdattaa pientä tyttöä ja poikaa yli sillan. Tunnelma on samaan aikaan valoisa ja jotenkin pelottava.
Enkeli vie yli elämän rotkojen, joista Tuomas Enbuske tietää paljon.
Seinillä on myös nykytaiteen huippunimien tekemiä tauluja. Tuomas on vuosia kerännyt nykytaidetta, muun muassa Sam Vannin, Antoni Tàpiesin, Rauha Mäkilän ja Le Corbusierin teoksia.
Taidetta, myös enkelitauluja, Tuomas aikoo hankkia lisää.
”Minusta niissä on jotakin liikuttavaa. Varsinkin tuo ristipistotyö. Ajattelen, miten jokaisessa ristipistossa on tuntemattoman mummon kädenjälki. Heidän hyvyytensä, kun he ovat tehneet tauluja lapsenlapsilleen”, hän sanoo ja tuo nähtäväksi vielä kaksi teosta.
Suojelusenkeliä Tuomas ei nähnyt viikkoihin vuonna 2018 – ehkä ei kuukausiin – kun hän eristäytyi masennuksen takia kotiin.Enkeleitä kuitenkin on, vaikka synkimpinä hetkinä niihin ei voinut uskoa.
Tuomaksen enkelit ovat hyviä ihmisiä, kuten ystävät. Yksi heistä sananmukaisesti kaivoi hänet sängyn pohjalta elävien kirjoihin ja toimitti sairaalaan.
”Toinen enkeli oli HUSin sairaanhoitaja, joka sanoi minulle, etten minä ole itse valinnut tätä sairautta. Masennus on sairaus siinä, missä joku fyysinenkin sairaus, ja siihen tarvitaan hoitoa kuten syöpään.”
Saatuaan ymmärtävää hoitoa ja oikean lääkityksen hän vasta oivalsi, miten syvällä oli ollut ja miten rankkaa masennuksen sairastaminen on.
”Se ei ole kuvittelua, eikä siihen auta hokema ’ota itseäsi niskasta kiinni’.”
”Masennukseen ei auta hokema, että ota itseäsi niskasta kiinni.”Tuomas Enbuske
MASENNUS OLI hiipinyt elämään vaivihkaa. Tuomaksella meni vuosia lujaa. Sanavalmiilla ja menestyneellä toimittajalla oli paljon töitä. Sen myötä tuli julkisuutta, rahaa, juhlia ja erilaisia ihmissuhteita.
Tuli myös avioero vuonna 2013 toimittajapuolisosta Hannah Norrenasta, jonka kanssa Tuomaksella on kaksi lasta.
Nyt Tuomas naurahtaa hieman sarkastisesti ja sanoo, että onneksi tuli maanisessa vaiheessa, kun oli vauhti päällä, hankittua kallista taidetta. Ei silloin mieti rahanmenoa eikä sitä, että raha voi myös loppua.
”Ei tämä koti muuten tämännäköinen olisi. Tässä kohdin maanisuus oli hyvä asia. Sijoitin taiteeseen, jota minulla on nyt niin paljon, että osa töistä on lainassa ystävilläni.”
Koti sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Kampin kauppakeskuksen asuinkerroksissa. Näkymä kodin parvekkeelta on helsinkiläinen piazza.
Alhaalla näkyy ihmisiä, muutama puu, penkkejä ja kaupunkielämää – paljon taivasta ja valoa. Kun aurinko laskee talojen taakse, taivas liekehtii tai on tummanpuhuva. Yölläkään ei ole ihan pimeää, koska kaupunki valaisee.
Se, että hän sairasti pahimman masennusvaiheen sängyssään, ei muuttanut kotia ahdistavaksi paikaksi.
KEITTIÖN LIETTÄ Tuomas ei ole koskaan käyttänyt. Ehkä uunissa voisi säilyttää kirjoja, joita makuu- ja työhuone ovat väärällään? Hän hakee kahvinsakin kauppakeskuksen kahviloista, vaikka keittiötasolla on kahvinkeitin ja myös kalliinnäköinen espressokone.
Parhaiten Tuomas kertoo nukkuneensa kesällä isolla parvekkeella olevassa sängyssä. Kaupungin äänet eivät häntä häiritse eikä valoisuus. Hän nukkuu parhaiten tässä äänimaailmassa.
Kesämökkeilystä hän ahdistuu. Luonnonrauha tuntuu melkein pelottavalta.
Kun baarit menevät aamuviideltä kiinni, hän kuulee miesten humalaisen mölinän kaduilta. Se on hänen mukaansa kuin soidinhuuto: ”Ööö, ööö!”
ENNEN MASENNUSTA elämä oli kohdellut Tuomasta hyvin. Sellaista mielentilaa, johon masennus hänet veti, hän ei ollut aiemmin kokenut.
Toki hänelläkin oli ollut alakulon harmaita hetkiä, mutta ei masennusta, joka on sairaus, ei ohimenevä mielentila.
Tuomas sanoo, ettei häntä ole koskaan kohdeltu kaltoin.
”Koulussa huomasin oppivani kaiken huomattavasti nopeammin kuin muut. En ollut vähän lukutoukkana, urheilua kaihtavana pikkupoikana Oulussa koulukiusattu.”
Vapaa-aikansa hän vietti lähinnä kirjastossa. Hän oli aina musiikkiluokalla ja soitti muun muassa viulua.
”Minulla oli hyvä lapsuudenperhe, oli paljon ystäviä, joiden merkitystä en vauhtivuosina oivaltanut. Olin itsekeskeinen kusipää, enkä välittänyt muiden tunteista – en edes omistani.”
Kun masennus alkoi, Tuomas ei enää ollut bileiden suupaltti eikä kaiken tietävä kuuluisa televisiotoimittaja, joka pani haastateltavansa järjestykseen tietomäärällään ja sanavalmiudellaan. Silti ystävät välittivät, vaikka hän oli tylsä ja tyly.
”KLARA KIVILAHTI vei hoitoon, muutkin ystävät olivat tukena, ja isäkin tuli Oulusta avukseni.”
Ennen sairastumistaan Tuomas teki Jörn Donnerin elämäkertaa. Ruotsinkieliset istunnot sujuivat hyvin, kunnes Donner pisti yhtäkkiä projektin poikki. Syytä Tuomas ei saanut koskaan tietää.
Projektin kaatuminen ei ollut syy masennukseen, syyt olivat paljon syvemmällä. Tuomaksen mieli painui mustiin syviin onkaloihin, joihin ei valo yltänyt.
Hänellä todettiin masennuksen aikaan kaksisuuntainen mielialahäiriö sekä Aspergerin oireyhtymä. Diagnoosit olivat helpotus, etenkin Asperger auttoi ymmärtämään, millainen ihminen hän luonteeltaan on.
”Se on yhtä vähän ’oireyhtymä’ kuin vaikka homoudessa tai punatukkaisuudessa olisi ’oireita’. Mielialani ovat rauhalliset, neurotyypilliset vouhkaavat ja kohkaavat paljon rauhattomammin kuin minä.”
Neurotyypilliset ovat ihmisiä, joilla ei ole neurologista poikkeavuutta.
”Olin itsekeskeinen kusipää, enkä välittänyt muiden tunteista – en edes omistani.”Tuomas Enbuske
ASPERGERIN OIREYHTYMÄ otettiin diagnoosina käyttöön Suomessa 1990-luvulla. Nykyisin se luetaan autismikirjon häiriöksi.
Asperger voi ilmetä esimerkiksi haasteina vuorovaikutuksessa tai toiminnan ja ajattelun joustavuudessa. Henkilön älykkyystaso on useimmiten normaali tai normaalia korkeampi, kuten Tuomaksen kohdalla.
”Koen todellisuuden tarkkarajaisina väreinä ja laatikoina, aivan matemaattisessa järjestyksessä.”
Luonteeltaan hän on boheemi, mutta kodin pitää olla järjestyksessä ja siisti. Silloin maailma on järjestyksessä, tarkasti ”pään kuution sisällä”.
Tuomas sanoo myös näkevänsä elämänsä kaaret tarkasti.
”Maailma on rakentunut neurotyypillisille ihmisille, mutta minä en ole neurotyypillinen. Olen loputtoman kiinnostunut faktoista ja luvuista, tilastoista ja esimerkiksi verotuksesta. Neurotyypillinen voi puhua lehmästä, minä maataloudesta kokonaisuudessaan.”
Kun Tuomas kiinnostuu jostain asiasta, hän saattaa paneutua siihen kymmeneksi tunniksi tai lukea kirjaa yhtä menoa kaksitoista tuntia. Missään nimessä hän ei halua olla niin sanottu normaali ihminen, vaan kokee sisäisen maailmansa rikkautena.
”Olisi kammottavaa olla joku toinen kuin minä. Sehän on pelottava ajatus. En ottaisi tätä luonnettani ja ominaisuuttani pois. Kaikkine vaiheineen se olen minä, joka olen, mutta nyt kun aivokemiat ovat kunnossa, mielialat eivät heilahtele.”
PARANEMINEN MASENNUKSESTA alkoi sillä, mihin Tuomas ei alun perin uskonut: lääkityksellä. Hänellä oli kokemusta voimakkaista mielialan vaihteluista. Ennen lopullista romahdusta hän oli hakeutunut niiden vuoksi avohoitoon.
Mielialalääkkeisiin hän ei uskonut, eikä hän niitä saanutkaan, vaan epilepsian hoidossa käytettävän lääkkeen.
”Se minulla on ollut nyt keväästä 2020 asti, ei muuta. Ja se on auttanut. Tarkkailen jopa neuroottisesti mielentilaani ja aivokemiaani, ettei se heilahda maanisuuteen tai depressiivisyyteen. Olen äärettömän onnellinen nyt ja tunnen saaneeni toisen mahdollisuuden hyvään elämään.”
Hän ei käytä nykyään juuri lainkaan alkoholia, ja huumeiden käyttö loppui epilepsialääkitykseen.
”Minulla ei ole huumeita tai alkoholia kohtaan mitään moraalista ongelmaa, enkä ole koskaan addiktoitunut niihin. Aiemmin ne olivat keino jaksaa ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita, sillä olen pohjimmiltani ujo.”
Vastoinkäymisiä hän ei pelkää, ne kuuluvat elämään.
”Kun takaiskut ovat hallittavissa, ne myös kestää. Ja nyt tunnen kestäväni.”
Sama koskee vanhenemista. Tuomas täytti syyskuussa 46 vuotta, ja hän vertaa aikuisuutta isoon pyramidihuijaukseen.
Hän sanoo, että aikuiset ovat oikeasti larppaamassa aikuisia eli esittävät aikuisten roolia. Lapsena hän luuli, että nuoruus loppuu aikuisuuteen ja vanhenemiseen.
”Ei se lopu, jos elämänasenne on avoin ja vastaanottavainen.”
”Ymmärsin, miten minusta välitetään ja etten ole yksin tässä maailmassa.”Tuomas Enbuske
OLISI HELPPO luonnehtia Tuomasta sosiaaliseksi ja vilkkaaksi ihmiseksi. Puhetta ja mielipiteitä hänellä riittää, mutta silti hän pitää itseään erakkona.
”Olen läheisriippuvaisen ihmisen vastakohta.”
Hän pitää suurimpana väärinkäsityksenään sitä, että ennen hän piti muita ihmisiä paljon pahempina, kyynisempinä ja itsekkäämpinä kuin he ovatkaan.
”Viime vuosina olen huomannut, että ihmiset ovat ihania. Perheeni on aina ollut tukenani, äitini, isäni ja veljeni. Rakastan myös ystäviäni, ihan suomen kielellä, en amerikaksi.”
Hän koettaa olla heitä kohtaan hyvä, ainakin parempi kuin ennen. Isyydestäkin Tuomas puhuu nyt eri sävyyn kuin joskus aiemmin. Tytär on nyt neljätoista ja poika yksitoista vuotta. He ovat asuneet pari vuotta Vaasassa, jossa lasten äiti työskentelee Ylen ruotsinkielisessä toimituksessa.
Sitä Tuomas ei muista, halusiko hän alun perin lapsia. Hän sanoo, ettei isyys kuitenkaan muuttanut häntä. Sen sijaan hänestä on tullut masennuksesta selvittyään piirun verran parempi isä kuin mitä hän oli ennen.
LAPSET KÄYVÄT Tuomaksen luona, välillä hän käy Vaasassa. Lapset eivät ole hänelle poseerausprojekti, eikä hän siedä sitä, jos jotkut vanhemmat puhuvat rumasti lapsistaan. Hän sanoo, että silloin vanhempien olisi syytä katsoa peiliin.
”Ehkä olen lapsilleni sellainen kiva enotyyppi. Tytär soittelee ja kysyy, millaisia vaatteita ostaisi. Sanoin, että osta Louis Vuittonin laukku, sellaista saa käyttää ironisessa mielessä, ei tosissaan. Yhtä ironisesti pidän vessan hyllyllä saamaani Venla-patsasta.”
Iso ”pettymys” Tuomakselle oli se, että oma poika pelaa lätkää. Hän itse on ollut urheiluvastainen, mutta yllättäen paljastuu, että hän harrastaa nyt painonnostoa. Ystävä innosti hänet mukaan Tempausareenalle.
”Minä, joka olin lapsena musiikkiluokalla ja lukutoukka, nostelen painoja erinomaisen valmentajan, Matti Vestmanin, ohjaamana. Yksi väärinkäsitykseni oli sekin, että kehonrakentajat ovat tyhmiä.”
Hän myöntää olevansa edelleen aika itsekäs eläjä, eikä hän osannut leikkiä ja pelleillä lasten kanssa näiden ollessa pieniä. Nyt hän on ensimmäistä kertaa oikeasti kiinnostunut heistä.
”Tietenkin siksi, että he jaksavat puhua kanssani, ja heillä on harvinaisen hyviä mielipiteitä.”
TYÖKUNTO ON nyt niin hyvä, että Enbuskelta on jälleen odotettavissa televisiossa nähtävä dokumenttisarja. Aiheina ovat muun muassa arkkitehtuuri ja kristinusko.
”Niissä palaan toimittajan työn juurilleni viihteen tekemisen jälkeen. Podcasteja olen tehnyt jo keväästä 2021 asti.”
Arkirytmistään Tuomas kertoo, ettei hän sovi tapaamisia ennen puoltapäivää, koska valvoo aina aamuyöhön. Herättyään hän lukee pari tuntia ja varaa työlle tarkan ajan.
Parisuhteissa Tuomas sanoo kokeilleensa kaikkea, eikä hän kaipaa ketään asumaan kanssaan.
Hän kertoo tapailevansa muutamaa tyyppiä. Se riittää tässä kohtaa, elämän puolimatkassa, kuten hän neljänkymmenenkuuden vuoden ikäänsä kutsuu.
”Kun herään, makuuhuoneessani on seinällä sänkyä vastapäätä iso, valokuvaaja Stefan Bremerin ottama kuva minusta. Se oli aikoinaan yhden televisio-ohjelman lavasteissa. Onhan se vähän narsistista, mutta jos joku herää vieressäni, hän tykkää varmaan minusta.”
Tuomas Enbuske
on syntynyt Oulussa. Hän on toimittaja, kolumnisti ja juontaja. Tuomas opiskeli Laajasalon opistossa ja tuli tunnetuksi alkujaan televisio-ohjelmasta Hyppönen-Enbuske Experience. Hän on ollut mukana useissa television keskusteluohjelmissa, viimeksi Enbuske, Veitola, Salminen -talk show’ssa. Suplaan hän on tehnyt podcasteja vuodesta 2021 lähtien. Nyt työn alla on televisiodokumenttisarja.
