Hiekka rahisi rasittavasti polkupyörän rattaissa. Kehnosti nukuttu edellisyö tuntui koko kropassa: ihan kuin sekin olisi rahissut ja natissut. Tunnin pyöräily tuntui loputtomalta ylämäeltä.
Perillä otin puhelimen sulkeakseni älysovelluksen, jolla seuraan treenejäni. Sovelluksen näytöllä loisti hämmästyksekseni kultaisia pokaaleja. Olin polkenut työmatkan nopeammin kuin koskaan.
Joko olin arvioinut voimani alakanttiin tai väsymys oli saanut minut ylisuorittamaan. Varmaan kyse oli molemmista mutta eniten jälkimmäisestä.
Väsyneenä harva on parhaimmillaan, ja silloin tekee helposti virhearviointeja ja vääriä valintoja. Simppelitkin asiat tuntuvat vaikeilta.
Ja ainakin minusta kuoriutuu herkästi Tsemppaaja: se, joka venyy, jaksaa, treenaa, keksii, pyörittää ja urakoi vaikka hampaat irvessä – mutta ei osaa pysähtyä. Mietin, mitä iloa on muutamia sekunteja nopeammin taitetusta pyörämatkasta, jos olen sen jälkeen entistä väsyneempi.
Eräs ystäväni viestitti olevansa kovatahtisen työviikon jälkeen aivan katki. Kun kysyin, mitä hän aikoo tehdä viikonloppuna, ystäväni vastasi aikovansa siivota vaatehuoneen. Toinen valitteli uupumusta sairastelukierteen jälkeen. Sen jälkeen hän pesi kaikki ikkunat: ulkoa, sisältä ja väleistä.
Väsymystä on vaikea tunnistaa silloin kun se naamioituu suorittamisen haluun ja to do -listan taakse.
Ehkä vain pitäisi muistaa kysyä itseltään joka päivä, teenkö asioita, jotka tuottavat iloa ja tuntuvat hyviltä.
Jos vastaus on en, on aika laittaa hetkeksi pyörä parkkiin.
Pääkirjoitus on julkaistu Kauneudessa Terveydessä 13/2023.
