Illanistujaisissa muut juttelevat ydinporukoissaan. Seilaat niiden laitamilla kuulumatta oikein mihinkään.

Tai ehkä istut seminaarin tauolla kaksin kahvi­kupin kanssa ja katsot, kun muut minglaavat minkä ehtivät. Takaraivossa tykyttää raivoisasti: olen outo, erilainen, ulkopuolinen.

Se tuskin on totta – ulkopuolisuuden tunne saattaa nimittäin olla suojamekanismi.

”Jos ei tunne kuuluvansa porukkaan, voi olla helpompi korostaa sitä, että on erilainen”, kertoo psykologi, tietokirjailija Hanna Markuksela.

Voi syntyä ajatusharha, että muut ovat, hyvällä tai huonolla tavalla, perustavanlaatuisesti erilaisia kuin minä, emmekä voi tulla toimeen keskenämme.

”Ajattelu voi olla leimaavaakin: muut ovat massatyyppejä ja minä erikoinen. Tästä voi tehdä osan omaa identiteettiä ja alkaa käyttää suojamekanismina sitä, että olisi yksinäinen susi”, Markuksela sanoo.

Ulkopuolisuuden tunteen taustalla voi olla todellisia kokemuksia siitä, että on jäänyt ulkopuolelle. Jo hyvin nuorena voi tajuta, että on toisenlainen kuin muut – vaikkapa poikkeuksellisen älykäs tai erinäköinen – ja siihen kiinnitetään huomiota.

”Mutta usein ulkopuolisuuden tunteessa on kyseessä opittu ajatus- tai toimintamalli.”

Jos on esimerkiksi nähnyt, miten omat vanhemmat välttelevät sosiaalisia kuvioita tai korostavat, että muut ihmiset ovat erilaisia kuin me, ulkopuolisuuden tunne voi vahvistua.

Myös introverttius voi saada olon tuntumaan ulkopuoliselta. Ujolle on haastavampaa tehdä aloitteita porukkaan pääsemiseksi, joten hän on voinut tottua jäämään ulkopuolelle.

Taustalla voivat vaikuttaa myös vanhat traumat. Esimerkiksi koulukiusatuksi joutuminen voi vaikuttaa vielä aikuisena uskomuksiin itsestä. Ikävät muistot saattavat nousta aina pintaan, kun on muiden keskellä. Silloin ulkopuolisuuden kokemus vahvistuu omassa sisäisessä maailmassa.

Ajatusmalli, jossa itse on ulkopuolinen, auttaa lapsena sopeutumaan siihen, ettei löydä omaa porukkaansa. Ajatusmalli voi kuitenkin jäädä päälle ja siitä voi tulla itseään toteuttava ennustus. Silloin ulkopuolisuuden tunnelukko saa katselemaan muita valikoiden.

”Silloin jättää huomiotta, että muilla on samoja iloja, huolia ja mielenkiinnon aiheita kuin itsellä ja kiinnittää enemmän huomiota esimerkiksi siihen, että muilla on erilaisia aatteita, vapaa-ajan juttuja tai erilainen ulkonäkö.”

Ihmisillä on myös luontainen taipumus etsiä jännittyneenä muista ihmisistä uhkia ja riskejä. Niiden skannaus voi olla päällä koko ajan, jos kantaa tunnehaavoja. Tuntuu, että jos yrittää tutustua toisiin, ihan varmasti epäonnistuu, tulee torjutuksi tai nolaa itsensä.

Korjaavat kokemukset eli onnistuneet kohtaamiset muiden kanssa auttavat ulkopuolisuuden tunteeseen. Niitä saa menemällä muiden pariin – mutta alku voi olla kivinen.

”Aikuinen voi kantaa mielessään muistoa lapsesta, joka jäi muiden ulkopuolelle. Tunnelukko voi huomaamattomasti aktivoitua aina, kun menee ryhmätilanteisiin.”

Voi vaatia sinnikkyyttä hankkiutua yhä uudelleen muiden pariin. Terapeutin tai psykologin avulla voi työstää tunnelukkoja ja tehdä mielikuvaharjoituksia. Muiden keskelle voi kävellä vaikka yllään kuvitteellinen suojaviitta, jonka alta ensin tarkkailla tilannetta.

Omia ajatusmalleja kannattaa kyseenalaistaa. Miten muuten kuin näin voisin ajatella? Entä miten muut mahtavat ajatella tässä tilanteessa?

”Suurin osa jännittää uusiin ihmisiin tutustumista. Alkukankeus on siis ihan normaalia ja siihen voi suhtautua luonnollisena vaiheena”, Markuksela sanoo.

On tärkeää tunnistaa, milloin ulkopuolisuuden tunnetta alkaa käyttää suojamuurina. Silloin ei anna itselleen edes mahdollisuutta kuulua porukkaan.

Aluksi voi vain pistää merkille, tuottaako omalla sisäisellä puheellaan koko ajan uhkia.

”Vaikka automaattisten ajatusten muokkaaminen on hidasta, on todella kannattavaa vahvistaa mielessään puhetta, että me kaikki olemme aikuisia, ja aikuiset ihmiset kohtelevat reilusti ihmistä, joka tekee tuttavuutta.”

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.