Camilla, 33, kärsii trikotillomaniasta: ”Kun menen peilin eteen, mietin, miksi teen itselleni näin”
Camilla Kontro on nyppinyt ripsiään ja kulmakarvojaan lapsesta asti. Se saa aikaan sekä hyvän että pahan olon.
Kun Camilla Kontro katsoo elokuvaa, hän saattaa huomaamattaan repiä silmäripsiään irti.
”Sitten havahdun, että hitto, käsi pois!”
Mutta jos Camillaa ahdistaa, hän saattaa nyppiä ripsiään tietoisesti. Se rauhoittaa oloa.
Camilla kärsii trikotillomaniasta eli karvojennyppimishäiriöstä. Trikotillomania tarkoittaa hiuksien tai muiden ihokarvojen nyppimistä toistuvasti irti. Taustalla on usein esimerkiksi stressi tai ahdistus. Häiriöstä kärsivä saattaa tavoitella karvojen repimisellä helpotusta ikäviin tunteisiin, ja se saattaa tuoda mielihyvää.
Camilla Kontro, 33
Työ: lähihoitaja, pois työelämästä työkyvyttömyyden takia
Asuu: Lahdessa
Perhe: 5-, 7- ja 10-vuotiaat lapset sekä Pica-koira
Jotkut syövät repimiään hiuksia tai karvoja. Camilla ei tee niin, mutta hän koskettelee ripsillä kasvojaan. Se rauhoittaa ja tuo hänelle hyvää oloa.
Camilla on nyppinyt silmäripsiään ja kulmakarvojaan 27 vuotta.
”Välillä trikotillomania uinuu, ja en nypi. Mutta kun jokin laukaisee sen, se on menoa. Nyppimisjakso voi kestää hetken tai vuosia. Saatan nyppiä karvoja vain vähän tai kaiken pois aina, kun uusia kasvaa tilalle.”
Tosin vuosien nyppimisen jälkeen karvat eivät kasva kuten ennen. Camillan kulmat ovat kituliaat, toisen häntä ei enää kasva ollenkaan. Ripset ovat aina kasvaneet takaisin hentoina. Joskus Camillan ei tarvitse kuin pyyhkäistä silmiään, niin ripsiä irtoaa.
Puhalla irtonainen ripsi pois niin saat toivoa, kuusivuotias Camilla kuuli äidiltään. Silloin hän alkoi ensimmäistä kertaa irrotella ripsiään My Little Ponyjen toivossa.
Camilla on miettinyt, että koulukiusaamisen ja lukihäiriön takia hänellä oli jo pienenä jonkinlaista stressiä ja ahdistusta. Hänestä tuntuu, että lapsuuden kokemukset saattoivat laukaista karvojennyppimishäiriön.
Iltaisin ripsien nyppiminen auttoi saamaan kiinni unenpäästä. Kokeisiin lukiessa se auttoi keskittymään. 11-vuotiaana Camilla ensimmäistä kertaa nyppi toisesta silmästä kaikki ripset pois.
”Lyhensin saksilla ripsiä toisestakin silmästä, jotta ero ei olisi niin huomattava. Tunsin itseni kummajaiseksi.”
Äiti ja kaverit ihmettelivät, mihin ripset ja kulmat aina välillä hävisivät.
”Perustelin äidille, että viivakulmat olivat sen ajan muotia. Hän ei osannut ajatella, että nyppiminen voisi liittyä ahdistukseen.”
Vauvan nukahtaminen kesti, Camillaa väsytti ja häneen sattui. Kun Camilla kymmenen vuotta sitten nukutti esikoistaan, hän alkoi repiä ripsiään ja kulmiaan enemmän kuin koskaan ennen.
Camillalla on reuma ja lapsen syntymän jälkeen kivut olivat muuttuneet pahoiksi. Kotitöitä jäi tekemättä ja aamujäykkyyden takia Camillalla kesti puoli tuntia päästä ylös sängystä.
Camilla ahdistui ja masentui. Reumalääkäri lähetti hänet psykiatrille. Psykiatrille Camilla kertoi tavastaan nyppiä karvoja – ja sai diagnoosiksi karvojennyppimishäiriön.
”Mietin, että vau, en olekaan yksin. Olin ajatellut, että se mitä teen, on ihan epänormaalia.”
Tuntui huojentavalta saada asialle nimi. Se auttoi Camillaa ymmärtämään paremmin itseään.
Psykiatri kertoi, että mielialalääkitys auttaa monia hillitsemään karvojen nyppimistä. Camillalla lääkitys auttoi masennukseen, mutta ei poistanut kokonaan ahdistusta eikä siten tarvetta repiä karvoja.
Psykiatrin vinkistä Camilla etsi vertaistukea ja löysi Facebookista trikotillomanian ja dermatillomanian vertaisryhmän. Dermatillomaniasta kärsivä nyppii ihoaan.
Ryhmästä Camilla sai ymmärrystä ja neuvoja, kuten vinkin ripsienpidennyksistä ja rakennekynsistä. Niiden ideana on, että pidennysten ansiosta ripsiä ei revi ja rakennekynsillä on vaikea tarttua karvoihin.
Camilla on kokeillut molempia. Ripsienpidennykset häiritsivät ja hän päätyi irrottelemaan niitä.
”Rakennekynsistäkään ei ollut apua. Keksin tavat, miten saan karvoista otteen niistä huolimatta.”
”Myös eläimen karvojen nyprääminen on terapiaa. Se vie ajatukset pois ripsistä.”
Vuosien varrella Camilla on kokeillut eri asioita saadakseen apua karvojen nyppimiseen.
Joillakin toimii nyppimisen sijaistoimintona ranteeseen kiinnitetyn kuminauhan räpsyttely – Camillalla ei. Toiset vannovat mindfulnessiin.
”Olen kokeillut rentoutumisäänitteitä nukkumaan mennessä, mutta en osaa rauhoittua.”
Ryhmä- ja käyttäytymisterapiasta hän on saanut välineitä ymmärtää ja hallita käytöstään.
”Monet nyppijät neulovat. Myös eläimen karvojen nyprääminen on terapiaa. Kun Pica-koirani on vieressä, en voi olla silittämättä sitä. Se vie ajatukset pois ripsistä.”
”Aluksi sattui, mutta nykyään ei tunnu missään, koska karvatupet ovat vaurioituneet.”
Häpeä puskee pintaan, kun Camilla kohtaa uusia ihmisiä, jotka eivät tunne hänen taustaansa. Tai silloin harvoin, kun joku kysyy, miksi hänellä ei ole silmäripsiä. Yleinen kysymys on: eikö nyppiminen satu?
”Aluksi sattui, mutta nykyään ei tunnu missään, koska karvatupet ovat vaurioituneet.”
Entiseltä puolisoltaan Camilla pyysi joskus: ”Tule läpsäyttämään sormille, jos näet, että nypin ripsiäni enkä tajua sitä.” Mies saattoikin sanoa Camillalle, että älä revi. Ei se häntä haitannut, mutta hän tiesi, että jälkikäteen Camilla katuisi. Sillä vaikka nyppimisestä tulee hetkeksi parempi olo, sen jälkeen olo on pahempi.
”Kun menen peilin eteen ja katson, millaista tuhoa sain aikaiseksi, putoan pohjalle: miksi teen itselleni näin?”
Pahimmillaan ripsien ja kulmien repiminen oli muutama vuosi sitten, jolloin Camillan henkinen hyvinvointi oli huonoimmillaan. Limittäin huonon kanssa alkoi kuitenkin tapahtua hyvää.
Meikkaaminen on aina kiinnostanut Camillaa. Hän alkoi seurata somessa meikkivaikuttajia ja inspiroitui heistä. Camilla alkoi treenata juhlameikkien tekemistä ja latasi kuvia niistä Instagramiin.
Camilla löysi luovuutensa. Myös itsevarmuus alkoi palata, kun somessa kehuttiin Camillan kehitystä.
”Aloin saada hyvän olon tunnetta meikkien tekemisestä, ja pikkuhiljaa en hakenut sitä niin paljon ripsien repimisestä.”
Camilla alkoi harrastaa maskeeraamista ja mallina olemista.
”Se on minulle henkireikä ja ilonaihe. Saan toteuttaa itseäni, kehittää osaamistani ja tulla nähdyksi.”
Camilla on oppinut hyväksymään itsensä ihmisenä, joka nyppii karvojaan.
”Yritän aina löytää lempeyden itseäni kohtaan. Nyppiminen on minulle keino purkaa pahaa oloa ja ahdistusta. On inhimillistä reagoida elämän ikäviin asioihin.”
Muista itsemyötätunto
Et ole yksin, sanoo tapahäiriöihin erikoistunut psykoterapeutti Eeva Edds.
”Tapahäiriössä kehoon kohdistuu toistuvasti esimerkiksi raapimista, repimistä, puremista tai ihon tai hiusten nyppimistä. Yleensä se liittyy yli- tai alivirittyneeseen keskushermostoon. Esimerkiksi stressaantunut tai tylsistynyt pyrkii tavalla jonkinlaiseen tasapainoon.
Moni häpeää tapaansa ja pyrkii piilottamaan sen, kuten kaljut läikät. Sosiaaliset suhteet voivat kärsiä. Häpeä johtaa usein ahdistuneisuuteen ja masennukseen.
Paras hoitomuoto tapahäiriöihin on yhdistelmä psykoterapiaa ja lääkitystä. Terapiassa voidaan harjoitella esimerkiksi keinoja säädellä tunteita ja rauhoittaa keskushermostoa muilla keinoilla kuin nyppimällä. Lääkityksenä kokeillaan usein aluksi antidepressantteja ja SSRI-lääkkeitä.
Monia auttaa NAC-aminohappovalmiste. Se vaikuttaa glutamaatin määrään aivoissa ja voi auttaa kontrolloimaan epätoivottua toimintaa.
Tapahäiriöinen ei usein tiedosta toimintaansa. Olisi tärkeää oppia huomaamaan, mikä triggeröi nyppimistä. Jos esimerkiksi nyppii itseään aina iltaisin television äärellä, siihen voi valmistautua etukäteen ja miettiä, mitä muuta käsillään voisi tehdä. Joillakin toimivat hypisteltävät fidget-lelut. Voi myös laittaa hanskat käteen tai laastarit sormenpäihin.
Lisäksi tärkeää on itsemyötätunto – että olisi mukava itselleen silloinkin, kun sortuu nyppimään. Kannattaa myös etsiä vertaistukea, vaikka somesta. Olisi tärkeää saada kokemuksia, ettei ole asian kanssa yksin.
Trikotillomaniaa varten on puhelinsovelluksia, kuten TrichStop. Niiden avulla voi oppia tiedostamaan toimintaansa paremmin.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 04/2025.
