”Olen aina ollut eläinrakas. Joskus olen tuntenut siitä jopa syyllisyyttä ja miettinyt, eikö ihmisen pitäisi keskittyä ihmissuhteisiin. Yhteiskunnassa eläinrakkaudelle ei juuri anneta arvoa: sitä pidetään nuorten tyttöjen höpöilynä, jolla ei ole laajempaa merkitystä. Siksi eläinrakkaus on tuntunut vähän järjettömältä ja pinnalliselta.

Kun kirjoitin tietokirjaani koiran ja ihmisen suhteesta, sain synninpäästön. Tajusin, kuinka olennainen asia toisten eläinten kanssa eläminen on ollut ihmiskunnan historiassa. Esimerkiksi koira on ollut tärkeä metsästysapu, vartiointi­apu ja kuljetusapu. Varhainen taidekin on kuvannut muita eläimiä vahvasti.

Halu hankkia lemmikkejä ei ole modernia hapatusta vaan syvälle ihmisyyteen kudottu tarve. Vuonna 2020 Suomessa syntyi enemmän koiranpentuja kuin vauvoja.

Ihminen on itsekin syntynyt ja kehittynyt luonnossa. Siksi muiden eläinten näkeminen tuo turvaa ja mielihyvää. Esimerkiksi kissavideoiden katsominen on universaali tapa rentoutua.

Eläinten seura laskee stressiä ja lisää hyvinvointia. Tutkimusten mukaan koiran omistaminen pidentää elinikää ja ehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia.

Koira tuo arkeen liikuntaa ja vähentää yksinäisyyden tunnetta. On myös tutkittu, että koiran ja ihmisen välinen katsekontakti saa molempien elimistöt erittämään kiintymyshormoni oksitosiinia.

Olen itse huomannut, että kun olen kiireinen tai huolissani, puolen tunnin metsäkävelyllä koirien kanssa on minuun ihan kouriintuntuva vaikutus.

Eläimet ovat portti luontoon ja eläinkuntaan. Jos viettää aikaa vain oman lajinsa parissa, on eräänlaisessa kuplassa. Eläimet muistuttavat jo olemassaolollaan siitä, että ihminen ei ole maailmassa yksin. On muitakin tapoja elää kuin oma tapa.

Minulla on ollut koiria jo parikymmentä vuotta, enkä osaisi enää kuvitella elämää ilman niitä.

Teen töitä kotona, ja koirani Igor ja Talvikki tuovat arkeeni rakennetta. Ne herättävät aamulla, ja päivän aikana ne pitää lenkittää ja ruokkia.

Igor on keskikokoinen villakoira, kauhean hellyydenkipeä ja vähän tosikko. Se vahtii usein ruokakuppiaan ja tavaroitaan.

Sekarotuinen Talvikki taas on valloittavan leikkisä ja huumorintajuinen persoona. Se hakee hirveästi turvaa ihmisistä mutta tykkää myös pelleillä. Talvikki kouraisee tassullaan kättäni, kun se haluaa rapsutusta.

Tunnen päivittäin iloa ja helpotusta siitä, että Talvikki ja Igor ovat elämässäni. Kun minulla on harmeja, niiden läsnäolo lohduttaa ja antaa tekemistä. En ehdi syventyä murheisiin liikaa.

Jos vieraassa kyläpaikassa on koira vastassa, se rikkoo jään. Minun on helpompi mennä sisään ja tuntea itseni tervetulleeksi ja itsevarmaksi.”