Aira Samulin selviytyi väkivaltaisesta liitosta ja läheistensä kuolemista, mutta yhdestä lapsena koetusta pettymyksestä hänen oli vaikea päästä yli
Aira Samulinista tuli elämänilon ja myönteisyyden symboli, vaikka hän koki elämässään paljon myös kipua ja surua. Kun Aira Samulin oli lapsi, hänen äitinsä teki päätöksen, jolla oli pitkät jäljet.
Kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta 2015 Helsingin päärautatieasema tarjosi puitteet sangen poikkeukselliselle tapahtumalle. Pari viikkoa aiemmin 88 vuotta täyttänyt yrittäjä ja tanssinopettaja Aira Samulin järjesti siellä perinteisen diskoteemaisen syntymäpäiväjuhlansa.
Kyse ei suinkaan ollut vip-juhlista, vaan kaikki kynnelle kykenevät suomalaiset oli kutsuttu paikalle. Olihan tanssin ja diskomusiikin ilo tarkoitettu jokaiselle.
”Teen sen, mikä tuntuu hyvältä, enkä laita rimaa liian korkealle. On myös tärkeää, että nauttii siitä, mitä tekee. Työ on asia, joka on minulle hyvin rakas. En ole osannut niinkään nauttia vapaa-ajasta vaan työstä ja sen tuloksista”, päivänsankari kertoi tuolloin Yleisradion haastattelussa.
Ahkeruus ja uutteruus määrittelivät Airan persoonallisuutta ja tekivät hänet tunnetuksi. Ominaisuuksien idut häneen oli kylvetty jo lapsena. Tyttären harteille istutettiin velvollisuuden viitta äidin Anna-Liisa Suvion auttamisessa. Aira kuvaili äitiään myöhemmin epävakaaksi.
”Olin isän tyttö, äidistä kannoin huolta. Ilman meitä ei äiti jaksaisi. Kuka harjaisi hiekalla valkoiseksi lattiat? Kuka pesisi pyykit? Kantaisi vedet?”
Aira Laila Suvio ei tullut maailmaan 27. helmikuuta 1927 Anna-Liisa ja Viktor Suvion esikoiseksi, sillä aiemmin syntyneet Toivo ja Sulo olivat menehtyneet jo vauvoina. Myöhemmin perheeseen syntyivät Ritva ja Pentti, jotka hekin kuolivat pienokaisina. Sen sijaan Inkeri ja Sirkka-Liisa täydensivät perheen tyttökolmikon.
Viktorin armeijauran vuoksi perhe muutti usein. Airan ensimmäiset lapsuudenmaisemat sijoittuivat lähelle silloisen Neuvostoliiton rajaa Hyrsylän mutkaan. Aira nimesi myöhemmin Uudeltamaalta hankkimansa maalaistalon sen mukaan.
Viktor viihtyi metsäisissä maisemissa ja eräpuuhissa. Sen sijaan silkkisukkiin ja korkokenkiin mieltynyt Anna-Liisa pitkästyi maaseudulla. Hänelle oli onnenpotku, kun perhe muutti Viktorin työn takia silloisen Suomen kansainvälisimpänä kaupunkina kuhisevaan Viipuriin. Anna-Liisa kaipasi huvituksia ja huomiota. Viktor sen sijaan keskittyi koko sydämellään perheeseensä.
”Olin isän tyttö, äidistä kannoin huolta. Ilman meitä ei äiti jaksaisi. Kuka harjaisi hiekalla valkoiseksi lattiat? Kuka pesisi pyykit? Kantaisi vedet?” Aira muisteli Sirkka-Liisa Lähteenojan toimittamassa elämäkertateoksessa Soturi ja sunnuntailapsi.
Talvisodan syttyminen merkitsi Airalle lapsuuden loppua. Tuttu koti – joka nyt taas oli isän työn vuoksi Hyrsylän mutkassa – jäi taakse, ja perhe päätyi evakkoon Lievestuoreelle. Isä lähti rintamalle, äiti puki lottapuvun ylleen ja nuori Aira liittyi tämän esimerkistä pikkulottiin eli lottatyttöihin. Pahempaa oli kuitenkin luvassa, sillä heinäkuussa 1941 Viktor kaatui jatkosodassa.
Suru oli musertava, mutta eteenpäin oli jatkettava. Anna-Liisan sisar Impi asui Helsingin Kalliossa, ja sinne perhe suuntasi. Edessä odottivat kuitenkin pommitukset, elintarvikepula ja muut sodan kauhut.
Mukavia asioita oli myös edessä, nimittäin paluu kouluun, jossa Aira oli aina viihtynyt. Ilo oli silti lyhytaikainen, sillä Kallion yhteiskoulu tuhoutui pommituksissa. Sen jälkeen äiti päätti, että Airan opintie sai jäädä.
”Vieläkin tuntuu siltä kuin olisin saanut hamaralla päähän. Se oli ihan kauheaa”, Aira kuvaili äitinsä päätöstä Sauli Miettisen kirjoittamassa elämäkerrassa Uskomaton Aira Samulin.
Lohtua kurjuuteen toi uusi harrastus eli tanssi, johon Aira jakoi intonsa Inkeri-siskonsa kanssa. Tästäkin tuli sittemmin ammattitanssija.
Aira oli ihastunut elokuvissa Fred Astairen steppauskohtauksiin ja päätti käyttää taskurahansa tanssitunteihin. Steppausta seurasivat pari- ja kilpatanssikurssit, joilla naiseuden kynnyksellä oleva neito päätyi kohtalokkaaseen tilanteeseen: hän kohtasi Helge Samulinin.
Perhearki oli kuitenkin kaikkea muuta kuin auvoa. Helge oli mustasukkainen, omistushaluinen ja väkivaltainen.
Komea Helge pyyhkäisi nuorelta naiselta jalat alta. Hän oli Airaa paljon kokeneempi. Elämäkertojen mukaan Helge oli solminut jo yhden avioliiton ja saanut jopa lapsen. Yhteen sopivat askeleet johtivat ensin kiellettyyn suhteeseen ja sitten häihin, joita Airan äiti ei hyväksynyt.
Airan ja Helgen elokuussa 1946 solmima avioliitto ei muutenkaan alkanut onnellisten tähtien alla. Asuntopula Helsingissä oli raastava, joten nuorella parilla ei ollut aluksi yhteistä kotia. Morsian eleli äitinsä luona, sulhanen matkustajakodissa.
Leipä kerättiin yhdessä eri puolilta Suomea tanssikursseja pitämällä siihen asti, kunnes Aira huomasi olevansa raskaana. Huhtikuussa 1947 syntyi Pirjo.
Perhearki oli kuitenkin kaikkea muuta kuin auvoa. Helge oli mustasukkainen, omistushaluinen ja väkivaltainen. Rahatkin olivat lopussa, sillä perheen elättämisen sijaan Helge kaatoi ne mieluummin kurkusta alas. Niinpä Aira suuntasi töihin kuvaussihteeriksi elokuvateollisuuden pariin SF-halleille ja pääsi todistamaan unohtumattomien Suomi-filmien, kuten Laitakaupungin laulun tekemistä. Hän tutustui Ansa Ikosen ja Tauno Palon tasoisiin suuruuksiin. Pirjo jäi Anna-Liisan hoiviin siitäkin huolimatta, että Helge inhosi anoppiaan.
Vaimon työ filmitähtitapaamisineen ei ollut mustasukkaisen Helgen mieleen. Niinpä Airan seuraava työpaikka oli laskuttajan tehtävä valokuvausalan tukkuliikkeessä. Siellä hänestä kuoriutui myös taitava myyjä. Urapolku jatkui mieluisampaan työpaikkaan eli Teddy Oy:hyn, joka oli tuolloin tunnettu takkiliike. Siellä Airan kyvyt ja muotisilmä havaittiin varhain, samoin hänen kykynsä mannekiinina.
Ura keskeytyi vain kuuden päivän ajaksi syyskuussa 1955, kun Aira kävi synnyttämässä Jari-vauvan. Sen jälkeen Aira ahersi menestyksekkäästi monissa muissakin muotiliikkeissä, kuten aikansa hohdokkaimpiin kuuluvan Diorinan johtajattarena. Siellä asioivat niin presidentin puoliso Sylvi Kekkonen kuin ihailtu kirjailija Eeva Joenpelto.
Kotona oli rauhatonta, ja Aira joutui usein lukittautumaan makuuhuoneeseen lasten kanssa. Hän kasasi huonekalut rakennelmaksi oven eteen, jotta humalainen Helge ei murtaisi ovea ja tulisi mukiloimaan. Usein Aira pakeni ikkunasta ja meni lasten kanssa yöksi hotelliin turvaan.
Tästä ajasta kertoo kirja Auringonpimennys. Anna-Liisan terveys heikentyi, ja häntä hoidettiin Lapinlahden mielisairaalassa sähkösokeilla, kunnes hän menehtyi heinäkuussa 1960.
Pirjo ja Jari hakeutuivat tanssin pariin ja näyttivät reippailta, vaikka sisimmässä myllersi. Pirjo ymmärsi jo 12-vuotiaana olevansa sairas ja myöhemmin hänellä diag- nosoitiin skitsofrenia. Myöhemmin Jarikin työsti mielenterveyden kolhujaan.
Airan ja Helgen tuhoisa avioliitto päätyi 1963 ensin asumuseroon, sittemmin avioeroon. Painajainen oli kuitenkin Airan osalta vasta puolivälissä, sillä Helge vaani ja häiriköi häntä edelleen.
Mannekiinitöidensä takia Airasta oli tullut jo julkisuuden henkilö. Niinpä Helge yritti panetella entistä puolisoaan lähettämällä lehtiin häväistyskirjeitä.
Raskas ero ei lannistanut Airaa. Hänen oli yritettävä parhaansa lastenkin takia. Aira aloitti työt yrittäjänä. Hän järjesti paljon muotinäytöksiä ja tanssia rakastavan tyttärensä Pirjon vuoksi hän kehitti 1964 uudenlaisen mannekiini- ja tanssiryhmän nimeltä Rytmikkäät. Se osoittautui myös kaupalliseksi menestykseksi.
”Rytmillinen esitystyyli näyttää, miten mukava, helppo ja joustava vaate voi olla”, Aira on kertonut elämäkerrassaan.
Hän toi Suomeen tuoreimmat muotitanssit ja opetti niitä koulussaan. Yhteyshenkilönä toimi sisko Inkeri, joka oli perustanut tanssikoulun uuteen kotimaahansa Yhdysvaltoihin. Vartuttuaan lahjakas Jari tuli mukaan äitinsä tanssikoulun toimintaan ja niitti mainetta Suomen John Travoltana.
Airan elämästä oli sukeutunut glamouria huokuvaa. Hän vieraili säännöllisesti Pariisin muotimessuilla. Aira solmi ystävyyssuhteen sittemmin pahamaineisena tunnetun, seksuaalisesta väkivallasta tuomitun kanadalaisen vaatetehtailijan Peter Nygårdin kanssa.
Elämään astui myös romanttisessa mielessä uusia miehiä. Yksi heistä oli urheiluselostaja Paavo Noponen, joka tosin edusti ukkomiehenä vain rattoisaa seuraa.
Airaa 19 vuotta nuorempi malli Ekku Peltomäki oli toista maata. Nuorukainen piiritti tunteidensa kohdetta niin yhteisissä työprojekteissa kuin vapaa-ajalla. Lopulta tanssiaskeleet osuivat yhteen Helsinki Clubin lattialla ja heistä tuli pariskunta.
”Oli se Ekku melkoinen, kun se hyppäsi tähän kyytiin!” Aira kertoi huvittuneesti elämäkerrassaan.
Ekku muutti Airan luokse. Häät vietettiin Inkerin kotipaikkakunnalla Niagara Fallsilla. Morsiuspari oli pukeutunut valkoisiin farkkuasuihin, joita hääkulut maksaneen Jaana-lehden lukijat sitten saivat ihmetellä kotona.
”Oli se Ekku melkoinen, kun se hyppäsi tähän kyytiin!” Aira kertoi huvittuneesti elämäkerrassaan.
Moni päivitteli tuolloin tuoreen avioparin ikäeroa, mutta heidän mielensä pelasivat hyvin yhteen. Ekusta tuli korvaamaton osa Airan liiketoimintaa.
Tuore puoliso hallitsi valo- ja äänitekniikan, ja näin Aira ja Jari saivat entistä vahvemmin paneutua huippusuosittujen tanssi- ja muotinäytösten sisältöön.
Pariskunta osti valtavan kodin Espoon Haukilahdesta ja pian vieläkin näyttävämmän lukaalin. Tämäkään avioliitto ei silti ollut kiiltokuva. Ekku käytti liikaa alkoholia, ja niinpä pari erosi vuonna 2004 – ystävinä kylläkin.
Aira kommentoi myöhemmin MTV3:n uutisille, että ratkaisulla hän myös halusi valmistaa puolisoaan elämään ilman häntä.
”Ekku ei osannut keittää perunoita, eikä edes kahvia! Hän oli silloin alle kuusikymppinen, ja minulla alkoi jo olla ikää. Ajattelin, että jos poistunkin tästä lopullisesti, niin hän jää aivan pulaan.”
Uransa aikana Airasta oli tullut yksi Suomen tunnetuimmista kasvoista. Hän tähditti kaikkia seurapiiritapahtumia ja halusi myös vaikuttaa.
Aira oli ensin Espoon kaupunginvaltuustossa Keskustan ryhmässä, sittemmin Helsingin kaupunginvaltuustossa Kokoomuksen riveissä. Aira puhui avoimesti mielenterveysongelmista, sillä tytär Pirjon kuolema 2018 oli jättänyt häneen syvän arven.
”Hänen vuokseen olen tehnyt mielenterveystyötä ja nuorisotyötä kaikki nämä vuodet”, Aira kertoi Apu-lehden haastattelussa.
Tehtiinpä Airasta elokuvakin, 2001 ensi-iltansa saanut Tango Kabaree. Hänet nähtiin myös aina sydänystävänsä Jorma Uotisen tukena tämän tuomaroidessa Tanssii tähtien kanssa -televisiokilpailua. Kun Aira jäi tältä kunniapaikaltaan pois, moni pelkäsi, että tähti oli lopulta hiipunut. Aira Samulin kuoli seuraavana aamuna, maanantaina 23. lokakuuta 2023.
Lohjan Saukkolassa sijaitseva Hyrsylän mutka oli Airalle rakas paikka. Isoäitinsä elämäntyötä vaalii siellä nyt hänen pojantyttärensä Kiti Samulin.
Airan kuolinilmoituksessa oli hänen ystävänsä, filosofi Esa Saarisen sanat: Kun hän tuli, valo tuli. Kun hän lähti, valo jää.
Henkilökuva on julkaistu Eeva-lehdessä 6/2024.
