Kauneus ja Terveys

Taru Hallikaisen mielestä henkisyyden ei tarvitse olla liian vakavaa, siksi hän välillä rukoilee ja välillä tutkii netistä voimaeläimiä: ”Se tuo hauskuutta elämään”

Taru Hallikaisen mielestä henkisyyden ei tarvitse olla liian vakavaa, siksi hän välillä rukoilee ja välillä tutkii netistä voimaeläimiä: ”Se tuo hauskuutta elämään”
Taru Hallikainen rukoilee, googlaa huvikseen voimaeläimiä ja kokee johdatusta. ”Menetys vahvisti henkisyyttäni ja muutti ajatuksiani elämästä ja kuolemasta.”
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 17.5.2022

Taru Hallikainen, 44, on työelämä­valmentaja ja projektipäällikkö. Asuu Oulussa kolmen lapsensa kanssa:

”Henkisyys on ollut osa minua niin kauan kuin muistan. Teini-iässä kiinnostuin eri maailmankatsomuksista ja kuolemanjälkeisestä elämästä niin voimakkaasti, että äitini huolestui. Kävin rippi­koulun ja olin isosena.

Parikymppisenä erosin kirkosta, sillä arvomaailmani ei kohdannut kirkon kanssa esimerkiksi suhtautumisessa naisiin ja sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöihin.

Vähän päälle kolmekymppisenä aloin odottaa kaksosia. Siitä tuli vahvasti hengellinen kokemus.

Surun kautta synnyin uudelleen

Elämä ja kuolema olivat konkreettisesti sisälläni, kun toinen kaksosista menehtyi kohtuuni raskausviikolla 23. Kolme kuukautta kannoin sisälläni sekä elävää että kuollutta lasta ja lopulta synnytin heidät. Kun toiselle vauvalle ostettiin vaunut, toiselle hankittiin arkku.

Surin ja pelkäsin todella paljon, mutta lopulta antauduin tunteille. Sen seurauksena löysin rauhan, joka on minussa edelleen. Tunnen, että surun kautta synnyin tavallaan uudelleen.

Menetys vahvisti henkisyyttäni ja muutti ajatuksiani elämästä ja kuolemasta. Aistin, että kuolemassakin on syntymää. Nämä kaksi lähenivät toisiaan.

Kaksi vuotta myöhemmin tulin uudestaan identtisten kaksosten äidiksi. Sekin tuntui ihmeeltä.

Taru Hallikainen on nähnyt elämän ja kuoleman rajalla, miten lähellä ne ovat toisiaan. ”Synnyin surun kautta tavallaan uudelleen.”

Kokemus kuoleman rajalta

Menetyksen jälkeen lakkasin ajattelemasta, että asioiden pitää olla tietyllä tavalla. Tilalle tulivat rauha, hyväksyntä ja niiden kautta tunsin surussani armoa.

Armon käsite palasi toistuvasti ajatuksiini ja ajattelin, että minun pitäisi kirjoittaa siitä, mutta en tiennyt miten.

Joulukuussa 2015 olin rutiinitoimenpiteessä, jossa tapahtui vakava virhe. Menetin paljon verta ja minut vietiin hätäleikkaukseen henkeni pelastamiseksi.

Operaation jälkeen koin näyn, jossa oli yhtymäkohtia muiden kuolemanrajakokemuksiin. Näyssä Kristus ilmestyi eteeni valtavan kauniina ja kirkkaana. Elämäni vilisi edessäni. Tein tilinpäätöstä siitä, miten kaikki oli mennyt.

Totesin, että uskon, että kaikki maailmankatsomukset ovat tasavertaisia ja haluaisin jatkossakin uskoa niin. Samassa säikähdin, että kuolinko jo. Jossain välissä Kristuksen viereen laskeutui isoilla kirjaimilla sana armo.

Seuraavana päivänä sanoin sairaalahuoneessa vieruskaverilleni, että nyt tiedän, miten kirjoitan kirjani. Minun pitää haastatella ihmisiä, jotka ovat kokeneet armoa. Kirjani Armon kintereillä ilmestyi muutama vuosi sitten.

”Elämäni vilisi silmissäni. Tein tilinpäätöstä siitä, miten kaikki oli mennyt.”
Taru Hallikainen

Ihminen ei tiedä kaikkea

Uskon pyhään, toisaalta kaikkeen ja toisaalta en mihinkään. En osaa määritellä itseäni maailmankatsomuksellisilla käsitteillä. Olen ainoastaan varma siitä, että ihminen ei tiedä kaikkea vaan ymmärtää jopa itseään vain vähän.

Tunnen olevani aika pieni, mutta minulla on syvä suhde ympäröivään kaikkeuteen. Haltioidun Nasan avaruus­kuvista, joiden katsominen on minulle henkinen kokemus. Kuvat antavat suhteellisuudentajua.

Osallistuin kerran jumalanpalvelukseen Valamon luostarissa. Tunsin sen aikana välähdyksenomaisesti, mitä on Jumalan pelko. Jumaluus on valtava voima, jopa pelottavan suuri. Sekin konkretisoi omaa pienuuttani.

Johdatusta ja ennusmerkkejä

Rukoilen säännöllisesti, keskellä arkea. Panen kädet ristiin, katson ylös ja kiitän. Rukoilen Jumalaa, maailmanvoimaa, kaikkeutta, Kristusta – rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Tunnen rukouksessa yhteyttä itseäni suurempaan, ja se auttaa minua. Saatan kysyä neuvoa mielessäni olevaan ratkaisemattomaan asiaan. Vastaus ei tule välttämättä heti, mutta usein myöhemmin. Tiedän vaikka intuitiivisesti, että minun on tavattava joku ystävistäni ja kun tapaan hänet, saatan saada vastauksen kysymykseeni.

Koen usein johdatusta. Ajattelen jotain asiaa, ihmistä tai paikkaa kauan, kunnes sattuman kaupalla elämä johdattaa minut tämän äärelle tavalla, jota ei voi järjellä selittää.

Ennusmerkit ovat osittain myös leikkiä. Jos alan nähdä luonnossa toistuvasti jäniksiä, googlaan, mitä jänis merkitsee voimaeläimenä. Se tuo hauskuutta elämään.

Joskus meditoin tai manifestoin eli kutsun puoleeni hyviä asioita. Teen näin silloin kun siltä tuntuu tai kun mieleen juolahtaa. Välillä voi mennä pitkäänkin ilman. Sitten saatan taas meditoida kuukauden ajan joka päivä.

Tarun mielestä henkisyyden ei tarvitse olla liian vakavaa. ”Jos näen jäniksiä, googlaan, mitä jänis merkitsee voimaeläimenä. Se tuo hauskuutta elämään.”

Rohkeudesta seuraa rauha

Albert Einstein on sanonut, että yksilölle tärkein kysymys on se, onko maailmankaikkeus hyvä vai paha. Minusta se on hyvä, ja tätä ajatusta haluan ruokkia.

Etenkin elämäni kriisivaiheissa alan nähdä ympäristönikin erityisen kauniina. Sadepisarat kimmeltävät ja lehdet hohkaavat vihreinä. Juuri pahoina hetkinä olen mielettömässä elämän flow’ssa ja läsnäolossa, ja tunnen, että maailmankaikkeus kantaa minua.

Tiedän, että elämä voi muuttua, kun on avoin uusille näkökulmille. Se on punainen lankani.

Henkisyyteen liittyy kasvua, sillä se vaatii rohkeutta ja kykyä muuttaa omaa ajattelua. Välillä se voi olla tosi vaikeaa ja tehdä kipeää, mutta siitä seuraa rauha.”

Kommentoi +