Jutta Heleniuksen puhelin pirisee. Soittaja on meteorologi Pekka Pouta, Jutan tanssipari syksyn 2018 Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta. Pekka pyytää nopeaa vinkkiä kipeän selän lääkitsemiseksi.
”Nyt vain lepoa, tiikeribalsamia ja särkylääkettä”, Jutta neuvoo pariaan.
Jutan aviomiea Sami Helenius oli tanssittanut tähtiä jo kaksi kautta, kun Jutta lähti mukaan.
”Olin seurannut sivusta Samin arkea ohjelmassa, joten tiesin mihin sitouduin.”
Jokainen tanssipari on Jutan mielestä ollut niin erilainen, ettei ohjelmaan tai opettamiseen voi suhtautua rutiinilla. Amin Asikaisen nyrkkeilemään koulittu keho oli hitaasti totutettava tanssin rytmiin. Kansanedustaja Jani Toivolan kanssa uusia ideoita ja liikeratoja pursuili koreografioihin jatkuvasti.
”Laulaja Pepe Willberg oli aivan ihana tanssipari. Hän oli tottunut esiintymään keikoilla vain paikoillaan seisten, mutta kauden aikana hänestä kuoriutui mahtava tanssija!”
Jutan mielestä ohjelma on ainutlaatuinen kokemus, jonka aikana opettajan ja oppilaan välille muodostuu syvä yhteys. Hän vaihtaa edelleen kuulumisia entisten tanssipariensa kanssa. On kuitenkin eri asia jutella kahvikupin äärellä kuin tanssia toisen kanssa.
”Tanssin kautta kohtaa toisen ihmisen kehon ja oppii sen reagointitavat, tulee sanattomasti läheiseksi. Paritanssi auttaa tutustumaan vähitellen toiseen ihmiseen. Samalla tavoin tanssi on askelten ottamista oman itsensä luokse.”
Lähiölapsi
Jutta vietti lapsuusvuotensa Halikossa, Salon naapurikunnassa.
”Paikkakunta oli pieni, kävimme välillä ostoksilla Turussa, koska siellä oli Anttila.”
Jutta oli perheen ainoa lapsi ja määrätietoinen isoisän tyttö. Kun Jutan perhe muutti kerrostalosta toiseen, tukikohtana säilyi äidin vanhempien kotitalo. 1960-luvulla rakennettu tasakattoinen tiilitalo pienessä lähiössä.
Lapsena Jutta ei mennyt hoitoon päiväkotiin, vaan mamin ja papan luokse. Hänestä oli ihana pyöriä isoäitinsä helmoissa keittiössä, samalla hän oppi erilaisten keittiöpuuhien salat. Lapsuuden paras ystävä asui naapuritalossa ja odotti Juttaa aidanvierellä.
”Ainoalle lapselle paras kaveri oli todella tärkeä juttu.”
Sama ystävä vei Jutan katsomaan isosiskonsa tanssikilpailua. Upeat puvut ja valoisat esiintymiset saivat Jutan pään pyörälle.
”Juoksin kotiin ja ilmoitin, että minä aloitan nyt paritanssiharrastuksen. Olin silloin kahdeksanvuotias.”
Isovanhemmat auttoivat Juttaa toteuttamaan unelmansa. Kuskiksi harjoituksiin lähti äidinisä. Lavatansseista nauttiva isänäiti taas suostui tukemaan harrastamista rahallisesti.
Aluksi Jutta tanssi kerran viikossa samalta luokalta parikseen pyytämänsä pojan kanssa. Myös paras ystävä tanssi ja voitti SM-kultaa lasten sarjassa.
Kun ystävä ja tämän isosisko lopettelivat teini-iässä harrastustaan, Jutta alkoi tanssia yhä ammattimaisemmin. Lukion hän kävi Helsingin Mäkelänrinteessä, jossa saattoi yhdistää tanssin ja opinnot.
Hoivaamisen taito
Tanssinopettaja teki Jutasta aikanaan hauskan huomion: hän kävelee kuin sairaanhoitaja käytävällä.
Ihmekös tuo, Jutan äiti ja äidinäiti työskentelivät molemmat sairaanhoitajina, ja lapsena hän itse haaveili lääkärin ammatista. Perheen naisten askellus näkyi nuoren tanssijan kehossa.
”Vaikka minusta ei tullut lääkäriä, opin äidiltäni ja isoäidiltäni hoivaamisen ja empatian taidon. Sanattomasti ymmärsin, että heikompia täytyy aina puolustaa ja auttaa.”
Lukioikäisenä Jutta treenasi kaksikymmentä tuntia viikossa. Hän kertoo olleensa nuorena tiukka treenikaveri.
”Olin aikamoinen komentelija, halusin tehdä asiat aina vain paremmin ja aina oman pääni mukaan.”
Kisojen vuoksi Jutta luopui teiniaikaisista perjantai-iltojen bileistä mutta ei koskaan harmitellut asiaa. Tanssi oli tytölle juhlimista tärkeämpää.
Tunteet leimahtivat
Jutta tapasi tulevan aviomiehensä Sami Heleniuksen 17-vuotiaana. Molemmat edustivat samaa salolaista tanssiseuraa. Yhteisten kavereiden kautta Jutta ja Sami alkoivat viihtyä yhä enemmän samoissa piireissä. Tunteet leimahtivat vapaapalokunnantalolla järjestetyissä iltamissa.
”Sami oli todella hauska ja huumorintajuinen tyyppi, mutta ennen kaikkea minua veti hänessä puoleeni jokin hienovireinen herkkyys.”
Juttaa vanhempi Sami oli tuolloin 24-vuotias ja parisuhteessa oman tanssiparinsa kanssa.
”Eron jälkeen Sami tanssi vielä vuoden entisen tyttöystävänsä kanssa. Siinä oli omat haasteensa. Lopulta tuntui hyvin luonnolliselta, että aloimme Samin kanssa tanssia yhdessä.”
Valot himmenevät pienessä salissa. Tanssiorkesterin soittama perinteinen suomalainen häävalssi pyörähtää levyltä soimaan. Tanssilattialla on juuri ja juuri tilaa liikkua. Jutta ja Sami nojautuvat aivan kiinni toisiinsa ja tanssivat hitaita sylikkäin, katsoen toisiaan silmiin.
”Häävalssimme oli tärkeä, intiimi hetki. Meille ei olisi tullut mieleenkään esiintyä omissa häissämme.”
Jutta ja Sami menivät naimisiin kymmenen vuotta sitten. Oman tanssikoulun he olivat perustaneet jo vuonna 2006.
Aviopari puhuu kotona paljon töistä, niin paljon, että joskus voisi puhua vähemmänkin. Työksi muuttunut harrastus ujuttautuu helposti vapaa-aikaan. Toisaalta tanssi on tärkeä osa pariskunnan suhdetta.
”Me emme todellakaan jaksa riidellä mistään imuroinnista. Tiukimmat kamppailumme liittyvät aina tanssiin.”
Hermot kireällä
Kansainvälisen tason kilpailut kiristivät kymmenen vuoden ajan molempien hermot äärimmilleen. Jutta kuvailee itseään kilpatanssiparina hirveäksi.
”En päästänyt Samia helpolla. Jos saisin nyt antaa itselleni neuvon kisoihin, kehottaisin muistamaan, että me emme ole sama henkilö, vaan kaksi erillistä ihmistä, jotka molemmat yrittävät parhaansa.”
Kehoni on roskaa, sillä ei ole mitään arvoa. Niin Jutta kertoo ajatelleensa, kun hän aloitteli kilpatanssiuraa Samin kanssa. Vaikka Jutan keho oli vahva ja hoikka, se ei hänen mielestään taipunut tarpeeksi hyvin vaadittuihin asentoihin ja rytmeihin.
”En sietänyt sitä, ettei kehoni osannut tehdä, mitä halusin sen tekevän. Olin itseäni kohtaan äärimmäisen kriittinen, minun olisi aina pitänyt osata tehdä paremmin.”
Iän myötä Jutta on opetellut suhtautumaan kehoonsa aiempaa lempeämmin ja realistisemmin. Kropan ei kuulu enää venyä äärirajoille.
Vanhoja esiintymistallenteita katsellessaan Juttaa harmittaa, että hän oli niin ankara itseään kohtaan.
”Huomaan myös, että tanssin avulla olen löytänyt uusia puolia itsestäni. Kehoni osaa tehdä jotkin liikkeet hyvin naisellisesti. Tanssiessani esiin nousee nainen, jonka olemassaoloa en tavallisina arkipäivinä välttämättä tunne.”
Rima korkealla
Myös opettaminen on tuonut tanssiin uutta näkökulmaa. Kun opettaja tukee ja auttaa oppilastaan, hänen on opeteltava myös tukemaan ja auttamaan itseään.
”Aluksi tunteeni opettamista kohtaan olivat ristiriitaiset. Koin saaneeni maailman parasta opetusta omilta opettajiltani ja tunsin riman olevan liian korkealla. Kuinka voisin koskaan tarjota samaa oppilailleni?”
Vähitellen paineet kuitenkin helpottivat.
”Lopulta tanssilla ei ole edes tekemistä taidon kanssa. On vain tiedettävä, minkälainen tanssi sinun sisältäsi kumpuaa.”
Erityisen palkitsevaksi luonteeltaan kiltti ja empaattinen Jutta on kokenut 3–8-vuotiaiden lasten opettamisen.
”Lapset opettavat minua hyvin, sillä he eivät usko sanojani, ennen kuin todella itsekin uskon niihin.”
Opettaminen vaatii läsnäoloa ja pelisilmää. Toinen oppilas kestää pientä painostusta ja kritiikkiä, toinen tarvitsee rutkasti lempeyttä.
Ramppikuumetta
Tanssi tähtien kanssa -ohjelman myötä Jutta on päässyt opettamaan kokeneita esiintyjiä, jotka ovat tottuneet keskittymään tiukoissakin paikoissa. Silti ennen esitystä jokaista jännittää.
”Yritän ennen lavalle menoa olla erityisen hymyileväinen ja huomioonottava pariani kohtaan. Haluan muistuttaa hänelle, että tanssiminen on kivaa ja siksi olemme täällä.”
Ennen esitystä Jutta tuntee jännityksen pienenä tärinänä ja sydämen hakkaamisena.
”Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä. Jännitys, onnistumisen riemu ja pettymykset koukuttavat yrittämään kahta kovemmin.”
Juuri nyt yhteinen tanssiminen aviomiehen kanssa on Jutan mielestä rentoa ja ihanaa. Kilpaura on jäänyt taakse, ja edessä on valmennusta, opetuskeikkoja ja esityksiä.
”Samin kanssa tanssiminen on parasta, mitä tiedän. Kun rakastetun kanssa tanssii, hänet oppii tuntemaan kehon reagoinnista. Suhteemme on erityinen, olemme onnekkaita. Toivoisin, että saisimme tanssia yhdessä vähän enemmän.” ●
Haastattelu on julkaistu Eevassa 11/2018. Nettiversiota on muokattu.
