Suhde alkoi ruumisarkusta, Kaisa Hela, 44, kertoo. Koomikkoryhmä Kummelin näytelmän Maailmanlopun hautaustoimisto oli tarkoitus olla hänen viimeinen työnsä Tampereen Työväen Teatterissa. Vuonna 2011 Kaisa, silloin Mattila, oli työskennellyt teatterissa viisi vuotta ja suunnitteli ryhtyvänsä freelanceriksi.

Vastanäyttelijäksi tuli Kummelin jäsen Heikki Hela. Kaisa ja Heikki olivat nähneet toistensa esityksiä, mutta kavereita he eivät vielä olleet. Nyt he näyttelivät pariskuntaa, ja eräässä kohtauksessa he piiloutuivat kahden maattavaan ruumisarkkuun.

”Arkussa Heikki rapsutteli minua olkapäästä ensimmäisen kerran.”

”Voin paljastaa lattean tosiasian, että sen kummempaa ei tapahtunut”, Heikki, 57, täydentää.

Pari ihastui toisiinsa huumorin siivittämänä.

”Huumorintajumme oli samanlainen, ja työn tekeminen yhdessä vaivatonta. Meillä oli valtavasti ideoita ja inspiroiduimme toisistamme”, Kaisa kertoo.

Tampereen piti olla vain välietappi Kaisan näyttelijänuralla, mutta hän jäi kaupunkiin. Vuoden yhdessäolon jälkeen Heikki kosi. Hääsuunnitelmat kuitenkin viipyivät, ja Kaisa kyseli jo, eikö häitä tulekaan. Hän arveli, että naimisiin mentäisiin pienesti maistraatissa.

”Heikki vastasi, että me menemme kirkossa naimisiin ja minulla on valkoista päällä.”

Pari vihittiin syyskuussa 2015 pienessä ja tunnelmallisessa Finlaysonin kirkossa Tampereen keskustan historiallisella tehdasalueella. Kaisalla on tärkeästä hetkestä unenomaiset muistot: kirkko oli täynnä auringonvaloa ja ystäviä.

Heikki oli pyörtyä.

”En muistanut hengittää”, Heikki selittää.

”Kun ystävämme Pentti Hietanen alkoi laulaa Olet kaikki -kappaletta, Heikki alkoi huohottaa.”

”Koomikoiden elämä voi olla myös hauskaa”, Heikki tulkitsee tilannetta.

Perheeseen kuuluu kaksi aikuista poikaa Heikin aiemmasta liitosta näyttelijä Mari Postin kanssa. Kun Heikki ja Kaisa alkoivat seurustella, pojat olivat teini-ikäisiä. Heikki antoi poikien päättää, koska he tapaavat Kaisan. Kun aika oli sopiva, he kävivät yhdessä pizzalla.

”Kerroin tyhmiä vitsejä ja sain heidät nauramaankin”, Kaisa muistaa.

”Niin, nuoriso on liittoutunut minua vanhusta vastaan”, Heikki vitsailee.

Kaisa on pojille tärkeä aikuinen.

”Yritän auttaa ja tukea kuten muutkin perheenjäsenet. Minulle voi ehkä kertoa asioita, joita isälle ei osaa sanoa. Molemmilla on kultainen sydän ja järki päässä. En ole kokenut mitään torjuntaa kymmenen yhteisen vuotemme aikana.”

Myös Heikin mielestä perhekuvio on toiminut hyvin. Isän tehtävä on näyttää tietä ja tarjota luottamusta.

”Olen yrittänyt valaa poikiin uskoa ja olla mukana heidän tekemisissään. En oleta, että heidän pitäisi tehdä asiat niin kuin minä olen tehnyt. Se on läheisyyttä ilman, että tarvitsee pitää kiinni.”

Kaisa kuvailee Heikkiä lämpimäksi isäksi. Välillä hän on kuitenkin muistuttanut, että pojat eivät mene rikki, jos Heikki suuttuu heille.

”Heikki on loistava isä. Hänen pehmeä tyylinsä on peruja hänen omalta isältään.”

Yhdessä on tehty töitä vuosien varrella niin näyttämöllä, valkokankaalla kuin televisiossa. Kaisa on näytellyt useissa Kummeli-elokuvissa, ja molemmat ovat mukana Kontio & Parmas -sarjassa sekä keväällä ensi-iltansa saavassa Kontio & Parmas -elokuvassa.

Heikki on iloinen yhteisistä töistä mutta ei tahdo, että heitä pidetään taiteilijaduona.

”Tuntuisi kahlitsevalta, jos olisimme taiteilijoina liittoutuneita ja koko ammatillinen elämämme olisi yhteistä. Pääasiassa liihotamme omia asioitamme”, Heikki sanoo.

”Oma ura on molemmille tärkeä, ja olemme tarkkoja työreviireistämme. Teimme sen vuoksi aiemmin muutamaksi vuodeksi linjauksen, ettemme tee töitä yhdessä”, Kaisa täydentää.

Silloin kun työt risteävät, se on antoisaa.

”Voin luottaa Heikkiin ja tiedän, että toimimme saumattomasti yhteen. Ihailen Heikin työtapaa ja olen oppinut häneltä harkitsevuutta roolin rakentamisessa.”

”Kaisa on nopea heittäytyjä ja potkii minua reippaampaan toimintaan. Häneltä olen oppinut, että kaikkea ei tarvitse ajatella pidemmän kaavan kautta. Ihailen Kaisaa siitä innostumisen tavasta.”

Musiikin tekeminen on toinen juttu. Kaisa ja Heikki Hela esiintyvät toisinaan yhteisillä keikoilla, ja lauluäänet soivat hienosti yhteen. Harjoituksissa on silti joskus harmonia kaukana.

Heikki on luova muusikko ja säveltäjä, Kaisalla taas on musiikkia ja laulua opiskelleena matemaattisen järjestelmällinen suhde musiikkiin.

”Kun treenaamme kahdestaan, minä olen nopea ja tarkka, kun taas Heikki elää musiikkia. Kitara soi ja laulua tulee koko ajan”, Kaisa kertoo.

”Kivahtelen Heikille, että älä rämpytä, kun yritän keskittyä. Tai et voi aloittaa, jos et laske laulua käyntiin – ei kun anna g, kun en muuten tiedä, mistä sävelestä lähdetään.”

Ennen treenejä Heikki muistuttaa nykyään Kaisaa ottamaan rauhallisesti.

”Treeneissä Kaisan perimmäinen pedanttius tulee esiin.”

Korona-aikana musiikillinen yhteistyö sai uuden ulottuvuuden. Heikki oli kirjoittamassa kappaletta ystävyydestä, mutta tekstiä ei syntynyt. Hän pyysi Kaisaa kirjoittamaan aiheesta proosatekstin.

Kaisa lähti ystävänsä näyttelijä Mari Turusen kanssa kävelylle Pyhäjärven rantaan. Oli kylmä, aurinko paistoi ja ystävysten välillä oli turvaetäisyys. Kaisa mietti, voiko edes hipaista ystäväänsä pelottavan koronaviruksen vuoksi.

”Minua itketti ajatellessani yhteisiä asioitamme ja sitä, etten voinut koskettaa häntä. Tiesin, että siitä hetkestä kirjoitan Heikille.”

Kirjoituksesta syntyivät kappaleen sanat.

”Se oli hedelmällinen esimerkki siitä, että yhteistyömme voi olla millaista vain. Yhdessä tekeminen on luontevaa”, Heikki sanoo.

Elämänfilosofiaan ja uskontoon liittyvissä kysymyksissä, tärkeissä asioissa, näkemykset yhdistyvät. Kaisan mukaan he katsovat maailmasta samaa kuvaa. Se poikii pitkiä, hedelmällisiä keskusteluja.

”On huojentavaa, että purjehdimme samaa uomaa, eikä törmäyksiä tule kovin usein.”

Heikki huomauttaa, että se ei ole itsetarkoitus.

”Ajattelemme itsenäisesti omilla aivoillamme, mutta ajatukset sopivat samaan taloon.”

Kaisan on vaikeaa keksiä tilannetta, jolloin hänestä tuntuisi, ettei ymmärrä miestään.

”Meitä ei hierrä juuri mikään. Paitsi ehkä jotkin arkiset asiat. Minua ärsyttää, kun Heikki jättää tyhjät maitopurkit tiskipöydälle.”

”Kaisa sanoo, että jotain on tekemättä. Minä taas sanon, että homma on kesken.”

Esimerkki valaisee parin erirytmisyyttä. Heikki on harkitseva ja malttavainen, Kaisa taas äkkipikainen ja rohkea toimen ihminen. Suhteen alussa se aiheutti yhteentörmäyksiä.

Kaisan mukaan Heikki on opetellut olemaan suorempi, kun taas hän on oppinut vetämään henkeä ja harkitsemaan, ennen kuin huomauttaa asioista.

Heikki arvostaa Kaisassa tämän vahvaa oikeudentuntoa.

”Kaisa miettii, miten elämässä voisi toimia paremmin. Se vaatii kyseenalaistamista ja vaivannäköä.”

Punahilkan osa Jyväskylän Huoneteatterissa oli kahdeksanvuotiaan Kaisan ensimmäinen teatterirooli. Siitä saakka hän halusi määrätietoisesti näyttelijäksi.

Teatterikorkeakoulusta valmistuttuaan Kaisa on työskennellyt näyttämöillä eri puolilla Suomea. Televisiosta hänet muistetaan muun muassa Putouksesta ja sketsisarjasta Kätevä emäntä.

Kirjoittajaksi ryhtyminen oli sen sijaan sattumaa. Kollega ja ystävä Miina Maasola halusi kirjoittaa Kaisan kanssa lyhytelokuvan.

Kaisa oli sitä mieltä, ettei osaa kirjoittaa mutta Miina ei antanut periksi vaan auttoi ja luotti ystäväänsä, ja käsikirjoitus valmistui.

Sitten Miina ajoi jäisellä maantiellä kolarin ja kuoli. Kaisa viimeisteli Dyykkivuoro- elokuvan valmiiksi. Se oli hänelle tärkeää ystävänsä muiston vuoksi.

Toisen ystävänsä, Mari Turusen kanssa Kaisa kirjoitti kahden naisen näytelmän häpeästä.

”Pelkäsimme, että siitä tulee aivan surkea. Sovimme varmuuden vuoksi, että se olisi koko esityksen pointti: kaikille yhtä häpeällistä.”

Ei tullut häpeää, vaan menestys. Näytelmää esitetään yhä täysille saleille. Vastikään konduktööri tarjosi Kaisalle kahvit junassa kiittääkseen. Hän oli nähnyt Häpeä!– nolo komedia -esityksen kahdesti.

”Kerromme vaikeistakin häpeän kokemuksistamme omakohtaisesti huumorilla kuorrutettuna. Moni katsoja kokee eheytymistä.”

Suurimpia pettymyksiä Kaisa Helalle ovat olleet kokemukset, kun hän ei ole saanut tavoittelemaansa roolia siksi, ettei ole tarpeeksi kuuluisa tai koska asuu Tampereella.

Aihe on näyttelijälle arka.

”Niissä tilanteissa tunnen oloni riittämättömäksi. Vaikka tiedän, että olen tehnyt kaikkeni saadakseni duunin ja että olisin hyvä roolissa, sillä ei ole merkitystä, jos käy käsky, etten kelpaa. Kyse ei ole taidosta tai sopivuudesta.”

Kun konduktöörinherra tarjoaa kahvit jostakin, jonka Kaisa on itse luonut, olo on vapautunut.

”Minulle tulee tunne, että riitän. Kaikkea ei tarvitse tavoitella, ja voin katsoa, mitä minulla jo on. Kun työt ovat lähtöisin minusta itsestäni, niistä tulee merkityksellisiä minulle ja muille.”

Lapsena Heikki kuunteli salaa isoveljen levyjä: The Beatlesia, Eaglesia, Jussi Raittista, Juicea, Hurriganesia.

”Se oli popin ja rockin peruskurssi.”

Veli ei suuttunut vaan kannusti.

”Hannu osti minulle myös ensimmäisen kitarani”, Heikki muistelee.

”Ja sinä ostit hänelle 60-vuotislahjaksi museomoottoripyörän kiitokseksi”, Kaisa jatkaa.

Musiikki ja näytteleminen ovat kietoutuneet Heikin uralla yhteen alusta saakka. Nuorena hän soitti useissa bändeissä, esitti sketsejä ja näytteli muun muassa Tampereen ylioppilasteatterissa. Lopulta hänestä tuli sekä muusikko että näyttelijä.

Kun entinen soittokaveri Timo Kahilainen pyysi Kummeli-porukkaan äänimieheksi ja pikkurooleihin, Heikki oli heti valmis. Yleisen kirjallisuustieteen draamalinjan opinnot jäivät kesken.

Nyt myös Kaisalla on pitkä historia Kummeli-tuotannoissa.

”Tunnen vahvasti, että olen mukana, koska olen minä enkä Heikin vaimo.”

Puoliso myöntää. ”Ehdottomasti.”

Kummelista on tullut kolmenkymmenen vuoden aikana suomalaisen televisioviihteen instituutio. Pitkän uran kunniaksi tänä syksynä tehtiin juhlajakso. Sketsien kirjoittaminen sujui vuosien tauon jälkeen sulavasti.

”Emme ole nuortuneet mutta olemme edelleen lapsellisia. Ihmisen keskeinen ulottuvuus on naurettavuus. En tiedä, onko se täydellisyyttä vai vajavaisuutta.”

Heikiltä kysytään usein, onko hän muusikko vai näyttelijä. Hän on iloinen, että saa tehdä molempia.

”Kun olen tehnyt musiikkia tarpeekseni, tunnen olevani näyttelijä. Jos taas teatterissa tulee vaikea paikka, vakuutan itselleni olevani sittenkin enemmän muusikko. Siten suojaan itseäni: minulla on aina toinen reitti, jonne paeta, jos ei svengaa.”

Heikki Hela on voittanut Emma-palkinnon vuonna 1994 ja miessivuosa-Jussin Kahlekuningas -elokuvasta (2002). Arvostus ja yleisön myönteinen palaute ovat tärkeitä.

”Kaikkea en sen varaan rakenna, mutta se on välttämätön energianlähde, joka auttaa jatkamaan ja olemaan luovuttamatta.”

Huoli toimeentulosta ei ollut painanut Kaisaa aiemmin, mutta koronan myötä tuntui, kuin olisi ajanut päin seinää.

”Olen ollut aika huoleton ja luottanut elämään. Nyt pohdin, joudunko katuojaan.”

Kaisan työttömyyskorvaus, erilaiset apurahat ja koronatuet auttoivat parin pahimman yli.

Muusikkona Heikki on tottunut keikkatyön epävarmuuteen.

”Sen vuoksi en heti hermostunut enkä luovuttanut. Olen tehnyt kokoa ajan biisejä. Se on luonut tunteen, että voin vielä kutsua itseäni ammattilaiseksi.”

Kaisa huomauttaa, että ihminen sopeutuu sokista elvyttyään. Heikillä on astma, minkä vuoksi koronan uhka otettiin perheessä hyvin vakavasti.

”Varjelen Heikkiä sapelein ja miekoin, joten istuimme tukevasti kotona.”

Pakollinen ja pitkä yhdessäolo ei tuonut toisesta uusia puolia esiin.

”Pikemminkin saimme vahvistuksen siitä, että toinen on todellakin tuommoinen”, Heikki sanoo ja naurahtaa.

Kaisan mukaan aiempaa tiiviimpi yhteiselo auttoi muistamaan toisen paremmin.

”Kun istuimme lähekkäin sohvalla juttelemassa, huomasin unohtaneeni, että Heikin vihreän iiriksen keskellä on ruskea piste.”

Koronatauko kiteytti Kaisan mielessä sen, että uraa pitää ”onnellistuttaa”.

”Haluan olla onnellinen ja tuntea turvallisuutta. On lakattava työntämästä itseään paikkoihin, joista tulee pettymyksiä. Pitää seurata polkuja, joihin kutsutaan mukaan ja jotka tuntuvat merkityksellisiltä.”

Puolisot käyttävät toisiaan mielellään kotiyleisönä.

”Kysyn, onko hauskaa, jos teen näin, ja jos Heikkiä naurattaa, tiedän että muitakin naurattaa.”

”Niin, koska olen niin keskiverto”, Heikki huikkaa.

Samalla lailla Heikki uskaltautuu soittamaan Kaisalle uusia kappaleitaan.

”Sanon, että tuus kuunteleen, en oo soittanut tätä vielä kenelläkään. On tärkeää saada hyväksyntää, että jaksan tehdä biisin loppuun.”

Kaisan mukaan tärkeää on nimenomaan kannustaa puolisoaan.

”Niin isoja ihmisiä emme ole, että osaisimme ottaa kritiikin kotona reippain mielin vastaan. Kun itse jotain luo, se on kovin herkkää aluetta. Meillä ei ole tarvetta arvostella toista.”

Pariskunta on toisensa tärkein tukipilari.

”Yhteiselomme on sopimus, johon kuuluu, että olemme toisiamme varten. Kun toinen haluaa puhua, toisen tehtävä on kuunnella”, Heikki sanoo.

Artikkeli on julkaistu Eevassa 12/2021.