Tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, keskellä alavaa peltomaisemaa punainen harjakattoinen talo miltei peittyy rehevän puutarhan ja pihapiirin suojaan.
Lavastaja Kati Lukka löysi tänne jo vuonna 1997.
”Sain silloin Suomi-palkinnon. Se oli huomattava summa rahaa, ja niinpä ostaa täräytin autio- talon Vihdistä.”
Kun Kati joitakin vuosia myöhemmin tapasi pukusuunnittelija Tarja Simonen työn merkeissä, yhteinen elämisen ja tekemisen tyyli löytyi heti.
Tarja muistelee, kuinka molemmat toivat Turun kaupunginteatterin suunnittelupalaveriin samat kirjat toisistaan tietämättä.
”Se tuntui kohtalon johdatukselta. Minua viehätti myös tapa, jolla Kati kertoi ideoistaan.”
Kati ihastui Tarjan ajatusten kulkuun ja tapaan lukea tasoja, joita hän ei ollut itse havainnut.
”Hän toi elämääni lisää kauneutta ja herkkyyttä.”
Vanhan talon ja sen pihapiirin kunnostus on sujunut pariskunnalta mutkattomasti.
”Yhteinen estetiikka helpottaa asioita. Meidän ei tarvitse neuvotella, mitä ja miten tehdään. Yleensä olemme toistemme ratkaisuihin tyytyväisiä”, kertoo Tarja.
Kodin kunnostus vaihtelua teatterityölle
Teatterityöläisille kodin kunnostaminen on palkitsevaa: tehtyä työtä ei pureta uuden alta pois.
”Sitä paitsi kotona kaikki tehdään vain itselle eikä kukaan vaadi kompromisseja tai arvostele tulosta”, Tarja sanoo.
Nykyisin pariskunnalla on myös yhteinen työpaikka, Kansallisteatteri.
”Teatterissa työmme on sosiaalista, kotona vietämme enemmän erakkoelämää, mutta viihdymme molemmissa ympyröissämme”, naiset vakuuttavat.
He järjestävät Vihdissä myös kutsuja, mutta pääasiassa heidän vapaa-aikansa on melko rauhallista. Siihen kuuluu enimmäkseen puuhastelua ja latautumista.
”Jos on jotain, minkä voi tehdä itse, yleensä teemme sen. Oli kyse sitten saunan rakentamisesta tai huonekalun korjaamisesta”, sanoo Kati.
Pihapiirin rehevä sopusointu
Pihapiiri vaikuttaa huolettoman rehottavalta, mutta tarkemmin katsottuna kaikki siellä on kauniisti sovussa. On koivuja, omenapuita ja marjapensaita, kivillä rajattuja kukkapenkkejä, vanhoja perennoja ja leikattuja ruohoalueita, mutta myös vapaasti rönsyileviä luonnonkasveja, niittyjä ja pellonpiennarta.
Puutarha jatkuu palaneen navetan sammaloituneille raunioille. Hajonneista kattotiilistä ja muurinosasista on syntynyt sammalkoristeinen keidas yrtti- ja kukkapenkkeineen sekä villiviinikatoksineen.
Toisella puolen pihaa on harmaa pihasauna sekä aurinkoterassi ja varastorakennus.
Tarja kantaa päävastuun pihapiirin hoidosta.
”Ensimmäisinä vuosina täällä ajattelin, että nokkoset, vuohenputket ja horsmat olivat vihollisiani ja yritin kitkeä ne pois.”
Sitten Tarja innostui villiyrteistä.
”Kun teen nokkosleipää ja vaaleanpunaista horsmamehua, näen rikkaruohot hyötykasvei- na”, Tarja kertoo.
Moni huonekalu on löytynyt roskalavalta
Pariskuntaa ei haittaa, jos peurat ja rastaat syövät osansa marjapensaiden sadosta. Niistä riittää kaikille.
Talo ja sen ulkorakennukset on kunnostettu ja rakennettu vanhaa kunnioittaen, kierrättäen ja kekseliäästi yhdistellen. Niissä saa kernaasti olla rosoa ja ankaraa romantiikkaa.
Kati kertoo, että moni huonekaluista on valmistettu tai korjattu itse. Niiden pohjana voi olla roskalavalöytö tai hylätty lavaste.
Keittiönpöytä on tehty vanhoista lattialankuista, ja yläkerran ruokapöydän alustana on kaksi paritonta flyygelin jalkaa.
”Elämä saa näkyä, ja maali voi halkeilla. Vanhat tiilimuurit sekä kannatinhirret on kaivettu esiin, koska ne avartavat tilaa ja kertovat omaa tarinaansa”, Kati kuvailee.
Ekologisuus ja kierrätys ovat hänelle tärkeitä myös työssä. Hän pyrkii käyttämään uudestaan vanhoja teatterilavastuksia. Joskus ne löytävät paikkansa myös toisessa teatterissa.
Arjen kauniit esineet
Kati tunnustaa, että hänessä on hiukan enemmän hamsterin vikaa kuin Tarjassa. Vintillä ja varastorakennuksessa on paljon tavaraa, ”joille voi olla käyttöä”, ja usein on ollutkin.
Tarja säilyttää Vihdissä hienoimpia suunnittelemiaan pukuja, jotka eivät ole mahtuneet teatterin varastoon.
”Oikeastaan emme kumpikaan kerää esineitä, meillä ei ole esimerkiksi taidetta tai maljakoita”, Tarja pohtii.
”Ehkä minulle tärkein kapine on isoisältäni eli papalta perimäni höyläpenkki. Sen haluan säilyttää”, sanoo Kati.
”Minulle rakkain on mummin vanha sormus”, jatkaa Tarja.
Molemmille on tärkeää, että arkiset käyttöesineet ovat kauniita. Jokainen kirjapino ja hedelmävati sekä kylpyhuoneen saippuateline on kuin taideteos. Katsoi mihin tahansa, näkymän voisi ikuistaa asetelmaksi.
Koti on paikka, josta ei ole kaipuuta pois
Tarja on perustajana vegaanista elämäntapaa edistävässä Eläimellistä-blogissa. Hän yrittää elää niin, että kunnioittaa luontoa mahdollisimman paljon.
”Kaupungissa pääsen kävellen töihin. Siellä olen riippumaton liikennevälineistä. En juuri aja autoa, mutta istun kyllä Katin kyydissä ja olen iloinen, että tänne pääsee kätevästi myös bussilla”, Tarja sanoo.
Pariskunnalla on asunto Helsingin keskustassa, mutta Vihdin-talo on heille pikemminkin ykkös- kuin kakkoskoti.
”Tulemme tänne myös talvisin vähintään joka viikonloppu”, Kati sanoo.
Tarja määrittelee, että koti on paikka, jossa on rakas ihminen ja josta ei ole kaipuuta pois.
”Täällä olemme erityisen onnellisia ja rauhassa. Maalla on tunne, että ei ole mistään pois”, tiivistää Tarja Simone.
