Taiteilija Hannu Palosuo maistoi Sisiliassa niin ihanaa jälkiruokaa, että metsästi reseptin – raikas herkku sopii hyvin lämpimään kesäpäivään
Kuvataiteilija, graafikko Hannu Palosuo inspiroituu italialaisista mammoista ja resepteistä, jotka ovat syntyneet käsituntumalla.
”Söin sitruunahyytelöä ensi kerran 1990-luvun alussa katukahvilassa Palermossa Italiassa. Muistan yhä, miten hyytelön raikas maku virkisti Sisilian kuumassa, tukahduttavassa kesässä.
Keväällä 2022 sain kaveriltani korikaupalla sitruunoita. Pakastin kuoria ja keitin viisi kiloa sitruunamarmeladia. Silti hedelmiä riitti, joten valmistin itse ensimmäistä kertaa sitruunahyytelöä isolle pääsiäislounaalle. Jälkiruoka maistui kaikille.
Italiassa jaetaan mummojen ja äitien reseptejä. Netistä löytämäni sitruunahyytelön ohje on myös jonkun mummon ohje. Valmistuksessa käytetään perunajauhoa, ja hyytelö on kuin paksua kiisseliä. Osa veljieni lapsista on vegaaneja, joten tämä jälkiruoka sopii myös heille.
Me taiteilijat olemme yleensä todella hyviä tai huonoja kokkeja. Minä pidän ruuanlaitosta. Puolisoni Italo Nunziata suosisi tuttuja ruokia, itse tykkään opetella uutta. Matkoilla olen se asiakas, joka tunkee ravintoloiden keittiöön katsomaan, miten ruokia tehdään.
Välillä tein intialaisia ja muita aasialaisia ruokia, mutta nykyään vähemmän, koska ne ovat hitaita valmistella enkä halua olla keittiössä tuntitolkulla. Ruuanlaittoni on selkiytynyt, ja olen palannut vanhaan Eurooppaan ja lapsuuteeni.
Teen pataruokia, timbaaleja ja lihapateita taikinakuoreen. Käytän suolaisiin ja makeisiin piirakoihin samaa pohjaa, jossa on jauhoja, suolaa, vettä ja öljyä. Valmistan niitä vuokiin pakastimeen, ja sitten vain täytän ne. Jälkiruokaa meillä on aina, kuten lapsuudenkodissanikin, ja teen usein kiisseleitä.
”En tee koskaan lettuja ja lihapullia, koska niistä ei tule yhtä hyviä kuin mummon tekemät.”
Lapsuuteni ruokamuistoihin liittyy ihmisiä. Mummon punaisessa torpassa me serkut seisoimme rivissä hellan vieressä, kun mummo paistoi lettuja. En tee koskaan lettuja ja lihapullia, koska niistä ei tule yhtä hyviä kuin mummon tekemät.
Koulun tilliliha jätti minuun traumoja. Sitten kerran Serlachius-museoiden ravintolassa Mäntässä oli tarjolla tillilihaa, ja se oli taivaallista!
Hienoimpiin muistoihini kuuluu presidentti Sauli Niinistön kunniaksi järjestetty sadan hengen gaalaillallinen Quirinalen palatsissa Roomassa.
Alkuruokana oli kurpitsarisottoa ja fonduekastiketta. Italiassa sanotaan, että syöjä odottaa risottoa, risotto ei syöjää. Illallisen risotto oli täydellistä. Pääruokana oli suolakekseillä leivitettyä vasikankylkeä sekä kaalia ja perunaa, jälkiruokana tuhatlehtinen sabayonkastikkeen kera. Kaikki oli selkeää perusruokaa.
Nuorina minä ja isoveljeni urheilimme paljon, eikä ruuan määrällä ollut rajaa. Ennen sukulaisvierailuja ruokailimme kotona, ettei äitiä olisi hävettänyt, kuinka paljon söimme.
Syön yhä tukevan aamupalan, lounaan ja illallisen. Makeaa syön nyt, 57-vuotiaana, paljon vähemmän kuin ennen.
”Italiassa tähteistä tehdään munakkaita. Meidän perheessämme ne pannaan sämpylöihin tai taikinakuoreen.”
Olen kiinnostunut ruuan historiasta, ja Italiassa minua innostaa se, miten vanhat mammat laittavat ruokaa. Reseptit on usein keksinyt lukutaidoton nainen, joka on oppinut käsillään tuntemaan, miten raaka-aineet käyttäytyvät. Italian kuuluisin mitta onkin ”sen verran kuin tarvitaan”.
En voi sietää sitä, että ruokaa menee hukkaan. Italiassa tähteistä tehdään munakkaita. Meidän perheessämme ne pannaan sämpylöihin tai taikinakuoreen.
Ikävöin sitä, että jotakin sai vain tietyissä paikoissa: macaron-leivoksia Pariisissa tai spritziä Venetsiassa. Kun kaikkea saa aina ja kaikkialta, isot ruokaelämykset vähenevät. Roomassa käyn torilla, jolla maanviljelijät myyvät vain sesongin tuotteita.
Ruokaa laittaessani saan ajatukset pois työstä ja ongelmista. Teen paljon ruokaa vieraille mutta myös itselleni. Yksin ollessanikin katan pöydän ja rauhoitun. Esteettisyys on tärkeää, vaikka ateria kestäisi viisi minuuttia.”
Gelo di limone, sitruunahyytelö
noin 12 annosta
• 5–7 luomusitruunaa
• 8 dl vettä
• noin 400 g (4 1/2 dl) sokeria
• 2 tl vaniljasokeria
• 1/2 l vettä
• 150 g (noin 2 dl) perunajauhoja
Koristeeksi:
• 2–3 rkl pistaasirouhetta
• 2 dl vispikermaa vaahdotettuna
1. Pese sitruunat, kuivaa ne ja raasta hienolla terällä ainoastaan kuoren keltainen osa. Valkoinen osa on karvasta.
2. Halkaise sitruunat ja purista niistä 2 dl mehua. Siivilöi mehusta siemenet.
3. Kumoa kuoriraaste, mehu ja vesi kattilaan. Lisää joukkoon sokerit.
4. Sekoita toisessa astiassa puoli litraa vettä ja perunajauhot.
5. Kiehauta sitruunaliemi. Sekoittele, kunnes sokeri liukenee. Tarkista makeus ja lisää sokeria tarvittaessa, sillä sitruunoiden happamuus vaihtelee.
6. Sekoita vesi-perunajauhoseosta uudestaan huolellisesti pohjaa myöden, sillä perunajauhot painuvat astian pohjalle.
7. Kaada vesi-perunajauhoseos ohuena nauhana kiehuvaan sitruuna-vesiseokseen. Sekoita koko ajan, sillä seos sakenee hetkessä.
8. Anna sitruunaseoksen pulpahtaa pari kertaa ja kaada se kuumana rengasvuokaan (vetoisuus 2 litraa). Tasoita pinta ja peitä vuoka kelmulla. Jätä jäähtymään ja nosta sitten vuoka kylmään yön yli.
9. Kumoa sitruunahyytelö seuraavana päivänä tarjoilulautaselle. Kun pyöräytät veitsellä vuoan reunoja myöten, hyytelö irtoaa helpommin.
10. Koristele jälkiruoka pistaasirouheella ja kermavaahtopursotuksilla. Tarjoa kylmänä.
Vinkki! Voit tehdä hyytelön myös annoslaseihin, jolloin sitä ei tarvitse kumota.
Haastattelu on julkaistu Eeva-lehdessä 4/2024.
