Eeva

Taidemaalari Marjatta Tapiola: ”On ollut ehdottomasti oikein lähteä suhteista, jotka eivät toimi”

Taidemaalari Marjatta Tapiola: ”On ollut ehdottomasti oikein lähteä suhteista, jotka eivät toimi”
Taidemaalari Marjatta Tapiola suhtautuu intohimolla kaikkeen, mitä tekee, oli kyse taiteesta, rakkaudesta tai ruuanlaitosta. ”Kannustan kaikkia, jotka eivät saa olla parisuhteessa omana itsenään, eroamaan”, hän sanoo.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 26.1.2022

Jylhä kuusikuja johtaa Matariston tilalle. Hiekkatien päässä seisoo keltamullalla maalattu talo. Pihan toisella laidalla sijaitsee entinen puimala, nykyinen ateljee. Iättömyyttä henkivä pihapiiri kylpee syysauringossa.

Ollaan taidemaalari Marjatta Tapiolan, 70, syntymäkodissa Sysmässä.

Marjatta Tapiolan ateljee on rakennettu entiseen puimalaan.

Marjatan lapsuudessa täällä kävi vilske. Tilalla oli lypsykarjaa, hautaustoimisto, ruumisarkkuliike ja kauppapuutarha. Marjatan Kerttu-äiti sitoi upeita kukkakimppuja järjestämiinsä kukkanäyttelyihin. Olli-isä viljeli maata.

Nykyään Mataristossa on hiljaista. Keltaisen vaahteranlehden voi melkein kuulla putoavan maahan.

Tupaa hallitsee pitkä puinen pirttipöytä. Saman jykevän pöydän ääressä 16-vuotias Marjatta ilmoitti vanhemmilleen, että lopettaa lukion. He pitivät ajatusta teinitytön ohimenevänä päähänpistona. Matematiikkalinjaa käyvästä tytöstä toivottiin ekonomia. Hänellä oli kuitenkin muuta mielessään.

”Halusin taiteilijaksi. Ymmärsin, että lukion jatkaminen olisi tuhon tie. Olisin joutunut pyrkimään kauppakorkeakouluun, eikä se kiinnostanut minua pätkääkään.”

Marjatta Tapiola tiesi jo nuorena haluvansa taiteilijaksi.

Marjatta meni kahdeksi vuodeksi tätinsä sysmäläiseen vaatekauppaan myymäläapulaiseksi. Hän esitteli rouville leninkejä ja duffelitakkeja, joita täti oli tilannut kuorma-autolastillisen postimyyntiliikkeeseensä.

Vaikka nuorella kauppa-apulaisella oli selvä tavoite tulevaisuudelle, usko itseen oli välillä loppua. Vanhemmiltakaan ei herunut kannustusta. Heidän mielestään taiteilijan ammatti olisi aivan liian vaikea ja epävarma.

”Vanhempani ajattelivat, ettei taiteesta haaveileva maalaistalon tyttö ei ole kyllin lahjakas alalle.”

Opiskelua, juhlia ja seikkailuja

Ovet Taideakatemiaan avautuivat ensiyrittämällä. Sisäänpääsy yhteensä vuoden kestäneiden pääsykokeiden jälkeen tuntui fantastiselta.

Muutto pääkaupunkiin oli käännekohta nuoren naisen elämässä. Helsingin avara elämänmeno teki vaikutuksen. Marjatta tunsi heti kuuluvansa taideopiskelijoiden monenkirjavaan joukkoon. Heidän seassaan hän oli normaali.

Elämään tuli opiskelun lisäksi juhlia, seikkailuja ja kiinnostavia uusia tuttavuuksia.

Kun 18-vuotias Marjatta lähti Sysmästä, hän luuli, ettei koskaan palasi sinne.

Marjatta jätti 18-vuotiaana Matariston sukutilan, mutta palasi 36-vuotiaana remontoimaan taloa. ”Muutamaa vuotta myöhemmin muutin tänne pysyvästi.”

Toisin kävi. Vuonna 1987 siskolta tullut puhelinsoitto muutti elämän suunnan. Sisko kysyi, halusiko Marjatta jatkaa sukutilan pitämistä.

Marjatta oli tuolloin 36-vuotias ja suomalaisen kuvataiteen kärkinimiä. Tyttäriensä Aina ja Zaida Bergrothin kanssa asuva taiteilija oli juuri suunnitellut muuttoa New Yorkiin.

Sekunnin murto-osan harkinnan jälkeen New York vaihtui Sysmään. Matariston tilan vuosisatoja vanha maalaismiljöö tarjoaa Marjatalle täydellisen keskittymisrauhan maalaamiseen.

”Rakastan sitä hetkeä, kun mielessäni välähtänyt kuva muuttuu näkyväksi”

Marjatta Tapiola ei suunnittele töidensä aiheita, vaan ne kumpuavat alitajunnasta. ”Olen liian laiska maalatakseni jotain, mikä ei valtaa mieltäni täysin.”

Mitä lähempänä seuraava näyttely on, sitä kurinalaisemmaksi Marjatan elämä muuttuu. Silloin jokainen arkiaamu alkaa samalla tavalla. Hän herää varhain, keittää kahvit ja vie koirat lenkille.

Joskus jo ennen kello seitsemää hän kävelee sadan metrin työmatkansa pihan poikki ateljeelle. Marjatan silmäterät, mäyräkoira ja lapinporokoira, seuraavat mukana.

Marjatta on muuttanut entisen puimalan valoisaksi työtilaksi. Pitkä pöytä notkuu väripurtiloita: punaisia, keltaisia, sinisiä, mustia, violetteja. Värituubien yläpuolella on hylly, jonka päällä on rivissä lehmän, hevosen, sian, hirven ja karhun kalloja. Työn alla olevat maalaukset nojaavat seiniin kuvapuoli piilossa.

”Inspiraatio teokseen voi tulla missä tahansa, vaikka lenkkipolulla tai saunan lauteilla.”
Marjatta Tapiola

Marjatan silmät syttyvät tuikkimaan, kun hän puhuu työnteosta.

”Rakastan sitä hetkeä, kun mielessäni välähtänyt kuva muuttuu näkyväksi. Inspiraatio teokseen voi tulla missä tahansa, vaikka lenkkipolulla tai saunan lauteilla.”

Aiheet nousevat Marjatan alitajunnasta. Kun hän näkee mielessään kuvan, hän kirjoittaa sen saman tien muistiin.

”Sanotaan, että taide on ihmiskunnan yhteinen alitajunta. En minä keksi maalaamaani koirapäistä miestä, vaan kuva syntyy niin voimakkaana mieleeni, että haluan maalata sen.”

Aiheet maalauksiin nousevat Marjatan alitajunnasta. ”Nuorempana säikähdin, kun inspiraatio katosi. Tyhjät jaksot olivat pelottavia.”

Maalaamiseen Marjatta ei kyllästy koskaan. Rakkaaseen työhön kuuluvat kuitenkin myös vaikeat hetkensä. Vaikka inspiraatio leimahtaa, aloittaminen on aina yhtä hankalaa.

”Olen seissyt satoja kertoja maalaustelineeni edessä tuskailemassa, miksi valitsin näin hankalan ammatin.”

Nuorempana Marjatta tuhosi töitään, joihin hän ei ollut tyytyväinen. Nykyään hän ei enää tee niin. Hän maalaa siihen asti, kunnes on lopputulokseen tyytyväinen. Hän tekee parikymmentä taulua vuodessa.

”Haaveilen, että jonain vuonna saisin aikaiseksi viisikymmentä teosta. Se tuntuu valtavalta määrältä –  sehän tarkoittaisi maalausta viikossa. Minun on vaikea käsittää taiteilijoita, jotka maalaavat jopa sata teosta joka vuosi.”

”Rakastan hetkeä, kun kuva muuttuu näkyväksi”, Marjatta Tapiola sanoo.

Viisikymmentä vuotta työskenneltyään Marjatta ymmärtää, että taiteilijan elämään kuuluvat tietyt kaudet. Nykyään hän osaa suhtautua lempeästi hetkiin, jolloin työ ei suju.

”Nuorempana säikähdin, kun inspiraatio katosi. Tyhjät jaksot olivat pelottavia. Luulin, etten pysty maalaamaan enää koskaan.”

”En tajunnut silloin, että keskittymistä vaativan työrupeaman tai näyttelyn jälkeen tulee väistämättä suvantovaihe. Mieli ei voi täyttyä, jos se ei joskus tyhjene.”

Sen jälkeen, kun Marjatta teki läpimurron 1980-luvun alussa, gallerioiden ovet ovat olleet hänelle avoinna. Vaikka hänen maalauksilleen on jatkuva kysyntä, hän stressaa edelleen näyttelyitään.

”Pelkään termejä ’teos’, ’taide’ ja ’luovuus’. Ne ovat suuria sanoja, joista haluan pysyä kunnioittavan etäisyyden päässä. Jumaloin taidetta, mutta minun on vaikeaa mieltää, että tekisin sitä.”

”Pelkään termejä ’teos’, ’taide’ ja ’luovuus’. Ne ovat suuria sanoja, joista haluan pysyä kunnioittavan etäisyyden päässä.”
Marjatta Tapiola

”Lastenlasteni syntymät mullistivat elämäni”

Pietari oli pukeutunut alkukesän vehreyteen. Marjatta Tapiola muistaa, kuinka hän käveli Suurella tallikadulla runsaat kahdeksan vuotta sitten, kun sai tyttäreltään Zaidalta puhelun Suomesta. Tytär kertoi, että Marjatasta tulee isoäiti. Riemu repesi.

”Kävelin suoraa päätä Diorin liikkeeseen ja ostin elämäni ensimmäisen merkkilaukun, ulkoapäin mustan ja sisältä vaaleanpunaisen. Ajattelin, että lapsenlapseni perii sen.”

Luukas syntyi vuonna 2014. Kolmen vuoden päästä Marjatan toinen tytär, Aina, sai Lulun. Marjatta ei osannut kaivata lapsenlapsia ennen kuin hänestä tuli mummo.

”Ajatus ei käynyt mielessänikään. Kun lastenlapseni syntyivät, elämäni mullistui. Palvon heitä. On mielettömän ihanaa saada olla isoäiti.”

Korona-ajassa vaikeinta Marjatalle oli, kun hän ei päässyt tapaamaan lapsiaan ja lastenlapsiaan. Yhteyttä pidettiin videopuheluiden välityksellä. Nyt yhdessäolo tuntuu entistä arvokkaammalta. Marjatta rakastaa leikkiä ja touhuta Luukaksen ja Lulun kanssa. Mummin bravuuri ovat letut.

Isoäitiys on kannustanut Marjattaa pitämään entistä paremmin huolta itsestään. Kun Marjatta kuuli, että hänestä tulee mummo, hän aloitti elämänsä ensimmäisen kerran säännöllisen liikuntaharrastuksen.

”Haluan pystyä konttaamaan lastenlasteni kanssa ruokapöydän alla.”

Lastenlasten syntymät mullistivat taidemaalari Marjatta Tapiolan elämän. ”On mielettömän ihanaa saada olla isoäiti.”

Marjatta Tapiola on aina rakastanut tanssia, mutta muuten liikunta ei ole kuulunut hänen pirtaansa. Ystävien avulla hän löysi Method Putkisto -ohjaaja Liisa Mäntysen, jonka kanssa hän harjoittelee kerran viikossa.

Marjatta haluaa pysyä kunnossa myös siksi, että voi jatkaa työtään. Tuntikausien seisominen suurten kankaiden edessä vaatii hyvää fyysistä kuntoa.

”Haluaisin työskennellä vielä satavuotiaana. Rakastan elämää. Toivon saavani vanheta oikein, oikein paljon!”

”On ollut oikein lähteä suhteista, jotka eivät toimi”

Pitkään yksin asuneen Marjatan elämä muuttui viitisen vuotta sitten, kun siihen astui uusi rakkaus, oikeustieteen emeritusprofessori Kaarlo Tuori. Marjatta ja Kaarlo ovat nuoruuden tuttavat. He tutustuivat toisiinsa aikoinaan Vanhan kuppilassa Helsingissä. Kului vuosikymmeniä, että he hädin tuskin näkivät toisiaan.

”On ilahduttavaa, että elämääni tuli mies, jonka kanssa on yhteisiä muistoja ja tuttuja.”

Marjatta ei ole koskaan halunnut tehdä liian suuria kompromisseja parisuhteissaan. Hän erosi tyttäriensä isästä lasten ollessa pieniä. Myöhemmin hän oli parisuhteessa teatterilegenda Jouko Turkan kanssa. Suhde kesti kolme vuotta ja 50 viikkoa.

”On ollut ehdottomasti oikein lähteä suhteista, jotka eivät toimi. Kannustan kaikkia, jotka eivät saa olla parisuhteessa omana itsenään, eroamaan.”

Marjatta rakastaa ihmisiä, seuraa ja seurustelua. Työnsä takia hän joutuu suitsimaan sosiaalisia kontaktejaan.

”En voi lähteä tapaamaan ystäviäni, jos maalaus on kesken. Kun olen tiiviissä työrupeamassa, päiviini ei mahdu mitään muuta.”

Marjatta Tapiola on oppinut keskittymään maalauskauden aikana omaan hyvinvointiinsa. Kaikki työhön liittymättömät asiat aiheuttavat stressiä. Hän hermostuu puheluista ja kalenterimerkinnöistä.

”En pysty heittäytymään ihmisten kanssa jutusteluun, koska minun täytyy kehitellä maalausideaa päässäni. Jos lähden keskeneräisen työn luota, minulla saattaa kestää monta päivää, että pääsen henkisesti takaisin työhön kiinni.”

Nuorena taiteilijan oli joskus vaikeaa varata aikaa työlle, kun maailma oli täynnä houkutuksia. Nyt Marjatta tietää, että hurmaavat päivälliskutsut tai vallattomat rapujuhlat kannattaa jättää väliin, jos niiden takia menee monta työpäivää hukkaan.

Aina täysillä

Luonteeltaan Marjatta Tapiola on intensiivinen. Kun hän paneutuu johonkin, hän tekee sen täysillä. Korona-aikaan Marjatta innostui leipomisesta. Hän leipoi muutaman kuukauden yhtä mittaa. Parhaana päivänä valmistui yhdeksän leipää.

Kun taiteilija tekee ruokaa, hän vertailee ensin kolmea neljää reseptiä. Sitten hän noudattaa orjallisesti parhaaksi valitsemaansa ohjetta.

”Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat kokata kaatamalla kulhoon vapaalla kädellä vähän mitä sattuu. Mittaan aina jauhotkin gramman tarkkuudella.”

Maalaamista rakastava Marjatta Tapiola pyrkii pitämään viikonloput vapaina työstä. ”Silloin opiskelen venäjää.”

Kun kaikkeen tekemiseen heittäytyy täysillä, elämässä ei ole koskaan tylsää.

”Hämmästelen, kun joku sanoo, että hän pitkästyy tai ei tiedä, mitä seuraavaksi tekisi.”

Marjatan mielestä asenne ratkaisee. Kerran hänen ystävänsä valitti, että haluaisi olla kirjailija, mutta ei voinut, koska hänellä oli mies ja lapset.

”Sanoin hänelle, että tässä sinulla on pöytä ja kirjoituskone. Ota paperia ja kirjoita. Ystävyytemme ikävä kyllä päättyi siihen. Minusta on epäreilua syyttää ketään toista omasta tekemättömyydestä.”

”Ortodoksisessa kirkossa tunnen olevani kotona”

Ateljeen nurkkaan on naulattu puinen ikoni. Sen edessä palaa tuohus. Pensseleiden ja purtiloiden seassa hyllyllä lepää nahkakantinen Raamattu, ja sen vieressä lampukkaöljypullo.

Elämän suuria kysymyksiä pohtinut luterilaisen kirkon kasvatti löysi 1980-luvulla tiensä ortodoksiseen seurakuntaan. Marjatta viehättyi ortodoksien jumalanpalveluksista. Ne hivelevät kaikkia aisteja suitsukkeineen, ikoneineen ja musiikkeineen.

”Ortodoksisessa kirkossa tunnen olevani kotona.”

Marjatta ei halua pohtia kuoleman jälkeisiä asioita. Hän pitää kuitenkin mielikuvituksettomana sitä ajatusta, että kuoleman jälkeen ei olisi enää mitään. Että ihminen ainoastaan maatuisi.

”Elämä on täynnä ihmeitä, miksei kuolemakin olisi?”

”Olen noudattanut tätini ohjetta”

Kolme naista astelee pitkin Helsingin Aleksanterinkatua. Marjatta on keskellä. Toisesta kädestä häntä pitää kiinni Aina, toisesta Zaida. Pahin pandemia-aika alkaa olla takanapäin. Marjatta ajattelee, että elämä on ihanaa.

Hetket, jolloin kolmikko saa aikataulunsa sopimaan yhteen, ovat erityisiä.

”Tyttäreni tekevät vielä enemmän töitä kuin minä.”

Aina on kirjailija-dramaturgi, joka on saanut ylistystä muun muassa parhaillaan KOM-teatterissa esitettävästä Lou Salomé -näytelmästä. Elokuvaohjaaja Zaida on ohjannut palkitun Tove-elokuvan.

Marjatta on iloinen lastensa menestyksestä.

”Olen kannustanut tyttäriäni löytämään oman juttunsa ja tekemään elämässään juuri sitä, mitä he haluavat tehdä.”

Kaksi koiraa, lapinporokoira ja mäyräkoira, ovat emäntänsä Marjatta Tapiolan silmäteriä.

Marjatan nuoruudessa hänen suurin rohkaisijansa oli hänen tomera Rauha-tätinsä.

”Tätini sanoi aina, että jos haluat kiivetä seinää pitkin, yritä edes. Hänen mielestään ihmisen tuli toteuttaa omaa visiotaan eikä lannistua muiden mielipiteistä. Olen noudattanut tätini ohjetta.”

Yhtä paljon kuin tyttäriään Marjatta rakastaa lastenlapsiaan. Hän haluaa heidänkin tekevän elämässä juuri niin kuin tahtovat.

Yksi toive Marjatalla on. Hän toivoo, että tyttäriensä jälkeen Luukaksesta tai Lulusta tulee talonpitäjä Mataristoon. Silloin kuusikujaa pitkin kulkee jälleen uusi sukupolvi.

Marjatta Tapiolan maalauksia on ensi kesänä esillä Laukon kartanossa.

Artikkeli on julkaistu Eevassa 11/2021. Kurkista roolien taakse ja seuraa Eevaa myös Facebookissa ja Instagramissa.

Kommentoi +