Susanna Laine on sydämeltään yleisön viihdyttäjä, mutta yksityiselämässä hän viihtyy myös yksin. Siksi viikonloppuihin painottuva etäsuhde sopii hänelle. Luottamus ja hengenheimolaisuus yhdistävät, vaikka pariskunnalla on välimatkaa.
Paluu juurille. Se juontaja-näyttelijä Susanna Laineella, 43, on edessä toukokuussa, kun kesäteatteriharjoitukset alkavat. Susanna näyttelee Seinäjoen kaupunginteatterin kesäteatterissa ja muuttaa sitä varten kesäksi synnyinkaupunkiinsa – vaikka vannoi nuorempana, ettei koskaan palaisi.
Kaupunginteatteri on hänelle varsin tuttu paikka, sillä sen lavalta ja kulisseista kaikki aikoinaan alkoi. Susanna on näytellyt 12-vuotiaasta.
”Kun kävin teatterilla alkuvuodesta, se tuntui samalta kuin käynti vanhan alakoulun pihalla. Vähän haukoin henkeäni. Niin nostalginen tunnelma oli. On jännä nähdä, millaisia muistoja tutut paikat kesällä herättävät.”
Kesä–elokuussa Susanna nousee Törnävän saaren ulkoilmateatterin lavalle. Vaimoni on toista maata -komediaa esitetään kolmesta kuuteen kertaan viikossa.
Yleisössä hän näkee varmuudella paljon tuttuja ja tietysti kaupungissa asuvat vanhempansa. Tavallisesti välimatkaa vanhempiin on reilut 300 kilometriä, mutta kesän ajan Susanna asuu lähellä vanhempiaan. Hän aikoo asua Seinäjoella teatterin kerrostaloasunnossa mutta viettää aikaa myös vanhempiensa omakotitalossa.
Susannan äiti Kaarina on 82-vuotias ja isä Jukka 85-vuotias. Susanna on kolmilapsisen perheen kuopus ja iltatähti, ja vanhemmat olivat nelikymppisiä hänen syntyessään. Lapsena se, että omat vanhemmat olivat kavereiden isiä ja äitejä reilusti vanhempia, vähän harmitti ja ehkä jopa hävetti Susannaa.
Nyt hän näkee asian toisin.
”Vanhempani olivat tuolloin ihmisinä kypsempiä, ja siitä oli heille vanhemmuudessa hyötyä. Meillä on tosi läheiset välit. Soitamme äitini kanssa päivittäin, ja hän saattaa sanoa puhelun aluksi, ettei ole vielä kuollut. Äidillä on hulvaton huumorintaju.”
Äidin ja isän ikääntyminen on alkanut mietityttää Susannaa viime vuosina uudella tavalla.
”Onneksi vanhempani ovat vielä hyvässä kunnossa. Yritän olla ajattelematta tulevaa liikaa ja nauttia niin pitkään, kun saan pitää vanhempani. Suoraan sanottuna tuleva pelottaa minua silti vähän. Siihen on vaikea varautua, vaikka kaikkihan me täältä joskus lähdemme.”
Susanna tunnetaan radio- ja televisiojuontajana sekä näyttelijänä. Viimeksi hän on juontanut muun muassa Venla-gaalan, Farmi Suomi - ja Tähdet, tähdet -ohjelmia ja aiemmin pitkään Ylen Puoli seitsemän -ohjelmaa.
Takana on myös mittava ura radiossa. Nykyään Susannalla on Radio Suomipopilla oma aamuohjelma lauantaisin. Lisäksi Susanna on näytellyt muun muassa Salatuissa elämissä, Uudessa Iloisessa Teatterissa ja monissa kesäteattereissa.
Susannalla oli jo varhain hinku kotikaupunkiaan isompiin ympyröihin. 16-vuotiaasta asti Susanna vietti kesät yksin Helsingissä ja otti kesätöitä, mistä sai.
”Jälkikäteen olen ihmetellyt, millä rahalla oikein söin silloin ja mitä. Asenteeni oli kuitenkin se, että minä pärjään kyllä.”
Nuorena Susanna tunsi itsensä araksi ja epävarmaksi. Samalla hänellä oli kotoa opittua tervettä itseluottamusta ja riittävästi rohkeutta hakeutua esimerkiksi näyttelemään. Ehkä pohjalaiset juuretkin auttoivat.
”Pohjanmaalla sanotaan, että täällä saa y-tunnuksen syntymässään. Ihmisissä on yrittäjähenkisyyttä. Tunnistan sen itsestäni. Huumori taas on ronskiakin. Osa pohjalaisuutta on sisukkuus ja luotettavuus. Jos jotakin sanotahan, se piretähän.”
Kun Susanna lopetti Puoli seitsemän -ohjelman juontajana syksyllä 2020, hän kävi läpi jonkinasteisen neljänkympinkriisin. Hän mietti, mitä haluaa oikeasti seuraavaksi tehdä. Olisiko se jotain muuta kuin esiintymistä? Susanna antoi itselleen mahdollisuuden harkita sellaistakin vaihtoehtoa.
”Esiintyminen on ollut intohimoni pienestä asti. Nuorempana en tosin uskonut, että voisin elättää itseni sillä. Ei 1980-luvulla ollut juontajien ammattikuntaa: silloin olivat Kari Salmelainen ja Riitta Väisänen. Kun olin aikani kriiseillyt, tulin siihen tulokseen, että haluan juontaa ja näytellä jatkossakin.”
Susanna nauttii siitä, että saa toteuttaa itseään vaihtelevissa töissä. Hänellä on vapautta ja nykyään myös uskallusta valita, mitä tekee.
”Olisi helppo tehdä vain asioita, jotka näyttävät hyvältä paperilla. Nuorempana myös vertailin itseäni paljon muihin. Nykyään teen sitä vähenevässä määrin. Pyrin menemään aidosti intohimojani kohti.”
Monista juontajakollegoista on tullut Susannan hyviä ystäviä, eikä Susanna tunne joutuvansa kilpailemaan kollegoidensa kanssa. Jokaisella on alalla vähän oma suikaleensa.
”Eikä kateuden tunnettakaan minusta tarvitse pelätä. Se voi auttaa huomaamaan, mitä itse uraltaan haluaa.”
Juontajana Susanna tuntee olevansa paranneltu versio omasta itsestään. Vaikka hän ottaa työssään tietynlaisen roolin, tavoite on olla mahdollisimman aito. Kun juontoja tekee paljon, ei jaksa kantaa mitään hahmoa, Susanna sanoo.
”Esiintyminen on osa identiteettiäni, enkä minä olisi minä ilman sitä. Haluan luoda hyvää fiilistä ja saada ihmiset nauramaan. Viihdyttäminen on mahtavaa.”
”Onneksi menin missikisoihin 23-vuotiaana. Se toi elämänkokemusta ja avasi ovia.”
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Susanna kruunattiin Miss Suomi -kilpailussa toiseksi perintöprinsessaksi. Sen jälkeen hän sijoittui Miss International -kilpailussa Japanissa kolmanneksi.
Vaikka Susannalla olikin jälkikäteen tarve pyristellä eroon missin imagosta, hän muistelee aikaa lämmöllä.
”Onneksi menin missikisoihin 23-vuotiaana. Se toi elämänkokemusta ja avasi ovia. Missinä kohtaa loanheittoa, joten oli pakko uskoa itseensä ja tiedettävä, kuka on. Julkisuuteen meno ei ole keino kasvattaa itsetuntoa.”
Missivuosi toi Susannan elämään kaivattua kepeyttä. Hän oli jo opiskellut Lahden ammattikorkeakoulussa musiikkiteatteria ja kävi välillä syvissäkin vesissä, koska halusi niin kovasti näyttelijäksi.
”Misseys oli kevyttä ja kuplivaa. Ymmärsin, ettei elämän tarvitse olla pelkästään vakavaa, syvällistä ja tuskallista. Olin tehnyt mallintöitä jo ennen missikisoja, joten ulkonäön ruotimiseenkin olin jollain tasolla tottunut.”
Asenne on jäänyt hyvällä tavalla päälle. Susanna muistaa, miten havahtui kolmekymppisenä siihen, että tässähän voi syödä ennen suoraa tv-lähetystä, mitä haluaa. Vaikka juontajan työ on hänestä ulkonäkökeskeistä, paineet eivät ole samalla tasolla kuin mallimaailmassa.
”En juuri koe ulkonäköpaineita. Tietenkin ulkonäkö ikääntyessä muuttuu, mutten ole tehnyt vielä mitään operaatioita. Ehkä niidenkin aika voi koittaa. Olen aika huoleton asian suhteen. Nuoruus on tietysti valttia showbisneksessä. Kun joudun siirtymään sivuun sitten joskus, toivon, etten tunne siitä huonoa fiilistä.”
Susanna pitää itsestään huolta urheilemalla 5–6 kertaa viikossa. Aina se ei tarkoita rääkkitreeniä vaan vaikkapa pitkää kävelylenkkiä tai vartin kahvakuulailua kotona. Välillä Susanna käy tanssitunneilla tai pelaa tennistä, mutta hän ei pidä urheilun aikatauluttamisesta.
”Haluan liikkua silloin, kun on sellainen olo. Minun ei ole koskaan ollut vaikea päästä ylös sohvalta ja urheilla. Ennemmin joudun vähän suitsimaan itseäni. Jos on pientä ketutusta, treeni nostattaa mieltä. Liikunta on edullinen mielialalääke.”
Toinen mielen hoitaja on musiikin kuuntelu. Se synnyttää Susannassa myös ideoita. Parasta olisi, jos kotona mahtuisi vielä tanssimaan.
Susannan Helsingin-kodissa siihen ei ole tilaa, mutta onneksi yhden erityisen ihmisen luona Tampereella sekin onnistuu.
Tampereella asuu Susannan kumppani, artisti Petri Nygård. Pari on seurustellut nelisen vuotta ja elänyt miltei koko ajan etäsuhteessa. Usein Susanna matkustaa kaupunkiin viikonlopuksi.
”Tampere–Helsinki-moottoritie on tullut tutuksi, mutta tämä järjestely sopii meille hyvin. Joskus kun molemmilla on taukoa töistä, ehdimme viettää paljonkin aikaa yhdessä. Sitten on taas kuukausia, jolloin näemme harvemmin, koska teemme kumpikin töitä ympäri Suomea. Luottamus ja hengenheimolaisuus yhdistävät, vaikka olisi välimatkaakin.”
Sinkkuna Susanna huomasi, miten parisuhde- ja perhekeskeinen yhteiskunta on.
”Olin sinkku vuosia, ja minulla on paljon ystäviä, jotka oikeasti viihtyvät yksineläjinä. Parisuhde ja perhe eivät välttämättä ole maali, jota kaikki tavoittelevat.”
Susanna nostaa esiin yleisen ajatuksen, jonka mukaan ihminen ei ole kypsynyt, jos ei osaa jakaa asioita toisen kanssa. Hänestä on oudompaa, jos aikuinen ihminen ei ole koskaan elänyt yksin.
”Yksin elämisen hienoutta voisi myös nostaa. Ajattelen, että tässä parisuhdetta ihannoivassa yhteiskunnassa kaikkien pitäisi elää muutama vuosi yksin. Minua on kasvattanut valtavasti se, että minun on pitänyt huolehtia kaikesta itse.”
”Rakastan yksinoloa ja lataudun parhaiten, kun saan olla yksin ja tehdä, mitä huvittaa. Siksi rohkaisen kaikkia elämään juuri niin kuin itse parhaaksi näkee.”
Pitkään itsenäistä elämää viettänyt Susanna sanoo, että kun on asunut kauan yksin, ei tarvitse miestä käytännön asioihin. Hän osaa vaihtaa lamput ihan itse.
”Yritän opetella ottamaan apua vastaan, mutten tarvitse ketään kantamaan minua sillan yli. Kävelen hitto vie aivan itse ja mies voi ottaa siitä kuvan”, Susanna sanoo nauraen.
Kaikki miehet eivät tule toimeen vahvojen naisten kanssa, Susanna tietää.
”Monet nykynaiset ovat vahvoja ja omatoimisia. Siksi perinteinen sukupuolirooli, jossa mies tuo leivän pöytään, on vähän kulahtanut. Miehen pitää kestää naisen vahvuus, ja toisaalta naisen pitää antaa miehen olla haavoittuvainen ja herkkä.”
”Monilla on perhe, ja he käyvät oikeissa töissä. Minä taas leikin ja laulan. Olen miettinyt, miten tämä minun elämäni on näin erilaista.”
Ketä yritän miellyttää koko ajan? Miksi pelkään niin paljon epäonnistumista? Mitä tapahtuisi, jos lopettaisin sen? Tällaisia kysymyksiä Susanna havahtui miettimään joitakin vuosia sitten.
”Työni on ihmisten edessä olemista niin televisiossa kuin radiossa. Kaikki eivät kuitenkaan pidä minusta, ja epäonnistumisia sattuu aina. Työstä tulee raskasta, jos yrittää koko ajan olla paras versio itsestään. Siksi tekemiseen on löydettävä rentous.”
Ajoittain Susanna on potenut alemmuudentuntoa ja huonommuutta siitäkin, ettei perheettömänä täytä yhteiskunnan standardeja.
”Monilla on perhe, ja he käyvät oikeissa töissä. Minä taas leikin ja laulan. Olen miettinyt, miten tämä minun elämäni on näin erilaista. Toisaalta olisi surullista vain suorittaa jotain yhteiskunnan muottia tai muiden odotuksia.”
Susannan itsetuntoa ovat vuosien varrella vahvistaneet elämänkokemus ja terapiassa käyminen. Susanna ei usko siihen, että kritiikistä voimistuu, varsinkaan nuorena ja epävarmana. Sen sijaan silloin kaipaa hyväksyvää katsetta ja kannustavia sanoja.
Iän myötä Susanna on oppinut uudenlaista rentoutta myös itseään kohtaan.
”Aina sanotaan, että iän myötä ei enää mieti, mitä muut itsestä ajattelevat. Totuus on, että minun työssäni sillä on väliä. Viime vuosina itsekritiikkini on kuitenkin vähentynyt. Teen parhaani, ettei kaikki olisi enää niin vakavaa. Jos suunta jatkuu samana, olen viisi–kuusikymppisenä aivan irti. Elämä muuttuu rennommaksi.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 4/2025.
