
Liian tiiviistä suhteesta omiin vanhempiin kertoo se, ettei vanhemmilleen uskalla sanoa vastaan. Pelottaa, että äiti suuttuu tai loukkaantuu ja siksi nuori pari menee aina kiltisti, kun kutsu käy.
– Silloin käyttäytyy samoin kuin lapsena, pari- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta sanoo.
Moni meistä haluaa aikuisenakin kunnioittaa omia vanhempiaan, mutta kunnioittaminen ei ole Rannan mielestä sama asia kuin totteleminen.
Soitteletko äidin kanssa joka päivä?
Jos napanuora on katkaisematta, vietämme velvollisuusjouluja ja teemme vanhempien kanssa yhteisiä kesälomasuunnitelmia velvollisuudesta ja miellyttämisentarpeesta.
– Jos pari menee ja tottelee, omat suunnitelmat jäävät toteuttamatta.
Hädän hetkellä tulee soitettua ensimmäisenä äidille tai isälle, ei omalle kumppanille.
Teija-Liisa Ranta vierastaa sitä, että joka päivä pitäisi soitella omien vanhempien kanssa.
Jos vanhemmat ovat sairaita ja tarvitsevat apua, se on eri asia.
Liian tiiviistä suhteesta voi kertoa myös se, että pari viettää paljon aikaa esimerkiksi naisen vanhempien kanssa, mutta miehen vanhempia tavataan pari kertaa vuodessa.
Vanhempien roikkuminen on yleistä
Rannan mukaan lasten ja vanhempien liian tiiviit suhteet ovat melko yleisiä.
– Tavattoman usein vanhemmat eivät anna lasten erkautua. Vanhemmat voivat syyllistää, puuttua aikuisten lasten elämään ja olla sillä tavalla itse lapsenomaisia.
Miksi vanhempien kanssa ei sitten saisi olla läheinen? Eikö ole ihanaa, jos tiiviit suhteet lapsuudenkotiin säilyvät?
– Läheiselle suhteelle puolison kanssa ei ole tilaa, jos on edelleen kiinni lapsuudenkodissa. Terveesti erillinen ihminen voi itse päättää, kuinka usein on yhteydessä.
Ranta ei siis vastusta sitä, etteikö vanhempien kanssa saisi olla läheinen. Läheisyys on kuitenkin eri asia kuin symbioottisesta suhteesta johtuva tiivis yhteydenpito.
Lue myös: “Äiti ei hyväksy parisuhdettani”
Hyvässä parisuhteessa on Rannan mukaan kaksi erillistä ihmistä, joista molemmilla on oma tahto. Jos toinen miellyttää jatkuvasti vanhempiaan, yhtälö ei toimi.
Kun vanhemmista irrottautuu, suhde omaan kumppaniin voi lähentyä, omat suhteet vanhempiin parantua ja kumppanin suhde appivanhempiin parantua.