Henna Puuri, 34, opiskelija, Karjaa:

"Olen suorittaja ja jännittäjä. Vatsani on reagoinut jännitykseen ja stressiin nuoresta asti. Yritin aina koulussa vältellä tilanteita, joissa oli mentävä luokan eteen. Jännitys sai vatsani kipristelemään.

Kun parikymppisenä aloitin lähihoitajan työt, vatsa oli aina ensimmäisinä päivinä sekaisin jännityksestä. Saatoin istua vessassa minuutti­kaupalla. Reagoin vatsallani myös, jos vaihdoin töissä osastolta toiselle.

Pian ripulia, ummetusta ja turvotusta oli niin usein, että totuin. Stressi oli vatsalleni erityisen pahasta. Ennen jännittäviä tilanteita istuin vessassa ripuloimassa. Huonosti nukutun yön jälkeen heräsin vatsa kipeänä.

Vuorotyö sairaalan mielenterveysosastolla ja epäsäännölli­nen päivärytmi pahensivat oireita. Yövuorossa vatsani turposi niin isoksi, että oli pakko avata housuista nappi. Jouduin miettimään tarkkaan, mitä puin päälleni.

Vatsavaivat rajoittivat nuoren naisen elämääni. Jouduin välillä perumaan sovittuja menoja ja lähtemään aikaisemmin kotiin turvotuksen ja ilmavaivojen takia. Onneksi kaverit ymmärsivät. Olen aina ollut sinut vatsavaivojeni kanssa. Ne eivät ole vaikuttaneet itsetuntooni.

Lue myös: Vatsa kuriin Fodmap-ruokavaliolla

Isäni suvussa on paljon huonovatsaisia, joten osasin diagnosoida itselläni ärtyvän suolen oireyhtymän 25-vuo­tiaana. En tarvinnut siihen lääkäriä.

Kokeilin fodmap- ja vähä­gluteenista ruokavaliota, mutta kummastakaan ei ollut apua. Laktoositon dieetti helpotti oloa, mutta vain aluksi.

Elokuussa 2014 luulin sairastuneeni vatsatautiin. Olin kuumeessa, ripuloin ja oli oksettava olo. Kun oireet eivät alkaneet muutamassa päivässä hellittää, aloin epäillä, että kyse on muusta.

Ramppasin eri lääkäreillä, mutta minua ei otettu tosissaan. Lääkärit epäilivät norovirusta ja passittivat kotiin. Vasta kuukauden sairastelun jälkeen päivystyksen lääkäri totesi, ettei oireiluni ollut enää normaalia.

Olin jo aivan loppu. Minua oli oksettanut vuorokauden ympäri viisi viikkoa, enkä ollut pystynyt nukkumaan. Pääsin potilaaksi nykyisen ­Raaseporin sairaalan sisätautiosastolle ja sain kortisonia. Suoleni tähystettiin.

Minulla todettiin Crohnin tauti. Se on suolistosairaus, jossa osa suolesta on tulehtunut. Tauti aiheuttaa vatsakipua, ripulia, kuumeilua ja laihtumista.

Se oli iso järkytys. Muiden vatsavaivojeni lisäksi minulla oli nyt myös vakava ja pysyvä sairaus, joka vaati lääkehoitoa. Lääkäri antoi mukaani lääkereseptit ja esitteet ja lähetti kotiin. Tuntui, että jäin tyhjän päälle.

Lääkkeet eivät tehonneet. Kun kortisonikuuri loppui, ripulointi ja oksettava olo palasivat. Elämäni alkoi rajoittua neljän seinän sisään. Olin väsynyt ja epätoivoinen.

Keväällä 2015 itkin lääkärille, etten pysty menemään töihin. Olin ollut itkuinen jo pari kuukautta. Lääkäri diag­nosoi masennuksen. Sain masennuslääkkeet, mutta ne eivät auttaneet. Pian aloin kärsiä ahdistuksesta ja sain paniikkikohtauksia. Sydän tykytti ja tuli kylmä hiki. Tuntui, että oli pakko paeta paikalta.

Vasta kun masennuslääkkeen annosmäärää nostettiin kaksi kertaa, olo alkoi helpottaa.

Lue myös: Crohnin taudin oireet

Huomasin pian, että vatsavaivat ja mielenterveys­ongelmat ruokkivat toinen toisiaan. Kun Crohn-oireet jylläsivät, ahdistus paheni ja sain paniikkikohtauksia. Ja kun paniikkikohtaus iski, sain ärtyvän suolen vaivoja.

Opin erottamaan ­vatsaoireet toisistaan. Ärtyvässä suolessa vatsa kerää ilmaa, turpoaa ja menee sekaisin. Crohn puolestaan tekee ripulin lisäksi oksettavan olon.

Lääkärit keskittyivät hoitamaan vatsakipuja mutta eivät kysyneet, miten voin psyykkisesti. Tämä on väärin, koska tiedetään, että vatsa- ja mielenterveysongelmat liittyvät ­toisiinsa.

Lopulta sain ajan psykologille vuonna 2015. Kävin siellä puoli vuotta. Teimme erilaisia hengitysharjoituksia, joilla pystyin helpottamaan oloani. Sitten pääsin psykoterapiaan.

Parin vuoden ajan opettelin hallitsemaan stressiä ja työstämään ajatusmallejani. Oli pyristeltävä eroon suorittamisesta ja opeteltava ottamaan asiat rennommin.

Lue myös: Miten stressistä pääsee eroon?

Sain mieleni tasapainoon psykoterapian ja masennuslääkkeiden avulla. Samalla ärtyvä suoli helpotti.

En enää jännitä mokaamista, kuten ennen. En myöskään jää vatvomaan asioita. Takaraivossa tykyttää muisto siitä, miten kamala olo tulee, jos annan stressille vallan.

Mieleni tasapainoon vaikutti myös se, että pitkän kokeilun jälkeen löytyi lääke, jolla Crohnin tauti saatiin kuriin. Sairaus on nyt hyvässä hoidossa. Enää sen paheneminen ei saa aikaan paniikkikohtauksia.

Irtisanouduin mielenterveystyöstä pari vuotta sitten. Se oli iso kolaus, koska tykkäsin ammatistani. Henkisesti ja fyysisesti rankka vuorotyö ei kuitenkaan sopinut terveydelleni. Pääsin opiskelemaan tradenomiksi.

Runsas vuosi sitten huomasin, että olen raskaana. Olin onnellinen, mutta pelkäsin, että sairastun synnytyksen jälkeiseen masennukseen taustani vuoksi.

Vatsa oli odotusaikana välillä aivan sekaisin, ja ripuloin. Onneksi oireet johtuivat raskaushormoneista, eivätkä ­Crohnin taudin aktivoitumisesta.

Raskaus oli lopulta hyvää aikaa. Kerrankin vatsan turpoaminen kuului asiaan! Saimme terveen pojan, enkä onneksi sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen.

Vauva-arjessa oman vatsan ajattelu on jäänyt taka-alalle. Se tekee hyvää, koska oireet pahenevat, kun niitä jää miettimään.

Vatsani turpoaa edelleen päivittäin, mutta muuten voin hyvin joka tavalla. Syön yhä masennuslääkkeitä. On mahtavaa voida taas huomata, että ulkona paistaa aurinko."

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 11/2019.