Sinikka Sokka muistaa rakastumisen paremmin kuin suhteen lopun: ”Rakkaussuhteen alku on aina psykoosi”
Näyttelijä Sinikka Sokan lapsuuteen liittyi raskaita vaiheita. Hänestä on iän myötä tärkeää päästää irti kaikesta, mikä on saattanut aiheuttaa katkeruutta. Menneisyys pitää kohdata, mutta ei ole hyväksi jäädä siihen kiinni.
Sinikka Sokka, 75, teki ensimmäisen näyttelijän roolinsa 11-vuotiaana radiossa. Hän esiintyi Pikku Heidi -kuunnelmassa. Sinikan valovoimainen olemus on tuttu ja hänen äänensä tunnistettava. Onhan hän esiintynyt lukuisten eri teatterien lavoilla, monissa televisiorooleissa sekä tehnyt myös useita levytyksiä.
Nuoruutensa Sinikka eli kiihkeillä 1960- ja -70-luvuilla, ja samaa paloa hänessä tuntuu olevan edelleen. Hän on tehnyt isoja rooleja isoilla näyttämöillä.
”Työ antaa iloa ja voimaa, se kuuluu elämäni ykkösasioihin”, Sinikka sanoo.
Hän jatkaa, että palautuminen kuitenkin vaatii enemmän aikaa kuin ennen. Seuraava työrupea alkaa syksyllä, kun ryhdytään harjoittelemaan Kysy siskoilta -musikaalia Porin teatteriin. Ensi-ilta on tammikuun lopussa 2025.
Tänä kesänä työt ovat paussilla lääkärin kehotuksesta. Sinikka joutui terveydellisistä syistä perumaan roolinsa Heinolan kesäteatterissa. On aika levätä, nauttia mökkeilystä ja kesän taidetapahtumista.
Nunnien luona
”Nuorempana en tajunnut, miten suuri vaikutus sillä oli, että asuimme kahden nuoremman sisarukseni kanssa lähes vuoden poissa kotoa. Se jättää jälkeensä turvattomuuden kokemuksen.
Vanhemmilleni tuli avioero 1950-luvun puolivälissä. Me lapset jäimme asumaan äidin kanssa. Hänen oli asuntopulan vuoksi pakko sijoittaa meidät vuodeksi Turkuun, katolisten nunnien ylläpitämään sisäoppilaitokseen.
Olin hieman alle seitsemänvuotias, siskoni Malla oli neljän ja Sakke-veljeni parin vuoden vanha.
Äiti jäi Helsinkiin. Hän oli työssä Kansallis-Osake-Pankin pääkassana. Muistan, miten äiti itki käydessään meitä katsomassa. Ero hänestä oli minulle ehkä vaikeinta, olinhan vanhin lapsi, joka tunsi olevansa vastuussa myös nuoremmista sisaruksista.
Vanhimmalle tulee paljon ennenaikaisia velvollisuuksia. Voimavarat, erityisesti emotionaaliset, olivat kuitenkin pienet. Ei pienestä lapsesta ole käsittämään noin suurta vastuuta, silti hänen pitää kyetä siihen.
Äidin ikävä ja pohjaton yksinäisyyden tunne olivat päällimmäisinä sisäoppilaitoksessa. Nunnat olivat hollantilaisia ja puhuivat vierasta kieltä. Läheiseksi tuli sisar Simplicitas, joka otti meidät sisarukset siipiensä suojaan.
Tilanteessa oli jännittäväkin puolensa. Sain käydä yömessussa. Mieleeni ovat painuneet nunnien kaapujen kahina ja vyötärölle kietaistujen rukousnauhojen puuhelmien kolina.
Katolisten kirkonmenojen seremoniallisuus kiehtoi minua, niissä oli dramaattisuutta ja visuaalisuutta. Nunnien kesäpaikan Stella Mariksen kesäleirin sakramenttikulkuetta varten meidät puettiin valkoisiin ja heittelimme ruusun terälehtiä. Se oli kaunista, unenomaista.
Voi olla, että kokemus nunnien luona herätti minussa kiinnostuksen muita kulttuureja ja elämäntapoja kohtaan. Jokin ymmärrys jäi itämään.”
”Äidin kristillisen vakaumuksen mukaan lähimmäisestä piti huolehtia."Sinikka Sokka
Isän alkoholismin varjo
”Isäni oli sodassa alkoholisoitunut mies. Se leimasi lapsuuttani. Kun ihminen tulee humalassa kotiin ja on muuttunut aivan toisenlaiseksi, niin lapsikin tajuaa, että siinä on jotakin väärää.
Hän ei ollut väkivaltainen fyysisesti, mutta pelkästään se, että hänen puheensa muuttui normaalista sokeltavaksi ja kovaääniseksi, tuntui pelottavalta.
Se pelon tunne oli suorastaan kehollista, ja keho muistaa sen. Toisen puolisoni Leif Salménin kanssa uudistuivat nuo muistot Leifin liiallisen alkoholin käytön takia.
Me lapset ja äiti kannoimme isää loppuun asti, myös taloudellisesti. Isä syrjäytyi ja putosi yhteiskunnan rattaista. Hän ajelehti yömajasta toiseen.
Kun isän äiti kuoli, hän jätti isälle pienen perinnön. Hankimme sillä asunnon, jossa isä sai elää ulkonaisesti kunnon ihmisen tavoin. Hän menehtyi alkoholismiin alle kuusikymppisenä.
Äiti oli perheen kantava voima. Hän uhrautui liikaakin, hän olisi saanut ajatella enemmän itseään. Äidillä oli kristillinen vakaumus, jonka mukaan lähimmäisestä piti huolehtia. Hänen mielestään Jeesus oli ensimmäinen tasa-arvon airut.
Äiti oli lempeä taiteilijasielu, musikaalinen ja aina läsnä. Hän ei hyväksynyt kiroilua eikä tupakoimista. Alkoholin käyttö oli hänen mielestään kauheinta maailmassa, mikä oli ymmärrettävää.
Äiti oli Karjalan evakko ja rintamalotta. Hänelle oli järkyttävä sokki, kun hänelle selvisi minun vasemmistolainen maailmankuvani. Hän toivotti kuitenkin aina vappuna tervetulleeksi Agit Prop -lauluyhtyeen jäsenet syömään hänen herkullisia munkkejaan.”
Tähtiin kirjoitettu
”Olin nuoresta asti halunnut salaa näyttelijäksi. Kenties tuo halu oli olemassa jo lapsuuden ihanina kesinä, jotka vietimme isovanhempien kesäpaikassa Lopen Launosessa. Se oli entinen kansakoulu, jonka jumppasaliin ja vinttiin mahtui meitä serkuksia paljon.
Äidillä oli yhdeksän sisarusta ja kaikilla oli lapsia. Meitä oli Launosessa joskus kaksikymmentäkin serkusta kerralla. Siellä vintillä luimme vanhoja Seura-lehtiä ja Elokuva-aittoja. Ihailimme filmitähtiä. Järjestimme yleisurheilukilpailuja ja lauloimme paljon.
Näyttelijän ammatista tuli pikkuhiljaa suuri haave, mutta en päässytkään ensimmäisellä pyrkimiskerralla Teatterikouluun. Se oli kova paikka. Lapsellisuuksissani ajattelin, etten pyri sinne koskaan enää.
Suvussa oli akateemisesti koulutettuja ihmisiä, joten lähdin itsekin yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteitä.
Sisäinen palo ja intuition varmuus saivat minut kuitenkin pyrkimään ylioppilasteatteriin. Pääsin sinne, ja tutustuin muun muassa huhtikuussa edesmenneeseen Kaj Chydeniukseen, joka sävelsi Kaarina Helakisan kirjoittaman lasten musikaalin Schiivoavat serafit. Kristiina Halkola ohjasi näytelmän.
Esitin näytelmässä Magdaleenaa ja Kaj sävelsi roolihenkilölleni Magdaleenan laulun. Siitä tuli lastenlauluklassikko.
Pyrin välivuoden jälkeen uudestaan Teatterikouluun ja tällä kertaa onnistuin.
Uskon, että jotkut asiat ovat tähtiin kirjoitettu. Minun kohdallani se oli näyttelijän ja esiintyjän työ. Työ on edelleen elämäni keskiössä, se antaa iloa ja voimaa.”
”Se pelon tunne oli suorastaan kehollista, ja keho muistaa sen.”Sinikka Sokka
Tärkeät esikuvat
”Seuraavan neljän vuoden opiskeluaikana Teatterikoulussa sisäinen oveni aukesi kahteen suuntaan: maailmaan ja itseeni. Opin opettajilta ja ystäviltä muutakin kuin puheen, laulun ja kehon hallintaa. Opin maailmasta ja kulttuurista, itsestäni ja muista ihmisistä.
Marja Korhonen avasi minulle tien näyttelijän ammatin identiteettiin. Hän antoi hyvin valmisteltua palautetta. Näen hänen vaikutuksen itsessäni edelleen.
Eeva-Kaarina Volanen oli myös tärkeä. Hän oli opettajana Teatterikoulussa ja esikuvani. Myöhemmin pääsin näyttelemään Eeva-Kaarinan kanssa samaan televisiosarjaan. Larin Paraskesta kertovassa sarjassa tyttäreni Emilia näytteli Paraskea lapsena, minä nuorena tyttönä ja Eeva-Kaarina vanhana.
Esiintyvistä taiteilijoista ihailen Omara Portuondoa, hienoa kuubalaista laulajaa. Omara kävi esiintymässä Suomessa Suomi-Kuuba-seuran järjestämissä tilaisuuksissa. Sittemmin hänestä tuli maailmantähti.
Matkustin kuusikymppisenä yksin Havannaan ja pääsin seuraamaan hänen levytystään Miramarin studiolla.”
Ystävien merkitys
”Isoja taitekohtia elämässä oli tietysti ensimmäinen avioliitto Bengt Packalénin kanssa ja tyttäreni Emilian syntymä vuonna 1977.
Rakkaussuhteen alkuhan on aina psykoosi. Mitä energiaa ja huumaa rakastuminen tuottaakaan! Muistan rakastumiset paremmin kuin suhteiden loput, elämässä oli paljon kaikkea suurta ja järisyttävää.
Parisuhteet ja eletty elämä ovat kuitenkin opettaneet sen, ettei mikään eikä kukaan ole täydellinen. En halua unohtaa niitä aikoja, kun sain kokea pitkien seurustelujen ja avioliittojen ihanuudet ja kurjuudet.
Silti nykyhetkessä on hyvä elää. Saman katon alla olisi nyt haasteellista elää mahdollisen uuden kumppanin kanssa. Oma koti on muodostunut niin yksityiseksi.
Tyttäreni Emilia työskentelee toiveammatissaan ala-asteen opettajana. Minulla on kaksi ihanaa ja rakasta lastenlasta, Emilian 11- ja 17-vuotiaat pojat.
Minulla on useampi ystävä, ja tässä iässä heillä on hyvin suuri merkitys. Parasta heissä on heidän lojaalisuutensa, tiedän että heihin voi luottaa. Hyvä ystävä myös hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, ja se on suurta viisautta. Ystävät auttavat ottamaan etäisyyttä omaan itseen ja omiin murheisiin huumorin avulla.
On tärkeää, että ystävän kanssa osataan kuunnella molemmin puolin sydämellä. Neuvojen antamista kysymättä pitäisi välttää. Toisaalta kysymme ehkä liiankin harvoin toisiltamme, mitä sinä tekisit minun tilanteessani. Ainahan voi ystävän kanssa pohtia vaihtoehtoja.
Olen hölösuu, ja kun vauhtiin pääsen, tulee puhuttua ohi suunsa. Olen kaukana hiljaisesta ja rauhallisesta ihmisestä. Kärsivällisyyttä opettelen yhä.”
”Täytyy hyväksyä ja kunnioittaa elettyä elämää.”Sinikka Sokka
Haaveilua maalla
”Täytettyäni 72 ostin Somerolta mökin. Somerolta siksi, että kun teimme edesmenneen Juha Mujeen kanssa Musta Saara -näytelmää Kansallisteatterissa, hän huokaisi aina viikonlopun lähestyessä: Ihanaa, pääsen Somerolle!
Kyselin, millainen mökki hänellä oli, ja se vaikutti juuri sellaiselta, mikä sopii yksin elävälle naiselle: osakeyhtiömuotoinen kuuden mökin yhteisö, jonka maa-alueella on kolme lampea. Kaikki asukkaat auttavat tarvittaessa toisiaan, ja sinne on Helsingistä lyhyt ajomatka, reilut puolitoista tuntia.
Mökille menen aina kun tekee mieli, jos se on mahdollista. Istun suurien honkien keskellä haaveilemassa ja suunnittelemassa. Olen teettänyt sinne yhden ison terassin ja toivottavasti saan vielä toisen.
Sinne on istutettu kirsikkapuita ja niitä tulee vielä lisää. Mökin takana on luonnontilaan jätetty metsä. Pihalla on kauden kukkia, joita pikkuhiljaa istuttelen lisää. En kuvittele perustavani isoa puutarhaa, se on valtava urakka.
Minulle tuottaa suurta iloa keväisin nähdä, miten istutukseni ovat pärjänneet talven yli ja miten kaikki puut ovat kasvaneet. Enimmäkseen haluan tonttini pysyvän kuitenkin luonnontilassa.”
Runot tuottavat iloa
”Luen mielelläni aina kun on aikaa. Pidän muun muassa suomalaisista naisrunoilijoista, kuten Eila Kivikkahosta, Eeva Kilvestä ja Eeva-Liisa Mannerista. Runoja on kertynyt hyllyyn monen niteen verran.
Saatan ottaa runokirjan käteeni, lukea muutaman runon ja panna kirjan takaisin hyllyyn. Se tuottaa suurta iloa.
Yksi suuri kirjailijasuosikkini on Joel Haahtela. Hänen tekstinsä on meditatiivista, mystistä ja ihanaa. Hänen kirjansa rauhoittavat omaa mielenkuohuani.
Kuuntelen paljon musiikkia, klassista ja jazzia. Kun haluan palautua, niin jazz toimii. Mielialasta riippuen kuuntelen myös suuria vanhoja säveltäjiä, kuten Bachia, Brahmsia ja Schubertia.
Rentouttavaa on lisäksi vesijuoksu, pyrin käymään uimahallissa kahdesti viikossa. Usein radalla on myös kavereita, joiden kanssa voi samalla jutella.
Laitan mielelläni ruokaa ja pidän ruokakutsujakin. Niiden järjestäminen on palkitsevaa mutta vanhemmiten perfektionismini vuoksi hidasta.
Esimerkiksi pääsiäispäivälliseksi tein lampaanviulun, jonka opin aikoinaan Matti Rossilta. Siitä alkoi ruoanlaittoharrastukseni 1960-luvulla: asuin Uudenmaankadulla kimppakämpässä kolmen miehen kanssa, joista Matti oli yksi.”
"Vaikka olisi kuinka energinen, niin palautuminen on hitaampaa. On luonnon laki, etteivät samat säännöt enää päde kuin nuorempana."Sinikka Sokka
Muisti saa kyytiä
”Takanani on kiivas työtahti. Yhden kauden aikana esitettiin Tampereen Teatterissa 164 kertaa Anastasia-musikaalia, missä minulla oli leskikeisarinnan rooli.
Syksyllä Turussa ensi-iltansa saaneessa Cabaret-musikaalissa esitin Fräulein Schneideria 50 kertaa. Tajusin vasta jälkeenpäin, miten väsynyt olin. Työskentelin kahdessa eri kaupungissa ja työtahti oli kiivas.
Näyttelijän työssä kyse ei ole pelkästään siitä, että hyppäät lavalle ja esiinnyt. Koko päivän esitys on mielessä. Keho on liikkeessä, ja mieli myllertää siihen valmistautuessa.
Nuorena olin levoton ja innokas esitysjakson päättyessä; eikö nyt ala jo seuraava työ! Nyt tarvitsen pitemmän palautusjakson. Vaikka olisi kuinka energinen, niin palautuminen on hitaampaa. On luonnon laki, etteivät samat säännöt enää päde kuin nuorempana.
Työ antaa kuitenkin muistille kyytiä, mikä on hyvä juttu. Oppiminen hidastuu iän myötä ja aikaa tekstin opettelussa menee puolet enemmän kuin ennen.”
Liike eteenpäin
”Tärkeintä on elämä itse. Itseään ja muita pitää kohdella hyvin; pyrkiä tasa-arvoon, olla ennakkoluuloton, utelias, seikkailunhaluinen ja luottaa elämään.
En jää jumittamaan ja pyörimään menneissä. Toivon, että kaikilla olisi kyky päästä asioiden yli. Menneiden jauhaminen ei johda mihinkään. Se syö sisintä ja vie valtavasti energiaa. Vanhoja asioita voi mielessään käsitellä, mutta niiden yli pitää päästä.
En välttele negatiivisia tunteita, mutta kateuden, katkeruuden ja kaunaisuuden ei pidä antaa voittaa. Haluan pyrkiä hyväksyvään suhtautumiseen.
Pitää olla armollinen paitsi muille, myös itselleen. Täytyy hyväksyä ja kunnioittaa elettyä elämää. Menneisiin ei voi palata, joten kannattaa päästää irti kaikesta, mikä on aiheuttanut katkeruutta. Naurua ja huumoria ei saa unohtaa.
Minulle sopiva mietelause on, että kyllä tästäkin selvitään. Olen mielestäni aikamoinen selviytyjä.”
Sinikka Sokka
on Helsingissä asuva näyttelijä ja laulaja. Hän oli yksi vasemmistolaisen Agit Prop -lauluyhtyeen perustajajäsenistä. Teatterikoulusta valmistuttuaan Sinikka työskenteli Helsingin Kaupunginteatterissa. Sen jälkeen hän oli lähes 10 vuotta KOM-teatterissa. Sittemmin hän on työskennellyt televisiossa ja teattereissa eri puolilla maata sekä tehnyt levytyksiä. Sinikalla on aikuinen tytär sekä kaksi lastenlasta.
Kuvauspaikka Cafe Monami, Rastilan kartano
