Sinikka Piippo neuvoo yksinkertaisen ja ilmaisen keinon, jolla jokainen voi lisätä itsetuntemusta ja tuoda rauhaa elämään
simppeli oivallus
Sinikka Piippo neuvoo yksinkertaisen ja ilmaisen keinon, jolla jokainen voi lisätä itsetuntemusta ja tuoda rauhaa elämään
Puut ovat opettaneet Sinikka Piipolle epäitsekkyyttä ja läsnäolon taitoa.
Teksti

Kuvat

11.11.2023
 |
Kauneus ja Terveys

Jo lapsena tunsin vahvaa yhteyttä puihin. Muistan, kun naapurimme tontilla oli valtavia koivuja. Niistä yksi kaadettiin. Surin koivua niin paljon, että itkin. Äiti sanoi minulle, että älä itke, elämässä tulee vastaan vielä paljon vaikeampia ja kipeämpiä asioita.

Äidin sanat jäivät kaikumaan mieleeni. En uskonut hänen sanoihinsa silloin enkä usko vieläkään. Mielestäni kaikki turha kuolema on surullista, oli kyseessä mikä elämänmuoto tahansa.

Sinikka Piippo, 67

on kasvitieteilijä ja ­biologi. Hänen kirjansa Puiden kertomaa ilmestyi kesäkuussa 2023.

Asun synnyinkodissani Helsingin Tapaninkylässä. Pihani eroaa muista alueen pihoista. Minun pihallani on metsäpuutarha, jossa kasvaa paljon rehevää luontoa ja jopa 46 eri puulajia. Tunnen jokaisen puun.

Kun minulla on huolia, istahdan pihapuun juurelle. Silloin pääsen yhteyteen todellisen itseni kanssa. Puiden kuunteleminen johdattaa minut hiljaisuuteen ja opettaa olemaan läsnä hetkessä.

Puut ovat antaneet elämääni valtavasti tasapainoa, rauhaa ja terveyttä. Ne ovat vahvistaneet itsetuntemustani.

Puut ovat antaneet elämääni valtavasti tasapainoa, rauhaa ja terveyttä.

Kun puita kuuntelee, ne kertovat tehtävistään ja huolistaan maapallolla.

Olen puhunut paljon etenkin puutarhani pihapuiden kanssa. Puut ovat huolissaan muun muassa maan vähenevästä elinvoimasta ja lähellä olevasta melusta. Melu ja esimerkiksi kaivuutoimet aiheuttavat tärinää, joka vaikuttaa haitallisesti puiden rakenteisiin ja rikkoo niiden juuristoa.

Ilmastonmuutos ja kuivuus ovat puille vakavia ongelmia. Niiden takia isojenkin puiden juuret kuolevat ja hyönteisvauriot lisääntyvät.

Olen joutunut suojelemaan puita usein. Asuinalueeni on melko tiiviisti rakennettu, ja joitain naapureitani häiritsee se, että puuni varjostavat heidän pihojaan. Olen myös avannut suuni joka kerta, kun olen nähnyt, että kauniita paikkoja kaadetaan sileäksi.

Minusta on kummallista, että ihmiset haluavat suojella kaukana olevia puita esimerkiksi kansallispuistoissa, mutta lähellä olevat puut tuntuvat rasitteilta.

Meillä ihmisillä on paljon opittavaa puiden viisaudesta ja asenteesta.

Kun katselen ympärilläni olevaa puutarhaa ja sen hyönteisiä ja kasveja, ajattelen, että ne ovat ihme. Mistään puusta tai ötökästä ei tarvitse päästä eroon.

Meillä ihmisillä on paljon opittavaa puiden viisaudesta ja asenteesta. Puut ovat epäitsekkäitä, ne haluavat auttaa ihmistä. Myös ihmisten tulisi toimia enemmän yhteisen hyvän eteen. Antaessaan muille, saa myös itselleen hyvää.

Juttu on ilmestynyt aiemmin Kauneus ja Terveys -lehdessä 12/2023.

Kommentoi +