
5 uutta hyvinvointikirjaa – yksi auttaa pääsemään yli vastoinkäymisistä
Kun sinulla on hetki aikaa, käännä huomio itseesi. Näiden kirjojen avulla hiot sekä piirtäjän että hierojan taitojasi.
1. Kiitollisuuden voima

Kiitollisuus raivaa tilaa toivolle, kun haasteet ja vastoinkäymiset painavat mieltä. Jo muutaman asian löytäminen ja muistiin paneminen luovat pohjan, jolle voi rakentaa valoisampaa huomista.
On ihmeellistä, miten pienikin ilon pilkahdus saa hymyn huulilleni – sen ei tarvitse olla kuin auringossa kimmeltävä meri tai läheltä kuuluva nauru.
Sofia Kuujoki: Kiitollisuuskirja
2. Vapaita viivoja

Oletko koskaan toivonut, että osaisit piirtää kuin Michelangelo? Minä olen. Vaikka kynä pysyy kädessäni hyvin, piirtämisessäni on aina suorittamisen makua. Tiedän keskittyväni liikaa yksityiskohtiin, mikä puolestaan rajoittaa luovuutta.
Kolmen minuutin piirtämishaasteiden kanssa aikaa näpertelyyn ei ollut. Kynä liikkui vapaasti, ja kiireen sijaan tunsin pääseväni rentouttavaan flow-tilaan.
Barbara Baumann: Luonnostele! – Avaimet rentoon piirtämiseen
3. Hoitava kosketus

Rullaus, painallus, hieronta – vyöhyketerapiassa edistetään mielen lisäksi kehon hyvinvointia. Käsissä olevien heijastealueiden avulla voi lievittää erilaisia vaivoja. Selkeät kuvat ja ohjeet auttoivat oikeiden kohtien löytämisessä. Pieni hetki itselle rauhoitti ja rentoutti.
Stefanie Sabounchian: Paina tästä! Käden vyöhyke- terapiaa aloittelijoille – Käytännöllinen menetelmä hyvinvoinnin edistämiseksi
4. Hauskaa kokkausta

Haluaisitko kokeilla uunipuuroa, joka maistuu korvapuustilta tai mokkapalalta? Pienten aterioiden ei tarvitse olla toistuvasti samoja tai tylsiä. Päiväni saikin aivan uudenlaisen alun, kun aloitin sen hauskalla ja mehevällä porkkanakakku-puurolla.
Parasta on, että resepteissä ruuat makeutetaan valkoisen sokerin sijaan muun muassa hunajalla tai taateleilla.
Julia Ahvenus: Päivän paras ateria – Helpot ja terveelliset aamu- ja välipalat
5. Jumppaa itsetuntoa

Millainen olet mielestäsi? Tietoisen itsetutkiskelun avulla itsestään löytää hienoja puolia, joita ei aiemmin ollut huomannutkaan.
Sohvi Nyman: Olet ihana – Työkirja
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 8/2025.