Rakastin juoksemisessa erityisesti niitä ohikiitäviä hetkiä, kun molemmat jalat olivat yhtä aikaa ilmassa. Silloin tunsin painottomuuden ja vapauden tunnetta sekä onnistumisen iloa, kun pystyin liikuttamaan kehoani niin. Maisemakin vaihtui mukavan rivakasti.

Sitten selkäni alkoi kipeytyä. Ensin asvaltilla juostessa, sitten kaikissa maastoissa. Juokseminen oli lopettava.

Olin siitä aluksi surullinen mutta sitten huomasin, että painottomuutta ja vapautta voi tuntea myös vaikka luonnonvesissä uidessa. Välillä uin rannalta toiselle, välillä kellun ja ihmettelen hassunäköisiä pilviä, välillä naukkailen termarista kahvia laiturilla. Voiko parempaa olla!

Vaikka olin saanut juoksemisesta paljon fyysistä ja henkistä hyvää, uudet lajit saivat minut näkemään, että suhdettani liikuntaan olivat määrittäneet myös hölmöt, vahingollisetkin uskomukset kuten:

Ollakseen hyväkuntoinen ihmisen on juostava. Treeni ei ole tehokasta, jos se ei tunnu vähän pahalta. Treeni ei ole treeni, jos ei tule kunnolla hiki. Lenkkiä ei lopeteta kesken eikä jätetä väliin (jos ei ole pää kainalossa)… Ei ihme, että selkä kipeytyi.

Nykyisin ajattelen, että kaikenlainen liikunta on arvokasta, oli se sitten ­juoksemista, kävelyä, kuntosalilla ­treenaamista, imurointia, pihahommia tai pyöräilyä lähikauppaan. Tärkeintä on, että liikunnasta tulee hyvä olo ja lisää jaksamista, ei jatkuvia kipuja ja väsymystä.

Kävely on lajeista ihanimpia. Sen avulla voi nostaa tehokkaasti kuntoa ja lempeästi rentoutuakin. Kokeile molempia personal trainer, hyvinvointivalmentaja Anne Partasen laatimilla ohjeilla, jotka löydät jutusta sivulta 36 alkaen. Mukavia treenejä!

Pääkirjoitus on julkaistu Kauneudessa ja Terveydessä 10/2022.