
Jokaisen Eevan Kahdeksan oppituntia rohkeudesta -podcast-jakson vieraana on ihminen, joka on oppinut olemaan rohkea.
Suomessa on melkein 1,6 miljoonaa äitiä, ja heistä käytännössä jokainen on pelännyt synnytystä. Jopa joka viides on pelännyt niin paljon, että se on aiheuttanut tuskaa, painajaisia ja ahdistusta.
”Hetket, joissa olen ollut mielestäni rohkea, on ollut se tapa miten olen synnyttänyt neljä lastani”, kymmenhenkisessä uusperheessä arkea pyörittävä näyttelijä Sanna Stellan kuvailee.
Kun Sanna Stellan odotti ensimmäistä lastaan, hän pelkäsi kuollakseen synnyttämistä. Silmien edessä pyöri elokuvistakin tutut kauhukuvat. Myös monet synnytystarinat ovat täynnä verta, kipua ja kauhunsekaisia hetkiä.
Synnytyspelostaan huolimatta Sanna Stellan päätti kuitenkin mennä pelkoaan kohti ja synnyttää luomuna, ilman kivunlievitystä.
”Halusin kokea sen raakana”, Hyvien synnytystarinoiden kirja -teoksen kirjoittanut Stellan kertoo.
”Menin ensimmäiseen synnytykseen – kuten kolmeen seuraavaankin – hyvin nöyränä, koska se on suuri tuntematon, jossa voi tapahtua mitä vaan. Mutta löysin synnytyksessä itsestäni älyttömän voimavaran ja rohkeuden, vaikka minua pelotti.”
Myös kuolemanpelko oli läsnä todella voimakkaasti.
”Kuolemanpelko kuuluu myös synnyttämiseen, mutta siitä ei paljon puhuta.”
Kuuntele Sanna Stellanin tarina rohkeudesta:
Sanna Stellan kertoo myös kokevansa elämättömän elämän pelkoa. Pelko vahvistui, kun Sannan hyvä ystävä kuoli syöpään.
”Näin kuoleman läheltä ja miten yhtäkkiä se tuli ja vei täysin terveen, fantastisen ja elinvoimaisen ihmisen pois”, Stellan kertoo.
”Sen jälkeen tajuaa elämän rajallisuuden. Mietin kuolemaa joka ikinen päivä, että olenko elänyt arvojeni mukaisesti. Olenko elänyt täysillä? Mitä se nyt sitten tarkoittaakin, välillä täysillä pötköttelyä.”
Eeva-lehden haastattelussa Sanna Stellan kertoi, että pelot ovat lisääntyneet myös vanhemmuuden myötä – ja että pahinta olisi tulla katkeraksi, kyyniseksi ja huolestuneeksi vanhukseksi. Miten hän aikoo estää sen?
Kuuntele Sanna Stellanin haastattelu Spotifyssa:
Kuuntele kaikki Eevan Kahdeksan oppituntia rohkeudesta -podcast-jaksot:
- Jakso 1: Samu Haber ja nuoren miehen rohkeus
- Jakso 2: Lenita Airisto ja sodan keskelle syntyneen rohkeus
- Jakso 3: Matleena Kuusniemi ja epäoikeudenmukaisuudesta syttyvä rohkeus
- Jakso 4: Marja Aarnipuro ja sairauden karaisema rohkeus
- Jakso 5: Kati Outinen ja tuntemattomaan hyppääjän rohkeus
- Jakso 6: Johanna Vehkoo ja häpeän kukistamisen rohkeus
- Jakso 7: Sanna Stellan ja pelosta versova rohkeus
- Jakso 8: Marko Björs ja lukkiutuneen miehen rohkeus
Eeva-podcast vie sinut kiinnostavien ihmisten tarinoiden äärelle
Löydät Eevan 8 oppituntia rohkeudesta myös Google Podcasteista ja muista yleisimmistä podcast-palveluista. Podcastia ovat Mari Paalosalo-Jussinmäen lisäksi tehneet tuottaja Sami Kuusela, taustatoimittaja Katri Koskinen ja äänisuunnittelija Panu Pentikäinen, Pulu Studio.