Koulun edessä raikui Maamme-laulu. Kolme noin kymmenenvuotiasta tyttöä marssi tietä edestakaisin laulaen.
Aivan Pirkkalan ala-asteen vieressä kasvoi metsä, jossa lapset leikkivät ja joka oli tärkeä Toivion lähiön asukkaille. Kun metsä uhattiin hakata pois 1990-luvun lopulla, koulu vetosi kuntaan ja muutama oppilas lähti marssimaan metsän säilyttämisen puolesta.
”Alue oli aivan ihana. Se oli ensimmäinen mielenosoitukseni – ja samalla ensimmäinen tärkeä kokemukseni yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta”, Sanna Marin kertoo.
Metsä kaadettiin vastarinnasta huolimatta. Sanna ei kuitenkaan lannistunut. Koululaiset istuttivat hakkuualueelle puuntaimia.
”Opetus ei ollut se, että me hävisimme ja metsä menetettiin. Opin sen sijaan sen, että takaiskusta huolimatta voin vaikuttaa siihen, mitä sen jälkeen tehdään. Nyt siellä kasvaa taas metsää”, hän sanoo.
Nuori vaikuttaja
Sanna Marinista, 32, puolestaan on kasvanut merkittävä vaikuttaja.
Kotikaupungissaan Tampereella hänet valittiin 27-vuotiaana kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi heti ensimmäisellä valtuustokaudellaan. Hän tuli tunnetuksi puheenjohtajana, joka piti valtuutetut asian ytimessä, kun piti viedä eteenpäin raitiotien kaltaisia suuria kehityshankkeita.
Viime eduskuntavaaleissa Sanna Marin nousi eduskuntaan. Lisäksi hän toimii puolueensa SDP:n varapuheenjohtajana. Hän osallistuu näkyvästi keskusteluun, puhuttiinpa sitten taloudesta, #metoo-kampanjasta tai työttömien asemasta.
Sähäkkä väittelijä ei kavahda kritiikkiä, eikä hän epäröi haastaa poliittisia vastustajiaan.
Mistä rohkeus ottaa kantaa tulee?
”Uskon, että se saadaan kotoa, kasvatuksesta ja tietysti myös omasta maailmankatsomuksesta”, Sanna sanoo.
Joskus tottuneenkin väittelijän tunteet kuohahtavat.
”Suutun, usein. Jos reaktioni on voimakas, asia on tärkeä ja siitä pitää puhua.”
Hän kertoo yrittävänsä muistaa laskea kymmeneen ennen kuin antaa palaa Twitterissä. Virheitten tekemistä hän ei kuitenkaan pelkää.
”Moni poliitikko varoo liikaakin sanomisiaan. Jos olen väärässä, voin pyytää anteeksi. Tavoitteeni on, että oppisin virheistäni ja selviytyisin niistä.”
Sanna sanoo naurahtaen, että poliitikon on hankalaa vitsailla sosiaalisessa mediassa. Viesti tulkitaan usein kirjaimellisesti.
”Olen kokeillut sarkasmia, ei onnistunut. Ehkä poliitikon pitää olla vähän tosikko”, hän sanoo merkitsevästi hymyillen.
Sateenkaariperheen ainoa lapsi
Sanna Marin oli seitsemänvuotias perheen muuttaessa Pirkkalaan Toivion lähiöön. Sitä ennen asuttiin Helsingissä. Pääkaupungissa Sanna oli tottunut siihen, että ympärillä oli monenlaisia ihmisiä.
Nyt naapurissa asui ydinperheitä. Perheissä oli äiti ja isä, jotka kävivät töissä, joilla oli monta lasta ja keskiluokkainen elämäntapa, auto tai kaksi sekä omakotitalo.
”Olin sateenkaariperheen ainoa lapsi. Me asuimme rivitalokolmiossa vuokralla, ja meillä oli vähemmän rahaa kuin muilla. Tiesin jo lapsena, että perheeni oli erilainen kuin muiden.”
Sannan perheeseen kuuluivat äiti ja tämän naisystävä. Äiti oli lähtöisin työväenluokkaisesta perheestä ja elänyt varhaislapsuutensa lastenkodissa. Hän muutti omilleen ja aloitti työnteon jo 15-vuotiaana.
”Äitini teki monenlaisia töitä ja oli välillä työttömänä. Vaikka hänen polkunsa on ollut aika kova, sitä ei arvaisi. Äiti on hyvin myönteinen ihminen.”
Sanna sanoo, ettei perhetausta vaikuttanut hänen kaverisuhteisiinsa. Lapsi kuitenkin vaistoaa hienovaraisimmatkin viritykset. Naapurustossa ja koulussa perheen erilaisuudesta vaiettiin tyystin.
”Tuohon aikaan ei edes oikein ollut käsitteitä, joilla sateenkaariperheistä olisi voinut puhua. Kotona meillä kuitenkin oli avoin ilmapiiri, ja sain aina vastauksen, jos minulla oli kysyttävää.”
Tietoisuus erilaisuudesta ei kuitenkaan vaivannut Sannaa. Hän sanoo, että usein oletetaan, että lapsuus muovaa automaattisesti aikuisuudesta tietynlaisen.
”Esimerkiksi perheen vähävaraisuus ei kuitenkaan sanele ihmisen elämänpolkua, jos yhteiskunta on sellainen, että se tarjoaa mahdollisuuksia kaikille.”
Toisaalta tiedetään, että akateemisuus periytyy Suomessa todella vahvasti.
Jos vanhemmat ovat lääkäreitä tai muissa akateemisissa ammateissa, nuoresta on luontevaa hakeutua opiskelemaan. Sannalla ei ollut kotona tällaista mallia.
”Siitä huolimatta tiesin varhain, että haluan yliopistoon.”
Kodin lämmin henki
Perhetausta ei aina kerro kaikkea kodista. Sanna puhuu lämpimästi äitinsä luomasta hengestä.
”Vaikka äitini ei ollut kouluttautunut, meillä oli sivistynyt ilmapiiri. Luimme kirjoja ja keskustelimme yhteiskunnallisista asioista.”
Kodin avoimuus ja kannustus valoivat itseluottamusta.
”Ajattelin aina, että totta kai voin mennä opiskelemaan.”
Sanna on valmistunut Tampereen yliopistosta hallintotieteiden maisteriksi.
Tampere toimi sisällissodan näyttämönä vuonna 1918. Tapahtumia muistellaan tänä talvena kaupungin teattereissa, oopperassa ja museoissa.
Sannasta on hyvä, että sadan vuoden takaista historiaa käsitellään rehellisesti mutta sovinnollisesti. Hänen oman perheensä muisti ei ulotu sisällissotaan saakka.
Äidin suku on pieni, eivätkä isovanhemmat äidin puolelta ole enää elossa. Kytköstä isän sukuun ei ole lainkaan. Isä oli alkoholisti eikä ollut läsnä Sannan lapsuudessa.
”Minulla ei ole oman suvun tarinoita. Olen tullut maailmaan sukupolvien jatkumosta irrallaan.”
Erilaiset lähtökohdat
Juurettomuuttaan Sanna Marin ei sure. Hänen on toisinaan vaikea ymmärtää sitä, kuinka monet suhtautuvat lähtökohtiinsa voimakkain tuntein.
”Voisin varmaankin katsoa maailmaa siitä kulmasta, millaista epäoikeudenmukaisuutta olen kohdannut tai mistä jäänyt paitsi.”
Hän ei kuitenkaan aidosti koe asioita niin.
”Tulevaisuudella on minulle enemmän merkitystä kuin sillä, mitä oli ennen. Toivon, että oppisin katsomaan myös taaksepäin.”
Sanna miettii usein omaa hyväosaisuuttaan.
”Ehkä se johtuu vähävaraisesta taustastani. En silti koe nykyisestä hyväosaisuudestani huonoa omaatuntoa, koska olen tehnyt töitä, jotta olen päässyt eteenpäin.”
Omaa asemaa on kuitenkin tärkeä pohtia siksi, että monilla menee huonommin.
”Maailmantuskani ei ole tässä suhteessa hellittänyt.”
Oikea ja väärä
Sanna Marinilla on ollut pienestä pitäen vahva käsitys oikeasta ja väärästä. Jo koululaisena hän väitteli ja otti kantaa oppitunneilla ja kavereiden kesken.
Poliittisen herätyksen Sanna koki kuitenkin vasta parikymppisenä. Oma tausta vaikutti vahvasti siihen, minkä puolueen arvot hän koki läheisiksi.
”Olen elämässäni nähnyt sen, että tarvitsemme toisiamme ja yhteiskunnan tukiverkkoja, jotta voisimme tulla miksi vain haluamme. Se on vapautta.”
Sateenkaariperheen lapsena hänelle on tärkeää tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.
Puolueen valittuaan Sanna ei halunnut olla rivijäsen.
”Olin kunnianhimoinen alusta asti. Ajattelin, että on pyrittävä eteenpäin, jotta voi vaikuttaa asioihin ja muuttaa maailmaa.”
Tavoite on yhä sama, vaikka toisinaan hänen uskonsa poliittiseen järjestelmään on ollut koetuksella.
”Suurin osa on politiikassa sydämellään mukana, mutta joukossa on myös niitä, jotka suhtautuvat politiikkaan pelinä, keinona tavoitella valtaa vain sen itsensä vuoksi. Sitä minun on vaikeaa ymmärtää.”
Valtaa hän käyttää itsekin.
”Se on väline. On kuitenkin turhaa pyrkiä valtaan, jos ei ole mitään asiaa, jota haluaa puolustaa tai ajaa.”
Alussa nuoren poliitikon silmissä kaikki väylät näyttivät olevan auki.
”Mutta mitä pidemmälle politiikassa etenee, sitä vaikeakulkuisemmaksi tie muuttuu. Siihen vaikuttaa valitettavasti myös sukupuoli. Politiikka on yhä miehinen maailma.”
Tulevaisuus ei pelota
Sanna Marin suhtautuu kuitenkin luottavaisesti tulevaisuuteen.
”Minussa on vain voimistunut halu edistää naisten asemaa ja tasa-arvoa. Pitää vain jaksaa tehdä töitä ja pitää meteliä.”
Lähivuosina hän haluaisi jatkaa kansanedustajana ja vaikuttamista yhä korkeammalla tasolla. Jos haluaa vaikuttaa, pitää pyrkiä johtaviin asemiin.
”Esimerkiksi pääministeri käyttää merkittävää valtaa. Tavoitteet kannattaa asettaa korkealle, mutta tarkkoja urasuunnitelmia ei pidä tehdä”, hän pohtii.
Sannan ja hänen avomiehensä esikoinen syntyy tammikuussa.
”Lapsi on meille suuri onni.”
Hän on nähnyt omalla työpaikallaan eduskunnassa, millaista suhtautuminen uranaisten äitiyteen voi ikävimmillään olla: oletetaan, että työt jäävät hoitamatta ja kunnianhimo sammuu.
”Naisilla on oikeus saada kaikki. Yhdenkään naisen ei pitäisi joutua valitsemaan uran ja perheen välillä, koska kokee, että se ei ole mahdollista vaativan työn vuoksi. Se on liian iso uhraus”, Sanna painottaa.
Hän hoitaa lasta kesän loppupuolelle asti ja palaa sitten eduskuntaan. Puoliso pitää loput vanhempainvapaasta ja ottaa hoitovastuun lapsesta.
Työ on intohimo
Sanna korostaa, että kysymys on hänelle erittäin tärkeä.
”En olisi suostunut tekemään mieheni kanssa lasta, jos hän ei olisi samaa mieltä. Haluan, että isä on lapsen kanssa täysipainoisesti, kun lapsi on pieni. Isällä on oikeus – ja velvollisuus – hoitaa lastaan.”
Päätös oli parille luonteva myös siksi, että Sanna veikkaa haluavansa palata töihin nopeasti.
”Kansanedustaja toimii ihmisten luottamuksen varassa. Tämä ei ole minulle vain duuni vaan intohimo.”
Sanna sanoo naurahtaen, että suunnitelmat saattavat tietysti muuttua lapsen synnyttyä.
Sanna Marin haluaisi olla äiti, joka valaa lapseensa intohimoa ja elämänhalua.
”Kunpa osaisin kasvattaa hänet niin, että hän tuntisi paloa johonkin tärkeään asiaan ja että voisin kannustaa ja tukea häntä, mitä hän sitten tekeekin.”
Sellaisen kasvatuksen Sanna sai omalta äidiltään.
”Hän on uskonut minuun aina. On tärkeää, että lapsi näkee asiat sellaisina, että ne on mahdollista saavuttaa.”
Sanna Marin haluaa huolehtia myös lapsensa ikäpolvelle jäävästä perinnöstä.
”Meidän pitää pysäyttää ilmastonmuutos, muuten tulevilla sukupolvilla on todella vaikea tilanne.”
Äidiksi tuleminen ei kuitenkaan ole tehnyt hänestä entistä huolestuneempaa.
”Mutta ehkä äitiyden myötä asioista tulee aiempaa henkilökohtaisempia.” ●
Haastattelu on julkaistu Eevassa 1/2018. Nettiversiota on muokattu.
