Viime jouluna Sam Taskisen työpaikalla teatterissa oltiin tekemässä uudenlaista toteutusta jouluoratoriosta. Versiossa Samin olisi pitänyt vaihtaa asua lavalla. Teoksen esittäminen alusvaatteisillaan tuntui uskonnollisesta laulajasta epämiellyttävältä. Kun hän otti asian esille, ohjaaja oli hämmästynyt siitä, että sukupuolivähemmistöön kuuluva on kristitty.

Samin kihlattua Emma McNairya asia ärsyttää yhä. Tapaus nimittäin kertoo ooppera-alalla yleisistä ennakkoluuloista.

”Ihan kuin transihmisten ihmisyys aina yllättäisi ohjaajat: kaikki eivät olekaan samanlaisia tai vastaa jotain kapeaa stereotypiaa”, Emma kuvailee.

SAM JA EMMA TYÖSKENTELEVÄT Kasselin valtionteatterissa Saksassa. Sam ilmoitti transtaustastaan julkisesti kaksi ja puoli vuotta sitten, Emma on ollut avoimesti queer 17-vuotiaasta lähtien.

Molemmat tietävät, millaista on työskennellä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvana perinteikkäässä oopperamaailmassa, jossa tekemisen tavat ovat olleet samanlaisia hyvin pitkään. Vanhoissa rakenteissa ei ole aina helppo luovia.

”Ooppera on aika rankkaa naisille ylipäänsä. Perinteisissä suosituissa oopperoissa on esimerkiksi huomattavasti vähemmän rooleja korkeaäänisille laulajille”, sopraanoa laulava Emma sanoo.

Sam on äänityypiltään bassobaritoni.

”Tilanteeni on erityinen, koska olen nainen, joka kilpailee miesten kanssa matalaäänisistä rooleista. Jotta tulisin valituksi, minun täytyy olla paljon parempi laulaja kuin sellaisen hakijan, jonka fyysinen olemus vastaa roolihahmoa.”

Joskus Sam valitaan rooliin nimenomaan transtaustan vuoksi. Se voi olla hyvä asia, mutta joskus se voi Samin mukaan olla vain pintapuolinen yritys luoda vaikutelma yhdenvertaisuudesta.

Sam sanoo suoraan, jos roolissa on ongelmia, koska stereotyyppiset hahmot ylläpitävät haitallisia käsityksiä transihmisistä esimerkiksi hyperseksuaalisina. Onneksi ensimmäinen produktio transition jälkeen sveitsiläisessä Theater St. Gallenissa oli kunnioittava.

”Minut nähtiin naisena ja ihmisenä. Kokemus oli rohkaiseva. Sain perspektiiviä, ja osaan nyt sanoa ei tai ehdottaa muutoksia, jos minulle tarjotaan jotain, mikä ei ole ok.”

Sam puhuu avoimesti myös neuropsykiatrisista diagnooseistaan ja Ehlers-Danlosin oireyhtymästään, jonka vuoksi hän käyttää toisinaan keppiä kävellessään.

”Ableistinen maailma kannustaa peittämään piirteet, joita pidetään heikkouksina. Oikeasti ne ovat vain erilaisia tapoja, joilla aivot tai keho toimivat. Kaikki nämä ominaisuudet myös tekevät minusta uniikin taiteilijan.”

”Sam puhuu sujuvasti useita kieliä ja pystyy oppimaan musiikkia ulkoa nopeasti. Yliliikkuvuuden takia hän voi vääntää kehonsa asentoihin, joihin useimmat eivät pysty. Näistä jutuista on myös hyötyä tässä työssä”, Emma kuvailee puolisoaan.

Jatkossa laulajat haluaisivat nähdä yhdenvertaisemman ja moninaisemman ooppera-alan.

Se tarkoittaisi esimerkiksi enemmän naisia ja sukupuolivähemmistöjä säveltäjiksi ja ohjaajiksi.

OOPPERAN PARIIN laulajat ovat kulkeneet erilaisia reittejä. Sam lauloi oopperalavalla ensi kertaa parikymppisenä, Emma taas aloitti oopperan kuorossa Yhdysvaltojen Austinissa jo 8-vuotiaana.

Menestynyt oopperaura edellyttää taidemuodolle omistautumista, ja ooppera onkin monin tavoin pariskunnalle tärkeää elämässä. Oopperainstituutioissa ei kuitenkaan aina ole tilaa tuoda esiin kaikkia puolia itsestään. Silloin omat projektit ovat merkityksellisiä. Emma on esimerkiksi työstänyt konserttia säveltäjänaisten teoksista yhdessä pianistin ja sellistin kanssa.

Myös oopperan ulkopuoliset kokemukset auttavat rakentamaan omaa taiteilijuutta.

”Meditoin kahdesti päivässä. Lisäksi olen noita. Olen käynyt noitaleirillä kolmesti viimeisen puolentoista vuoden aikana”, Emma kertoo.

Juttu on julkaistu Trendissä 4/23.