"Kuusi vuotta sitten olin viittomakielen tulkkina eräissä juhlissa. Se ilta muutti elämäni ja vei minut lopulta joogaopettajaksi ja asumaan kartanoon.

Olin opiskellut viittomakieltä, sillä halusin kommunikoida paremmin kahden kuuron serkkuni kanssa. Lopulta minusta tuli tulkki.

Noissa juhlissa oli vieraana mies, joka hakeutui lähelleni monta kertaa illan aikana. Pidin häntä komeana mutta hieman ylimielisenä. Sitten hän tuli pyytämään numeroani.

Hämmennyin, sillä tulkkina tehtäväni on mahdollistaa muiden ihmisten välinen kanssakäyminen, ja itse pysyttelen taustalla, ulkopuolisena. Tilanne oli siksi minulle vaikea, ja halusin siitä äkkiä pois. Niinpä annoin nopeasti numeroni. Mies otti minuun yhteyttä, suostuin treffeille, ja hän paljastuikin ihanaksi tyypiksi.

Salamarakastuimme, mutta tiemme erkanivat. Vahva side välillämme säilyi, vaikkemme nähneet toisiamme pitkään aikaan. Sitten kaksi vuotta myöhemmin tapasimme uudelleen.

Mies oli silloin suunnitellut muuttavansa vähäksi aikaa Balille ja pakannut jo tavaransa. Kun aloimme seurustella, hän muutti suunnitelmaansa.

En ollut valmis lähtemään toiselle puolelle maailmaa toisen unelman perässä. Päätimme kuitenkin, että otamme kuukauden lomaa ja kokeilemme, miltä Balilla asuminen tuntuu.

Bali oli ihanan vehreä: ympärillä oli viidakkoa ja iltaisin ilmassa surisivat hyönteisten äänet. Merkittävintä oli kuitenkin aika. Olin viettänyt aikataulutettua elämää. Oli outoa laskeutua arkeen, jossa ei ollut aikatauluja eikä menoja. Se oli tarpeellinen pysähdys.

Palattuamme päätimme, että lähdemme muutaman kuukauden päästä takaisin puoleksi vuodeksi. Tällä kertaa halusin tehdä reissussa myös jotain hyödyllistä itseäni varten.

Yhtenä yönä ennen lähtöä valvoin ja löysin netistä filosofiapainotteisen joogakoulutuksen Balilta. Olin joogannut vuodesta 2009, mutta halusin oppia lisää joogan perinteestä. Niinpä hain ja pääsin mukaan.

Tuolloin en todellakaan ajatellut, että minusta tulisi joogaohjaaja. Olin lähdössä joogaamaan vain itseni tähden, ja se tuntui jopa itsekkäältä.

Koulutus Balilla oli intensiivistä: opetusta oli kuukauden ajan kuutenä päivänä viikossa 11 tuntia päivässä.

Joogakoulu oli vehreä keidas keskellä Ubudia. Sen ympärillä oli viidakkokasvillisuutta, ja ikkunoista tulvi sisään valoa ja lempeä tuuli. Löysin siellä joogasta henkisen kotini.

Koulussa korostettiin ulkoisten auktoriteettien sijaan sisäistä viisautta. Joogan maailmankuva täydensi omaani ja antoi sille nimen. En ole ikinä uskonut uskontoihin, mutta minulla on ollut vahva luotto elämään.

Ajattelen myös, että asiat tapahtuvat syystä. Luotan siihen, että kun tuntuu oikealta, päätös on oikea. Näin olen päätynyt tekemään monia ratkaisuja elämässäni.

Lisäksi uskon suvaitsevaisuuteen ja rakkaudelliseen lähestymistapaan: haluan olla hyvä läheisilleni, muille ihmisille, eläimille ja luonnolle.

Bali toi elämääni filosofian lisäksi uuden perheenjäsenen. Eräänä aamuna lähdimme temppelialueelle auringonnousun aikaan. Pieni valkoinen koiranpentu tarttui siellä välittömästi kiinni saronkiini ja seurasi meitä.

Kysyimme työntekijältä, kenen koira se on. Hän sanoi, ettei kenenkään. Päätimme, että jos koira seuraa meitä vielä autollemme, ehkä voimme ottaa sen mukaan. Temppelissä asui myös kaksi aikuista koiraa. Niistä toinen lähti seuraamaan meitä ja pentua autolle asti. Sitten se kääntyi pois.

Se oli koskettavaa. Koira oli luultavasti pennun emä. Aivan kuin se olisi tullut saattamaan sen meille. Toimme pennun Suomeen ja nimesimme Baliksi.

Kun palasimme Suomeen, valvoin jälleen yhtenä yönä. Valvon usein silloin, kun minulla on käynnissä muutos tai luova prosessi. Yöllä on aikaa ajatella ja intuitioni on vahvempi.

Päädyin katsomaan netistä toimitiloja ja päätin perustaa joogastudion. Mieheni oli ideaa vastaan, mutta olen tällaisissa asioissa omapäinen.

Avasin Joogaholian huhtikuussa 2019. Lähdin joogayrittäjäksi tuntematta ketään joogapiireistä ja ilman yhtään asiakasta. Rehellisesti sanottuna en voi suositella sitä kenellekään.

Alkuajat olivat rankkoja. Tein tulkin töitä, pyöritin studiota, opettelin yrittäjyyttä ja kävin samaan aikaan läpi raskaita asioita elämässäni. Olin voimieni äärirajoilla, ja muut elämän osa-alueet jäivät.

Joogaan lähes päivittäin, ja se suojeli minua, enkä palanut loppuun. Tein vain lempeitä harjoituksia. Päätin tuolloin, että elämässäni pitää olla aikaa läheisilleni. Olen opetellut rajaamaan työntekoa, ja tuntuu hyvältä, että voimani ovat palanneet.

Asuimme ennen Helsingin keskustassa, mutta viime vuonna aloin kaivata omaa pihaa ja lähemmäs luontoa. Mieheni ehdotti minulle espoolaista, 1850-luvulla rakennettua kartanoa, joka oli ollut jo pidempään myynnissä.

Se oli kuitenkin meille liian iso. Olemme läheisiä siskoni ja hänen perheensä kanssa. Niinpä kysyimme, haluavatko he muuttaa kartanoon. Vastaus oli: todellakin.

Joulukuussa muutimme. Meitä asuu kartanossa nyt neljä aikuista, neljä koiraa ja osittain siskoni kuusivuotias poika.

Yhdessä asumisessa on ollut opettelemista, mutta olemme taitavia keskustelemaan. Minusta on ihanaa, kun kotona on elämää, voimme syödä yhdessä ja on lenkkiseuraa.”

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.