”NUOREMPANA HALUSIN olla tyrmäävän kaunis. Nyt sanoisin, että hedelmällisen ja pantavan näköinen. Ihailin Victoria’s Secretin malleja ja sairastuin syömishäiriöön.

Näen, että naiselle ulkonäkö tarjoaa mahdollisuuksia maailmalla ja luo turvallisuuden tunnetta patriarkaalisessa järjestelmässä.

Naisia arvotetaan edelleen pääsääntöisesti ulkonäön kautta. Tämä on sisäänrakennettu tapa eli yhteiskunnallinen rakenne, josta pitäisi irtisanoutua.

KIRJOITIN VUOSIA suosittua blogia kauneudesta. Edustin konventionaalista kauneusihannetta: olin kaunis, mutta en liian kaunis ja meikkaamalla sain itseni näyttämään supertähdeltä. Näin moni on voinut samaistua minuun.

Kauneuskäsitykseni on muuttunut sen jälkeen, kun ymmärsin, että niin kauan kuin arvotamme toisiamme ulkonäön perusteella, se kuinka hyvältä näyttää, ei koskaan riitä itselle tai maailmalle. Olen tehnyt viihdealalla töitä palvotun kauniiden ihmisten kanssa ja huomannut, että vaikka olisit kuka tahansa, samat epävarmuudet ja riittämättömyyden tunteet ovat taustalla aina, kun kauneus korreloi vallan kanssa.

Innostin aikoinaan blogini lukijat tavoittelemaan itsevarmuutta ja valtaa kauneuden kautta mahdollisimman vähällä vaivalla ja annoin ostosuosituksia kosmetiikkatuotteista. Nyt harjoitan ulkonäköaktivismia, jossa irtisanoudutaan stereotyyppisen kauneuden ihannoinnista ja tunnistetaan kauneus muuallakin kuin vammattomissa ja laihoissa cis-naisissa.

SUHTEENI KAUNEUTEEN on ristiriitainen ja tasapainottelen sen kanssa jatkuvasti. Olen kasvanut ja varttunut lihavana ja saanut tuntea, että en kuulu joukkoon. Muokkasin kehoani rajusti, treenasin ja kokeilin eri dieettejä.

Vasta muutama vuosi sitten olen alkanut saavuttaa kehorauhan. Sen on mahdollistanut itseeni ihmisyyden kautta tutustuminen ja kauneudella leikitteleminen.

Meikkaan harvoin itseäni ja vitsailenkin, että olen meikkaaja joka ei meikkaa. Haluan kapinoida luonnollisuuden puolesta, vaikka toisinaan upotankin itseni glitteriin ennen töihin lähtemistä. On kiinnostava tarkkailla sitä, millaisia odotuksia laittautumiseen liittyy ja miten huomaamatta arvotamme toisiamme sen perusteella.

Pidän siitä, että meikkaamalla voi muokata itsensä tuntemattomaksi. Minua puhuttelee Drag queen -estetiikkaa. Olen itsekin vähän sellainen, että joko en meikkaa tai sitten meikkaan itseni tuntemattomaksi.

Minua viehättää ihmiset, kuten Amala Ratna Zandile Dlamini (@dojacat) ja Ashton Nicole Casey (@ashnikko). He leikittelevät kauneudella eivätkä ota sitä vakavasti.

OMASSA ULKONÄÖSSÄNI tykkään korostaa kulmiani, jotka värjään itse parin kuukauden välein. Hiukset olivat pitkään statement-elementtini ja värjäsin niitä sokkiväreillä. Tunsin olevani oma itseni, ja hiukset loivat sellaisen efektin kuin toivoinkin: poikkesin massasta.

Olisi ihana, jos voisin edelleen värjäillä hiuksiani herkullisilla sävyillä, mutta niiden kunto ei kestä sitä. Haluan, että tulevaisuudessa tukkani pysyy päässä.

En ikinä tuomitse ihmisiä, jotka muokkaavat ulkonäköään tai haluavat tehdä sillä töitä: me kaikki yritämme parhaamme ja meillä täytyy olla vapaus tehdä omat valintamme. Rehellisin ajatukseni on, että kauneuden ylläpitämiseen käytetään turhaa rahaa ja resursseja eikä  kukaan oikeasti tarvitsisi tiettyjä toimenpiteitä.

Kun ulkonäköään muokkaa, on tiedostettava mitä ja miksi sen on tekemässä. Maailmassa on tilaa sille, että kelpaamme sellaisina kuin olemme.

ENITEN OMAAN ULKOISEEN kauneuteen vaikutan sisältä käsin enkä tarkoita ravintoa vaan aivojani. Olen henkisesti siinä kunnossa, että olen linjassa itseni kanssa ja voin jakaa turvallisesti ajatuksia kauneudesta muille.

Vuosien terapia on luonut pohjan, että osaan työskennellä ajatusteni kanssa. Yritän aggressiivisesti muistaa olla itseni puolella ja haluan varmistaa arvojani muullakin kuin ulkonäöllä.

Niin kauan kuin naisen valta määrittyy ulkonäöstä käsin, emme voi olla vapaita. Pitäisi oivaltaa, ettei kauneus asu ulkonäössä.”

Juttu on julkaistu Trendissä 4/2023.