Kun Saara Kotkaniemi laihdutti tv-roolia varten, häntä pelotti nuoruuden syömishäiriön takia – miesystävälläkin oli tiukka mielipide asiasta
Näyttelijä Saara Kotkaniemi, 38, sairastui nuorena syömishäiriöön. Kova treeni televisiosarjaa varten nosti taas pintaan nuoruuden kokemukset.
”Armottomuus on ollut läsnä kehosuhteessani nuoresta lähtien. Silloin oli vallalla hyvin laiha vartaloihanne. Olin kyllä hoikka, mutta toivoin, että vartaloni olisi toisenmallinen. Minulla on kulmikas lantio, lyhyehkö selkä eikä selkeää vyötäröä.
Ajattelin, että jos olisin laihempi tai lihaksikkaampi, se auttaisi. En kuitenkaan koskaan ollut tyytyväinen. Kun yritin muuttaa kehoani, sairastuin syömishäiriöön.
Itsetuntoni oli nuorena muutenkin repaleinen. Se korostui, kun pääsin parikymppisenä opiskelemaan Teatterikorkeakouluun. Vertasin itseäni muihin opiskelijoihin ja ajattelin, etten tule pärjäämään alalla. Tajusin, että pelkäsin esilläoloa ja muiden arvostelevaa katsetta. Minun oli pakko korjata asia, jos halusin olla näyttelijä.
Saara Kotkaniemi on 38-vuotias näyttelijä, joka asuu Helsingissä näyttelijä-puolisonsa Nicola Perot’n ja kahden lapsensa kanssa.
Kävin psykoterapiassa kaksi vuotta intensiivisesti. Se on ollut parhaita päätöksiä, joita olen elämässäni tehnyt. Isoin oivallukseni terapiassa oli se, että kelpaan sellaisena kuin olen. Voin olla avoin ja oma itseni, ja se saa riittää.
Jos en nykyisin saa roolia, en enää tunne, että syy on minussa ja että olen jotenkin viallinen. Sen sijaan ajattelen, että tein parhaani, eikä rooli ollut minua varten.
Ikä ja lasten saaminen ovat korjanneet kehosuhdettani, ja suhtaudun kehooni armollisemmin kuin nuorempana. On uskomaton ihme, kun oma kroppa pystyy kantamaan ja synnyttämään kaksi ihanaa lasta.
”Pelkäsin etukäteen syömisen tarkkailua, koska minulla on syömishäiriötausta.”
Näyttelijäntyö on sekin parantanut kehosuhdettani. Vartaloni on nykyään vahvasti työvälineeni. Se korostui uusimmassa roolissani Pohjoisen tähti -sarjassa, jossa näyttelen huipputason nyrkkeilijää.
Sarjaa on kuvattu kaksi kautta, ja sain niiden välissä kuopukseni. Olen siis treenannut itseni kahdesti siihen kuntoon, että näytän uskottavalta nyrkkeilijältä. Se oli fyysisesti iso haaste, vaikka liikun normaalielämässäni säännöllisesti: juoksen, pelaan tennistä, joogaan ja käyn salilla.
Ensimmäistä kautta varten treenasin 8,5 kuukautta, toista kautta varten 6,5 kuukautta 2–5 kertaa viikossa. Treenimäärä kasvoi loppua kohden, ja treenit olivat yhdistettyä voimaharjoittelua ja nyrkkeilyä.
Minun piti opetella sarjaa varten oikeasti nyrkkeilemään, ja se oli haastavaa. Lisäksi jouduin ensin syömään tavallista enemmän, jotta saisin kasvatettua lihasmassaa, ja sen jälkeen minun piti rajoittaa syömisiäni, jotta lihakset erottuisivat.
Pelkäsin etukäteen syömisen tarkkailua, koska minulla on syömishäiriötausta. Kerroin asiasta personal trainerilleni ja pyysin, että siihen kiinnitetään huomiota. Minua huolestutti, että ruokailun rajoittaminen jää päälle. Miesystävänikin sanoi, että kun kuvaukset loppuvat, syömisen tarkkailun pitää heti loppua.
Oli ilo huomata, etten jäänyt kuvausten loputtua jumiin syömisen rajoittamiseen. Kehoni on kuitenkin ollut ihmeissään menneestä treeni- ja ruokarääkistä. Nyt, kun syön taas normaalisti, painoni on noussut helpommin kuin aiemmin. Minua jännittää, palaako kehoni tasapainoon.
”Minulla on ehkä vähän vääristynyt ajatus ikääntymisestä, sillä minulla on supervanhemmat.”
Viime vuosina minussa on noussut suuri kiitollisuus kehoani kohtaan, koska se lähes nelikymppisenäkin kestää vaativan treenirääkin ja 12 tunnin fyysiset kuvauspäivät. Ymmärrän, ettei se ole kaikille mahdollista.
Minulla on ehkä vähän vääristynyt ajatus ikääntymisestä, sillä minulla on supervanhemmat. Isäni on 81-vuotias ja pelaa jääkiekkoa, jalkapalloa, tennistä sekä golfia ja tekee kesäisin mökillä mäkijuoksutreenejä. Äitini on seitsemänkymppinen, ja hän on alkanut kilpailla tenniksessä. Toivon, että kroppani ikääntyy samalla tavalla.
Ikä on saanut minut vähän miettimään, pitäisikö alkaa käydä säännöllisesti kosmetologilla ja käytänkö oikeanlaista kosmetiikkaa. En kuitenkaan voi kuvitella, että tekisin kasvoilleni kauneustoimenpiteitä piilottaakseni ikääntymisen merkkejä. En ajattele, että vain nuoret ovat kauniita, vaan myös ikääntyvä nainen voi olla hyvin kaunis ja upea.
Elämäni motto on Pocahontas-elokuvasta, jossa Kaarnamuori sanoo: Kuuntele sydämesi ääntä. Se on suuri klisee, mutta olen noudattanut sitä ja se on tuonut elämääni paljon hyvää ja johdattanut oikeille teille.”
Asia, jota en kerro somessa:
”Sensuroin julkisella tililläni lasteni kasvot ja pitkitän sellaisten asioiden julkaisemista, jotka herättävät huomiota. Kerroin esimerkiksi avioerostani vasta, kun kaikki läheiseni tiesivät siitä.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 3/2025.
