
Saan voimaa
Puolisoni Meri saa minut aina hyvälle tuulelle. Hän on suurin voimavarani. Kun tutustuin Meriin, elämässäni oli raskaampi vaihe enkä ollut nauranut pitkään aikaan. Minulla oli heti hauskaa hänen kanssaan, mikä tuntui ihmeelliseltä.
Merin kanssa hassuttelu auttaa jaksamaan. Elämään kuuluu vaikeitakin asioita, ja joskus keskityn työhön niin, että siitä tulee vakavaa puurtamista. Kun nauramme, laulamme ja tanssimme kotona, unohdan huolet.
Ärsyynnyn
Arvostan ihmisissä rehtiä ja reilua asennetta. Epäoikeudenmukaisuus ärsyttää minua eniten. En kestä sitä, että ihmisiä kohdellaan huonosti. Ulkomailla kaipaan suomalaista rehellisyyttä.
Onneksi osaan olla tarvittaessa vaativa. Minulla oli vanhempi brittiläinen miesmanageri, joka toimi epäreilusti minua kohtaan. En hyväksynyt hänen käytöstään vaan pidin puoliani. Tämä oli selvästi uusi tilanne hänelle. Nuorilta naisilta ei odoteta vahvuutta ja suorapuheisuutta.
Opin
Olen ymmärtänyt, että asiat tapahtuvat, kun niiden on aika ja tarkoitus tapahtua. Tällä alalla joutuu usein tilanteisiin, joissa sanotaan ei. Sitä ei kuitenkaan pidä jäädä surkuttelemaan. Jos joku asia epäonnistuu, se pitää ottaa siunauksena ja ymmärtää, ettei asian pitänytkään onnistua. Sen sijaan voi tapahtua jotain paljon hienompaa.
Hyvä esimerkki tästä oli, kun julkaisin ensin viisi levyä oman levy-yhtiöni kautta. Ihmiset ihmettelivät, miksi en mennyt jollekin isolle levy-yhtiölle. Ulkopuolisen paineen takia harkitsin asiaa, mutta minulle ei tarjottu sopimusta, sillä tein musiikkia vain englanniksi. Asia harmitti minua, ja ehdin jo miettiä, pitäisikö minun muuttua. Myöhemmin olin onnellinen, etten tehnyt sitä. Jos minulla olisi ollut levytyssopimus, en olisi voinut osallistua Iso-Britannian X Factor -laulukilpailuun kolme vuotta sitten. Olisin jäänyt vaille mieletöntä kokemusta.
Saara Aalto
- 32-vuotias laulaja ja lauluntekijä, joka asuu Lontoossa puolisonsa Meri Sopasen kanssa.
- Harrastaa itsensä kehittämistä ja koirien kanssa lenkkeilyä.
- Uusi albumi Fairytale – Joulun taikaa julkaistiin marraskuussa 2019.
Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 15-16/2019