"Olin opiskeluaikoina usein flunssassa. Kerran osallistuin ravitsemusasiantuntija Jaakko Halmetojan pitämään superfood-infoon, koska halusin parantaa vastustuskykyäni. Tilaisuudessa sain vinkin, että nokkonen ja valkosipuli voisivat auttaa sairasteluun – ja minä olin juuri syönyt kotona puolikkaan karkkipussin!

Vähitellen flunssakierre päättyi, ja innostuin yhä enemmän smoothieista ja raakaruokatrendistä. Minulla myös todettiin keliakia, ja kiinnostuin gluteenittomasta ruokavaliosta. Tulevaisuuden urani alkoi vähitellen muotoutua.

Lapsena ajattelin, että minusta tulisi lääkäri kuten äidistäni. Olen aina ollut kiinnostunut hyvinvoinnista, mutta myöhemmin tajusin, että lääkärin työ ei sopisi minulle. Sitä vastoin löysin monen mutkan kautta oman hyvinvointiurani.

Harrastin lukioon asti joukkuevoimistelua ja kävin treeneissä kuutena päivänä viikossa. Kokkasin itselleni terveellisiä ruokia ja leivoin leipiä. Voimistelun lopettamisen jälkeen tanssin ja kävin joogassa.

Lukion jälkeen en ajatellut hyvinvoinnista uraa vaan hain opiskelemaan informaatioverkostojen koulutusohjelmaan Aalto-yliopistoon.

Ajattelin, että sopisin teekkareiden joukkoon, koska en pitänyt itseäni luovana vaan analyyttisena. Yliopistolla huomasin, että halusin opiskella lisää ranskaa ja lähdin Sveitsiin vaihtoon. Siellä luin paljon blogeja ja innostuin bloggaamisesta.

Perustin ensimmäisen blogini vuonna 2013. Aloitin blogini sattumalta hyvään aikaan, juuri kun hyvinvointi­trendi oli alkamaisillaan.

En halunnut olla paasaaja vaan kertoa intohimoistani, ruuanlaitosta ja hyvinvoinnista. Aloin jakaa helppoja ja maukkaita arkireseptivinkkejä ja ajatuksia hyvinvoinnista perheelleni ja kavereilleni, mutta reseptit alkoivat vedota suurempaankin yleisöön. Pari vuotta myöhemmin aloin kirjoittaa Tuulia-blogiani englanniksi ja suomeksi.

Opiskeluaikanani tein työharjoitteluani mainostoimistossa. Silloin oivalsin, miten paljon arvostan ekologisia ja eettisiä arvoja. En voinut seistä kaikkien brändien arvojen takana ja markkinoida pitsaa. Päätin, että haluaisin tehdä arvojeni mukaista työtä.

Vierastan vaikuttaja-sanaa enkä ole koskaan ajatellut tietoisesti, että rakennan itsestäni julkista brändiä, vaan olen edennyt intuitiolla.

Blogini alkoi menestyä onnenkantamoisen kautta. Opiskelujen jälkeen pystyin työllistämään itseni, ja perustin osakeyhtiön.

Tutustuin pr-tapahtumassa Vanelja-blogia pitävään Virpi Mikkoseen ja päädyimme tekemään yhdessä kirjan vegaanijäätelöistä. Se oli ensimmäinen Yhdysvalloissa julkaistu suomalainen ruokakirja.

Teos menestyi kansain­välisesti ja sen jälkeen töitä tuli niin paljon kuin jaksoin tehdä.

Menin virran mukana.

Elämäni mullistui kaksi vuotta sitten, kun minusta tuli äiti. Synnytyksestä palautuminen kesti tosi kauan, mikä oli sokki. Tunteiden kirjo ja pitkittynyt baby blues yllättivät minut, enkä kokenut voivani hyvin.

Olen aina ollut urheilullinen ja raskauden aikanakin urheilin tosi paljon, mutta synnytyksen jälkeen keho tuntui pitkään vieraalta.

Minulla ei ollut ruusuisia kuvia äitiydestä alun perinkään, mutta toivoin vain, että vauva olisi hyvä nukkumaan. Olen aina ollut huonouninen, ja tiesin, että väsymys muuttaa ihmistä. Poikamme Eelis osoittautui huonoksi nukkujaksi.

Kun on valvonut yöt kulkien ympyrää vauva rintarepussa, itsestä ei ole kauheasti jäljellä.

Kun Eelis oli seitsemän kuukautta, lähdimme kuukaudeksi Kaliforniaan ja vuokrasimme sieltä kivan asunnon. Mieheni oli silloin isyys­lomalla ja olin sopinut sen verran työjuttuja, että meillä oli varaa lähteä. Vuoden pimeimpään aikaan tullut tauko arjesta oli pelastukseni ja auttoi jaksamaan.

Saimme uniohjausta ja hoito­apua kotiin, kun Eelis oli vajaan vuoden. Olisi pitänyt pyytää apua jo aiemmin, mutta emme vain pyytäneet.

En ehkä osannut sanoa, miten väsynyt olen. En silti hävennyt oloani, vaan saatoin soittaa itkien äidille tai siskolleni.

Uuvuttava vauvavuosi vaikutti siihen, miten ajattelen urasta hyvinvoinnin parissa. Kun olo on ollut tosi väsynyt, ei tee mieli jakaa eteerisiä smoothiekuvia someen. Monet kollegat tekevät vauvavuonnakin töitä, mutta minulle oli saavutus jo se, että pääsin suihkuun.

Äitiyslomani aikana somen tahti tuntui kiihtyvän. Jos haluaa olla vaikuttaja, pitää olla paljon tehokkaampi kuin minä. Äitiysloman lopulla aloin ajatella, että minusta ei ehkä olisi siihen enää sataprosenttisesti.

Aloin kaivata jotain ihan uutta. Vuosi sitten sain vähän yllättäen viestinnän ja markkinoinnin freelance-työn. Ystäväni oli jäämässä äitiys­lomalle, ja minä sain paikan. Aloin tehdä ensimmäisiä niin sanottuja oman alan töitä. Tiedostan, että minulla on käynyt urallani superonnekkaasti.

Viime syksynä aloimme elää päiväkotiarkea. Samalla hain uutta työrytmiä ja välillä tein töitä iltaisinkin. Se ei ollut hyvä idea, koska lapsemme heräilee edelleen öisin. Meinasin väsyä jälleen.

Myös koronakevät tuntui aluksi stressaavalta, kun työt vähenivät hetkeksi. Nyt suhtaudun nöyrästi työ­elämään ja tiedän, että joskus voi käydä niin, ettei töitä ole. Ura on ennemmin maraton kuin pikajuoksu.

Viimeisten parin vuoden aikana olen muistuttanut itseäni siitä, että oma jaksaminen ja uni on se, mistä en enää halua karsia. Opettelen koko ajan vetämään rajojani enkä tee töitä iltamyöhään. Väsymys ei saa olla tabu.”

Juttu on julkaistu aikaisemmin Trendissä.