Heidi kärsi 8 vuoden ajan niin runsaasta valkovuodosta, että öisin lakanat kastuivat – sitten tutkimuksissa löytyi jotain yllättävää

Havahduin ensimmäistä kertaa siihen, ettei valkovuotoni ole normaalia, kun vuokrasimme kaveriporukalla paljun. Olin huolissani siitä, että valutan valkovuotoa kylpyveteen. Kenelläkään muulla ei ollut tällaista ongelmaa. Kävin iltaa varten ostamassa elämäni ensimmäisen kuukupin valkovuodolle ja hakeuduin lääkäriin.

Syy oireille löytyi kahdeksan vuotta myöhemmin.

Kärsin runsaasta valkovuodosta vuosia. Valkovuoto lorisi vessassa niin, etten tiennyt, onko se pissaa vai vuotoa. Junassa en uskaltanut istua, koska pelkäsin, että jätän penkkiin jäljen.

Häpesin erityisesti vuodon hajua. Se oli epämiellyttävintä, mitä olen haistanut. Huoltoasemalla pelkäsin, että haju menee oven alta viereiseen koppiin.

Kotona nuorimmainen poikani tuli kerran sanomaan, että minun jälkeeni vessa haisee aina tosi pahalle. Hänen oli selvästi vaikea ottaa asia puheeksi. Sovimme perheen kesken, että varmistan ennen vessaan menoa, haluaako joku muu käydä ensin.

Olin siihen aikaan töissä varhaiskasvatuksessa. Kollegani eivät varmasti tienneet, miten tarkkaan tunsin heidän vessarutiininsa. Tarkkailin sitä, missä välissä oli minun rakoni käydä vessassa.

Ravasin lääkärissä vuoden välein. Minulta otettiin papakokeet ja bakteeriviljelyt, kokeiltiin hiivanpoistoa ja antibiootteja. Mitään ei löydetty.

Vaikeimmalta tuntui se, ettei kukaan tuntunut uskovan minua. Monesti lääkäri tuntui toivovan, etten enää tulisi valittamaan samaa vaivaa.

Minulle hoettiin vuosia, että kaikki ovat erilaisia ja toiset vuotavat enemmän kuin toiset. Tiesin silti, että jokin on vialla. Ei ole normaalia, että valkovuodon vuoksi joutuu vaihtamaan terveyssidettä viisi kertaa päivässä ja nukkumaan pyyhe jalkojen välissä, ja silti kaikki paikat ovat koko ajan märkänä.

Mieheni ei voinut halata minua lujaa, sillä muuten alushousuihini lorahti vuotoa.

Haju paheni ja vuoto lisääntyi vuosien mittaan. Loppuvaiheessa mitkään terveyssiteet eivät pidätelleet vuotoa, vaan minulla piti aina olla mukana vaihtovaatteet.

Viimeisellä kerralla julkisessa terveydenhuollossa vanhempi naislääkäri totesi, ettei minussa ole mitään vikaa. ”Sinulle on tehty kaikki, mitä voidaan tehdä. Naiset nyt vanhetessaan alkavat haista, kokeile vessanraikastinta”, lääkäri sanoi.

En kehdannut kysyä lääkäriltä, haisetko sinäkin. Kotona itkin ja raivosin puolisolleni.

Lopulta löysin yksityislääkärin, joka on erikoistunut vuoto-ongelmiin. Vastaanotolla kyyneleet valuivat poskilleni, kun jälleen kerran asetuin tutkimuspöydälle.

Lääkäri nousi ylös tutkimusasennosta ja sanoi: ”Tämä ei ole normaalia, meidän pitää tutkia tätä tarkemmin.” Siitä tuli arvostettu ja kuultu olo, ja sen jälkeen minulle tehtiin lisää kokeita ja tarkempia ultrauksia.

Lääkäri soitti muutaman päivän kuluttua: diagnoosi on löytynyt. Kohtuni on täynnä limarakkuloita, jotka täyttyvät ja tyhjenevät. Hoitona on kohdunpoisto.

Oloni puhelun jälkeen oli helpottunut mutta epäuskoinen. Saadaanko tämä vihdoin loppumaan?

Heräsin leikkauksen jälkeen keskellä yötä sairaalasängystä ilman alushousuja. Kokeilin lakanaa ja jalkoväliäni.

Sänky oli kuiva.

Minä olin kuiva.

Aloin itkeä onnesta. Teki mieli herättää koko huone ja huutaa: Tajuatteko te naiset, että minä olen kuiva!

Lääkärin kanssa halasimme ja riemuitsemme yhdessä.

Oli juhlan paikka käydä pissalla kotona ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen. Pakotin perheeni vessaan haistelemaan, ettei siellä haise mikään.

Seuraavat kaksi viikkoa menivät huurussa. Haaveilin kesämekoista, raikkaasta tuulenvireestä jaloissa ja keltaisista bikineistä.

Sitten lääkäri soitti taas. Tutkimuksissa oli paljastunut kamala yllätys sekä minulle että lääkäreille: sairastan harvinaislaatuista kohdunkaulansyöpää. Sellaista, joka ei näkynyt kokeissa eikä sisätutkimuksissa.

Lääkäri sanoi, että vuoto on todennäköisesti ollut alun perin keholle ystävällistä, mutta syöpä on kasvanut pikkuhiljaa vuodon takia otollisissa olosuhteissa.

Nyt valmistaudun sytostaatti- ja sädehoitoihin. Se tuntuu epäreilulta.

Olen kuitenkin valitettavasti sillä tavalla onnekas, että rakas ystäväni kävi juuri syöpähoidot läpi. Olemme nauraneet yhdessä sille, että teimme läpystä vaihdon.

Kliseistä, mutta perhe, ystävät ja musta huumori ovat voimavarojani. Minun on pakko saada nauraa näille tosi vakaville asioille.

Äitini on pian 80-vuotias, ja olemme puhuneet siitä, miten paljon naiset ovat kautta aikojen joutuneet häpeämään kehonsa eritteitä. PMS-oireita, kuukautisia ja vaihdevuosia vähätellään ja niille naureskellaan. Siksi päätin puhua julkisesti näistä asioista.

Rohkeus tulee kyllästymisestä. Nelikymppisyys on tuonut mukanaan sitä asennetta, etten jaksa enää hävetä.

Tarinani on kesken, mutta sitähän elämä on: aina vähän kesken sieltä ja täältä.

Luotan siihen, että paranen, ja kohta taas mennään eteenpäin.”

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 7/2024.