”’ETKÖ OLLENKAAN MIETI PERHETTÄSI ja sitä, miten traumatisoit lapsesi? Onneksi lapsilla on isä, joka on tasapainoinen.’

Kun ilmoitin Instagram-tililläni lähteväni kuukaudeksi yksin Thaimaahan, inbox räjähti. Tällaistako sitä joutuu äitinä ja naisena vielä tänä päivänä kuulemaan? Vaikka ei kritiikki täysin yllättänyt. Olin kuullut vastaavaa ennenkin.

Kun kaksi kouluikäistä lastamme olivat pieniä, mieheni asui viikot eri kaupungissa kahden vuoden ajan. Silloin sain kuulla, miten olin saattanut päästää mieheni lähtemään pois ja jättämään lapset. Kuinka vinksahtanut yhteiskuntamme onkaan, kun kaikesta syytetään äitiä.

ENSIMMÄISEN KERRAN lähdin viikoksi reissuun ilman perhettäni esikoisen ollessa vuoden. Jo silloin huomasin, miten tärkeää oma aika on ja miten paljon se antaa. Ja toisaalta, miten paljon ihmetystä sellainen herättää.

Nyt ihmetyksen sijaan sain suoraa kritiikkiä. Jotkut kyseenalaistivat lähtöni, koska olin saanut lapseni lapsettomuushoitojen kautta. Koska olin taistellut kaikki nämä vuodet saadakseni lapset, heidän mielestään oli väärin jättää lapset.

Kun nostin saamaani kritiikkiä Instagramiin, sain paljon kannustavia viestejä. Kuitenkin ainoastaan yksi tai kaksi oli valmiita samaan. Joka kerta kun nostin somessa asiaa, aina oli joku, joka kertoi, miksi olen surkea äiti. Suurimmaksi osaksi kommentoijat olivat naisia, joilla oli pieniä lapsia.

MATKANI NOSTI jopa lähipiirissäni karvat pystyyn. Ystäväni, joka loppujen lopuksi tuli matkalle pariksi viikoksi mukaan, kritisoi vihaisena miehelleen lähtöäni. Prosessoituaan asiaa hän tajusi suuttuneensa siksi, että halusi itse samaa.

Myös äitini, joka kritisoi lähtemistäni ja joka ei lapsuudessani koskaan lähtenyt viikonloppua pidemmäksi aikaa yksin pois, tuli loppumatkaksi spontaanisti mukaani.

Kritiikki toimi lähinnä polttoaineena. Halusin vielä enemmän näyttää, että lähteminen on täysin mahdollista. Samalla minua suututti, koska joku muu voisi samassa tilanteessa jättää matkan tekemättä. Myönnän, että pari kertaa istuin alas ja mietin, olenko oikeasti traumatisoimassa lapsiani. Tiesivätkö nämä ihmiset jotain, mitä minä en tiedä lapsen kehityksestä?

Tunsin itseni ja tiesin, että tarvitsen matkaa ja samalla järkeilin, etten ole traumatisoimassa lapsiani. Syksy 2021 oli ollut rankka, minulla oli kaikin puolin paha olo, mutta en tiennyt, mikä oli vialla. Yksin reppureissaaminen oli ollut aina haaveeni. Kun katselin YouTubesta videoita reppureissaavista ihmisistä, tiesin, että halusin lähteä. Yllätyksekseni mies suostui heti, ja kun päätös oli tehty, paha olokin helpotti.

TAMMIKUUSSA 2023 sitten pakkasin repun ja lensin Thaimaahan. Neljä ensimmäistä päivää lapsilla oli kova ikävä, mutta kun viidentenä reissupäivänä koulu ja arki pitkän joulu­loman jälkeen alkoivat, puhelinsoitot vähenivät.

Tiesin, että lapsilla on kaikki hyvin, enkä ikävöinyt heitä. Sen sijaan nautin olostani. Nukuin pitkään, söin hyvin, luin kirjoja ja kävelin rannalla. Parasta oli se, että neljään viikkoon kukaan ei tarvinnut minua.

Kun ei ole vastuussa arjen meta­työstä, joka helposti kasaantuu juuri äideille, aivoissa vapautuu hurjasti tilaa. Tuloksena kehitimme ystäväni kanssa reissussa uuden Tulevaisuuden minä -valmennuksen.

Intensiivisten vuosien jälkeen matka antoi uutta suuntaa elämään, myös pariskuntana ja perheenä. En usko, että ilman irtiottoani olisimme ensi syksynä menossa perheen kanssa Espanjaan kuukaudeksi. Edelleen aion myös toteuttaa yksin reppureissaamisen, koska sehän ei täysin toteutunut.

OLEN MIETTINYT PALJON SITÄ, mikä saa tuntemattoman ihmisen kertomaan minulle, että olen paska äiti. Uskon, että kommentoijien sisällä on jokin kipu ja kaipuu – omasta ajasta, mahdollisuudesta, unelmasta. Mutta jokin estää heitä toimimasta, usein se on yhteiskunnalta opittua tai olemme itse itsemme suurin rajoittaja.

Ajattelen, että kateus on polttoainetta päästä eteenpäin, mutta jos kateus muuttuu katkeruudeksi, silloin päätyy trolliksi jonkun inboxiin.

Moni äiti tuntuu pelkäävän sanoittaa sitä, että kaipaa omaa aikaa. Yleensä tarvitsemme syyn tehdäksemme jotain. Oman ajan tarpeen pitäisi olla riittävä syy. Jos en olisi lähtenyt, en tiedä mikä vointini olisi nyt.”

Juttu on julkaistu Trendissä 5/23.