"Kirjoitin nuorena tyttönä vuos­ikaudet päiväkirjaa. Kun mietin kirjoituksissani, mitä haluaisin elämältä, toivoin aina, että oppisin tuntemaan itseni.

Ehkä se johtui siitä, että olen yhdeksänlapsisen perheen nuorin. Olen elänyt fyysisesti ja sosiaalisesti ahtaissa ympyröissä, joissa on pitänyt koko ajan ottaa muut huomioon.

Kun kirjoitin uusinta kirjaani, äkkäsin, etten ole enää vuosiin toivonut lisää itsetuntemusta. Sitä on tullut, kun olen vain elänyt tarpeeksi pitkään.

Yhteiskunta palvoo nuoruutta, ja monet pelkäävät vuosien kertymistä. Kroppa ja kasvot muuttuvat, ja vaihdevuodet voivat olla aika rankka kokemus.

Minulla oli nuorempana vääriä luuloja vanhenemisesta. Naureskelin keski-­ikäisten naisten värikkäitä silmälasinpokia ja vauhdikkaasti leikattuja lyhyitä hiuksia. Ajattelin, että naiset valehtelivat, kun he sanoivat, että he elävät elämänsä parasta aikaa.

Nyt käytän itse värikkäitä pokia ja olen huomannut, että ne naisethan olivat oikeassa. Kun tuntee itsensä, elämä helpottuu.

Minulla oli hirveä urakriisi kolmekymppisenä. Mietin, mitä olen saavuttanut töissä, olenko mitään. Nelikymppisenäkin oli vielä rankkaa, mutta sitten alkoi helpottaa.

Olin ihaillut naisia, jotka olivat­ mahdollisimman erilaisia kuin minä. Ajattelin, että olen jotenkin vääränlainen: puhun liikaa ja olen liian vilkas – en hillitty ja hallittu.

Olen tajunnut, että tällainen olen, ei sille mitään voi.

Täytän vuoden päästä kuusikymmentä. En enää niin välitä huonoista tukkapäivistä ja lähden kauppaan crocseissa, jos siltä tuntuu. Elän kaikin tavoin itselleni enkä muiden katseille. Se on jumalattoman vapauttavaa.

Tiedän nyt, mikä minulle sopii ja mikä ei. En jatkuvasti mieti, mitä minulta odotetaan ja miten voisin tehdä muiden elämästä parempaa.

Katson myös työelämää eri tavalla kuin nuorempana. Jostain on tupsahtanut voimaa.

Tajuan, että minulla on oikeus olla olemassa tällaisena. Uskallan sanoa, mitä ajattelen, kieltäytyä ja ottaa aikaa itselleni. Mielipiteilläni on muidenkin silmissä uutta painoa.

Keski-ikään asti moni nainen on ensisijaisesti työntekijä, äiti ja vaimo. Keski-iässä naamiot putoavat ja saa olla enemmän oma itsensä. Tulee tilaisuus tutustua siihen, mikä on pysynyt itsessä alusta asti muuttumattomana. Sitä kutsutaan hindulaisessa filosofiassa ikuiseksi minäksi, ja se lymyää jossakin virkojen, identiteettien ja naamioiden takana.

Tie itsetuntemukseen ei aukea juomalla vihreää teetä, joogaamalla tai tuijottamalla merelle. Sen saa ilmaiseksi elämän mukana.

Itsensä löytäminen ei ole mikään suoritus tai taito. Se on luonnonvoima, kuin synnytys. Kun se alkaa, sitä ei pysty estämään, vaikka mieli tekisi.