Regina Linnanheimo oli aikansa palvotuin filmitähti, sitten hän joutui vihapuheen kohteeksi ja jätti näyttelemisen
Regina Linnanheimo aloitti nelikymppisenä uuden uran.
Keväällä 1946 posteljooni sai hoitaakseen epäkiitollisen tehtävän Helsingin porvarillisessa Töölön kaupunginosassa: hänen piti kantaa säkkikaupalla kirjeitä näyttelijä Regina Linnanheimolle. Kyse ei ollut ihailijapostista.
Regina oli hurmannut kansakunnan romanttisissa pukudraamoissa Kaivopuiston kaunis Regina ja Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Häikäisevän kauniin näyttelijän postilaatikko oli täyttynyt silloin palvovista ihailijakirjeistä.
Nyt kirjeiden sävy oli toisenlainen. Reginaa solvattiin niissä katunaiseksi, luntuksi ja kadotetuksi sieluksi.
Kirjeiden sisällöllä ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Regina vietti rauhallisen harmonista, yksityistä elämää. Solvausten syynä oli juuri ensi-iltansa saanut Teuvo Tulion ohjaama melodramaattinen elokuva Rakkauden risti.
Elokuvassa Reginan esittämä Riitta päätyy naiivista saaristolaistytöstä Helsingin katuja mittailevaksi, verkkosukkiin ja lakkatakkiin pukeutuneeksi seksityöntekijäksi, joka lopulta päättää päivänsä häpeän takia.
1940-luvulla yleisön medialukutaito oli vielä täysin toisenlainen kuin nykyään. Niinpä näyttelijän persoona sekoittui roolihahmon elämään.
Miten puhtoisena perhetyttönä pidetystä kaunottaresta tuli valtakunnan paheksutuin nainen ja salaperäistä karismaa uhkuva tähti, jota luonnehdittiin Suomen Greta Garboksi erakoituneen ruotsalaislegendan mukaan?
Vakavarainen porvarisperhe sai seitsemännen lapsensa, kun Axa Regina Elisabeth Linnanheimo syntyi 7. syyskuuta 1915.
Hänen isänsä, liikemies Johan Grönroos, vaihtoi nimensä suomalaisuusaatteen takia Juho Leinoksi ja myöhemmin sukunimensä Linnanheimoksi erottautuakseen muista Leinoista. Juho ja hänen vaimonsa Aksa olivat jo liki nelikymppisiä, kun iltatähti Regina syntyi, ja siksi suloisesta pienokaisesta tuli perheen keskipiste.
Isä Juho toivoi tyttäriensä seuraavan äitinsä Aksan jalanjälkiä: avioituvan vakavaraisen sulhaskandidaatin kanssa ja jäävän kotirouvaksi. Jo perheen esikoinen Ragnhild päätti toisin ja suuntasi teatterilavoille. Lupaava ura päättyi tragediaan: Ragnhild kylmettyi teatterikiertueella ja menehtyi.
Jaana Nikulan kirjoittaman elämäkerran Polttava katse – Regina Linnanheimon elämä ja elokuvat mukaan isä Juho oli sen jälkeen jyrähtänyt, että komeljanttaripuuhat saavat riittää. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Pesueesta ensin Eino ja sitten Rakel seurasivat siskonsa jälkiä. Reginaa kiinnostivat kielet, mutta lumoutunein hän oli valkokankaan loistosta. Regina katsoi elokuvia tuntikausia, hänkin halusi näyttelijäksi.
Reginan Urahaaveet sinetöi kahvitteluhetki isosisko Rakelin kanssa Helsingin Kluuvikadun Fazerilla. Kahvilassa he tapasivat kaksi siskon ystävää. Toinen oli näytteijä Valentin Vaala, toinen latvialaissyntyinen Theodor Tugai, joka sittemmin tunnettiin nimellä Teuvo Tulio.
Nuorukaiset tekivät elokuvia. Suomen Rudolph Valentino -lisänimen saanut Theodor oli noussut julkisuuteen muun muassa elokuvassa Mustalaishurmaaja, jossa hän oli näyttelijänä, käsikirjoittajana, leikkaajana, lavastajana ja puvustajana.
Theodor oli käynyt samaa Helsingin Saksalaista koulua kuin Reginakin, mutta muutaman vuoden ikäeron vuoksi he eivät olleet ystävystyneet opinahjossaan. Nyt heistä tuli erottamattomat.
Vuosikymmenten mittaan yleisö aprikoi, ovatko kaksi filmitaivaan tähteä rakastavaisia vai sydänystäviä. Kumpikin piti tarkasti kiinni yksityisyydestään eikä paljastanut mitään. Vaikuttaa siltä, että ainakin he olivat sielunkumppaneita, jotka tukivat toisiaan kaikessa.
Regina alkoi saada vähitellen pieniä filmirooleja. Hänen kauneutensa oli niin huomiota herättävää, että Rakel ilmoitti vastahakoisen pikkusiskonsa Miss Suomi -kilpailuun 1933. Sillä kertaa voiton vei myöhemmin Miss Euroopaksi kruunattu Ester Toivonen. Regina osallistui missikisoihin myös seuraava vuonna sijoittuen perintöprinsessaksi. Voittajaksi kruunattiin Anna-Liisa Fahler.
Kauniin Reginan ajateltiin sopivan hyvin Vaalan ohjaamiin, kevyisiin kaupunkilaiskomedioihin, kuten elokuviin Helsingin kuuluisin liikemiehes ja Kun isä tahtoo.
Kaunis koriste ei kuitenkaan ollut sitä, mitä Regina halusi urastaan valkokankaalla. Hän halusi olla enemmän.
Mahdollisuus tähän tarjoutui Teuvo Tulion esikoisohjauksessa elokuvassa Taistelu Heikkilän talosta. Siinä Regina esitti köyhään renkiin rakastunutta neitoa, jonka vanhemmat naittavat väkisin ison talon pojalle. Tämä paljastuu kuitenkin väkivaltaiseksi juopoksi.
Reginan roolisuoritus sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton. Osa piti häntä kokemattomana amatöörinä, toiset herkkänä tulkitsijana. Sisko Rytkösen kirjassa Ihanat naiset kankaalla – Filmitähtiä suomalaisen elokuvan kultakaudelta kerrotaan, että Regina oli tyytyväinen esitettyään roolin, jossa oli sisältöä kiiltokuvana keimailemisen sijaan.
Seuraavana vuonna ensi-iltansa saanut Nuorena nukkunut nosti Reginan ensi kertaa paheksunnan polttopisteeseen. Sen verran monta heinälatoon sijoitettua rakkauskohtausta elokuvaan riitti. Elokuva oli niin ikään Tulion ohjaama ja perustui Frans Emil Sillanpään romaaniin.
Regina inhosi julkisuusmyllyyn joutumista. Ehkä juuri siksi hän vaikeni yksityiselämästään.
Maineensa kasvaessa Reginaa houkuteltiin suurempiin kuvioihin, ja hän kävi Rakel-siskonsa kanssa opintomatkalla Ranskassa. Ura ulkomailla ei vielä tärpännyt, joten Reginan piti pysyä kotimaassa.
Sodan syttyessä elokuvateollisuus näytti hyytyvän hetkeksi, ja Regina puki ylleen lottapuvun palvellakseen isänmaata saksan kääntäjänä. Hän vieraili Saksassa 1942, jossa hänelle kaavailtiin tulevaisuutta elokuvanäyttelijänä nimellä Regina Heimo. Filmitähteys natsi-Saksassa kuitenkin tyssäsi sodan käänteisiin.
Suomalaiset kaipasivat viihdykettä kovina aikoina. Toivo Särkän SF-filmi oli unelmatehdas, jonka useimmista elokuvista sukeutui kassamagneetteja. Regina päätyi näyttelemaan romanttisiin pukudraamoihin, kuten Kulkurin valssiin.
Siinä hän esittää aistikasta mustalaistyttöä Rosinkaa, joka iskee silmänsä Tauno Palon tulkitsemaan seikkailijaan. Toisin kuin ajan elokuvissa yleensä, Rosinka ei ole passiivinen kohde vaan tekee aloitteen.
Kaksi vuotta myöhemmin Regina esiintyi Leif Wagerin rinnalla Katariina ja Munkkiniemen kreivi -elokuvassa, josta tuli hitti. Samalla Wager nousi teinityttöjen unelmien kohteeksi.
Elokuvan ilmiömäinen suosio sai yleisön kuvittelemaan näyttelijöiden olevan lemmenpari myös tosielämässä. Leif oli kiusaantunut juoruista, sillä hän seurusteli tulevan vaimonsa, balettitanssija Eva Hemmingin kanssa.
Regina puolestaan inhosi tällaiseen julkisuusmyllyyn joutumista. Ehkä juuri siksi hän vaikeni yksityiselämästään loppuelämänsä.
Sodan päätyttyä Regina jatkoi yhteistyötään Teuvo Tulion kanssa. Paheksutun Rakkauden ristin jälkeen kaksikko teki muun muassa elokuvat Levoton veri ja Intohimon vallassa.
Regina osallistui aktiivisesti myös käsikirjoittamiseen. Hän ei arkaillut ottaa esille elämän nurjia puolia, sillä Reginan tulkitsemat naiset saattoivat langeta vääriin miehiin tai tarttua viinapulloon.
Tulion elokuvista tehtiin usein kaksi versiota: suomen- ja ruotsinkielinen. Muut näyttelijät saattoivat vaihtua, mutta ohjaaja halusi pitää naispääroolissa Reginan.
Näyttelijä itse ei ollut täysin tyytyväinen ääntämykseensä, sillä Ruotsin puolella suomenruotsia pidettiin vielä maalaismaisena. Niinpä Regina oli suunnannut Tukholmaan hiomaan lausumistaan.
Tukholmassa Regina kohtasi opettajansa serkun, kreivi Carl Robert Mörnerin, joka työskenteli sisustusarkkitehtina. Kaksikolla riitti paljon puhuttavaa, sillä Reginan esteettinen silmä oli koulinut hänestä taitavan sisustajan. Etevänä timpurina tunnettu Teuvo Tulio oli auttanut häntä toteuttamaan monta oivaltavaa ratkaisua kotiin.
Kolme vuotta myöhemmin Regina ja Carl avioituivat kaikessa hiljaisuudessa. Avioliitto ei juurikaan muuttanut Reginan elämää, sillä puolisot elivät eri maissa. Pari toki suuntasi häämatkalle Italiaan ja sen jälkeen tiuhaan tahtiin niin Lontoon sykkeeseen kuin Sisilian lämpöön. Avioliitto kuitenkin päättyi jo 1952 Carl Mörnerin kuolemaan.
Leskeksi jäänyt Regina uppoutui työntekoon. Tulion ohjauksessa hän heittäytyi vainoharhaisen naisen nahkoihin elokuvassa Mustasukkaisuus.
Viimeiseksi Reginan elokuvaksi jäi Olet mennyt minun vereeni 1956, jossa hänen roolihahmonsa Rea alkoholisoituu ja uppoaa koko ajan synkempiin vesiin. Reginan roolisuoritus sai suitsutusta, mutta ajan nähtiin jo ajaneen elokuvan ohi. Käsikirjoitus oli Reginan, hän teki sen nimimerkillä Arel.
Regina tunsi, ettei valkokankaalla ollut enää uutta tarjottavaa hänelle. Hän päätti jättää vuodet näyttelijänä taakseen.
Regina puhui sujuvasti saksaa, ruotsia ja englantia, joten hän aloitti uuden uran ja työskenteli Yleisradiossa kielenkääntäjänä eläkeikäänsä saakka.
Väitettiin, että Regina olisi erakoitunut asuntoonsa ja poistanut sieltä kaikki peilit. Huhu ei olisi voinut olla hölmömpi.
Juorut julkisuudesta kadonneesta tähdestä levisivät ympäri Helsinkiä tässä vaiheessa. Väitettiin esimerkiksi, että Regina olisi erakoitunut asuntoonsa ja poistanut sieltä kaikki peilit, jotta hän ei näkisi iän takia haalistuvaa kauneuttaan. Huhu ei olisi voinut olla hölmömpi.
Asunnossa riitti peilejä, sillä aina elegantisti pukeutunut Regina halusi varmistaa asujensa täydellisen istuvuuden. Hän ei myöskään sulkeutunut asuntoonsa vaan tapasi tiuhaan ystäviään, kuten Teuvo Tuliota.
Regina oli myös paljon pois Suomesta ja reissasi ympäri Eurooppaa aina kun se oli mahdollista. Yksi suosikkikumppaneista matkoille oli Marjatta Waltari, josta oli sukeutunut Reginan sydänystävä – siitä huolimatta, että hänen aviomiehensä, kirjailija Mika Waltari elätteli romanttisia fantasioita kaunista näyttelijää kohtaan.
On sanomattakin selvää, ettei hän koskaan saanut haaveilleen vastakaikua.
Viimeisinä vuosinaan Regina tukeutui vain lähipiiriinsä eikä tavannut muita. Sinnikäs pitäytyminen poissa julkisuudesta loi hänen ympärilleen myytin.
Kun Regina Linnanheimo menehtyi 1995 79-vuotiaana, hänen ympärillään hohti yhä eniten glamouria tihkuvan suomalaisen filmitähden sädekehä.
Juttu on julkaistu Eeva-lehdessä 4/2024.
