Sovitin viime viikolla uutta ihonmyötäistä paitaa. Ensimmäinen ajatukseni oli: ”En minä voi tämmöisellä vatsalla tämmöistä paitaa käyttää, tämähän näyttää vatsani muodon aivan selvästi!”

Olen kuitenkin oppinut ajattelemaan, että ensimmäinen mieleen nouseva asia on usein yhteiskunnasta opittu ”totuus”, ja vasta seuraava ajatus on sellainen, joka kannattaa ottaa vakavasti.

Näitä yhteiskunnan ”totuuksia” kannattaa opetella kyseenalaistamaan varsinkin, kun kyse on omasta vartalosta.

LAIHDUTTAMISESTA PUHUTAAN kuin säästä. Se on kaikkia koskettava asia, johon kaikilla pitäisi olla jotain sanottavaa ja vähintäänkin päiviteltävää. Eikä vain meidän lihavien vaan aivan kaikkien – tai no ainakin nyt naisten – tulisi laihduttaa.

Tämä pidetään mielessä esimerkiksi heittämällä illanvieton suunnittelussa: ”kaikki kiva lihottaa!” Samalla tavalla ruokapöydässä omia syömisiä täytyy aina juontaa ja selittää: "mulla oli niin kevyt aamupala, että pakko ottaa tota hyvää foccacciaa vielä toinen pala."

Laihduttamisen arkisuudesta seuraa myös se, että omaa kehoa ”kuuluu” kritisoida. Minäkin olen aikoinaan kauhistellut jokaista valokuvaa, joissa erehdyin istumaan, sillä reiteni näyttivät aina muka kamalan leveiltä.

Kun katse omaa kehoa kohtaan on julma, se tapaa olla sitä myös muiden ihmisten kehoja kohtaan.

Lihavien ihmisten hikoilu on viihdettä. Koko perheen voimin voidaan katsoa Suurinta pudottajaa. Televisiossa esiintyvien ihmisten kehoja kommentoidaan paitsi kotisohvalla, myös ihan viestimällä asiasta heille itselleen.

LAIHDUTUSKULTTUURIN YTIMESSÄ on lihavuuden stigma, joka saa ajattelemaan, että lihavuus on kamalin kohtalo, joka ihmisellä voi olla.

Lihavuuteen ja lihaviin ihmisiin liitetään perusteettomasti negatiivisia ominaisuuksia: ajatellaan, että lihava ihminen on laiska ja saamaton, luultavasti vähän tyhmä, tai ainakaan hänellä ei ole itsekuria, ehkä hygieniakin on huono, ja vanhemmuustaidot hakusessa.

Lihavuuden stigman vaikutukset tuottavat syrjintää työnhaussa. Työelämän lisäksi stigma vaikuttaa myös arkeen ja esimerkiksi deittailuun lihavana ihmisenä.

Ei siis ihme, että laihduttaminen on niin tärkeää: kukapa haluaisi tulla kohdelluksi niin huonosti kuin mitä lihavia ihmisiä tässä maailmassa kohdellaan.

KURJIN PUOLI on se, että kun elää lihavana ihmisenä ja saa kuulla samaa viestiä uudelleen ja uudelleen tuttujen ja tuntemattomien kommenteissa, televisioviihteessä, pukeutumisvinkeissä ja vaikka missä, se alkaa tuntua ainoalta totuudelta.

Näin lihavuuden stigman sisäistää ja siihen alkaa uskoa itsekin.

Paras vastalääke on tiedostaa laihdutuskulttuuri ja sen jälkeen tietoisesti toimia sitä vastaan, ajatus kerrallaan.

Siksi peilin edessä työnsin ensimmäisen ajatuksen ihonmyötäisestä paidasta syrjään ja otin vastaan seuraavan: ”Siis todella hyvältä näytän, todellakin laitan tämän illalla bileisiin.”

Ja laitoin.