Olen ymmärtänyt, että on olemassa ihmisiä, joille oma vaakalukema on numero vain. Itse en ole koskaan kuulunut tähän porukkaan.

Ala-asteen päiväkirjoihin kirjasin painoani ja surin, kun se ensimmäistä kertaa alkoi vitosella. Sillä että painoni nousi samaan aikaan kun kasvoin pituutta vauhdilla, ei ollut tuntemuksilleni merkitystä. Vitosella alkava numero tuntui ahdistavalta.

Nuorena aikuisena punnitsin itseni vähintään viikoittain ja tutkin BMI-taulukon värikoodeja: olenko vielä vihreällä eli normaali? Yhden kilon muutos painossa sinkosi minut hyvän ihmisen vihreästä kategoriasta keltaiselle, eli läskikasaksi joka ei ollut enää normaalipainoinen vaan YLIpainoinen. Sitten alkoi jokin uusi, edellisten tavoin tehoton, kaalikeitto- tai Nutrilett-dieetti.

En osannut ajatella painoani neutraalina asiana. Se kertoi paljon suurempaa kertomusta minusta: olenko hyvä ihminen, onko minulla itsehillintää, olenko arvokas, haluttava, aikaansaava, osaava, fiksu tai rakastettava.

Kun tiedän mitä tiedän nyt, tuntuu älyttömältä, miten tiukasti olen vaakaa tarkkaillut.

Säännölliseen itsen punnitsemiseen ei ole juuri mitään syytä. Ihmisen terveys on kokonaisuus, jota tulee tarkastella monen eri muuttujan summana.

Terveydestä ja hyvinvoinnista saa tietoa esimerkiksi pohtimalla, millainen on unenlaatu, hapenottokyky, lihaskunto, venyvyys, sosiaaliset suhteet tai vaikkapa taloudellinen tilanne ja mielen hyvinvointi. Kun elämän eri osa-alueita suhteuttaa toisiinsa, voi muodostaa käsityksen hyvinvoinnistaan, toisin kuin pelkästään vaa’alla käymisen jälkeen.

Silti meille opetetaan jo pienestä pitäen, että vaa’alla käyminen on tärkeää. Leikki-ikäiset punnitaan neuvolassa, ja läpi peruskoulun on jokaisen vähintään kerran vuodessa syytä tietää, paljonko painaa.

Myös aikuisia kehotetaan punnitsemaan itsensä säännöllisesti, jopa päivittäin. Se muka tukee painonhallintaa. Oma paino pitäisi kuulemma olla tiedossa, erityisesti jotta tietää, onko terve ja normaali vai sairas ja ylipainoinen – ja laihdutuskuurin tarpeessa.

Minua on pyydetty nousemaan lääkärissä vaa'alle riippumatta siitä, minkä (painoon liittymättömän) asian kanssa olen vastaanotolle hakeutunut. Kun olen kysynyt, onko painollani merkitystä diagnoosin tai hoidon kannalta, on käynyt selväksi, ettei vaakalukemaa tarvita mihinkään, se on vain rutiininomaisesti tehty pyyntö.

Tavallisen elämän painonvaihtelut eivät kerro terveydestä mitään. Kenenkään paino ei pysy koko ajan samana, vaan se vaihtelee päivän aikana tyypillisesti kilon tai kahden verran. Kuukautiskierron kanssa elävien paino voi nousta kierron loppuvaiheessa useamman kilon, jotka katoavat kun kuukautiset alkavat.

Toki suuret ja äkilliset muutokset painossa voivat kertoa sairastumisesta, mutta takaan että sellaiset huomaa ilman vaakaakin.

Lakkasin punnitsemasta itseäni viitisen vuotta sitten. Se oli yksi parhaimpia päätöksiäni, sillä en tarvitse tietoa painostani mihinkään.

Kun keho muuttuu, huomaan sen vaatteista ja siitä, miltä tuntuu. Kun pandemia minimoi liikkumisen, ostin kokoa suuremmat housut. Rajoitusten purkamisen jälkeen huomasin, että hengästyin portaissa. Se ärsytti, koska halusin jaksaa paremmin.

Nyt kun arkiliikunta ja uimahallireissut ovat palanneet elämään, ei enää hengästytä. Vaihdoin vaihteeksi kokoa pienempiin housuihin. Siinä kaikki tieto koostani, mitä tarvitsen.

Raisa Omaheimo on kolumnisti, kirjailija ja teatterintekijä, jonka mielestä BMI-taulukko pitäisi räjäyttää.

Mitä ajatuksia kolumni herätti? Kerro se kaikille kommenteissa. Ennen kuin kommentoit, käy lukemassa eeva-etiketti, jonka ansiosta eeva.fissä jokainen voi olla juuri sitä mitä haluaa.